On kuitenkin kiinnostavaa huomata, että miksi nämä meemit leviävät. Jos se pitäisi paikkaansa, se olisi loukkaus enemmistölle ihmisistä. Kuitenkin se näyttää olevan jotain joka enemmänkin viittaa yleiseen kokemukseen. Yleiseen kokemukseen siitä kun ihmiset ovat erimielisiä jostain jota itse pitää ns. "ilmiselvänä".
Ja tässä mielessä lausunto ei ole jotain joka yhdistää iskulauseen skeptikoihin. Sama periaate yhdistää sen myös ns. "anti-intellektualleihin". Eli niihin jotka ovat jossain määrin skeptikkojen vastaisia, mutta ennen kaikkea niitä jotka vastustavat sitä mitä kutsuvat "älymystöksi". Tässä kontekstissa usein muistetaan että Lenin arvosti sitä että älykkäitä ihmisiä saa manipuloiduksi uskomaan ties mitä. Ja unohdetaan että lukutaidottomat ääliöt ne taipuvatkin uskomaan ties mihin huuhaseen ihan vaan sillä että joku kertoo heille. (Harjaantuneisuus esimerkiksi loogiseen ajatukseen on välttämätön mutta ei riittävä ehto siihen että osaa arvioida asioiden uskottavuuksia. Ja tätä ei tiedosteta.)
Sillä siihen kuuluu ajatus akateemisessa norsunluutornissa haihattelusta, jossa kansa tietää paremmin ihan kaikista mahdollisista asioista. Ja tässä mielessä meemin suosio ratsastaa myös jollain sellaisella jota voisi kutsua termillä "Dunning-Kruger -effect in action."
Psykologisesti asia on tietenkin ymmärrettävä. Ihmiset pitävät omia mielipiteitään jotenkin oleellisen ilmiselvästi totena. Siksi omista mielipiteistä tulee helposti jotain jotka ovat ilmiselviä kyseenalaistamattomissa olevia faktoja. Ja omasta maailmankuvasta ilmiselvästi erityisen laadukas. (Ja tämä taas yhdistää kaikki edellämainitsemani ihmisryhmät.) Erimielinen alkaa tässä kontekstissa tietenkin vaikuttamaan idiootilta ja ääliöltä. Ja tätä kautta "ilmiselvästi kyseenalaistamattomissa olevien tosiasioiden kyseenalaistajat" ovat haihattelijoita.
Kun asiaa katsoo, voi huomata varsin helposti että ihmiset assimiloivat, eli jos heidän oma maailmankatsomuksensa on ristiriidassa joidenkin ajatusten tai tieteellisten teorioiden kanssa, he paikkaavat ristiriidan, jos ei muuten niin sanomalla että tieteellinen periaate on väärin. He puolustavat omaa maailmankatsomustaan. Ja ovat valmiita maksamaan niille jotka perustelevat näitä asioita heidän itsensä puolesta.
Mutta onkin hyvä katsoa sitä haihattelua.
Kun katsotaan nykyistä ilmapiiriä, ollaan unohdettu se mitä Edgar Allan Poe oivalsi lehdistöstä ja sen suhteesta Totuuteen. Tarkalleen ottaen se, että journalismi on jotain jota yritetään myydä. Totuus taas ei aina mene kaupaksi. Poe tiivisti ajatuksen novellissa "The Murders in the Rue Morgue" ; "We should bear in mind that, in general, it is the object of our newspapers rather to create a sensation - to make a point - than to further the case of truth."
Tässä hengessä osa lehdistä on yksinkertaisesti sitä että joku on keksinyt että joku voisi olla halukas maksamaan siitä että joku printtaa juoruja. Ja tässä tilanteessa syntyy helposti tilanne jossa esimerkiksi myydään lehteä mallia "Mitä Lääkärit eivät kerro sinulle." (Jota voi kiittää rehellisestä nimestä. Lääkärit todellakin aika harvoin kertovat että homeopaattiset hoidot tehoavat koleraan ja että Jumalan rukoilu on tehokas keino estää avioero. Ja hyvä että eivät kerro!) Kun lehti tukee jo "arkijärkenä" pidettyä asiaa, syntyy ajatus että tämä näkökulma on nyt paremmin perusteltu. Lehden kaupaksimenemiestä ja mielipiteen yleisyydestä tehdään laajennus siihen että siihen uskominen ei voi olla hölmöä. Ja kyseenalaistaja on elänyt liiaksi norsunluutornissa tutustumatta oikeaan aineistoon jota pyöritetään ties keidän toimesta internetissä...
Skeptikot "toisinajattelijoita vaientamassa".
Toinen erikoinen teema on siinä että vaikka maalaisjärkeä pidetään ilmiselvänä ja jotain intellektuellis-skeptikoiden kiemurteluja pidetään todellisuudesta vieraantuneena haihatteluna ja sulkusilmäisyytenä, jonain joka on enemmän terapoitava ongelma kuin vaihtoehtoinen maailmankatsomus, on poikkeavia näkemyksiä usein puolustettu viittaamalla sananvapauteen tavalla jossa korostuu se että mielipiteen on oltava arvostettu ja perusteltu vain siksi että sen saa sanoa ääneen. Tämä on toki meko vahvasti jännitteinen sen kanssa että toiset asiat nähdään "haihatteluna". Mutta tämänlaiseen sitä tottui jo Intelligent Designin kanssa painiessa siinä muinaisuudessa jolloin ID -teorialla oli edes poliittista relevanssia. (Tieteellistä relevanssia sillä ei ole ollut koskaan.)
Tässä jännitteessä on itse asiassa takana kuitenkin jotain enemmän. Jotain muuta kuin virhe. Ja kun tämän huoaa voidaan itse asiassa nähdä että moni vaihtoehtoteoria, pseudotiede ja denialistinen tiedevastaisuus on itse asiassa vielä yhtä kategoriavirhettä hoopompi. Hoopous perustuu siihen että tieteenfilosofiaa on ymmärretty aikalailla niin väärin kuin voidaan. He kärsivät siitä että he käyttävät viitekehyksien ja maailmankuvallisuuden retoriikkaa samalla kun he eivät oikein näytä ymmärtävän mitä tämä viitekehyksisyys sitten kaiken kaikkiaan tarkoittaa.
1: Tästä on mainio blogaus "Debungking Denialism" -blogissa. Siinä läpikäydään Uncommon Descentin blogauksia, erityisesti David Andersonin kirjoituksia. Ja korostetaan että "He deploys the presuppositional argument that everyone has interpretative frameworks (and that therefore, appeals to evidence is not valid), while that the same time contradicting himself by stating that all interpretative frameworks are not equal and some can even be fundamentally wrong." ... "fails to understand the power of evidence to differentiate between different models and interpretative frameworks."
Taustalla on ajatus siitä että koska loogisessa positivismissa on ollut ongelmia, niin sitten kaikki naturalismi olisi väärässä. Tässä unohdetaan hyvin monia asioita. Esimerkiksi se, että (a) Looginen positivismi on ongelmissa vaikka naturalismi olisi tosi. (b) Se, että looginen positivismi ei toimi ei tarkoita että olisi jokin vaihtoehtoinen keino tietää asioita eli tieteen toimimattomuudesta ei voida päätellä että esimerkiksi usko olisi oikeasti perusteltu keino saada tietoa näistä asioista joihin tiede ei pysty vastaamaan (c) ei muisteta että loogisen positivismin ongelmat koskevat induktioita ja vastaavia perusteluperiaatteita eivätkä tiettyjä aiheita kuten Jumalaa... (Listaa voisi jatkaa älyttömän paljon pidemmälle.)
