Carolyn Marvin ja David Ingle herättivät huomiota kirjallaan "Blood Sacrifice and the Nation". Tässä korostettiin että nationalismin takana on asenne joka korostaa uhrautumista ja kuolemista maan puolesta. Ja että tämä tapahtuu hyvin erityisellä tavalla ; Nationalismi ei elä sotavoitoilla ja sankaruudella. Jopa hävityt sodat kääntyvät helposti nationalismin moottoreille. Sen sijaan kuolleet sodassa olevat oman puolen kuolleet ovat erityisen oleellisia. Sodassa kuolleet sotilaat menettävät ison osan ominaisuuksistaan ja muuttuvat osoitukseksi siitä miten kyseinen valtio on kuolemisen arvoinen.
Taustalla on asenteita jotka sitten voivat ottaa vielä epäterveemmän suunnan. Esimerkiksi jos ajatellaan islamistisia itsemurhaterroristeja, heidän ideaalinaan on vähän sama mutta pidemmälle vietynä. ; Itsemurhaterriristihan voisi monessa tapauksessa tehdä salavihkaisen pommi-iskun kuolematta itse. Mutta selvästi marttyyriyteen kannustetaan erityisin tuonpuoleisuuslupauksin. Tämä ei ole sotastrategiaa vaan sitä, että kuollut oman puolen tyyppi toimii vahvana symbolina siitä miten marttyyri oli valmis kulemaan uskonsa puolesta ja tätä kautta usko oli kuolemisen arvoinen.
Tämänlainen marttyyriasenne on tietenkin siitä erikoinen että hyvin moni länsimainen ihminen on tottunut siihen että he eivät uhraa itseään.
Buddhalaiset munkit voivat tehdä polttoitsemurhia ja islamistit terrori-iskuja. Mutta kristitty elää uhriutumisesta jonka tekevät muut kristityt. ; Länsimainen kristitty itse asiassa monin paikoin väistää konflikteja. (Olen itse asiassa kehittänyt oman häijyhkön retoriikkani alun perin juuri siksi että huomasin että se on se ainut asia joka toimii. Tietyn innokkuusrajan ylittäneet kristityt lopettavat vain jos siitä on uhkaa tai haittaa heille itselleen.)
Länsimainen kristitty on siitä erikoinen olento että hän muistaa joka paikassa kertoa siitä miten ateisteja ei kohdella länsimaissa "viimeisen viiden vuoden aikana" (tjsp.) samalla tavala kuin jossain ulkomailla. Mutta he itse voivat marttyyrioitua siitä miten kristityt kokevat jossain muualla vainoa. He itse eivät koe sitä. Mutta uhrit ovat tärkeitä - jos ei muuta niin apostolien seikkailut Roomassa on muistettava.
Onkin erikoista että marttyyrius korostuu mutta siihen ei haluta ikään kuin itse ottaa osaa. Muiden kristittyjen taistelu jossain kiinassa ikään kuin oikeuttaa fundamentalismiin valahtaneen länsimaisen pumpulissa eläneen hyvinvointikristityn vakaumuksen ja statuksen vainottuna ihmisenä jota pitää kuunnella tämän uhristatuksen vuoksi tai kautta. Vaikeuksia ei kestetä itse mutta silti otetaan ikään kuin "marttyyripisteet täysillä".
Mene tilanteen nahkoihin.
Marttyyriydessä on toinenkin puoli. Ja se näkyy hyvin kansallistunteen kohdalla. USA on ollut useissa sodissa. Ja koska se tapaa sotia oman maan ulkopuolella, se rekrytoi sankarisymboliikalla sotiin joita ei tapahdu sotilaiden omassa maassa. Näissä sodissa on tavannut käydä niin että symboleja on arvostettu. Mutta sitten kun arkkuja on alkanut tulemaan laumoittain takaisin maahan, on niihin alettu suhtautumaan muina kuin symboleina.
Merkittävää on että vaikka sodanvastaiset tyypit ovat yleensä niitä jotka korostavat omien kuolleiden lukumääriä, niin nämä takaisin tulevat kuolleet vaikuttavat tavalla joka on relevantti sen kannalta miksi mielipiteet sotien varrella muuttuvat. Kun sotilas tulee kuolleena kotiin, tätä vastaanottavat ihmiset ovat heidän perhettään. Näissä oloissa sotilaan kuolemauhri on todennäköisesti otettu vahvemmin. Kun oma sodassa silpoutunut ja kuollut poika tulee takaisin, ei tätä nähdä enää symbolisena valtion ihanuuden symbolina. Se on myös oma kuollut lapsi. Abtrakti vieras ei uhkaa marttyyrimyyttiä.
Olenkin tässä mielessä luonut yksinkertaisen ajatuskokeen jonka avulla voi punnita sitä missä mielessä omassa mielessä olevat marttyyrit ovat abstrakteja symboleja ja missä mielessä faktuaalisia symboleja. ; Sinun on kuviteltava oma perheenjäsenesi sen kuolleen paikalle. Ja vasta jos mielipiteesi ei millään tavalla muutu, niin vain siinä tapauksessa symbolisi on edes jollain uskottavuudella aito. Muuten olet koristellut sitä jollain abstraktilla ja valheellisella fantasialla. Toisin sanoen jos korostat sotauhrauksia sinun on kuviteltava oma lapsesi tuntemattoman sotilaan hautaan. Vailla nimeä ruumismassojen mukana nimettömänä haudatuksi, edes omalla nimellä varustettua hautakiveä. Jos yhä tämämkin kohdalla kykenet tuntemaan vain arvokasta nationalistista läikyntää sydänalassa ja partioottista paatosta jalkovälissä olet todella aidosti ymmärtänyt marttyyrikuoleman symbolin.
Ilman tälläistä olet tosiasiassa sekoittamassa sen että jokin laitos velvoittaa miehet sotimaan henkensä uhalla ja sen että nämö ihmiset vapaaehtoisesti ilman velvollisuuksiakin tekisivät riemumielin saman ja olisivat valmiita kuolemaan maansa puolesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti