Viime päivinä on puhuttu siitä miten islamin oppinut on kertonut millä tavalla vaimoa on oikein rankaista fyysisesti. Esimerkiksi youtubessa nähtävässä videossa kerrotaan, että naiset haluavat miehekkään ja suojelevan miehen. Ja tämä suojelu onnistuu vain jos mies on tarvittaessa aggressiivinen myös naista kohtaan. Tässä on kuitenkin rajoituksia. Vaimoa ei saa lyödä naamaan ja tehdä hänestä rumaa. Lyömisen tarkoitus on kasvattaa ja ojentaa, ja siksi mies ei saa kirota naista lyödessään tätä. Lyöntejä ei saa olla yli kymmentä ja luita ei saa murtaa. Hampaita ei saa lyödä sisään ja silmiä ei saa kaivaa ulos päästä. Etiketinmukaisesti käytetään lyhyttä ohutta sauvaa jota ei nosteta pään päälle vaan jolla lyödään rinnan korkeudelta.
Opimme myös, että Allah on antanut naiselle tälläisen kunnioittavan ohjauksen joka on naiselle kunniaksi. Samalla videolla todetaan että se, että islamia syytetään naisten pahoinpitelystä on kauhea vääristelevä syytös.
Kyseessä ei ollut pelkkä yksittäinen uskonnollinen sekopää. Opettajana on Mohammad Khan Sheerani joka kertoi neuvoston esityksestä Pakistanin parlamentille. Tämä on tietenkin herättänyt paljon keskustelua. Koska Pakistan on maa eikä uskonlahko, on kannanottoja pyydelty Suomessa esimerkiksi Anas Hajjarilta. Tämä on toki jokseenkin huvittavaa. En esimerkiksi välttämättä halua tietää että mikä on kirkon kanta vaikka graffitien töhertämiseen. Sillä lain kohdalla uskonnon sanomisilla ja ei-sanomisilla on hyvin vähän tekemistä. Toki uskonto voi vaikuttaa politiikkaan. Ja uskonto voi olla lakien synnyn takana. Mutta yleisenä sääntönä on että säädetyt lait sitten koskevat kaikkia siihen asti kunnes lakeja muutetaan. Mutta maassamme harrastetaan jostain syystä tämänlaisia. (Joten menkööt.)
Juha Leinivaara on blogissaan kertonut siitä miten Hajjar tuntuu kiemurtelevan vastaamisen kanssa. Omiin silmiini tilanne näyttää sellaiselta että se vaatii tarkastelua. Kun Hajjarin sanomisten sisältöä katsoo, hän kuvaa selvästi että "Anas Hajjar kehottaa kaikki Suomessa asuvia muslimeja noudattamaan Suomen lakia." Tämä on yksiselitteistä. "Olemme olleet mukana erilaisissa väkivallattomuusaloitteissa, jotta perheväkivalta lopetettaisiin. Meidän esimerkkimme on profeetta [Muhammad], joka ei ole koskaan lyönyt naista." Tästä asia vedetään Koraaniin. Tavalla joka kristillisessä yhteydessä voisi viitata siihen kun nenäkkäät ateistit kommentoivat Raamatun rangaistuskäytänteisiin ja siihen kieltääkö Raamattu suoraan missään kivittämisen. Tässä mielessä lausunnot tuntuvat ohittavan aika ison osan uskonnosta. (Tavalla joka on kristityille selvää aina kun uusateisti on tuolla keinoilla äänessä. Mutta vain harvoin kun islam on kyseessä.)
Oma huomioni tässä keskittyy kuitenkin siihen miten Hajjarilla todella tuntuu lausunnoissaan olevan tiettyä kiemurtelua. En kuitenkaan katso tässä sitä että islam määrittyisi 1:1 Koraanin kautta. Sen sijaan korostan että Hajjarin keikuttelu tuo mieleeni asioita. Yhteyksiä joiden kohdalla on mielestäni aivan asiallista puhua barbaarisista yhteisöistä.
Kun Hajjar punnitsee asiaa, hän käyttää tietynlaisia ilmaisuja. "Ne, jotka lähtevät tulkitsemaan asiaa, pitää katsoa, mitä tarkoittaa kurittaminen. Millä tavalla ja missä menee rajat. Pitää muistaa, että Koraanissa mainittu on... Se on viimeinen keino." Länsimaisessa yhteiskunnassa naisten pahoinpitely on sellainen että uskonoppineen pitää vain sanoa että naisia ei saa hakata. Tai tähän on totuttu. Sillä arvomaailmamme pitää naisten pahoinpitelyä a priori pahana. Siksi sitä ei tarvitse argumentoida. Maan tavasta poikkeaminen vaatii yleensä - niin ärsyttävää kuin se usein onkin siltä kannalta että en itse edusta tavallisinta kulttuuria monessakaan asiassa - selitystä.
Ymmärrän että Hajjar ei ole ajamassa tätä asiaa maahan. Ja kehottaa olemaan pahoinpitelemättä vaimojaan. Mutta vastauksessa paistaa läpi kuitenkin asenne joka on itselleni hyvin tuttu. Viittaan kiemurteluun jossa esitetään vaihtoehtoja koskevia pohdintoja. Sellaisia jotka on selvästi tarkoitettu niille jotka pitävät naisten etiketinmukaista ojentamista mitä mainioimpana perhepolitiikkana.
Tosin lasten piiskaamisesta. Minun lapsuudessani oli usein niin että ihmiset esittivät samansuuntaisia lausuntoja lasten rankaisuista. Nämä johtuivat joko siitä että (1) Ihminen ei kannattanut lasten vitsaamista mutta ei halunnut suututtaa kulttuurista viitekehystään jossa se oli sallittua ellei peräti maan tapa (2) Ihminen kannatti oikeasti lasten vitsaamista paljonkin, mutta julkisuudessa pitää pitää PR -suut kiinni samalla kun kuitenkin annetaan omalle kultturiselle viitekehykselle vinkkiä että ollaan samalla puolella tässä asiassa kuitenkin.
Itse asiassa jo Sheeranin lausunnot olivat tuttuja. Muistan omasta lapsuudestani miten siihen aikaan lapsille ei saanut antaa vitsaa. Kuitenkin moni kannatti vanhaa kasvatustapaa ja käytänteitä. Nähtiin, että vitsaamiselle ainut vaihtoehto oli vapaa kasvatus. Joka taas nähtiin lapsia turmelevana ; Vitsaaminen nähtiin oleellisesti aivan eri kategoriassa kuin lapsen fyysinen pahoinpitely. Ja erottelulistat olivat sen tyylisiä että niistä tuli kieltämättä vahvasti mieleen Sheeranin naisten pahoinpitelyetiketti.
1: Jos perhearvot nykyään koostuvat siitä että mitä erilaisempia asioita kielletään, niin minun lapsuudessani niissä oli aivan positiivisesti sallivaan suuntaan annettua sisältöä. Lasten fyysinen kuritus oli oleellinen osa konservatiivisia perhearvoja. Ainakin monin paikoin. Lasten kurittamista koskevassa laissa uskontojen puolelta tulikin lausuntoja joista lasten vitsaamisen kieltäminen oli osa arvojenturmelupolitiikkaa. Jos nykyään vaarannetaan maailmaa päästämällä homoseksuaalit avioliittoon niin silloin naisen sukunimi ja lasten pahoinpitelemättömyys olivat kovimmat vaaranpaikat kulttuurissa.
De jure asia oli kielletty, mutta de facto jopa opettajien puolella oli lausuntoja siitä miten vapaan kasvatuksen hedelmät menevät turmelukselle sen vuoksi että oppivat ensi sanoinaan kutsumaan lastensuojelua. Vitsaaminen oli lapsen opettamista eikä pahoinpitelyä. Rankaista piti että lapsi pelkäsi rangaistusta ja se ojensi häntä käyttäytymään kuten kunnon kansalaisen kuuluukin. Kun mammat puhuivat tälläisiä hiekkalaatikon reunalla keskenään, oli selvää että lapsen vitsaaja koki että hän ei tee yhteisönsäkään silmissä mitään väärää. Ja että hänellä on joukon oikeutus.
Kun miettii miksi lasten vitsaamista ei parikymmentä vuotta sitten maassamme pidetty pahana monin paikoin ja tätä ei pidetä barbaarisena voinee ymmärtää miksi islaminuskoisissa on ihmisiä joilla on erityinen etiketti jonka kautta perheväkivalta lakkaa olemasta sellaista. Samoin sen ajan kiemurteluja tunteva voi ymmärtää miksi Hajjarin tapa hoitaa asia oli varsin huono - ellei peräti epäilyttävä.
Kirjoittajasta olisi toki hupaisaa jos naisten vitsaamislaki saataisiin läpi. Hän toivoisi että jokainen 1980 -luvun vitsaamiskulttuuria arvostanut nainen saisi omakohtisesti kokea etiketinmukaisen vitsaamisen kasvattavan ja persoonaa ohjaavan voiman. Kenties he kasvaisivat ihmisenä ja oppisivat että vitsaaminen opettaa sen että vitsaaminen on väärin. Ja muut opit jotka se opettaa ovat se, että väkivalta on hauska ratkaisu joka lopettaa ärsyttävän nalkutuksen ja väninän. Olipa vänisijä sitten lapsi tai aikuinen nainen.
1 kommentti:
Mielestäni vaimon kasvattaminen tulee hoitaa samalla lailla kuin susilaumassa kasvatetaan. Eli kyseessä olisi isällinen ohjaus. Ja jos lauma yhdessä niin päättää, niin se voi äänestää laumanjohtajan tarpeen vaatiessa kumoon.
Kotikoira on suden alalaji. Muistanpa vuosien takaa, kun eräs naispuolinen koiranomistaja karjui koiralleen Varistonniityllä kuin vanha hirvi. Ei sillä lailla koiraa kasvateta!
Lähetä kommentti