Tällä kertaa tartun siihen että mitä tapahtui kun ID korosti että he (a) eivät ole kreationismia ja olivat (b) puolustamassa akateemista vapautta ja (c) opettamassa kouluissa laajempaa skaalaa erilaisia tieteellisiä näkemyksiä vallitsevien näkemysten kritisointia unohtamatta. Kun kokonaisuus on se, että maailmankatsomukset ovat vapaita mutta evoluutio on valheellista epätotta ja kakkaa, voidaan huomata että jossain on "jotain mielenkiintoista". Onko asia ratkaistavissa tieteellä ei-maailmankuvallisesti vai ei ole?
Täydellisen tiedon puute ei tarkoita että kaikki on samanarvoista tietoa
Ongelmana on tietenkin se että akateeminen vapaus ei tarkoita sitä että opettajat saisivat opettaa mitä tahansa mitä he uskovat. Tai että ID olisi todella tieteellisesti relevantti vaihtoehto. On toki selvää että ID on maailmankuvallinen, kuten se sanoo kaiken tieteen olevan mutta muistaa vain mainita tästä pelkästään evoluutioteorian kohdalla samalla kun ID -promoottorit ovat voineet selittää Wedge -dokumentissa että tärkein tavoite on “defeat scientific materialism and its destructive moral, cultural, and political legacies” ja “reverse the stifling materialist world view and replace it with a science consonant with Christian and theistic conviction”. Kun materialistisen ideologian vastustaminen ja sen ylivallan murskaaminen nousee toistuvaksi teemaksi, korostuu että tässä tosiasiassa olla puolustamassa sananvapautta sanan oikein missään mielekkäässä merkityksessä.
Tässä on sisältönä vastustaa "positivismia" ja "skientismiä". Taustalla on tietenkin aivan todellinen huomio siitä että täysin metafysiikatonta tiedettä on täysin mahdotonta tehdä. Tästä loogisen positivismin ongelmasta vain on tehty kaikkea tiedettä koskeva ongelma ; Ja tässä kohden on unohdettu että kaikki eri maailmankuvien väliset skismat eivät ole pelkkää perspektiivien pluralismia.
1: Perspektiivien pluralismi tulee vastaan siinä tilanteessa että samat havainnot antavat eri viitekehyksissä yhtä todennäköisen ja yhtä hyvän vastauksen. Joskus on kuitenkin tilanteita joissa toiset uskomuket ovat heikommin perusteltuja ja tällöin maailmankuvaero ei ole perspektiivien pluralismia vaan sitä että toinen näkökanta on heikommin perusteltu. ; Eroa voisi kuvailla Sudokuruudukoilla. Toiset sudokuruudukot voi täyttää usealla eri tavalla. Ja nämä ovat keskenään perspektiivien pluralismin tapaan samanarvoisia. Mutta silti ei voi sanoa että jos läimii satunnaisia numeroita mihin tahansa sudokuruudukkoon niin että ne olisivat jotain yhtä hyviä vaihtoehtoisia ratkaisuja. Ne ovat vain sotkettuja sudokuruudukoita.
Aivan kuten ihmiset unohtavat että nykyajan skientistit eivät ole loogisen positivismin kannattajia. Verifikationistinen näkökulma puuttuu ja monet ovat fallibilisteja. Ja tässä mielessä näkökulma on oleellisesti erilainen. Skientisti voi nimittäin fallibilistisessa kontekstissa sanoa että hän vaatii vain että hänen maailmankuvansa jokainen induktio on läpikäynyt vähintään yhden testin jossa se olisi voinut falsifioitua mutta ei ole. Tämä on mahdollista ja tätä on mahdollista vaatia. Eli näin ollen fallibilistinen skientisti ei ole mitenkään väärässä. Hän on vain muuttanut sitä mitä tieto tarkoittaa ja mitä siltä voidaan vaatia.
1: Verifikaatiokeskeinen positivisti taas joutuisi testaamaan joka ikistä induktiota äärettömän monta kertaa. Ja pseudotieteilijät vaativatkin tämän ajatuksen mukaisia täydellisiä naturalistisia selityksiä. He ovat niitä positivisteja jotka pitävät vaatimuslistallaan positivistien tietokäsitystä. Positivismia näkeekin nykyään lähinnä naturalismikriitikoilta. Positivismin tietokäsitystä pidetään vaatimuksena ja kriteerinä skientisteiltä. Ja toisaalta esimerkiksi Plantingan warrant -ajatus vaatii että tieteen tulisi olla tällä tasolla luotettavaa ja havaintojen hyvin tiukassa positivistisessa varmuussuhteessa Totuuteen. Samoin uskovaiset kertovat mystisistä kokemuksista kuin ne olisivat ehdottoman varmoja verifioituja havaintoja. Ja näitä kokemuksia pidetään todisteina että jonain joka pitää selittää ja on tätä kautta "haaste naturalismille". Mikä viittaa siihen että näkökulma ei ole ainakaan fallibilistinen.
Skeptismiä koskeekin jännittävä tieteenfilosofinen paradoksi ; Kaikki loogiset positivistit olivat aikanaan skientistejä. Mutta koska kaikki skientismi ei ole loogiseen positivismiin sitoutunutta, on looginen positivismi ongelma naturalistiselle maailmankatsomukselle jotakuinkin sellaisen argumenttirakenteen pohjalta josta voitaisiin sanoa että "koska kaikki kissat ovat eläimiä, ja kaikki kissat naukuvat, on kaikkien koirien nau-uttava koska kaikki koiratkin ovat eläimiä". Nykyään skientistit eivät kannata loogista positivismia. Mutta sen sijaan nykyajan tiedekriittiset antiskientistit näyttävät olevan kovasti loogisen positivismin ystäviä. He ensinnäkin osoittavat skientismin vajautta loogisen positivismin ehtoja vaatimalla, ja sitten kun skientisti epäonnistuu täyttämään loogisen positivismin ehtoja, niin antiskientisti täydentää tätä loogista positivismia jollain vaihtoehdolla ja kuvittelee että hänen maailmankuvansa on tämän jälkeen ehjä. Antiskientistit ovat hämmentävän usein loogisia positivisteja+1 aistilla. Tätä voi olla vaikeaa huomata koska he haukkuvat niin kovasti skientismiä ja korostavat loogisen positivismin epäonnistumista. Nykyaikana käytännössä kaikki loogiset positivistit ovat anti-skientistejä jotka uskovat täydentävänsä verifikaatioperiaatteen jollain paranormaalilla periaatteella, kuten vaikka uskonnollisilla kokemuksilla. (Kaikki uskonnollisiin kokemuksiin nojaavat eivät toki ole loogisia positivisteja. Eli osa pitää uskoa ei-todisteena vaan näkevät että se on ei-todiste. He vain maailmankuvallisesti seuraavat sitä. He ovat enemmän relativisteja kuin niitä jotka sanovat että "naturalismi on epätotta".)
Loogisen positivismin ongelmien erikoinen loppuseuraus onkin se, että "omaan maalaisjärkeensä ja kokemuksiinsa" luottavat hoopot ovat ottaneet sen omakseen. (Loogisen positivismin ehdottomuus sopii hengellis-uskonnollisille dogmaatikoille ja vakaumuksellisille pseudotieteilijöille kuin nyrkki silmään.) Ja loogisen positivismin ongelmat eivät ole opettaneet heille lisäsyitä olla nöyrä kokemusten ja havaintojen edessä tavalla jossa kyseenalaistamista ja testaamista tarvittaisiin entistä ehnemmän. Sen sijaan se on opettanut heille automaattivastauksen jonka avulla omaan maailmankatsomuksen kohdistuva, käytännössä mikä tahansa, kritiikki voidaan ohittaa. Kritiikkiä ei tarvitse ottaa vakavasti koska se edustaa väärää maailmankatsomusta eikä Totuutta. Siinä ei voi olla mitään Totuutta. Joten pseudotieteilijä voi jatkaa entisellä ponnella. Konflikti ei olekaan syy katsoa nöyrästi omia paranormaaleja uskomuksia maailmankuvallisuuksien sävyttäminä asioina. Vaan päin vastoin ; Kaikki kritiikki on vain lähde narsisminsävyttämälle marttyyriydelle jossa skeptikko vainoaa paranormaalista tietävää toisinajattelijaa..
Karkeasti voidaan sanoa että on ilmiselvää että jokaisella on jonkinlainen tulkitseva viitekehys. Mutta tämä ei ole mikään syy relativismiin. Eli siihen että kaikki näkemykset olisivat yhtä hyvin perusteltuja. Voidaankin nähdä että moderni skientistinen tieteenfilosofia on muotoutunut siihen suuntaan että on tunnistettavissa aste-eroja sen suhteen miten tietoisia ja konsistentteja ollaan omien uskomusten kanssa. Ja samoin kaikki viitekehykset eivät pidä sisällään yhtä paljon haihattelua ja pelkkään omaan tunnevarmuuteen ja "arkijärkeen nojaavia dogmia". Erot eivät ole pelkästään sitä kuinka omat filosofiset taustateoriat tunnistetaan. Eroa on siinä missä määrin ne ovat evidenssillä tuettuja. Se, että asiaa ei voi lopullisesti todistaa ei tarkoita että sen tueksi ei olisi jotain. Ja että se ei tätä kautta olisi enemmän totta kuin jokin toinen asia ei.
Tieteenfilosofia näyttää rajoitteita. Ja tämä tarkoittaa juuri sitä että modernina aikana ei voi olla omiin tunteissaan ja kokemuksissaan riippuva. Sillä jos looginen positivismi oli ongelmissa niin juuri siksi että mitään suoraa havaitsemista ei ole. Yksilöt voivat olla omien henkilökohtaisten uskomustensa harhauttamia tavoilla jotka koskevat myös niitä "minusta ilmiselviä ja vahvoja kokemuksia joissa itse koin Jumalan läsnäolon".
Tiedekriittisten tieteelle vaihtoehtoisten näkemysten ongelma onkin siinä että he argumentoivat presuppositionalistisesti, eli ottavat maailmankuvan perususkomukset foundationalistisessa näkökulmassa viitekehykseksi. Ja sitten rakentavat tämän varaan oman maailmankuvansa. Ja rientävät tämän jälkeen sanomaan että esimerkiksi naturalismi on perustavanlaatuisesti ja oleellisesti väärä. Ja heidän oman näkemyksensä sanominen vääräksi kertoo oleellisesti maailmankuvallisesta vainosta.
Tässä prosessissa on runsaasti ristiriitoja. On itse asiassa mahdotonta nähdä miten niitä kaikkia voidaan kannattaa ja harjoittaa samanaikaisesti. Tai voihan sen nähdä. Mutta tätä ei voi oikein tehdä olematta syy sille miksi alkuun laittamani iskulause iskee niin moniin skeptikoihin. Samalla kun on kuvattu miksi oheinen iskulause on näistä antiskientisteistäkin osuva ja tärkeä jaettava. Se miksi tuollaiset iskulauseet jaetaan ovat jotain jossa on sekä kaikkia, maailmankuvasta riippumatta, yhdistävää psykologiaa. Että siinä on sitten mukana myös se ero joka alleviivaa sitä että kaikki ihmiset eivät kaikesta huolimatta jaa tuon iskulauseen tunnelatausta samoin syin. Vaan heidän tavoissaan käyttää ajattelukykyään on olemassa oleellinen ero. Ja tämä ero on paitsi erilaisuutta siinä että asiat ovat erilaisia, niin myös eroa laadussa, eli toiset ajattelutavat ovat heikompilaatuisia kuin toiset.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti