tiistai 22. maaliskuuta 2016

Pahuuden ytimessä.

Olen oppinut että islamistit ovat pahoja. He vastustavat naisten tasa-arvoa. Siksi islamisteja vastaan taistelemaan tarvitaankin naisia puolustavia Soldiers of Odin -katupartiolaisia ja muita vastaavia. Ihmisiä jotka arvostavat naisia. Samoin olen oppinut että islamistit ovat pahoja koska he esittävät väkivaltafantasioita. Toisin kuin kristityt joiden oppi on lempeä ja väkivallaton myös toisinajattelijoille.

Kun Brysselissä tapahtui pommi-isku tämä vahvistui. Oli helppoa nähdä että tämä isku on jossain tekemisissä tekijän vakaumuksen kanssa. Toki muitakin selityksiä voi olla, koska yhteiskunnallisissa ilmiöissä harvoin on kyse vain yhdestä muuttujasta. Mutta silti voidaan sanoa että tietyn islamilaisen klusterin jäsenyys tarkoittaa jotain kun haetaan selitystä ja katsotaan asiaan liittyviä korrelaatteja. Oli helppoa olla uskontokriittinen ja ymmärtää asiakokonaisuus.

Brysselin isku oli luultavasti kostoisku. Sillä terroristi saatiin juuri aiemmin kiinni, pizzatilauksen avulla. (Uutinen ei kertonut olivatko kyseessä alle kuuden euron pizzat ja oliko Junes Lokan korostamalla Pizzamafialla tekemistä asian kanssa.)

Mutta sitten luin siitä mitä Suomalaista naisrauhaa suojelevan Soldiers of Odinin kannattajajäsen ja MV-lehden intohimoinen tukija James Hirvisaari toivoo Suomessa rasismia vastustavien naisten joutuvan räjähdyksen uhriksi. Semmosta naisrauhaa sitten. Ihan vaan sen vuoksi että heidän ihmiskuvansa on Hirvisaaren mukaan tarpeettoman aurinkoinen ja optimistinen ja hyväntahtoinen.. Ja nyt en ymmärrä enää mistään mitään.

4 kommenttia:

Tom Kärnä kirjoitti...

Suvakkihuorilla Hirvisaari viittaa myöskin miespuolisiin saman klusterin ihmisiin. Jotka eivät oikeastaan välttämättä vastusta rasismia, vaan "rasismia".

Mutta onhan se kovaa puhetta mieheltä.

Mutta onhan tuo tavallaan ymmärrettävää. Jos joku muu kuin minä olisi haalimassa uusnatseja Suomeen, niin kyllä minä toivoisin, että sellaiset ihmiset olisivat uusnatsien uhreja ennemmin kuin minä tai kaltaiseni. Paitsi jos haluaisin kuolla. Niin, ja tässä pitäisi olettaa myös, että nuo henkilöt nimittäisivät kansallissosialismia rauhan opiksi. Joka rauha vallitsisi opin mukaan sitten kun kansallissosialismi olisi saanut pysyvän vallan maailmassa.

Tom Kärnä kirjoitti...

PS Päätin kirjoittaa käsitteeseen liittyen blogimerkinnän, jossa viittaan tähän sinun merkintääsi, ja jossa kerron myös menettäneeni oikeamielisyyteni.

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

"Suvakkihuorilla Hirvisaari viittaa myöskin miespuolisiin saman klusterin ihmisiin. Jotka eivät oikeastaan välttämättä vastusta rasismia, vaan "rasismia"."

Jos näin niin johan on. Olen itse törmännyt "Suvakkihuoraan" sellaisessa yhteydessä kuin raiskausfantasioinnit. Ilmeisesti moni "kriitikko" (jota ei saa sekoittaa kriitikkoon) onkin sitten halukas homoraiskaamaan ihmisiä? Olen epäillyt että olisivat keskimääräisesti homovastaisia. Mutta toisaalta ovat machohenkisiä ja homostelu se nyt vaan on miesten hommaa!

Tom Kärnä kirjoitti...

Onhan homoseksuaaleilla maskuliinisuusfraktio.