Miltä kuulostaa?

Saara Kinnunen kirjoitti "kotimaassa" siitä miten Suomessa ei voi ilmoittautua kristityksi ilman että siitä seuraisi syrjintää. Hän kertoi miten hän oli lapsena - kirjoittaja on kuvansa perusteella varsin iäkäs - saanut vihapuhelappuja.

Toisaalta hän itsekin suhtautuu kokemaansa vainoon erikoisella tavalla "Vaikka jälkeenpäin ajattelen, että saimme osaksemme kohtuutonta vihapuhetta, mitä en kenellekään lapselle tai aikuiselle toivoisi, tuolloin emme siitä kärsineet. Luimme Apostolien tekoja ja lohdutimme toisiamme, että pilkkaa ja vainoa olivat Jeesuksen seuraajat ennenkin saaneet kokea ja iloitsimme alkuseurakunnan kristittyjen tavoin, että meidät oli katsottu arvollisiksi kantamaan pilkkaa Kristuksen nimen tähden." ... "1990-luvun alussa Venäjällä alkaneista uskovien vainoista kertova kirja Uskollinen kuolemaan asti. Meidän kokemamme vihapuhe oli laineiden liplatusta verrattuna myöhemmin rautaesiripun takana tapahtuneisiin uskovien kidutuksiin."

Tästä saadaankin esille ns. suhteellisuudentaju. Kinnusen teksti elää nimittäin siinä että hyvin monet asiat liitetään nimenomaan osaksi jotain laajempaa kristittyjen vainoamista. Mutta tässä hyvin ei-vertailtavia asioita liitetään yhteen. Menneisyys jossa ei ole edes kärsitty muutetaan joksikin vainonäytelmäksi. ; Tässä mielessä strategiana onkin se että ei puhuta vainoamisesta vaan vainon kokemisesta. Ja tässä kyseessä ei ole se mitä sinulle tehdään vaan siitä miten herkkänahkainen olet. Riittävällä herkkänahkaisuudella väärällä äänensävyllä sanottu "Hyvää huomenta" ilmentää vainoasennetta.

Lisäksi suhteellisuutta ei ymmärretä muutenkaan.

Nähdään että kristittyjen kokemuksissa olisi jotain erityistä. Ja tässä kohden paljastuu selvä vihjeettömyys. Kristityillä ei ole mitään käsitystä siitä mitä kohtaa jos on ateisti tai homo. Siksi he heittävät Kinnusen tyyliin lausuntoja kuten "Mitä tuumaat; täyttyvätkö vihapuheen kriteerit, kun uskovaisia kutsutaan räjähtäneiksi aivottomiksi tyypeiksi, sairaiksi, pöpeiksi tai hulluiksi. Tai kun lestadiolaisten elämäntapaa pilkataan tai jonkun karismaattisen seurakunnan kokoontumisia luonnehditaan eläimelliseksi menoksi. Miltä kuulostaisi, jos samoja leimoja käytettäisiin vegaaneista tai rockfestareiden yleisöstä tai mistä tahansa keskiverto elämäntavasta poikkeavasta?"

Kinnunen näyttää selittävän kuten moni muukin uskova. Sanomana vaikuttaa olevan se, että jos sanoo kaveriporukassa uskovansa Jumalaan, niin heti alkaa sormella osoittelu ja loanheitto. Se että meillä on tapakulttuurissa suvivirsi, ei tee uskovaisen elämästä helpompaa. Se, että haluaisi olla julkikristitty, tuntuu olevan raskaampaa kun tulla homoutensa takia kaapista ulos. Näin tietenkin sen vuoksi että kristitty ei elä homon tai ateistin elämää eikä itse koe kiusaamista homoutensa vuoksi. Eikä siksi ymmärrä että asiantila muuttuu. Miltä jokin vaikuttaa ulkopuolelle ja mitä joutuu kohtaamaan jos on sisäpuolella ovat eri asia.

Se mitä kristittynä oleminen vaikuttaa ei-kristityltä on sekin erilaista kuin se mitä elämä kristittynä on. Joku voisi esimerkiksi sanoa että kristinuskon kohdalla vaikuttaa että kristityt ovat ylivallassa. Suomessa on lestadiolainen pääministeri. Kouluissa on syys-, joulu-, pääsiäis- ja kevätjumalanpalveluksia, virsivisaa, raamattuvisaa, seurakunnan aamunavausta ja oppitunteja. Kirkkoon kuuluu 75 % väestöstä. Ainakin kaksi kristillistä radio ja TV kanavaa, joiden lisäksi YLEn on lain nojalla lähetettävä kristillisiä hartausohjelmia. Tästä vaikutelmasta ei synny mitään jonka mukaan suomalaisia kristittyjä sorretaan. Kuitenkin pilkkalappuja ilmestyy kristittyjen pulpetteihin. Eikä tässä katsota mitä keskiverto ateisti tekee ja sanoo. Kysymys on altistumisesta ja riskistä. Vaikutelma syntyy usein massoista ja siitä mikä näkyy. Käytännössä ongelmiin joutumiseen riittää se että ärsyttää vähemmistön tyyppejä jotka aktivoituvat.

Globaalissa mielessä on katsottava että kuinka monessa paikassa kristinuskosta tulee kuolemantuomio; Ateismista 13:ssa maassa. Homoseksuaalisuudesta 10 maassa. Kristittyjen vainotilastoissa tuppaa yleensä paljastumaan myös se, että vainotuiksi riittää kritityn status ja vainotuksi tuleminen. Ja se, että monissa paikoissa kristittyjä vainoavatkin toiset kristityt. Näitä ei siivota koska siivoamisen jälkeen tilastot antaisivat erilaisia tuloksia.

Voinkin näin vertailun vuoksi sanoa että

Itse olen huomannut että jos olet uskonnoton on aivan terve ja normaali ja rationaalisena pidetty tapa esimerkiksi (1) selittää että ateismi on moraalin rappiota. Ateismi on tässä tapauksessa esimerkiksi (1) jotain joka antaa luvan olla julma (2) jotain jonka eettisyys ei voi olla mitenkään perusteltu (3) joka johtaa siihen että yhteiskunnan hyvä ja eettinen käytös romahtavat. (4) Selittää että yhteiskunta rakentuu teismille niin että ateistit ovat vain murentamassa moraalista yhteiskuntajärjestystä.

Samoin homojen kohdalla on tavallista rinnastaa heitä eläimiinsekaantumiseen (Oinosen hauveliargumentti) ja pedofiliaan. Asiaa rinnastetaan aivan tavanomaisesti "lajineutraaliin ja lukumääräneutraaliin avioliittoon" eli moniavioisuuteen ja eläimiin sekaantumiseen. Jos nuo Kinnusen maininnat ovat vihapuhetta niin saan kristityiltä käytännössä pelkkää vihapuhetta.

Muistan ajan kun "Rock and Roll'in maailma" -kasetti opetti miten rockin harrastaminen tarkoittaa saatanallisuutta ja pahuutta. Samoin roolipelaaminen. Itse asiassa lähes kaikkeen liittyy uskonnollista hysteriointia. Tätä joutui kohtaamaan elämässä ja arjessa aika usein.

Omakohtaisesti sanoisin jopa seuraavalla tavalla:

Omaelämänkerrallis-anekdootillisesti voisin tehdä kuten Kinnunenkin. Tässä tapauksessa voi tehdä kuvauksen ja sitten kysyä vastakysymys. Näin saadaan kuvaa siitä miten vertailtavissa kristittyjen ja uskonnottomien kokemukset maailmasta ovat.
1: Oma kirkostaeroaminen ja julkitulo oli aika kiinnostavaa: - Äidin ensireaktio oli itkupotkuraivari. Oli kauhein asia jota oli kuullut. Kokivatko vanhempasi epäonnistuneet kasvattajina ja ihmisinä kristillisen vakaumuksesi vuoksi? Jos eivät, et ole kokenut syvää lähipiirin hylkäämistä. Itse asiassa olet vain iloinnot jopa usean kymmenen ihmisen kaveripiiristäsi. Moni uskonnollisen perheen vesa joutuu käytännössä suvun ja kaikkien tuttujen hylkäämäksi. Välttämättä ei ole yhtään ihmistä jäljellä, sosiaalinen verkosto pitää vakaumuksenvaihdon jälkeen kasvattaa käytännössä nollasta. Ja tämän esilletuominen on juuri sitä että joutuu moittimaan näitä uskonvakaumuksia ja tätä kokemuksen kertomusta kutsutaan kristittyjen vainoamiseksi. Näppärä vaientamisstrategia kristityiltä.
2: Ihminen soitteli ensimmäiseen kokopäivätyöpaikkaani pomolle jotta tämä ymmärtäisi antaa minulle potkut. (Ei antanut.) Monesta työpaikasta sinut on yritetty potkia pois uskonvakaumuksen vuoksi? Jos et, saatat elää käsityksessä jossa työpaikan pitäminen on jotain joka on ikään kuin automaattisesti oikeus ja jonka perään ei tarvitse vakaumuksen vuoksi miettiä tai pelätä.
 Bonuskortti: Olen saanut kotiin kannetun (ei postitetun vaan nimenomaan kannetun) tappouhkauksen koska minulla oli väärä mielipide evoluutioteoriasta. Monta kertaa sinulle on käynyt vastaava kristillisen mielipiteenilmaisun vuoksi?  Jos ei, et tiedä pelottelusta mitään.

 Monien homojen kohdalla reaktiot ovat vähintään yhtä raskaita. Tutustu niihin ja vertaa omiin kokemuksiin? Esim. tapaluterilaisen perheen reaktio voi olla voimakaskin. Kannattaisi, suoraan sanoen, erottaa vainoaminen, kiusaaminen ja oma herkkänahkaisuus toisistaan. Ymmärrän että on vaikeaa jos olet vaikka kasvanut pumpulissa ja kulttuurissa joka hellii vakaumustasi niin paljon että erimielisyys tai mikään vastakarvaisuus koetaan kiusaamisena ja ahdistavana - ja esimerkiksi se että demokratia tuottaa omasta mielestä epämiellyttäviä lopputuloksia vaikka homoavioliittoon koetaan "uskonvapauden romahtamisena".

Sanonkin näin karkeasti että moni kristitty kertoo olevansa vainottu. Elämänkokemusten avaus kertoo kuitenkin siitä, että he ovat eläneet kadehdittavaa elämää. He luulevat käyneensä syvällä ja kokeneensa jotain kovaa. Mutta tosiasiassa he eivät edes tiedä mitä kova elämä tarkoittaa. He kuvittelevat olevansa kaiken nähneitä vaikka he eivät edes tiedä mitä kaikki on. (Tämä vihjeettömyys ja naivius aika suoraan johtaa siihen että he voivat pitää sellaisia höpöoptimistisia uskomuksia joissa Jumala ei koettele ketään kantokykynsä yli.) Sanonkin näin että minun seurassani ja läsnäollessani tilanne on se että jos uskovainen ei ole kristillisen vakaumuksensa vuoksi saaneet turpaansa - ei siis vain saanut turpaansa ja olleet krisitttyjä vaan saanut turpaansa nimenomaan kristinuskonsa vuoksi - on heidän syytä pitää turpansa kiinni. Kuunnella kun kokeneempi puhuu. Ehkä tätä kautta he voivat oppia jotain siitä mitä vainoaminen nykysuomessa voi olla. Eikä nolata itseään siitä että on pahastunut kun joku on käyttänyt pilkallista äänensävyä kun on ensin itse yli-innokkaita käännytysyrityksiä harjoittanut ja heitellyt asenteellisia onelinereitä ateisteille ateistejen omilla suljetuilla palstoilla.

Lyhyesti:

Kristityt ovat maailman herkkänahkaisin porukka joka mielellään määrittelee itsensä vainotuksi vähemmistöksi. Jopa ylettömänkin hyvin voiva länsimainen kristitty voi hakea uhristatusta itselleen jostain ei-itsensä kokemasta Stalinin vainosta tai mitä jossain ulkomailla tehdään kristityille. Lisäksi vainotuksi tulemisen kokemus haetaan hyvin herkkänahkaisella asennoitumisella.

Tässä tilanteessa ei oikeasti kenties edes pitäisi sanoa mitään. Sillä Karkeasti laskien tuohon "tänä päivänä kristittyjä syrjitään kamalasti" -vätteeseen voi heittää kahdenlaista kommenttia, eri mieltä olevaa tai samaa mieltä olevaa. Jos kommentoija on eri mieltä väitteen kanssa, niin se osoittaa, että tänä päivänä kristittyjä syrjitään kamalasti. Jos taas kommentoija on samaa mieltä, niin se vasta osoittaakin, että tänä päivänä kritittyjä syrjitään kamalasti. Ja jos osoittaa että kristittyjen kokema on samanlaista tai jopa pienempää kuin uskonnottomien saama kohtelu niin sitten syyllistytään uskovaisten demonisointiin...

Esimerkiksi itselleni on aika sama mihin kukakin uskoo. (Ihmiset ja mielipiteensä eivät ole useinkaan tärkeitä tai kiinnostavia.) Mutta kristityt on ainoita, jotka ovat yrittäneet käännyttää, ja vaikuttaa arkeeni millään tavalla. Ja näihin hyväntahtoisiin käännytyspyrkimyksiin kieltäytyminen koetaan hyvin loukkaavana sekin. Kun uskovaisetkin antaisivat "vaan olla" niin heihin suhtautuminen olisi helpompaa.

Kinnusen retoriseen kysymykseen voisikin sanoa että se kuulostaisi täsmälleen samalta kuin hyvin usean kristityn puhe seksuaalivähemmistöistä. Voisikin kysyä, miltä tuntuisi saada pilkan välttämiseksi sama ohje mitä he tarjoavat homoille ja uskonnottomille: menkää sinne kaappiin ja olkaa kohteliaasti hiljaa.