torstai 25. toukokuuta 2017

Äpärä

Jussi Halla-ahon avioton lapsi on tullut päivän yhdeksi tärkeimmäksi poliittiseksi uutiseksi. Tätä miettiessä voidaan tiedostua vaikka siitä että Halla-ahon politiikassa ja toimintatavoissa on paljon moitittavaa. Lapsi tuskin on sellainen.

Sanoisin jopa niin että jos 20 vuotta sitten Halla-ahon ateismi olisi ollut kauhistus ja siviilipalveluksessa olemisensa olisi ollut kriisi 15 vuotta sitten, täytyisi aviottomien lasten kanssa mennä jonnekin iloisen 1950 -luvun perinteisille ns. kristillisille arvoille.

Joka onkin alleviivaukseni sille että miksi mikäkin on kohu. Ja miksi esimerkiksi kiinnitämme enemmän huomiota jos lestadiolaispappi on pedofiili kuin jos pedofiili on satunnainen. Kyseessä on odottamattomuus ja konflikti. ; Vanhaa uutisia koskevaa iskulausetta mukaillen ; Miestä pureva koira ei ole uutinen, koiraa pureva mies on.

Poliitikkoihin tavataan yhä nykyäänkin - jopa aikana jolloin maanläheisyys, maisterijätkyys ja poliittinen epäkorrektius ja anti-elitismi ovat oleellinen keino päästä politiikkaan - kuva hienostuneesta ja sofistikoituneesta ja ylevästä maan hoitamisesta. Tavalla jossa poliitikolla olisi ikään kuin kovemmat velvollisuudet. Tai ainakin odotukset siitä että he olisivat jotenkin paitsi edustamassa kansaa niin olemassa myös jotenkin harvinaisen mallikelpoisia ja edustavia kansalaisia.

Tässä kohden itse viitsin sanoa sen verran että Halla-ahon kriisissä oleellisin on enemmänkin tausta. Taustallahan on se, että Halla-aho oli lehdistölle ilmoittanut väärän lapsiluvun. Avioliiton ulkopuolinen lapsi oli sitten facebookpäivitys. ; Halla-aho ei siis ole ollut rehellinen medialle.

Itse pidin Halla-ahon omasta vastauksesta; Hän selitti miten "Olen tehnyt yksityiselämässäni virheitä, joita en saa tekemättömäksi. Olen pyytänyt anteeksi niiltä, joille asia kuuluu, ja elänyt seurausten kanssa parhaan taitoni mukaan. Olen tunnustanut kyseisen lapsen ja huolehtinut muista asiaan kuuluvista velvoitteista." Tässä kohden hän ei selittele asiaa mitättömäksi ja yritä korostaa miten merkityksetön asia on. Astetta heikompi medianhallinnan kommentti on se, jossa Halla-aho selittää uutisen ajankohdan olevan tarkoitushakuisen ja korostaa miten "Tämä on itse aiheutettu ongelma." Tässäkin vika ei ole siinä mitä hän sanoo ja ajattelee, vaan yleinen ihmisten analyyttisen heikkous ; Kun selitetään että uutisen julkituloaika on poliittista peliä ollaan menossa askel selittelyjen ja vähättelyjen suuntaan. (Eli; Itse näen että selitys on aika uskottava. Mutta joku voi silti nähdä sen yrityksenä oikeuttaa tekoa jotenkin. Koska eivät osaa tai halua keskittyä tarkemmin asian äärelle.)

Itse näkisin että Halla-ahon avioliiton ulkopuolinen lapsi on ongelma lähinnä jos kannattaa vahvasti perinteisiä perhearvoja. Itselläni on esimerkiksi ollut tilanne jossa minulla olisi ollut mahdollisuus tuottaa maailmaan lapsi ihmiselle joka halusi lapsen mutta ei halunnut miestä elämäänsä. (Itse taas en halua tuottaa maailmaan kuolevaisuutensa tuntevia tietoisia olentoja. Ei täällä niin kivaa ole elää, että olisi jotenkin erityisen moraalinen teko ainakaan.) En tarttunut tilaisuuteen mutta ymmärsin siitä että avioliiton ulkopuolisen lapsen takana voi olla monenlaisia syitä.

Asia onkin tältä kohden sidottavissa jopa Halla-ahon persoonaan itseensä. Jos sama olisi tapahtunut Timo Soinille, tilanne olisi oleellisesti erilainen sillä hän on esiintynyt korkealaatuisen moraalin suoraan sanojana. Soinin asenteet ovat olleet hyvinkin moralistisia. Hän on ottanut kantaa monenlaisiin asioihin ja tämänlainen vaatii sitä että itsekin noudattaa erilaisia moraaliperiaatteita. Jussi Halla-aho ei sen sijaan ole koskaan esiintynyt minään moraalisena agenttina. Itse asiassa koko hänen toimintansa on kautta aikojen ollut sitä että hän on avoimesti kelmeä ja aavistuksen karmivakin. Hän ei ole koskaan leikkinyt minkäänlaista parempaa tai moraalisempaa ihmistä - toisin kuin vaikkapa Soini. Näin ollen Halla-aho ei paljastu kaksinaismoralistiksi, ainostaan jokseenkin moraalittomaksi. Tämä tekee hänen hairahduksestaan kaksinaismoralismin verran vähemmän paheksuttavan.

Nykyaikoina, aikoina jolloin Jeesus ei ole ainut sallittu ja hyväksytty uusioperheen kasvatti, paheksunta jäänee aiheensa vuoksi vähäiseksi. Toki joku moralistikristitty saattaa järkyttyä ja olla äänestämättä Halla-ahoa. Mutta tämän tyyliset moralistit ovat todennäköisesti vastustaneet jo sitä Halla-ahon ateismiakin. Että heidän äänensä olisi joka tapauksessa menetetty.

1 kommentti:

Tom Kärnä kirjoitti...

Niin. Laitoit hyvin.

Nykyään enemmistö lapsista Suomessa varmaankin syntyy avioliiton ulkopuolella. Miksei sitten myöskin yksi tohtori Vihankin lapsista.