lauantai 20. toukokuuta 2017

Jokainen turha moraalipaniikki kolmessa osassa

Sexpo teki kannanoton siitä kuinka tulli oli ollut huolissaan alaikäisiltä näyttävistä seksinukeista. Sen kannanoton mukaan nukeilla on tehtävä pedofiilisten rikosten ennaltaehkäisyssä. Nukke nähtiin purkautumiskanavana joka ei ole oikea ja normaali tavallinen ihminen. Tämä aiheutti paljon paheksuntaa. Sexpo nähtiin aika monen puolella pedofilian puolustajana.

Kun mietitään näiden nukkejen tapaisia asioita, ne ovat monista varmasti kuvottavia. Tässä kohden on syytä miettiä minkälaisia erilaisia yhteiskunnallisia vaihtoehtoja on tarjolla;
1: Vapautus. Otamme vapaamielisen asenteen ja hyväksymme tuottajia tekemään sellaisia tuotteita kuin haluavat ja asiakkaita ostamaan niitä. Tuotteita saa tehdä ja ostaa. Nukke ei ole oikea lapsi ja tätä kautta pedofiileja tulisi rangaista vasta kun he molestoivat ns. normaaleita ihmisiä.
2: Säätely. Eli hyväksytään että asioita saa valmistaa. Mutta niitä myydään jollain standerdeilla. Ostaminen tehtäisiin luvanvaraiseksi ja esimerkiksi pedofiilit päätyisivät nukkeostoksensa kautta johonkin valvontarekisteriin. Eli käsiteltäisiin hieman kuten tuliaseita.
3: Kielto. Estetään maahantuonti ja valmistaminen, mutta omistamisesta ei rangaista. Käytännössä tämä tarkoittaa useimmiten kriminalisointia jossa kielletään ostaminen ja valmistaminen ja asetetaan jonkinlainen sanktio – sakko tai vankeus – niiden omistamisesta. Mutta hyvin harvoin, kuten esimerkiksi homojen avioliiton kieltämisen kohdalla, asia voidaan vain kieltää.

Toki aika usein valitaan näiden ulkopuolelta pelkkä asian paheksuminen joka ei ole säätelynhaluista, sensuristista sanan vahvimmassa mielessä. Tämä ei kuitenkaan ole yhteiskunnallinen ratkaisu asian yhteydessä. Tämänlaiselle valittamiselle ja motkottamiselle oleva tila on kenties tärkeä mutta se on kuitenkin muualla kuin poliittisessa ympäristössä.

Tässä kohden olen kiinnittänyt huomiota siihen miten pedofiilien nukkekohun rakenne toi mieleeni toisen keskustelun. Se koskee seksirobotteja. Ei alaikäisen näköisiä seksirobotteja. Vaan seksirobotteja. Tämä ei ole sinänsä yllätys. Sillä tavallaan seksirobotti on vain hyvin teknillistetty seksinukke.; Sinziana Gutiun ”Sex Robots and the Roboticization of Consent” (2012) on tässä hyvinkin relevantti. Gutiu on kirjoittanut seksiroboteista feministisessä näkökulmassa. Siinä korostetaan että seksirobotit ovat korostetusti fantasioita. Siis siinä mielessä että naisen analogeiksi tehdyt seksirobotit vastaavat miesten toiveita. Tätä kautta seksirobotti on miestä miellyttämään tehty ja aina halukas. Ja tämä voi vääristää ajatuksia naisista.

Peruslogiikan voisi tiivistää seuraavalla tavalla; Gutiun argumentaation ytimessä on viittaaminen symboleihin ja symbolien tosissaan ottamisen seurauksiin. Näkökulma ei perustu vanhoillis-kristilliseen ajatteluun seksistä jossa ajatellaan että mikä tahansa ei-lisääntymiskeskeinen ja perheenlisäykseen yhteydessä oleva seksiaktio on moraaliton. Sen sijaan siinä on ajateltu ajatusta seksistä vapaamielisemmästä suunnasta. Se problematisoi seksirobottejen asiallisuutta seuraavalla tavalla;
1: Symbolisuusoletus; Seksirobotit representoivat symbolisesti naisia. Ja näihin liittyy ongelmallisia seksuaalinormeja.
2: Seurausoletus; Seksirobottien käyttäminen normalisoi näitä ongelmallisia seksuaalinormeja ja tätä kautta teot siirtyvät myös tosimaailmaan. Gutiu korostaa että seksirobotit tukisivat seksuaalisia stereotyyppejä ja edistäisi pornotähtityylisiä ratkaisuja. Lisäksi ne käyttäytuisivät eroottisesti tavalla jolla ne olisivat aina suostuvaisia. Robottien käyttäminen normalisoisi asioita. Asian luvallisuus ja asian vapaus olisi viesti muulle yhteisölle. Toisaalta ihmisille tulisi vääränlainen käsitystö seksiin suostumisesta.
3: Suojeluoletus; Jos jokin sinällään ei-haitallinen asia tuottaa negatiivisia seurauksia meidän tulisi tehdä jotain asian vuoksi.

Toki tällä kaavalla voitaisiin tavallaan tiivistää joka ikinen moraalipaniikki ikinä. On hyvä huomata että kolmas kohta ei ole johtopäätös vaan se on itse asiassa yksi premisseistä. Sillä se ei ole suora seuraus kahdesta ensimmäisestä premissistä.

On ajallemme hyvin tyypillistä tehdä tämänlaisia toimintatapoja; Jokin asia joka esittää itselle epämieluisia moraalinäkemyksiä otetaan tämän asian symbolina. Ja sitten esitetään että symbolilla on jokin syy-seuraussuhde itse asiaan joten sitten ne eivät enää olisikaan ”ihan eri asioita”. ; Toisaalta merkittävää on myös se, että syy-seuraussuhteet nostetaan esiin hyvinkin viitteenomaisesti. Ja mielenkiintoista onkin huomata että esimerkiksi pedofiilien nukkejen kohdalla Sexpo esitti että korrelaatiot menevät siihen suuntaan että nuket vähentäisivät pedofiliaa jolla olisi uhri.

Toisin sanoen fantasiat ja tosiasiat liitetään yhteen yhdeksi ja samaksi. Normaalisti ajattelemme että mielikuvitus ei ole totta ja että terve ihminen osaa erottaa mielikuvituksen todellisuudesta. ; Tässä mielessä on huomattava että esimerkiksi alaikäistä esittävä nukke tai seksirobotti on esine. Ja asia on todellakin kuten Gutiu sanoo siinä mielessä että ne ovat symbolisessa ja fantasiointisuhteessa todellisiin oikeisiin naisiin.

Teoilla on symbolinen ja fantasioiden suhde aitoon väkivaltaan. (Esimerkiksi siksi että tosielämässä väkivaltaan liittyvä tappion mahdollisuus on itselle ikävämpi kuin jokin aivan liian kauan jatkuva latausruutu.) Itse näen että vaikka pelit todella tekisivät muutamasta ihmisestä väkivaltarikollisen useammin kuin passivoisi heidät – mitä pidän varsin epätodennäköisenä – niin silti se ei olisi syy kieltää pelejä ihmisiltä. Itse asiassa tiivistänkin asian niin että tarpeettomat moraalipaniikit seuraavat aina samaa kaavaa. Niissä oletetaan symbolin ja asian välille korrelatiivinen yhteys. Ja tämä – usein peräti lähinnä oletettu - tilastollinen korrelaatio nähdään samana kuin näiden kahden asian yhdeksi ja samaksi laittaminen. Eli korrelaatio tarkoittaisi käytännön tasolla sitä että symboli ja viittauskohde olisivat yksi ja sama. ; Vahvimmillaan tämä tietenkin menee siihen että symbolit nähdään ihan samaksi loppuun asti. Tällöin moraalipaniikki muistuttaa saatanapaniikkiin liittyneitä roolipelivainoja. Roolipelejen sisältöä ei enää monesti koettu saatananpalvonnan symboliksi joka totuttaa saatananpalvontaan ja innostaa kokeilemaan oikeaa saatananpalvontaa. Vaan roolipelit itsessään olivat saatananpalvontaa. Joka sitten ajateltiin jotenkin vastustamisen arvoiseksi asiaksi.

Näkisinkin että tässä on käsissä aika universaali kaava asiattomille moraalipaniikeille. Enkä sano että asiallisia moraalipaniikkeja ei voisi olla. Ne ovat kuitenkin ennemmin sitä että symbolisuus kierretään, osoitetaan sormella että ”pedofiilipappi” ja jatketaan ”sille täytyy tehdä jotain”. Ja Profit.

Syy tähän on tavallaan yksinkertainen. Jos moraalipaniikissa on jokin asiallinen ja järkevä ydin, siinä on oikeita väärintekijöitä ja oikeita uhreja. Vasta kun tämänlaisia perusteita ei ole, ja halutaan silti paheksua ja sensuroida, on turvauduttava huonompiin keinoihin. Kuten symbolien näkemiseen itse asiana.

Ei kommentteja: