keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Käsitteellinen ajattelu lapsenkengissä?

Jean Piaget tunnetaan hyvin testistä jota hän teki eri ikäisille lapsille. Ja tässä on havaittu, että aivan pienet lapset ajattelevat hyvin eri tavalla kuin vain muutamaa vuotta vanhemmat lapset. Suhde konkreettisuuteen on hyvin erilainen.

Kun lasten eteen laitetaan eri muotoisia astioita ja niihin kaadetaan nestettä, pienet lapset ajattelevat että vettä on enemmän niissä kupeissa joissa veden pinta on koreammalla. Myös vanhemmat lapset voivat pitää tätä uskomusta. Joskin he voivat joutua punnitsemaan sitä että voittaako se, että vesi on korkealla vai se, että kuppi on lihava.

Pienet lapset katsovat, että kapea pullo näyttää korkeampaa vedenpintaa ja korkea vedenpinta tarkoittaa enemmän nestettä. Ja tämä uskomus on heillä hyvin pysyvä. Tämä nähdään siten, että jos molempiin kaadetaan vettä samasta kupista niin että lapset näkevät prosessin, isommat lapset ymmärtävät että vettä ei tule mistään lisää ja että kupeissa on saman verran vettä. Pienet lapset eivät ymmärrä tätä.

Piagetin asettelu on kiinnostava, koska moni ottaa kaatoprosessin tehokkuuden ilmiselvänä. Hän havaitsi että kaikki ihmiset eivät olekaan lukkiutuneet tähän oletukseen. Näin opittiin ihmisten kehittymisestä. ; On tärkeää että pieni lapsi ajattelee vain sen mitä näkee. Viisaampi sen sijaan ei mene vipuun vaan ajattelee prosesseja.

Howard Gardner on käyttänyt tätä vertauksena tieteelliselle ajattelulle. Hän korostaa, että ei-tieteelliset tai esitieteelliset kulttuurit ovat usein luokitelleet eläimiä vain niiden ulkonäön mukaan. Tällöin esimerkiksi delfiini olisi sama kuin kala. Tieteessä taas katsotaan taustalla olevia prosesseja, esimerkiksi evoluutiohistoriaa. Ja tätä kautta delfiini luokitellaan aivan erilaiseksi kuin kalat.

Filosofiassa näyttää siltä että käsiteanalyysi on monille vaikeaa. He ovat lukkiutuneet yhteen määritelmään eivätkä he muokkaa näkemyksiä sen mukaan miten argumenttiketjussa määritellään termejä. Tämä voi johtaa esimerkiksi siihen että argumenttirakenne unohtuu ja esimerkiksi etiikkaa käsittelevä kieltä selkeyttävä argumenttirakenne voi näyttäytyä pahuutena koska ollaan hyvin lukkiuduttu siihen mikä on "oikea hyvyyden määritelmä".

Huomasin tämän karkeimman omasilmäisesti kirjoitettuani eräästä etiikan tutkimuksesta jutun. Moni sekoittaa hyväksi kokemastaan poikkeamisen ja logiikkavirheen yhdeksi ja samaksi. Tämä näkyi esimerkiksi siinä että jos tapahtumaa kutsuu "jälkiabortiksi" tavalla jossa "abortti" on uudelleenmääritelty herää oksymoroniuden tunne joka koetaan väistämättömäksi kontradiktioksi. Eikä tajuta että looginen rakenne säilyy jos samaa argumenttia käytetään ja tilannetta kutsutaan "lapsensurmaksi". Tässä kaikessa pysyttiin vaikka itse teksti esiintoi - ja kommentit huolellisesti useilla eri tavoilla ilmaisten esiintoi toistuvasti - sitä miten kyse on argumentin validiudesta eli siitä että premisseistä seuraa johtopäätös. Epämieluisa johtopäätös ja sitoutuminen eri abortin määritelmään kuin eettisessä tutkimuksessa oli käytetty oli liikaa. Ymmärrystä ei saavutettu ja pahastutin periaatteessa hyviä ja periaatteessa jonkinlaista älykkyyttäkin vilauttavia hyväntahtoisia tyyppejä.

Näkisin että tämä vertautuu hyvin siihen että ajatellaan totutusti "vain se mikä nähdään" eikä katsota prosesseja. Logiikka toimii kuitenkin määritelmien sisällöillä ja niiden välisillä relaatioilla, eikä sillä mikä kirjainjono on valittu kantamaan tätä määritelmäsisältöä. Tälläisen avaaminen tuntuu olevan sama kuin yrittäisi selittää aivan pienelle lapselle siitä miten vettä on saman verran näyttämällä miten kupilla kaadetaan vettä ensin toiseen ja ensin toisen heidän silmiensä edessä... Sen luulisi toimivan mutta ei toimi.

Ei kommentteja: