sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Dawkins, tuo diletantti

Internetissä on huviteltu Richard Dawkinsilla. Hänen inkompetenssiaan korostetaan sanomalla "I studied biology - therefore I write books against religion and theology." Kysymys on mielenkiintoinen koska siinä viitataan asiantuntijuuteen.

Kuitenkin samalla samat ihmiset voivat kannattaa Eero Junkkaalaa joka ottaa kantaa evoluutioon. Hän on kuitenkin koulutettu teologi mutta ei biologi. Samoin monen uskovaisen tiedemiehen kohdalla korostetaan että he ovat tiedemiehiä ja uskovaisia. Ikään kuin tämä todella olisi jokin merkittävä meriitti joka tekisi uskonnosta fiksua. Eli biologin ammattitaito riittää siihen että kannattaa Jumalan olemassaoloa, mutta jos hän kiistää Jumalan olemassaolon niin sitten tämä sama ammattitaito onkin riittämätöntä.

Kysymys on erityisen mielenkiintoinen koska teistit, kuten William Lane Craig, ottavat kriittisiä kannanottoja esimerkiksi suhteellisuusteoriaan. Näitä pohdintoja pidetään kiinnostavina ja lukemisenarvoisina uskovaisten mielestä. Eli kysymys ei ole edes siitä että tiedemies saa uskoa eri alan tiedemiehiä ja ottaa heidän kantansa ikään kuin faktoina ja tosiasioina.

Ja muutenkin, teologit aivan standardinomaisesti ottavat osaa keskusteluun tieteestä. Puhuvat Esko Valtaojan kanssa fysiikasta ja niin edespäin. Eivät kieltäydy että "en voi, ei ole tutkintoa alalta". Eivätkä kristityt tässä kohtaa osoita sormella ja naura. (Eivät etenkään kreationistit joilla juristi Phillip Johnson ja matemaatikko William Dembski ovat enemmän kuin auktoriteetteja ottamaan kantaa aloihin joihin heillä ei ollut minkäänlaista tutkintoa.)

Tällöin uskovaiset nyökyttelevät teologian osuudesta tieteen kehittymisessä ja rationaalisessa älyllisessä keskustelussa myös tieteen alueella. Ja osaavat kertoa että olisi ad hominem ohittaa ihmisten käyttämät argumentit ja puhua pelkästään näiden ihmisten habituksesta, olemuksesta tai koulutuksesta.

Mitäs alaa opiskelikaan herra Charles Darwin?

Pieni ajatus ; Suikkari

Suomen kielessä sanotaan oraalisen seksin kohdalla että "ottaa suihin". Englannissa taas käytetään muun muassa käsitettä "giving head". Erot voivat olla kiinnostavia. Sillä niissä on tavallaan näkökulma siihen miten tekijät ovat suhteessa tapahtumaan.

Voisin puuttua siihen että yleensä tässä otetaan ihan yhteen suuhun. Mutta se on kenties vähemmän mielenkiintoinen "ottamiseen" verrattuna. Vaikka suomessa "otetaan" niin englannin kielessä kuitenkin nimenomaan annetaan. "Annetaan päätä". Tämä voi olla lähtökohta mielenkiintoisiin päänavauksiin.
1: Seksissä monia kiinnostaa se, kumpi on ottajana ja kumpi on antajana. Feministit ovat kiinnostuneita diskurssianalysoimaan sitä että mitä asenteita ja arvostuksia leviää siinä jos sanotaan että mies "saa pillua" ja miten tämä vertautuu siitä että "nainen otetaan". Olen otettu siitä, miten antaminen on aktiivista ja ottaminen passiivista. Suomessa nainen on tätä kautta enemmän kohde kuin toimija. Sen sijaan englanninkielen ilmaisussa nainen tekee työn, puhallistyön (blowjob), ja on siksi aktiivinen.
2: Toisaalta omissa intuitioissani "suihin ottaminen" on nimenomaan aktiivista. Ottaminen on haltuunottamista. Kun minä otan vasaran, se on minun hallinnassani. Englanninkielen ilmaisussa taas tulee mieleeni sellaisia konnotaatioita että se on lähestulkoon muuttunut antamisesta antautumiseksi. Eli joksikin jossa antaa päätä, kuin olisi passiivisena otettavana ja ainut valinta on että "mihin reikään".

Kenties siksi että tämänlaiset tulkinnat eivät käytännössä koskaan ole objektiivisia. Ne kuvaavat enemmän kertojansa mielipiteitä. Ihmisille jotka haluaisivat ymmärtää tämänlaisia juttuja, tämä kaikki tietysti imee (suck).

Kirjoittaja on ottaja, antaja, kananpaskan kantaja.

Armon vihreät ja "positiivisen uskonnonvapauden" määrittely

Länsimaisessa ajattelussa vapauden filosofia on klassisesti liitetty positiivisiin vapauksiin ja negatiivisiin vapauksiin. Positiivinen vapaus on tarkoittanut sitä että on lupa ilmaista ja tehdä asioita. Negatiivinen vapaus on tarjonnut tilaa privaattiin, se on tavallaan tilaa omaan rauhaan ja "orjuuden poissaoloa". Tämä on deskriptiivinen lähestymistapa. Se ei sano onko positiivinen vapaus hyvää ja negatiivinen vapaus pahaa. Se vain kuvaa rakenteita jotka ovat pro-ilmaisu vai jotka ovat pro-oma rauha.

Näin esimerkiksi positiivinen uskonnonvapaus on perinteisesti tarkoittanut sitä että ihmisillä on vapautta ilmaista uskontoaan. Negatiivinen uskonnonvapaus taas tarkoittaa sitä että ihmisillä on ollut mahdollisuus olla rauhassa uskonnosta, esimerkiksi mahdollisuus olla kuulumatta uskonnolliseen järjestöön. Lupa olla ilmaisemasta vakaumusta kysyttäessä jne.

Perinteisesti asia onkin mennyt niin että ateistit painottavat usein jonkinlaista negatiivista uskonnonvapautta, kuten lupaa erota uskoninstituutioista. Tämän ilmenemisen ääripää on tiukka sekularismi jossa kaikki uskonto poistetaan julkisista tiloista. Silloin ihmiset harjoittavat uskontoaan kotonaan ja kirkoissa. Uskovaiset taas painottavat helposti positiivista uskonnonvapautta, eli esimerkiksi lupaa julistaa kadulla vaikka tämä lappuhihhulointi ärsyttäisi ihmisiä. Tämän ääripäänä on jonkinlainen valtionuskontojärjestelmä jossa kansalaiset velvoitetaan byrokraattisiin symbolisiin tilaisuuksiin.
1: En esittänyt tässä vaarallisen äärimmäisiä vaan jonkinlaisen "terveen ääripään". Teknisesti uskonto voitaisiin täysin kieltää ja tehdä laittomaksi tai ryhtyä teokratioimaan. Vedin ajatussuuntaukset sellaiseen määrään mikä on mahdollista terveessä demokraattisessa ja ihmisoikeuksia kunnioittavassa maassa. Perusoletukset saattavat olla virheellisiä ja turhan optimistisia, ottaen huomioon että elämme Suomessa jossa uskonnoilla on yllättäviä kikkoja ja ateisteilla on oikeasti paikoitellen olemassa hämmästyttäviä "lasikattoja". Mutta menkööt, vaikka onkin optimismia.

Kun katsoin "Armon vihreiden" uutta "positiivisen uskonnonvapauden julistusta" olin äimistynyt. Se nimittäin (a) käyttää vakiintunutta käsitettä "positiivinen uskonnonvapaus" ja (b) pitää sisällään kohtia jotka ovat ilmiselvästi klassista "negatiivista uskonnonvapautta".

Osa on "positiivisen uskonnonvapauden" kohdalla absurdeja ja outoja. "Uskonnollisilla yhteisöillä on oikeus niin halutessaan kerätä jäsenmaksunsa verotuksen yhteydessä, kun maksavat siitä tarvittavan palvelumaksun, niin kuin tällä hetkellä tekevät evankelis-luterilainen ja ortodoksinen kirkko." On vaikeaa nähdä miten tämä liittyy positiiviseen tai negatiiviseen uskonnonvapauteen mitenkään. Kysymys on rahoituksen hankinnasta. On toki kiinnostavaa että julkaisu ei paljasta tarkoittaako tämä sitä että vapaa-ajattelijatkin voisivat ryhtyä keräämään rahaa verojen kautta? Lupamaksuajattelu on siitä omituinen että se ainakin vaikeuttaa pieniä uskontoja. Sillä jotta investointi saadaan maksettua takaisin tarvittaisiin paljon jäseniä. Joten en ihmettele miksi suuren uskonnon kannattaja pitää asiaa reiluna. Ja joku muu .. not so much.

Toki osa kohdista ovat hankalia. "Positiivinen uskonnonvapaus koskee kaikkia uskontoja, takaa uskomisen ja toiminnan vapauden ja toisaalta antaa vapauden olla myös uskomatta." Lainaus on teoriassa negatiivista uskonnonvapautta. Mutta jos ajatellaan että "ateismikin on uskonto", niin sitten ateismin jne. ilmaisu on sekin jotain jossa voidaan harjoittaa "positiivista uskonnonvapautta". Idea ei ole täysin naurettava, kun muistetaan esimerkiksi sitä että ateistit ovat mainostaneet itseään bussien kyljessä. Mutta "Jokaisella on oikeus erota uskonnollisesta yhteisöstään omasta ilmoituksestaan" ... "Vanhasta yhteisöstä eroamisen takia ei saa aiheutua kenellekään negatiivisia sosiaalisia seurauksia." Nuo ovat puhdasta "negatiivista uskonnonvapautta". Selitetään että on lupa erota uskonnosta ja kielletään uskovaisia ilmaisemasta positiivista uskonnonvapauttaan siihen että ilmaisisivat omaa mielipidettään kyykyttämällä uskonnottomia. Tätä kohtaa ei klassisen uskonnonvapauden vakiintuneiden käsitteiden kautta voi tulkita mitenkään muuten kuin negatiivisen uskonnonvapauden kannattamisen kautta.

Näen järjestelmässä koukun. Retorisen hämärryksen. Jonkin joka ei kenties ole tehty ketunhäntä kainalossa, mutta joka kuitenkin toimii juuri kuin se olisi tehty niin. "Positiivinen uskonnonvapaus" tarkoittaa tässä arvottavaa, eikä klassiseen tapaan deskriptiivistä, vapauden määrittelyä. Eli positiivinen uskonnonvapaus ei sano tuossa että uskontoa saa harjoittaa (olipa tämä hyvä tai paha asia) vaan sanoo että uskonto ja vakaumus on hyvä ja positiivinen asia.

Asia toki nivoutuu arkikieleen ja on jossain määrin olemassa muutoinkin ; Kun puhutaan "positiivisesta" tulee helposti mielikuva siitä että asia on jotenkin hyvä. Näin ihmisille syntyisi mielikuva siitä että "positiivinen uskonnonvapaus" tarkoittaa sitä että uskonto on hyvä asia. Ja "negatiivinen uskonnonvapaus" tarkoittaa sitä että uskonto on paha asia. Tämä ajatus liitettynä uskonnonvapauskeskusteluun toki jossain määrin kuvaa juuri sitä mitä maailmassa tapahtuu ; Sekularistit ovat usein sekularisteja sen vuoksi että pitävät vapaasti kaahottavan uskonnon riskejä relevantteina. Mutta tämä ei ole välttämätöntä.

Esimerkiksi jos kieltää että minä en voi tulla sinun kotiisi juuri nyt kertomaan Profeetta Darwinista johtuu siitä että kannatat tässä kohden negatiivista uskonnonvapautta. Tämän syynä voi olla se että arvostat omaa uskontoasi ja haluat toteuttaa sitä. Sen sijaan että altistuisit kaikenlaiselle "oman vakaumuksen ilmaisulle" aivan kaikkialla. Et välttämättä pidä Profeetta Darwinin palvomista muuna kuin harmittomana joskin absurdina uskomuksena. Ja silti voisit pitää hyvänä että positiivista uskonnonvapautta rajoitetaan negatiivisilla vapauksilla, vaikkapa kodin rauhalla.
1: Asia on laajempi. Esimerkiksi seksuaalisuuden kohdalla osa näkee seksinvastaisuutena että siitä ei halua puhua julkisuudessa. Toki seksivastaisuus liittyy usein haluun olla puhumatta siitä julkisuudessa. Mutta tosiasiassa moni seksivastainen juuri puhuu seksistä ja kritisoi seksiä julkisuudessa. (Osa fundamentalistinuorien kauhistelutarinoista kertoo avoimesti suihinotoista, demonstroidakseen miten kauheaa tämä on,) Ja toisaalta moni pitää seksiä privaattiin kuuluvana asiana, mutta ei tämä tee heistä vielä seksinvastaisia. Tämä negatiivisen ja positiivisen seksistäpuhumisen vapaus on verrannollinen uskonnosta kertomisen kanssa.

Tässä mielessä "armon vihreiden" retoriikka voi pahentaa uskonnollisten ja uskonnottomien välistä kuilua. (Mikä on ironista armon vihreiden tavoitteiden kannalta. He kun selvästi yrittävät juuri korostaa ja laajentaa positiivista uskonnonvapautta myös uskonnottomiin.) Se ikään kuin luo kielellisen poteron joka sävyttää mielikuvia ja tulkintoja niin että ymmärtäminen vaikeutuu. Tämä ei toki ole mitään uutta kristillisiltä toimijoiolta joiden keskiössä on "akateemisesti koulutettuja" ja "yleisesti fiksuina pidettyjä ihmisiä". Ilmeisesti syy tämänlaisiin juttuihin onkin juuri se että kristinusko tekee jotain ihmisille. Jotain sellaista jota mikään koulutus tai älykkyys ei sitten auta kiertämään.

lauantai 30. toukokuuta 2015

Perse huutaa kevään Hoosiannaa

Torstaina Kampissa oli hyväntekeväisyystapahtuma. Yllä on valokuvaa tilanteesta. Paikalla oli myös "Aito Avioliitto" -nimienkerääjiä. (Ja arvatkaa mitä minä en nähnyt? Isoa jonoa nimenantajia. Tilaisuudesta ei tullut edes piikkiä aloitteen tilastoihin.)

Erikoista on kuitenkin että tilaisuus oli nimetty "Suvivirren" kautta. "Suvivirsi 2015". Toki tilaisuudessa esitettiin asioita joten kyseessä ei ollut osallistuttaminen. Olin kuitenkin hieman hämmästynyt siitä miten kaikista mahdollisista asioista symboliksi oli valittu juuri tämä virsi. Sillä laulu edustaa nykykulttuurissa ns. maksimoittavan eriyttävää identiteettiä. Siinä missä kansalaisyhteistyö tulee sillä että kerätään asioita joita kaikki jakavat, toiseuttavassa tilanteessa yhteisöllisyyttä haetaan erottautumalla "niistä muista". Näin ollen sekä "Aito avioliitto" että tämä nimi sopivat yhteen hienosti. Molemmissa oma erinomaisuus rinnastuu "niihin väärässäoleviin". Suvivirrestä käydään kinaa, siinä on kulttuurierimielisyys. Ja tämä esitys ei, osallistuttamattomuudestaan huolimatta, ole kovin kaunis ele. Se on provokatiivinen ele ja sellaisena tietenkin asiallinen. Itsekin harrastan provokatiivisia eleitä toistuvasti. Kiinnostavaa on kuitenkin se että kun minä teen provokatiivisia eleitä niin minua syytetään kusipääksi, epäkohteliaaksi ja paskiaiseksi. Esimerkiksi sen takia että juuri tästä siinä on kysymys.

"Kotimaan" toimituskin on herennyt. Siellä Suvivirttä verrataan "Kevään Hoosiannaksi". Ja kannanottona on "Suvivirsi on herkkä silta keväästä kesään. Kumpikin virsi on yhdistelmä vuodenkiertoa, muistoja ja rukousta. Nyt järjestettävissä tapahtumissa Suvivirttä pääsevät laulamaan nekin, joilla ei ole syytä osallistua koulujen ja muiden yhteisöjen kevätkirkkoihin tai -juhliin." ... "Suvivirsi madaltaa varmasti kynnystä osallistua myös ihan oikeaan messuun." Asenne on mielenkiintoinen koska koulukeskustelun kohdalla selväksi on tullut että "Suvivirsi" on neutraali laulu, Piispa Jolkkosen mukaan pelkkä vapauden symboli. Siinä ei ole kyse uskonnonharjoittamisesta, varsinkaan yhteisrukouksesta. Minäkin olen sitä mieltä että se liittyy rukoukseen ja osallistuttamiseen joka on nimenomaan kristillistä. En ole sekularisti, joten minua ei haittaa jos kouluissa on uskonnonharjoittamista. Mutta kun siitä valehdellaan niinkin avoimesti - tai oikeastaan eri tahoille samasta laulusta kerrotaan aivan erilaisia ja keskenään ristiriitaisia narraatioita - kyseessä on jo sitten jokin aivan muu. "Kotimaan" toimitus jatkaakin asiasta mielenkiintoisesti. "Toinen syy pitää tapahtumaa onnistuneena on se, että kiistelyn kohteena ollut Suvivirsi on kaapattu takaisin positiiviseen yhteyteen. Viime vuosina julkinen väittely on keskittynyt siihen, saako virren laulaa vai ei. Kevään riemua hehkuvat tilaisuudet tuovat virren kontrollin piiristä takaisin iloa tuomaan. Suvivirsi-tapahtumissa laulavat ne, jotka haluavat – ja heitähän riittää." Tässä kohdassa on paljon omituista. Suvivirsi on tosiaan ollut kiistelyn kohteena ja tässä on tempaistu tavalla jota voi kuvata kaappaamiseksi. Mutta yhteyden kutsuminen "positiiviseksi" on erikoinen sillä väittely ei ole keskittynyt siihen saako virren laulaa vai ei vaan siitä onko yhteislauluesitykseksi osallistuttava uskonnonharjoittaminen koulussa jossa oppilaat edustavat erilaisia vakaumuksia todella hyvä perinne vai ei.

En tiedä ketään, siis ketään, ateistien toiminnan tyyppiä joka haluaisi täyssensuroida Suvivirren niin että sitä ei saisi laulaa kotonaan, kirkoissa tai vaikka ulkoilmassa hyväntekeväisyyskeräyksien yhteydessä. Tästä todisteena on se että edes vapaa-ajattelijat, jotka kyllä olivat tietoisia tuosta "Suvivirsi 2015" -tapahtumasta eivät halunneet kieltää sitä. Siitä ei tullut debatin aihetta. Koska se ei ole kouluvelvollisuuteen tai vastaavaan liitetty rituaali johon olisi pakko mennä. Se että "kotimaa" ei ole ymmärtänyt tätä ei tietenkään yllätä. Viime vuonna se "ei ymmärtänyt" että Puumalaisen esityksessä "Suvivirsi" oli kuriositeetti ja sen pääasiallinen aihe oli se että uskonnonvapauden toteuttamiseksi on olemassa haasteita jotka on ratkaistava. Sensuuri on tähän toki yksi tapa mutta sekään ei ollut Puumalaisen ehdotuksessa ainut tapa. Suvivirsi toki mainittiin siinä pari kertaa, esimerkkeinä. Detaljista tehtiin pääasia ja viestistä tuli aika provokatiivinen. Tuolla taitotasolla on tietenkin täysin turhaa odottaa mitään. Joka tapauksessa on hyvin vaikeaa nähdä mitä "rakentavaa" on siinä että keskustelunalainen ja kiistanalainen asia hoidetaan siten että kielletään erimielisyys ja tehdään vain suoraan siten miten kirkon ihmisiä miellyttää.

Tämä toki vastaa sitä kuvaa uskonnonvapauskeskustelusta ja kunnioituksesta kaikkialla mihin ev.lut. edustajat sanovat mitään ateismista tai uskonnottomuduesta. Ateisti on hyvä ateisti kun ei sano yhtään mitään, nielee iloiten kaiken uskonnollisen julistuksen oli tämä lakeja rikkovaa tai ei, ottaa osaa uskonnollisiin yhteislauluihin, laittaa lapsensa ev.lut. opetukseen, kastaa lapsensa, muistaa kuulua kirkkoon koska kirkko tekee hyvää ja sen ulkopuolella on vain hedonismi. Ja muistaa nyökytellä kun kerrotaan tästä huolimatta siitä miten "vanhat ateistit" olivat silti niin paljon parempia silti kuin "uusateistit". (Ilmeisesti siksi että esimerkiksi taistolaiset ärhentelijät - jotka olivat aidosti militantteja toisin kuin snobbailevat nenäkkäät uusateistit - ovat kuolleita. Ja ev.lut.kirkon jäsenille paras ateisti on vähän kuin rusoposkinen inkkari.) Ja ennen kaikkea muistaa kertoa miten haluaisi olla uskovainen mutta ei vaan voi yrittämisestä huolimatta ja miten olo on onneton tämän epäonnistumisen vuoksi. (Päätellen siitä että jos näistä yhdestäkään esittää poikkeavan kannan julkisessa keskustelussa niin joku uskovainen tulee valittamaan ihan saatanasti. Eikä vastaan ole tullut ev.lut.kirkon pastoria joka torppaisi näitä lausumia ja moittisi tämän uskovaisen. Ei. Koska uskonveljen puolustaminen on tärkeää ja pitää nysvätä moniarvoisuudesta joka tarkoittaa sitä että fundamentalistien pitää antaa mellastaa vakaumuksensa mukaan kuin jokin suuri jossain paikassa joka on täynnä hauraita asioita.)

Toki Kotimaan blogeista voi löytää tuoreen asiaa hipovan blogauksen. Otsikolla "Kuka ei kelpaa kirkkoon" on varmasti kristitylle haastava. He kun eivät voi ohittaa keskustelua olkiukoilla ja "militanttiateisteiksi" ja "trolleiksi" kutsumisella. "Heti Kirkkotorille – järjestöjen ja yhteistyötahojen esittelypöytien luo - saapuessani törmäsin teemaan, josta nyt kirjoitan. ”Haluaisitko osallistua vaimosi kanssa avioliittoleirille?" kysyttiin edessäni kulkeneelta mieheltä. Jatkoin eteenpäin ja näin tasa-arvoisen avioliittolain kumoamiseen pyrkivän Aito avioliitto -hankkeen pöydän. Ahdisti. Heräsi tunne, että tämä paikka ei ole seksuaalivähemmistöille." Vastaava tunne syntyy kun Suvivirsi on "omaa kulttuuria" ja "Suomalaisuuden ydintä". Mutta tästä ei yksikään uskovainen koskaan välitä. Ei tunnu edes pahalta. Paitsi jos tuntuu niin se on se paha suututtava uskonnoton joka ärsyttää ja joka on pahan olon syy. Eikä se että itse tekisi yhtään mitään väärin tai repivästi tai epäkohteliaasti. Sukupuolivähemmmistöjen edustajat tietävät tämän kirkon sisällä. "Kirkossa on yritetty keskustella rakentavasti, kuten sivistyneessä yhteisössä kuuluu. Kirkkopäivillä ohjelmaan oli otettu mukaan ”Vihkiikö kirkko?” –paneelikeskustelu, ja panelisteilta oli etukäteen pyydetty toisia kunnioittavaa keskusteluotetta. Panelisteissa oli piispa ja pappeja. Yksi kuului seksuaalivähemmistöön. Yksi vastusti homosuhteita perustaen näkemyksensä luomiskertomuksen pohjalta tulkittuun käsitykseen kahdesta selkeästi erilaisesta, toisiaan täydentävästä sukupuolesta. Avauspuheenvuorot olivat melko asiallisia, tosin oli niissä kivuliastakin kuunneltavaa. Viimeistään kun yleisö päästettiin ääneen, alkoivat jälleen ylilyönnit. Paneelin aikana ja sen jälkeen moni vuodatti kyyneleitä. Olen uskonut avoimen keskustelun voimaan. Enää en ole varma. Kun kirkon piirissä keskustellaan seksuaalivähemmistöistä, on lopputulos useammin tuhoava kuin rakentava." Tämä kokemus minulla on "maailmankuvien välisestä keskustelusta" kirkon ja oikeastaan kaiken muunkin kristillisen keskustelun kohdalla. Siis silloin kun keskustelija on ollut, paitsi kristitty, niin myös keskustellut niistä uskonasioista ja esimerkiksi siitä miten ateistin pitää toimia tullakseen uskovaisten hyväksymäksi. Itse olen kutsunut näitä suvivirrenlaulatuksia ja muita "keskusteluja" "Kuka ei kuulu joukkoon" -kokemuksiksi. Uskovaiset toki saavat yhteneväisyydentunnetta ja voitonriemua koska heille sama laulu on yhdistävä. Toki minäkin kokisin riemua jos yhdessä laulaisimme jumalanpilkkalauluja. Mutta tämä ei tekisi laulusta yhtenäistävän yhteisöllistä.

Tosiasiassa kristityt harvoin ovat ilkeitä. He ovat vain totaalisen vihjeettömiä. Niin taunoja että sellaisen kohdatessaan ei voi kuin tokaista jotain seuraavantyylistä "Kohta kahdeksan vuoden vittuilukokemuksen karaisema vastaaja pysähtyy hetkeksi, hänen kasvoilleen leviää pirullinen häivähdys ilmeestä, sitten hän nytkähtää liikkeella ja kirjoittaa: Juma, kaverit, Kaspar hauser tuli meidän sivuille!" Uskovaiset vain keskimäärin eivät ole vaihtaneet vakaumustaan. Ateismin suosio on kasvanut viime vuosina roimasti joten suuri osa heistä on. Tämä johtaa tahattomaan epäsymmetriaan. Uskovainen ei edes ymmärrä mitä ateisti tarkoittaa (hence olkiukot ovat standardikamaa, kuten ajatus "Suvivirren" täyssensuurista kaikkialla, laulukiellosta).

Uskovainen ei ymmärrä mikä asennepohja ateistilla on ja tulkitsee tämän helposti vihamielisesti. Tähän asenteeseen johtaa ihan tavallinen ja aivan mielenterveiden ja normaaleiden ihmisten psykologinen ilmiö nimeltä fundamental attribution error. Se on toimija-havaitsijavirhe joka on jokaiselle tuttu esimerkiksi liikenteessä. Jos liikenteessä on konfliktitilanne tai epäonnistuminen, muiden teot tulkitaan siten että ne johtuvat ihmisistä itsestään kun taas omat virheet johtuvat ympäristöstä. (Minkä vuoksi ateistin viha johtuu ateistin militanttiudesta eikä ymmärretä miltä kristitystä itsestään tuntuisi laulaa islamilaista rukousta, etenkin jos islamilaisesta rukouksesta valehdeltaisiin että se ei oikesti ole islamilainen rukous vaikka kuurokin kuulee miten siinä hoetaan Allahia.) Edwards Jones ja Victor Harris ovat tähän liittyen tehneet tutkimuksen jossa havaittiin että ilmiöön liittyy tilannesokeus. Ei ymmärretä miten ympäröivä tilanne vaikuttaa toiseen. Ja siksi tämän mielipiteet helposti typistyvät ja absolutistuvat mielessä. (Josta seuraa se että suvivirsikritiikki tosiaan helposti näyttää kristillisyyden ja em. virren totaalikieltämiseltä.)

Ja näin ollen suuri osa kristittyjen kanssa käydystä keskustelusta on ärsyttävää koska se on täynnä "surullisia mokia" jotka pilaavat sitten ties mitä. Tästä analogina kelvannee Iltalehden uutisoima vahinko. Ylioppilaalle kävi hassusti ; "Valmistujaispäivä on tärkeä sekä tutkinnon päättävälle että hänen perheelleen, sillä nuori on tehnyt monta vuotta työtä tutkintonsa eteen." Ylioppilaspäivä on myös vain kerran elämässä. Uskovaiset olviat pilanneet tämän varsin erikoisella tavalla. Siis ainutkertaisen ylioppilaspäivän aivan normaalissa lukiossa joka ei ole erityinen kristillinen oppilaitos vain paatuneille fundamentalistikristityille. Koulussa oli kuitenkin julkinen siunaaminen - tapa ei ole perinne mutta kansankirkosta on "luontevaa" "olla mukana" ja tehdä kaikkea tämänlaista - uskonnoton ei tietenkään mennyt tähän mukaan. Lakitettava "jäi yleisöön istumaan luokkatovereidensa mennessä yleisön eteen korokkeelle papin siunattavaksi, sillä hän ei halunnut osallistua uskonnolliseen seremoniaan. – Asiasta oli sovittu opettajien kanssa etukäteen" Tämä on vielä asiallisen rajalla. Mutta jatko oli sitten kaikkea muuta ; "Poikani odotti koko ajan, että hänen vuoronsa on kohta ja pyysi minua laittamaan kameran valmiiksi. Yllätys oli suuri, kun häntä ei kutsuttu ollenkaan hakemaan todistusta, eikä hänen nimeään edes mainittu. Sydäntä särki, kun näin hänen pettymyksensä. Tämän jälkeen opiskelijat olivat asettuneet yhteiskuvaan todistusten ja ruusujen kanssa yhden puuttuessa." Eli jos et ota siunausta et saa ottaa todistusta edessä. Nimi jätetään lukematta joten eliminointi on tarkoituksellinen, ei ole vain unohdettu pyytää ja huomattu virhettä kun nimi huudetaan lavalta. Vaan astetta vakavammasta asiasta on kysymys. Se, että kieltäytyy siunauksesta, johtaa siihen, että sinulle ei myönnetä myöskään todistusta korokkeella muiden taputtaessa. Suomen pitäisi olla tasa-arvoinen maa. Meillä on uskonvapaus ja kirkko korostaa että se ei ole valtionkirkko. Oppivelvollisuus yhdessä siihen että ateisti saa opiskella ylioppilaaksi korostaa tätä teemaa. Todistusten jako on nykyaikana sidottu papin tekemään siunaukseen, keksimällä tälläinen "uusi perinne" ikään kuin hatusta. Vastaus proseduurista on seuraava "Tämä opiskelija sai samat puheet, todistuksen ja ruusun, mutta valitettavasti eri yhteydessä kuin muut. Tällä ei tarkoitettu mitään pahaa, eikä oltu ajateltu, että näin kävisi. Harmittaa, että viimeisestä päivästä jää hänelle ikävä muisto. Asiaa ei voi korjata jälkikäteen, mutta tulevaisuudessa siunausta ja todistustenjakoa ei enää yhdistetä."

Tästä siinä on aina kysymys. Asian ydin on teemassa "ei tullut ajatelleeksi". Kun tekee jotain jossa on tekemässä virhettä jota ei voi korjata, ei tuollainen nonpoligy tietenkään anna kovin hyvää kuvaa sen sanojasta. "Viaton" ignoranssi on vain valitettavasti maan tapa tässä aiheessa. Vilpittömäksi mieltä ei tietenkään voi sanoa sillä vaikka he eivät ole tienneet niin heidän olisi pitänyt tietää. Näin vain ei ole tullut tehtyä. Selittelyissä onkin tälläisissä tapauksissa vanhan sanonnan makua : "Ei pidä punnata kun paskat on jo housuissa." Tai tässä tapauksessa kun se on enemmänkin suollettu toisten korville ja päälle, koska itsehän "unohtaja" ei tilastaan kärsi tai saa juridista rangaistusta tai ansaitsemaansa kostoakaan. Toisen kannalta ajatteleminen on uskovaisille fundamentalisteista koomikkopastoreista "leppoisamaineisiin" piispoihin ilmeisen vaikeaa ellei mahdotonta. Miksi tämän uskovaisten vian pitää aina olla uskonnottomien ongelma? Itse olen ottanut asenteen siihen suuntaan että jos uskovaisia pilkkaa äänekkäästi, laajasti, kampanjoidusti, nimet mainiten, sitaatit tallentaen ja tekee tätä tarpeeksi jokaisen epäonnistumisen jälkeen niin ehkä he sitten osaavat ensi kerralla miettiä paremmin. Pahalta näyttää tämäkin tie, oppi ei näytä menevän perille.

Joillain väkivaltaisilla ihmisillä on omituinen tapa selittää että he eivät mahda mitään aggressioilleen. Kunnes heidät hakkaa kunnolla, jonka jälkeen jostain syystä he yht'äkkiä tiedostavat hakkaamisessa olevan riskin itselleen ja sitten he todellakin mahtavat jotain aggressioilleen. Onkohan jotain keinoa jolla kristityt saataisiin asennoitumaan niin että "tulisivat ajatelleeksi" asioita muunkin kuin oman dogmaattisen perseensä kannalta. Perseensä, joka btw keikkuu käsilläkävelyn ansiosta siinä missä normaali ihminen pitää kasvojaan. Perse paljaana puhkuvat flautusta muiden kasvoille.

"Otsikon alla oleva teksti vastaa otsikon kysymykseen täydellisesti."

Kouvolan Sanomissa oli Wilma Peräojan kirjoitus. Se käsittelee stereotypioita. Ja kreationismia. Tekstissä on monia filosofisia ongelmia. Ja niiden kokonaisuus tavallaan tiivistyy Peräojan otsikkoon. "Miksi kristitty on idiootti?" Kreationisminpuolustus ilman faktoja, pelkästään stereotypioista puhuen, tavallaan demonstroi otsikon. Eräs kommenteista onkin tuon vuoksi lainattu otsikkoon.

Kirjoituksen argumenttianalyysi olisi itkettävää tehdä.

Teksti on kliseinen, argumenteiltaan järkyttävän heikko. Ja täynnä omituisuuksia. Niiden kaikkien listaaminen johtaisi sinisen veren valumiseen sieraimesta kun aivoverisuoni ratkeaisi. Korjaaja mahdollisesti myös vanhenisi merkittävän paljon. Lyhyesti asiaa voi lähestyä vaikka siten että katsoo miksi;
1: Stereotypioissa on käsittelytavassa omituinen hyppäys. Joka johtaa siihen että ideologioita ei punnita samoilla punnuksilla. (Eli tehdään epäreilu vertailu joka ei olekaan vertailu.) Esimerkiksi kreationismia ja islamia ei ajatella sitä kautta miten kreationistit ja islaminuskoiset katsovat itseään. Niitä katsotaan jonkin vaikeasti määritetyn "yleisen" kautta. "... Muslimi on sukupuolesta riippuen joko sorrettu tai sovinisti ..." Ateistit sen sijaan nähdään sitä kautta miten ateistit näkevät itsensä. "Kaikkien kirkkojen yläpuolella istuu ateisti, onnellisena yltiömäisen nerokkuutensa ympäröimänä ja tieteidensä turvissa." Ateistit ovat yleensä ottaen karsaasti katsottuja. Yleinen mielipide uskonnottomista on se että he ovat nenäkkäitä, liikaa itsestään luulevia, elämäntaidottomia, antisosiaalisia ... ja tietenkin "militantteja". Tämä on se kuva mitä media levittää, olipa kyseessä evankelisluterilaisen kirkon piispa, kreationisti tai postmoderni feministi joka pitää "reduktionistista" ja "skientististä" ateistia varsin vastenmielisenä.
2: Samoin kirjoituksesta paistaa se, että idealismi-realismi -kiista, rationalismi-empirismi -kiista ja foundationalismi-koherentismi -kiista on ohitettu. Siksi maailmankuvallisuus ja oletuksiin suhtautuminen tehdään kuin Agrippan trilemma olisi ratkaistu ja juuri foundationalismi olisi ehdottoman totta ja se ainut mahdollinen näkökulma asiaan. Ja sitten tältä pohjalta puhutaan pelkästään  "Molemmat uskovat samanlaisiin Pyhiin Kirjoihin ja sokeaan uskoon." Joka on tietenkin hilarious. Ja on keinona kliseinen konventio joka paljastaa sen, miten vähän vastapuolen ajatustapaan on kyetty samastumaan.
3: Kommentit demonstroivat miten "ajattelee omilla aivoillaan" -lausunto tarkoittaa sitä että kommentoija ei osaa itse olla niin itsenäinen että loisi oman tavan ilmaista tämä asia. Ja sanoessaan korostaa enemmänkin sitä että on sanojan kanssa täsmälleen samaa mieltä. Eli ironisesti tarkoittaa sitä että vastapuoli itse asiassa ajattelee hänen aivoillaan sen sijaan että olisi indiivi.
4: Miksi evoluutiota ei kritisoida tieteellisesti ja miksi kreationismia ei puolusteta tieteellisesti vaan puhtuaan pelkästään stereotypioista. Ikään kuin totuus olisi valtapelikysymys kuten monille postmodernisteille se onkin. Mutta harvemmin uskovaiset tunnustavat postmodernismia kannattavansa.

Moni voisi pahastua että lukiolaisen tekstejä ei kritisoida, koska hän on niin nuori.


Mutta tosiasiassa ageismi ei ole mikään kovin hyvä asenne. Ihmisen täytyy saada sanoa mielipiteitään ja saada niihin palautetta. Ja näin hän oppii. Lisäksi nuori ei tarkoita "avutonta" tai "idioottia". (Oma nuoruudentyönä kasaamani evoluutio-kreationismi -sivusto ei ole ihan idioottimainen.) Tätä tekstiä en kuitenkaan lähtisi kritisoimaan. Ylläoleva on vain sitä varten että vihjaan että jos haluaisin voisin vakavasti analysoida jokaisen pilkun. Ja katsoa kirjoitusta kuin se olisi argumentti. Minusta on täysin oikeutettua lähestyä asiaa Augustinuksen malliin. Eli malliin "Ei ole harvinaista, että jotain maasta, taivaasta, muista tämän maailman alkuaineista, tähtien liikkeistä ja kierrosta tai jopa koosta ja etäisyyksistä, auringon ja kuun määrätyistä pimennyksistä, vuosien ja vuodenaikojen kulusta, eläinten luonnosta, hedelmistä, kivistä, ja muista sellaisista asioista voidaan tietää mitä suurimmalla varmuudella järkeilemällä tai kokemuksen kautta, jopa niiden toimesta jotka eivät ole kristittyjä. On siten liian häpeällistä ja turmiollista, ja suuresti vältettävää, että hänen [ei-kristityn] tulisi kuulla kristityn puhuvan niin idioottimaisesti näistä asioista vieläpä yhtäpitävästi kristillisten kirjoitusten kanssa, että hän saattaisi sanoa, että kykenisi hädin tuskin olemaan nauramatta nähdessään kuinka täydellisen väärässä ne ovat."

Kuitenkin teksti vaikuttaa trollaukselta.

Kirjoitus demonstroi Poen lain voiman. On hyvin vaikeaa erottaa kreationismiparodiaa kreationismista. Niilo Paasivirran "Oikeat Mielipiteet" ovat tunnetusti saaneet paljon moitetta jonka ydin on siinä että hänen uskotaan sanovan mitä ajattelee. Tosiasiassa hän on kuitenkin parodioimassa. Mielestäni tässä tapauksessa trollaus on otettava hyvinkin vakavana vaihtoehtona. Vihjeenä tästä on jo se, että Peräoja on vaihto-oppilas. Tarkalleen ottaen hän on ilmeisesti UWC -vaihto-oppilas. Sen eetos on hyvin kaukana kreationisteista. Toisaalta Peräojalla on blogi "vacca foeda" jonka lukeminen sai räät lentämään nenästäni. En yleensä naura ääneen.

Asiasta on toki ollut erimielisyyttä, mutta itse uskon että kyseessä on nimenomaan varsin ilkeä huumoripila jossa otsikko saa vastauksen tekstissä. Lajityypin tulkinta on toki tässä kyseisessä tapauksessa hirveän vaikea ja vaatii hyvin ankaraa trolliongelman kanssa painimista. Ratkaisu ei ole täysin objektiivinen, asiat ratkotaan enemmän todennäköisyyksien kuin selkeyden kautta. Mutta kenties jatkossa lukiolainen oppii kehittämään tyyliään. Saa nähdä tuleeko hänestä taitava satiirikko. Vai tekeekö hän kuten minä, eli lähtee tavoittelemaan parodiahorisonttia. Mikäli tavoitteena on jälkimmäinen, hän on itse asiassa jo hyvin pitkällä.

Itse asiassa kirjoitus toi mieleeni syvää kunnioitusta Wilma Peräojaa kohtaan. Yhtä syvää herooista kunnioitusta olen tällä viikolla kokenut ainoastaan Mikael Jungneria kohtaan joka tunnusti trollanneensa internetissä. Hän oli haukkunut itseään internetissä, levittänyt itseään haukkuvia epätotuuksia, jotta saisi ihmiset provosoitua. Maailma on kenties sittenkin hieno paikka!

Ampuuko "lihatehdas" -metafora eläinten oikeuksien puolustajien omaan nilkkaan? - Ja miksi tällä olisi yhteiskunnallinen merkitys?

Eläinten oikeuden puolustajissa on kasvissyöntikeskeinen aktivismiryhmä. He puhuvat mielellään "sikatehtaista". Joskus heidän kuvissaan näytetäänkin sikaloita nimenomaan tehdasmaisina. Suuria rivejä, kaavamaisuutta. Esteettisesti asian voi ymmärtää ; Tehdas ei ole ympäristönä pittoreski. Toisaalta minun on kuitenkin ollut vaikeaa uskoa tämän tehokkuuteen.

Esimerkiksi oma suhtautumien teurastusta kohtaan lieveni kun näin kuinka juuri tapettuja ja nyljettyjä lehmiä meni halki vannesahalla. Tehdasmaisuus ja kliinisyys ja tehokkuus loi vahvan mielikuvan. Samalla eetoksella Terry Pratchett korosti että hänen Kiekkomaailman Kuolema -hahmonsa on kaikkea muuta kuin julma. Ja tämän vuoksi hän käytti erittäin terävää viikatetta.

Itse asiassa voi olla että tehdasmaisuus on ongelma. YLE tiedeuutisoi siitä miten lihansyöjät helposti esineellistävät eläimiä. He myös pitivät lihansyöntiä luonnollisena, normaalina, tavallisena ja mukavana. "Tutkijat panivat merkille, että "neljän n:n" (natural, normal, necessary, nice) porukka esineellistää eläimiä kasvissyöjiä enemmän. Esineellistämisellä viitataan tässä yhteydessä taipumukseen vähätellä eläinten olemusta ajattelevina olentoina." Tämä esineellistämien onnistuu kun eläimiä ei kuvata yksilöinä vaan massana. Ja tällä on suuri vaikutus siihen mitä haluamme syödä ja mitä emme.

En malta olla huomauttamatta että tähän liittyvät asiat eivät ole mitenkään erikoista. Vastaava ilmiö tunnetaan myös ihmisten kanssa ; Jos meidän ystävämme kuolee auto-onnettomuudessa, itkemme. Mutta jos luemme auto-onnettomuustilastoja emme itke vaikka tämä meidän ystävämme olisi mukana tässä lukujoukossa. Josif Stalin käytti tätä jopa hyväkseen saadakseen teoilleen oikeutuksen ; "Yksi kuolema on tragedia, miljoona kuolemaa on tilasto". Ihmisillä on valitettavasti tapana jaotella merkityksiä ex post/ex ante -jaottelun mukaan. Välitämme yksilöistä joilla on nimi, naama ja yksilötiedot. Nimetön massaan kuuluva ei eriytetty ei luo syviä tunteita. Ilmiö on siitä valitettava, että meillä on rajallinen kyky luoda merkityksellisiä suhteita yksilöihin. Dunbarin luku antaa rajoitukset jotka vaikuttavat esimerkiksi siihen miten maalaisien ja kaupunkilaisten sosiaalisuus toisiaan kohtaan on oleellisesti erilaista.

Siksi onkin oleellista luoda ilmiö joka roolitetaan ja liitetään johonkin yhteen esimerkkiin. Eläinaktivistin tavoitteiden kannalta on strategisesti kätevämpää kuvata eläinyksilöitä kärsimässä. Se iskee tehokkaammin kuin kliininen panoramakuva kettutarhasta. Vaikka kyseisen yksilökuvan kettu olisi detaljina tuossa kuvassa.

Koulutus-Kasvatuskysymys

Asia on siitä ajankohtainen että eläinten kohtelukysymykseen on nyt tartuttu kouluopetuksessa. Näkökulmavalinnat eivät siis koske enää pelkästään aktivismia ja siihen liittyvää kampanjointia. Kouluissa joissa ideologinen kasvatus on toki ollut Suomessa aina keskeisessä osassa (enkä puhu pelkästään uskonnonopetuksesta vaan muustakin tapakasvatuksesta) on ottanut eläinten hyvinvoinnin osaksi opetusta. "Eläinten hyvinvointi ja oikeudet mainitaan ensimmäistä kertaa peruskoulujen uudessa opetussuunnitelmassa. Eläinten hyvinvointia pohditaan vuodesta 2016 eteenpäin alakoulussa ympäristöopissa ja yläkoulussa biologian, uskonnon ja elämänkatsomustiedon tunneilla. Käytännössä kouluissa selvitetään, millaisissa oloissa ruokaa tuotetaan." Tavoitteena on kasvattaa lapsille luontosuhde. "Opetussuunnitelmaan eläinten hyvinvointi päätyi kun suunnitelmaluonnoksen palautteessa nousi esiin ihmisten huoli lasten suhteesta eläimiin ja luontoon." Tämä asennekasvatus on varmasti mahdollista. Ja kenties sillä voidaan vaikuttaa myös ei-ruokateemaiseen asiaan, eläinrääkkäykseen. Tai kesäkissoihin liittyvään eläinten heitteellejättöön (johon minulla on hämmästyttävän epäsuosittu kanta).

Internetkeskustelun puolella asiassa on nostettu esiin myös se että lapset oppivat eläinten kautta olemaan ystävällisiä toisille ihmisille. Tämä on jossain määrin uskottavaa. Eläimet ovat ensinnäkin mukavampia ja vähemmän paskiaisia kuin suuri osa ihmisistä. Lemmikkieläimiä on yleensä ottaen domestikoitu olemaan sosiaalisesti helppoja ja miellyttäviä. Yleinen mielikuva on myös se että esimerkiksi mies kohtelee naisia kuten mies kohtelee eläimiä. Ja toisaalta julmuus eläimiin nähdään varoitusmerkkinä, osana ns. Maconaldin triadia. (Ei sentään McDonald'sin triadia, joka markkinavoimien vastaisista kasvinsyöjistä tuntuisi olevan sopiva nimitys asialle...) Tunnettua on myös se, että etologian suuria haasteita on se että ihmiset antropomorfistavat eläimiä, eli tulkitsevat eläinten käytöstä ihmisten käytöksen kautta. Ja tämä voi johtaa sekaannuksiin esimerkiksi siinä että ihmiset mielellään halailevat koiria vaikka koirat eivät itse asiassa yleensä pidä halailusta. Tai ostavat koirilleen timanttikaulapantoja lahjaksi vaikka timantit kiinnostavat koiraa mitättömän vähän. Antropomorfismi tuntuu ilmiselvältä mutta siinä on filosofisia haasteita mutta jota voidaan kyllä myös lähestyä ihan kokeellisestikin.. Nämä toki astuvat myös siihen etiikan soveltamiseen arkielämässä.

Ajatus voi tuntua joillain muotoiluilla joltain poppauskolta ; Joku voisi esimerkiksi miettiä että onko eläinten kohdalla ajatus siitä että kasveilla ei ole sielua mutta eläimillä on. Ja tätä kautta kohtelu siirtyisi kaltevaa pintaa ihmisiin. ja tässäkin on jotain perää mutta samalla yhteyksiä on ylitulkittu. Eläimiin julmuutta harjottavilla lapsilla on monenlaisia motiiveita. Ja vain osa niistä on laajemmin huolestuttavia. "...most parents have been upset by some form of childhood cruelty to animals - whether it's pulling the legs off of a bug or sitting on top of a puppy. We struggle to understand why any child would mistreat an animal. And when should we worry? Where's the line between a budding serial killer like Jeffrey Dahmer and normal curiosity and experimentation?" Kun eläinnrääkkäys on liitetty em. Macdonaldin triadiin, syntyy turhankin vakava varoitusmerkki ; Eläinrääkkäys nähdään psykopatiana, ja varoitusmerkkinä kenties jopa sarjamurhaamiseen asti. Samalla eläinten kaltoinkohtelu on yllättävän yleistä, tarpeettoman yleistä ja häiritsevän yleistä. Ja samanaikaisesti sarjamurhaajia on kuitenkin tilastolliessa mielessä aika vähän.
1: Varoitusmerkki jota pelätään tarpeettomasti  muissakin yhteyksissä, koska ne nähdään turhankin determinoivana slippery slopena vakavaan rikollisuuteen. En vähättele tässä eläinrääkkäystä vaan sitä että eläinrääkkäys nähdään uhkana johonkin muuhun ja tämä muu on itse asiassa se pääsyy jonka vuoksi eläinrääkkäystä pelätään. Minusta eläinrääkkäys, eli eläinten kidutus, on huolestuttavaa itsessään.

Voidaan jopa nähdä että ajatus siitä että mitään yhteyttä eläinten ja ihmisten välillä ei ole on jotain joka taatusti vaikuttaa siihen miten suhtaudumme eläinrääkkäykseen ja miten näemme eläimet. Mieleeni tulee esimerkiksi William Lane Craigin näkemys siitä että eläimet eivät oikeasti kärsi. Tämänlainen "eläin on kellokoneisto" -ajatus on varmasti jotain joka asenteensa kautta voidaan liittää Descartesin vaimon koiraan, ja itse asiassa Craigin asenteessa on suoraan argumenttejensa kautta kytkös eri tavoilla vammaisten ihmisten kohteluun. Craig ei toki tee kuten Descartes eli mene argumenttejaan loppuun asti sielläkin missä niiden johtopäätökset ovat epämieluisia. Tämä argumenttien ja valikoinnin yhdistelmä tietenkin johtaa siihen miten Craig suhtautuu hyviin kansanmurhiin ja holokaustiin. Craig hyväksyy Jumalan komentamat kansanmurhat. Tämä suhtautuminen ihmisiin voi kertoa että hän välineellistää ihmiset jonkinlaisiksi Jumalan tehtaan rattaiksi. Ja kun hänen asenteensa eläimiin on sekin mikä on, ei voi olla miettimättä sitä että onko näiden kahden asenteen välillä jokin yhteys. Siihen ei ole helppoja vastauksia. Tai on, mutta ne ovat asenteellisia eivätkä perusteltuja.

Pieni ajatus ; Kolumbuksen uudelleenkirjoittaminen


Kolumbuksesta on tullut legendaarinen hahmo. Hänet kuvataan useissa elokuvissa jonakuna joka taistelee keskiaikaista taikauskoa vastaan ja joka tätä kautta laajentaa ymmärrystämme maailmasta. Monessa elokuvassa Kolumbus pistetään haastamaan nimen omaan oppia litteästä maasta. Apuvälineenä voi olla meloni ja tikari, ja hän kiertää tikarilla kunnes palaa takaisin samaan paikkaan ja halkaisee melonin. Kolumbus siis järjellä ja tiedolla tietää ennalta Amerikan sijainnin.

Jokainen sentään tietää tärkeimmän. Sen että hän ei erottanut intiaania ja intialaista toisistaan. Ja tämä epäonnistuminen ja erehdys ei jää ainoaksi.

Stephen Jay Gouldin "The Late Birth of a Flat Earth" kuvastaa sitä miten tämä on varsin myöhäinen narratiivi. Maan pyöreys on nimenomaan tiedetty. Kolumbus ei siis taistellut litteän maan oppia vastaan ennen matkaansa. Tämä taistelu on liitetty tähän yhteyteen vasta paljon myöhemmin. Sen ajan kristityt eivät olleetkaan niin taikauskoisia ja naiveja. Päin vastoin. Gould kertoo miten keskiajan auktoriteetit Tuomas Akvinolaisesta Roger Baconin kautta John Buridaniin kuvasivat teoksissaan nimenomaan pyöreää maata.

Eikä se jää Gouldin huomioon. Asia on vielä vakavampi. Daniel Rydén kertoo "Maailmassa on vihre" -teoksessa lisää Kolumbuksesta. Kolumbukseen liittyen tiedetään että hän kohtasi kritiikkiä juuri siksi että maan pyöreys tunnettiin erinomaisen hyvin. Jopa sen koko tunnettiin varsin suurella tarkkuudella. Ja tämä on ollut sen epäilyksen takana. Esimerkiksi 1000 -luvun matemaatikko Abu Rayhan Al-Birunin laskelmat heittävät oikeasta maan ympärysmitasta vain 40 kilometriä. Ja ihmiset myös tiesivät näistä laskelmista.

Koska Amerikan mannerta ei tunnettu - eikä Kolumbuskaan sitä tunnistanut - ajateltiin että meriteitse etäisyys olisi liian pitkä kuljettavaksi. Ja jos välissä ei olisi Amerikan mannerta, niin sehän olisi. Kolumbus yksinkertaisesti arvioi maan koon liian pieneksi. Ja ennaltanäkemisen sijasta hänet pelasti sattuma, houkan tuuri. Jos nyt voi kutsua "sattumaksi" ja "tuuriksi" sitä että siinä muiden tyhjäksi arvioimalla merialueella olikin lötköttänyt ylimääräinen manner vuosimiljoonia. Kriitikot olivat oikeassa. Mutta Kolumbus silti jotenkin veti pidemmän korren vaikka oli väärässä lähtiessään. Ja oli väärässä intialaisista elämänsä loppuun asti.

Tämä muistuttaa siitä että jostain syystä löytöretkeilijöitä kutsutaan aika helposti tieteilijöiksi. On vaikeaa sanoa missä kävelylenkki loppuu ja maantieteen harjoittaminen alkaa. Mutta on selvää että se, että joku kiipeää ensimmäisenä jollekin vuorenhuipulle ei ole tiedettä. Se on urheilua. Tieteeksi se muuttuu vasta mittausten ja oppimisten myötä. Toisaalta uusia löytöjä, kuten mantereita, voi löytää seikkailemallakin. Silloin vain ei ole koskaan tarpeen kehuskella ennaltanäön taidoista. Ennaltanäön tarpeettomuus toisaalta muistuttaa että skientistitkin erehtyvät.

perjantai 29. toukokuuta 2015

(Wo)mansplaining

Feministit käyttävät joskus "mansplaining" -termiä lähinnä sanoakseen että ovat eri mieltä sellaisella jännittävän dogmaattisella tavalla että se toinen on väärässä. Joskus termi on kuitenkin äärimmäisen osuva. Jos katsotaan vaikka Sedu Koskisen lausuntoa Toimi Kankaanniemen seksiviestikohuun voidaan huomata että jossain on ongelma. Koskisen mielestä miehet tekevät Kankaanniemen tapaisia asioita koko ajan. Tämä on argumentointia jossa "pojat ovat poikia (ja niin ovat monet keski-ikäiset miehetkin)". Selvästi tässä yritetään tehdä tavallisesta eettistä.

Kuitenkin jos katsotaan yhteiskuntakritiikkiä niin jopa vihainen perussuomalainen tietää mitä tarkoittaa "yksittäistapaus josta ei saa yleistää". Toki he usein käyttävät tätä ironisessa mielessä. Mutta rikollisten yli- ja aliedustuksia tarkkaillessaan jokainen Homma -aktiivikin tietää että jos jokin asia on tilastollisesti yleistä se on ongelema. Ja vaikka minulla olisi mitä erimielisyyksiä MV -lehdestä tietonsa saavaien ja samalla "Helsingin Sanomia" "Pravda" -lehdeksi kutsuvien hompanssien kanssa niin tässä heillä on ilmiselvä ajatusten kultajyvä. ~ Feministit puhuvat rakenteista. Jos jokin ärsyttävä ilmiö on "normaalia" jonkin ihmisryhmän parissa kyseessä on relevantti ongelma. Riippumatta siitä onko kyseessä kulttuurinen ja mahdollisesti geneettinen erityispiirre. Ongelmat ratkaistaan ohjaamalla rakenteita. Ja näin feministeiltäkin löydetään ajatuksen kultajyviä. Joka on peräti sama kultajyvä kuin hommafoorumilaisilla.
1: Monet uskonnolliset käytänteet ovat yleisiä ja normaaleita ja niistä ei tahdo päästä eroon. Kristityt näkevät tämän "sinä että ollaan oleellinen osa kulttuuria". Moni uskonto harjoittaa erilaista varsin ikävää toimintaa ja he perustelevat "miksi se on heidän dogmiensa mukaista". Minä näen tämän jonain jossa kuopan pohjalla jumissa oleva pyytää isompaa lapiota jotta voisi kaivautua syvemmälle ja nopeammin. Normalisointi ei ole kovin hyvä strategia kusipäisyyden oikeuttamisessa.

Eli vaikka käsitettä "mansplaining" käytetään usein väärin, on selvää että sillä on joskus merkitystä. Tässä mielessä voi olla relevanttia luoda myös "womansplaining" -ilmiö. Feministit nimittäin toivat tietoisuuteeni uutisen jonka tarkoituksena on parantaa rakenteellista epätasa-arvoa. Ja tämä ei ole sitä materiaalia jota yleensä tulee vastaan. Aiheena oli perheväkivalta jossa miehet ovat uhreina. Uutisena oli juuri se että törkeän väkivallan kohteena on useammin mies kuin nainen. Tätä esitettiin koska heteronormatiivinen sukupuolistereotypia usein on tehnyt miehien kohtaamasta väkivallasta tabun. "Otat sä naiselta pataan" -maskulinismi hätäpuhelimissa on ongelma. Usein tietysti tässä väkivaltakysymyksessä korostetaan sitä että toinen mies sortaa toista miestä ja nainen pelastaa miehen mieheltä. Mutta tässä tapauksessa feministit korostivat naista väkivallantekijänä.

Tämä on tärkeää koska feminismiä on syytetty siitä että se ei tutki perheväkivaltaa kuin naisnäkökulmasta. Ja toiseen suuntaan on ollut valitusta perheväkivallan tutkimisen sukupuolisokeudesta. Tästä saa helposti nostettua tilaa womansplainingille. Jos naisten ongelmiin keskittymistä relevantisoi koristelee argumenteilla siitä että "miesten kokema väkivalta on marginaalista ja vie huomion naisten kokemalta väkivallalta" on kyseessä sellainen womansplaining jolla on merkitystä. Mutta tällä kerralla asia oli tältä osin kunnossa. En törmännyt tälläiseksi tulkittavaan.

Mutta kyllä vastaan silti tuli womansplainingia joka on sitä vain kenties. Siinä missä miesten tekemiä rikoksia kuten raiskauksia tai sukupuolista häirintää, lähestytään yleensä vain valta-analyysillä tuli tällä kertaa vastaan se että ilmiö haluttiin biologisoida. Selitys oli että koska nainen on keskimäärin heikompi kuin mies, niin hän sitten joutuu kompensoimaan tätä fyysistä eroa aseistuksella. Tämä on toki totta. Ja itse asiassa esimerkiksi se että naiset useammin pahoinpitelevät lapsia kuin miehet voidaan selittää vallankäyttötematiikan lisäksi sillä että sukupuolirooleissa naisten tehtäväksi nähdään lasten hoivaaminen.

Tosin. Feministit aikasoisen usein näkevät itsesuojelukeinojen jakamisen uhrin syyllistämiseksi ; Eli jos kerrot että pitää välttää tiettyjä alueita ja pimeitä pusikkoalueita, he kokevat että tässä sanotaan sama kuin "on sinun syysi jos sinut raiskataan". (Yhteys tuossa muodossa toteutuu kuitenkin vain joskus.) Tässä tulkintakulmassa naisten tekemä väkivalta sitten oikeutettaisiin ja tehtäisiin ymmärrettäväksi. Tulkintakulma on toki ymmärrettävä mutta sitä kuitenkin moititaan aika harvoin tuossa itsesuojeluvinkkien kohdalla joten sen täytyy olla feministien sisäisessä logiikassa hyväksyttävä.

Probleema tässä on sitten se, että jos alkaa näkemään tälläisillä kriteereillä womansplainingia niin sittenhän sitä kyllä näkee. Mutta se on luonteeltaan vähän samanlaista kuin  juuri itselle kohdistetut jumaliset viestit maahan pudonneissa lehdissä. Ne kertovat enemmän tulkitsijasta kuin tulkittavasta. Valitettavasti nämä ongelmat näyttävät konkretisoituvan mansplaining -sanan käyttämisen kanssa. Ei ole tavatonta että jos lähtee puhumaan miesten epätasa-arvosta perheasioissa niin feministi kertoo että se on mansplainingia ja red herring joka vie huomion pois naisten palkkaepätasa-arvosta.

Pitäisikö Skeptikon vastustaa Randin haastetta?

James Randin haaste on luultavasti yksi tunnetuimmista skeptikkohaasteista. Se kuuluu samaan sarjaan Skepsiksen haasteen kanssa. "James Randi Educational Foundation" tarjoaa miljoona dollaria sille joka todistaa paranormaalin ilmiön. "Skepsiksen" vastaavanlaatuinen haaste on 20 000 euroa.

Too elementary, Watson?
Haasteet ovat periaatteessa hyvää mainosta. Skepsis ja Randi tunnetaan hyvinkin vahvasti niiden kautta. Niissä on myös käytännöllisyyden ja riskinottokyvyn henkeä. Koska haaste on olemassa siitä voi ajatella että ollaan itsekriittisiä. Samalla testaus luo mielikuvaa siitä että ei suljeta paranormaali a priori pois maailmankuvallisista syistä. ; Kun tehdään testi, niin Skeptikko näyttää luottavansa tieteeseen ja asettavansa itsensä tulilinjalle. Huuhaahörhöt saavat demonstroida että olisivat oikeassa ja sitten he vain epäonnistuvat tässä. Ja näin rohkea kriittinen ja itsekriittinen ajattelu jyllää ja "tiede demonstroi olevansa oikeassa". Lisäksi miljoona dollaria (ja 20 000 euroakin) on niin haluttava määrä rahaa että haasteesta kieltäytyminen ei tunnu järkevältä. Asian voi todistaa ja rahat laittaa hyväntekeväisyyteen jos ihmeentekijän nöyryys estäisikin rahanhimon. Tai jotain.

Kaikki on tietenkin hienoa, hyvää ja kaunista. Mutta tässä paratiisissa on ongelmia. Ja nämä ongelmat ovat ironisia. Ne nimittäin eivät ole maailmankuvaeroista kumpuavia. Ne kumpuavat nimenomaan tieteellisestä metodista.

Pieni ongelma:

Pieni ongelma on toki jo siinä että mikä on paranormaali ilmiö. Voidaan kuvitella että 1700 -luvulla kännykkä voisi olla paranormaali kyky. Asia on toki siitä mielenkiintoinen että skepsiksen haasteessa paranormaali voidaan tiivistää "maagiseen ajatteluun" joka on lähestyttävissä esimerkiksi kognitiivisen uskontotieteen menetelmillä. Tällöin paranormaali ei ole by definition tieteen ulkopuolella oleva ilmiö. (Toisin kuin yliluonnollinen joka usein määritellään ekslusiivisesti eliminoimalla luonnonlait.) Tämä tietenkin sopii paranormaaleiden ilmiöiden kannattajille, koska hekin usein esittävät että esimerkiksi ajatustenluku on tieteellä havaittava ilmiö.

Lisäksi ennen koetta keskustellaan osallistujan kanssa mikä ilmiö on. Ja onko se ollenkaan paranormaali Randin mielestä. Näin asiasta on jonkinlainen yhteisymmärrys ja tämä pienentää ongelmia yllättävän paljon. Tässä mielessä "paranormaalia" ei tavallaan koske mikään sellainen ongelma mitä ei olisi esimerkiksi elämän tai älykkyyden tutkimisessa ; Molemmissa ei ole yhtä lukkoonlyötyä määritelmää. Mutta kun tarkastelunäkökulma on määritelty siitä voidaan saada kuitenkin jotain tietoa. Jotain joka voi olla tässä tietyssä määritteessä jopa hyvin tarkkaakin.
1: Elämä on tässä siitä kiinnostava esimerkki että radiossa Ivan Puopolo haastatteli tutkijaa joka selitti että replikaatioon keskittyvällä elämän määritelmällä virukset olisivat eläviä. On vaikeaa nähdä onki virus vastaesimerkki joka falsifioi replikaation käyttämisen. On vaikeaa nähdä pitääkö määritelmää täsmentää niin että monistuminen säilyy mutta jotain muuta otetaan mukaan niin että virukset saadaan määritelmän ulkopuolelle. Vai tarkoittaako tämä sitä että vaikka intuitio sanoisi että virus ei ole elävä niin se kuitenkin sitten olisi? Tutkija sanoi että "se riippuu siitä haluammeko virusten olevan eläviä". Elämä on tutkijan konstruktio joka määrää tutkimusmenetelmien valintaa. (Kun määritelmä muuttuu, muuttuu yleensä näkökulma ja se millä menetelmin asiaa lähestytään.) Ei mikään objektiivinen ideamaailmassa lillivä konsepti jota etsitään a priorisella tiedolla.

Suuri ongelma.

Mutta sitten taustalla on syvällinen ongelma. Voidaan sanoa että haaste kohtaa tieteenfilosofisen ylitsepääsemättömän ongelman joka on mallia "joko syteen tai saveen". Tämä koskee olemassaolevan ilmiön todistamista empiirisesti. Luonnontieteellisestä metodista sanan melko laajassa mielessä. Kysymyksessä ovat tilastotieteessä tunnetut Tyypin I ja Tyypin II virheet. Tilastollisessa ajattelussa otetaan hypoteesi testiin. Tyypin I virhe (false positive) tarkoittaa sitä että nollahypoteesi hylätään turhaan, eli ilmiö tunnistetaan vaikka sitä ei olisikaan. Tyypin II virhe (false negative) taas on nollahypoteesin turha hylkäämättömuus. Eli toden hypoteesin torjuminen.

Probleema on siinä että alttius molempiin on olemassa ja niiden kanssa enemmänkin tasapainoillaan kuin varmistetaan että kummankaan laatuisia virheitä ei voi olla testiasetelmassa. Itse asiassa ongelmaa ei voida kiertää koska ilmiöitä on tutkittava induktiivisesti ja induktiossa on aina jonkinlainen epävarmuus. Ja tämän epävarmuuden nollaaminen johtaa dogmaan jossa kokeen lopputulos on päätetty jo ennen kokeen alkamista. Tiedemaailma painii tämän saman tilastollisen asian kanssa eikä sielläkään tätä ole paikattu täydellisesti. Ei yksinkertaisesti ole mitään "kultakutrivyöhykettä" jossa estettäisiin sekä Tyypin I että Tyypin II virheet. Siksi tieteessä asioita varmistetaan esimerkiksi tekemällä samantyylisiä kokeita uusiksi.

Ja tässä suurten lukujen laki on suuren ongelman ydin ; Skepsiksen ja Randin haasteen piinaksi tulee se miksi lotossa voitetaan toistuvasti vaikka loton voittotodennäköisyys on hirvittävän pieni. Syynä on yritysten määrä. Itse asiassa tieteessäkin vaaditut luottamusvälit ovat siitä erikoisia että niissä tulee tunnistettua vääriä ilmiöitä. Ilman huijaamistakin tiedetään että jos meillä on sata itsenäistä yritystä ilmiölle "jota ei ole" ja meillä on P alle 0.05 -vaatimustasolla, onnistumismahdollisuus siihen että saadaan 1 merkitsevä tulos olisi yli 95 prosenttia. Eli tuurilla saataisiin haaste läpi melko usein. Skepsiksen haaste joutuukin erikoiseen haarukkaan:
1: Jos pidetään tieteellisessä tutkimuksessa yleensä vaadittu vaatimustaso niin noin 1/20 yritys tienaisi miljoonan. Tässä haasteena ei ole se että vaadittaisiin että 100 tyyppiä yrittäisi jotain tiettyä asiaa. Riittää että on huuhaaväitteitä isona kirjona. Niitä kokeilee ehkä vain yksikin tyyppi. Ja kun useita yrittäjiä tulee niin jossain vaiheessa joku niistä huuhaatesteistä menee läpi, ja ihan huijaamatta! Randi ei ole valinnut tätä tietä. Mutta se on vaihtoehto joka olisi voitu ottaa.
2: Randin haasteen vaatima p-arvo on 0,000001, ja se täytyy saavuttaa korkeintaan 8 tuntia kestävän kokeen aikana. Tämä on oikeastaan aika kohtuuton vaatimus. Näin tiukkaa seulaa ei ole valtaosalla legitiimistä tieteellisestä tutkimuksesta. 8 tuntia antaa rajoitteet kerättävän aineiston koolle. Ja aineiston koko määrittää, minkäkokoinen efekti voidaan huomata tilastollisesti merkitsevänä. Useiden aitojenkin ilmiöiden havaitsemiseen tarvitaan suurikokoinen aineisto riittävän p-arvon saavuttamiseksi. Randin koe vaatii joko erittäin suuria efektitehoja tai paljon suurempaa aineistoa. Ensimmäiset olisi todennäköisesti jo havaittu. Mutta se kiinnostavampi aihe, pieni efektikoko, on sitten hankala. Jos, sanotaan nut vaikka epämääräinen ja teholtaan satunnainen mutta kuitenkin olemassaoleva selvännäkökyky, ylittäisi vaaditun merkitsevyyskynnyksen, vaadittaisiin niin valtavaa otoskokoa että sitä ei olisi mahdollista edes kerätä 8 tunnin sisällä! (Randin vaatima p -arvo on esimerkiksi kertaluokkaa kovempi mitä CERN käytti perustellakseen Higgsin bosonin olemassaolon.)

Ongelma on varsin rasittava. Sillä se voidaan tiivistää seuraavaan haarukkaan.
1: Jos ollaan liian höveleitä joudutaan hyväksymään väärät positiiviset jolloin testissä onnistunut saa sikana tukea taikauskolle VAIKKA ilmiö ei sitten tiedemaailman hyväksymäksi tulisikaan. (Koska Skepsiksen ja Randin haaste nyt ovat skepsiksen eikä akatemian temppuja. Tiedemaailman ulkopuolella vaikka tekijät olisivatkin tiedemiehiä.) Tiedemaailmassa tässä on ratkaisuna toistettavuus. Eli samoja testejä tehdään uudestaan ja sitten muut laboratoriot tai sama tutkijakaan ei saa toistettua kokeen tulosta. Mutta Randin haaste on kertarykäisy ; Olisi PR -tasolla katastrofi jos testissä onnistuttaisiin ja sitten tätä huolimatta sanottaisiin että "Onnistuit jo mutta me ei uskota jos et onnistu uudestaan". Tuonlainen koetaan helposti, aivan ymmärrettävästi, maalitolppien siirtelyksi, petkuhuiputukseksi ja kiemurteluksi. Siksi testin onnistumisesta on pakko seurata palkkion maksu. Pseudotieteen kannattajien kohdalla tiedetään se, että he harrastavat ahkerasti kirsikantoimintaa (cherry picking). Tukeva aineisto otetaan ja sitä käytetään. Jos haasteessa palkinto maksettaisiin on maksaminen tulkittaisiin parapsykologian murskavoitoksi. Riippumatta siitä onnistuuko tempun toistaminen. Itse asiassa ; kun tällainen voitto ollaan saavutettu, pseudotieteilijöillä tuskin on motiivia koetteluun. Ilmiötä ei varmasti lähdetä enää siinä vaiheessa testaamaan uudelleen, vaan sitä hierottaisiin skeptikoiden naamaan kerta toisensa jälkeen ja toistaiseksi asian suhteen päättämättömästä yleisöstä saataisiin todennäköisesti käännytettyä uusia hörhöjä. Koska Randin haaste on ratkaistu on kova mainosvaltti. "Vedeltiin jauhot suuhun Randilta, ja skeptikoilta" on tehokas tavallisten ihmisten vakuuttaja. Ja kun testissä on kerran onnistuttu, sitä ei saa takaisin epäonnistuneeksi. Skeptikot ovat tähän asti selvinneet hyvin koska kukaan ei ole onnistunut. Mutta periaatteessa jos testissä onnistutaan siitä tulee rasite. Mutta tässä syynä onkin se että testi ei ole "liian höveli" nykymuodossaan.
2: Ei ole reilua jos testi on liian vaativa, koska sillä tavalla myös mahdolliset olemassaolevat yliluonnolliset kyvyt jäisivät tilastollisen testin jalkoihin. Se ei olisi itsekriittistä skeptikoilta. Testattavilla pitää olla mahdollisuus onnistua ja juuri tämä tekee haastamisesta rohkeaa. Sen puute tekee siitä vain tyhmää. Kun testi on liian tiukka päädytään itse asiassa hieromaan turhan läheistä suhdetta a prioriseen päättelyyn joka vaivaa esimerkiksi bayesilaiseen ajatteluun intoutuneita jumalatodistusteologeja. Tässä henki ei ole enää testaamisessa vaan jossain ihan muussa. Se on presuppositionismia. Sitä, että kun jonkin tiedetään olevan vastoin todellisuutta (skepsiksen tapauksessa naturalismia ja vakiintuneesti tunnettuja fysiikan lakeja jne.) voidaan sen a priori todennäköisyys tietää nollaksi ja näinollen ihan sama mitä tuloksia testissä tuotetaan ei kyseisiä tuloksia (kuten yliluonnollisia kykyjä) voitaisi pitää todellisina. Mikä on tällöin pointti tehdä testiä jota ei voi mitenkään päästä läpi? Mikä testi se on jonka kohdalla on jo ennalta päätetty että se ei mene läpi? Tämä johtaa siihen että testaus ei ole kriittistä tarkastelua vaan sitä että ollaan juuri kuin skeptikot epäreilusti haukuttuna ovat. Huuhaaihmisten skeptikko-stereotyypin mukaan skeptikko on nenäkäs mahdottomia vaativa "tiedeuskovainen" joka irvailee ja asettaa muita tulilinjalle kohtuuttomasti. On epäreilua ja ennen kaikkea epätieteellistä jos vastapuolelle ei edes anneta mahdollisuutta todistaa kantaansa todisteilla.

On toki selvää että juuri testien toiston puute on syy miksi vaatimukset on asetettu niin tiukoiksi. Se on ymmärrettävää. Koska toisintoja ei tule on pakko asettaa kriteerit tiukemmiksi. Mutta käytännön kannalta Randin testi on jo nyt niin "ylitiukka" että se vaatii "huuhaapiireiltä" enemmän ja parempia todisteita kuin tiede vaatisi tiedemaailmassa todellisilta ilmiöiltä. Yhtä kovan vaatiminen tieteessä johtaisi helposti denialismiin. Ja tämän tunnistaminen on siitä ikävä että fiksumpi huuhaan kannattaja voi käyttää tätä PR -työssään hyvien skeptikoiden nolaamiseen. Ja vaiheakan siihen olisi sanoa mitään kun huuhaaihminen olisi oikeassa empiristisen todistamistavan mukaan.

Mikä on jossain määrin kiinnostavaa jos "tieteellinen maailmankuva" on se mitä ajetaan. Randi - kuten itse asiassa akateeminen tiedekin - voi toki tehdä juuri sellaisia testejä kuin lystää. Mutta jos kriteerit ovat joko ylilöysät ja läpäisevät mitä tahansa soopaa tai jos ne ovat niin tiukkoja että sen kriteereitä ei edes olemassaoleva ilmiö jäisi tutkijan haaviin, niin siinähän nousee kysymys, että mitä tieteellistä arvoa kokeella on.
1: Skeptikoiden jalona ideaalina on nimenomaan se että puolustetaan tieteellistä maailmankuvaa ja tieteellistä ajattelua. Joka vaatii sitä että ollaan "ystävyyssuhteessa" moderniin empiristiseen tieteeseen. Joka vaatii esimerkiksi tilastollista ajattelua ja yhteyttä empiristiseen tietoteoriaan. Miten Randin tiukkuusvaatimuksien kautta enää edes voi puolustaa tiedettä, jos se ei noudata omissa toimissaan puolustamansa tiedemaailman ajattelutavan mukaisia käytäntöjä? Tieteenteko ei voi olla sitä, että kaikki asiat hyväksytään tosiksi, mutta aivan yhtä aivoton lähestymistapa on olla niin varovainen, ettei mitään voitaisi enää todistaa oikeaksi.
2: Riskinä on se että oltaisiin sitten jo tieteen kannalta denialisteja. Joka ei ole kovin kaukana dogmaattisesta uskomusjärjestelmästä. Randin vaatimus on niin tiukka että se muistuttaa jo hieman kreationistien "haasteita" joissa vaaditaan sitä että "kissa muuttuu koiraksi" tai muuten "apinapojun pitäisi hylätä evoluutioteoriansa". Denialismille tyypillistä onkin juuri se, että vaaditaan mahdottomia mittaustarkkuuksia ja ilmiönseuraamisia.

Lopputarkennus;

Mainittu ongelma ei koske aivan kaikkia asioita yhtä vahvasti. Jos esitetään väite teleportaatiosta, voidaan laittaa kamera suljettuun umpimuurattuun tilaan jossa on vain pieni reikä ilmastoinnille. Ja pyytää tyyppiä hyppäämään sinne teleportaatiollaan. Tässä on vaikeaa astua peliin tilastollisella ilmiöllä. "Levitoi tuurilla" ei ole sellainen tapahtuma jonka laatuisiin haasteisiin tämä tilastollisuus tarttuisi. Tämänlaiset testit olisivat aivan mahdollisia. Niitä tosin on vaikeaa mitoittaa p-arvoille. Temppu joko tehdään tai ei. Jossain mielessä kysymys levitoinnissa ja teleportaatiossa ovat enemmän asian dokumentointia kuin tutkimusta. (Oikeasti asia ei ole ihan näin, ilmiö on vahva ja niistä selviää pienillä otoskoilla. Mutta asian voi tiivistää noin ilman että mitään oleellista menee rikki. Ja kokonaisuus on helpompi ymmärtää arkijärjellä ja arkikielellä.)

Mutta jos pitää todistaa vaikka ajatustenlukukyky, tässä yritetään yleensä "tunnistaa" vaikka naapurihuoneessa katseltuja kuvia. Nämä ilmiöt perustuvat siihen että vaikka olisi 4 vaihtoehtoa joista 200 satunnaisen sarjasta ei tunnistettaisi kuin 199 niin se olisi silti "riittävä todiste" ajatustenlukukyvystä koska odotusarvo olisi 25 tienoilla ja on hyvin vaikeaa saada noin hyvä tulos tuurilla. Eli siinä vaiheessa kun esitetään vähän vivahteikkaampi ja enemmän systemaattista mittausta edellyttävä väite (kuten se, että ihminen voisi vaikuttaa asioihin, mutta hyvin pienellä skaalalla), sen todenmukaisuus on arvioitava tilastollisesti (kuten kaikki hyvä kvantitatiivinen tiede asiat hoitaa). Suurin osa Randin ja Skepsiksen haasteeseen tulevia on jälkimmäisiä. Skepsiksessä on esimerkiksi tutkittu varvun avulla kaivon paikan katsojia tilastollisella lähestymisellä. Ja näiden - testeissä yleisimpien juttujen - kohdalla ongelma räjähtää käsiin. Ja moninkertaisesti pahemmin kuin tiedemaailmassa. Koska tiedemaailmassa on toisto kun taas Randin haaste on kertarysäys.

Siksi onkin kenties houkuttelevaa hylätä koko Randin haaste. Onhan siinä vähän likainen maku. Sellainen joka muistuttaa siitä että pseudotieteilijöillä on huonot metodit ja epäreilut kikat käytössä sen vuoksi että heidän on pakko käyttää niitä jotta heillä olisi mitään. Itse luotan siihen että hyvällä skeptikolla on mahdollisuus parempaan. Ei ole tarve turvautua huonoihin kikkoihin kun on hyviä!

Toisaalta sitä voisi kuitenkin myös ottaa mahdollisuudet omiin käsiinsä ja väittää että kykenee hallitsemaan noppien silmälukuja "sillai paranormaalisti". Toki mahdollisuus päästä testistä läpi on olematon. Mutta toisaalta, voitetaanhan sitä lotossakin. Skepsis ei sentään sakota epäonnistumisesta.

Asiasta keskusteltiin "Skepsiksen" facebookryhmässä. Ja osa skeptikoista puolusti Randia varsin tunteenomaisesti. Heistä Randin haasteen kysenalaistaminen on esimerkiksi ollut "huonoa tapaa elää", koska testin läpimenoa ei pidä pelätä ja sitä on tarpeetonta pelätä. Toisaalta samat ihmiset ovat selittäneet että on hyvä että testit ovat mahdottomia koska paranormaali on mahdotonta. Tässä tilanteessa on jokseenkin huvittavaa keskustella tilastotieteestä kun kommentit ovat että pitää lopettaa filosofinen epätieteellinen saivartelu.

torstai 28. toukokuuta 2015

PersKustarallaa ~ "Eli tämä koskee minuun enemmän kuin sinuun"

Tanakat erektiot tulevaisuuteen.
Moni on ollut pahastunut. Syynä on tietenkin se, että Sipilän SSS/PersKeKo -hallitus on saanut vatulointinsa vatuloitua. Ja lopputuloksessa on tehty kovia päätöksiä. Osa on nähnyt nämä päätökset jopa "kipeinä päätöksinä", sanan "mielipuolista" koskevassa merkityksessä. Siinä merkityksessä jossa uutisotsikko "Loput ministereistä selviävät tänään" vihjaa siihen suuntaan minkä iloliemen vaikutuksesta näitä päätöksiä on tehty.

Asiasta on levinnyt paljon monenlaista paheksuntaa.Osa niistä on jopa melko lystikkäitä. Vesa Linja-aho päivitteli asiaa "Meillä on rokotekriittinen sosiaali- ja terveysministeri ja kuolemantuomiota kannattava oikeusministeri. Enää puuttuu luudalla lentämiseen uskova liikenneministeri." Mika Sipura kiteytti ajatuksen analyyttisemmin "Olenkohan ymmärtänyt tämän demokraattisesti valitun suunnan oikein? Koulutus, sivistys, kulttuuri, hyvinvointi ja ympäristö eivät ole suomalaisten mielestä niin kovin tärkeitä. Aseet ja asfaltti ovat." Tässä tärkeää on nyt vain että paheksuntaa on ollut.

Olen jossain määrin sitä mieltä että asia ei ole aivan niin katastrofaalinen kuin voisi luulla. Suoraan sanoen : Taloustilanne ei ole kovin kaunis. Kenties paras todiste tästä on se, että Timo Soinille ei kelvannut valtionvarainministerin salkku. Hän on ulkoministerinä. Tämä on kenties yhtä ironista kuin Teuvo Hakkarainen kulttuuriministerinä. Tämä on kenties yhtä ironista kuin kokemusasiantuntijuuden läpitunkema Timo Soinin lausunto "Helppohan oppositiosta on räksyttää". Mutta ironiasta huolimatta ratkaisu on ymmärrettävä. Tässä valtiontalouden tilanteessa valtionvarainministeristä tulee taatusti hyvin vihattu. On pakko leikata. Ja se minkä olen oppinut ihmismielestä ja menetyksestä on endowment effect. Ihmiset arvostavat enemmän asiaa siksi että ne omistavat sen. Siksi myyjä ylihinnoittelee asian arvoa. Luopuminen on vaikeaa. Tämä koskee myös saavutettuja etuja. Ja taantumassa jostain on pakko leikata.
1: Ja valitettavasti Sademiehen leikkausehdotukset eivät paikkaa valtiontaloutta, kenties siksi että islamistitaustaisten maahanmuuttajamiesten irtileikattujen pallien jälleenmyyntiarvo ei ole ollut entisellään sitten sen jälkeen kun Ilse Koch loi postmodernia tekotaidetta lampunvarjostimineen.

Olen tässä Timo Tiaisen linjoilla ; "Jos oppositio olisi tekemässä hallitusohjelmaa ja on pakko tasapainottaa julkinen talous niin miten oppositiopuolueet sen tekisivät paremmin, koskapa isoimmat rahat liikkuvat sosiaali- ja terveysministeriön sekä opetusministeriön sektoreilla. Ja jos säästää pitää on säästöt vaikea aikaansaada ilman noihin hallinnonaloihin kajoamista, valitettavasti." (Tiainen on hyvin maltillinen, ei fanita lujasti kaikkia ratkaisuita. Laajempi konteksti tai siitä mainitseminen on tarpeen väärinkäsitysten välttämiseksi.)

Toki itse näen että tässä on tehty muutamia omituisia ratkaisuita. Kilpailukyvyn kannalta ymmärrän että viedään terveysministeriöltä. Kilpailukyvyn kannalta mummot ja papat esimerkiksi eivät ole enää tuottavia kansalaisia eikä heistä sellaisia tule joten he eivät ole "näppärä investointi". Tällä tavalla saadaan rahaa moraalisesti kyseenalaisin keinoin mutta helposti. Asioista jotka vievät mutta eivät tuo. Valitettavasti tiet lisäävät mukavuutta mutta eivät paranna kilpailua. Suomessa myyntivalttina on ollut perinteisesti aivovienti ja koulutus. Se parantaa kilpailukykyä. Probleema on tietysti se että se tuo rahaa kassaan vasta "liian myöhään". Persnetto iskee nyt eikä kymmenen vuoden päästä.

Olen sitä mieltä että ongelmana ei ole se, että äänestyksellä tuotettu omasta mielestäni epämiellyttävä hallituskokonaisuus tuottaa ratkaisuja joista en pidä. Suoraan sanoen ; Olemme saaneet juuri sellaisen hallituksen kuin olemme äänestäneet. Demokratian ydin tiivistyy tähän. Saamme sellaisen eduskunnan kuin ansaitsemme. Toki kansalaisen tehtävänä ei ole pistää suutaan kiinni epäkohdista vaalien välillä. (Äänestämisellähän piti muka olla joku Stetson-Harrison -menetelmällä vedetty yhteys valitusoikeuteen monista.)

Mutta näen joka tapauksessa päätöksissä ongelman. Aivan toisenlaisen ongelman. Väittäisin että syvemmän ongelman. Sellaisen joka ei ole miellyttävä. Sellainen jonka miettiminen yöllä ei kuiski lohdun sanoja. Asian ydin on siinä että kun katsotaan oikeutuksia valinnoille katsotaan jostain syystä vain siltä kannalta että onko kyseessä ovela byrokraattinen manööveri vai ei. (Ja yleensä tämä liittyy siihen että onko strategiat itselle miellyttäviä jota sitten oikeutetaan after the fact. Tervetuloa normaaliin poliittiseen keskusteluun siis.)

Luotetava hieno mies,
jonka kanssa toisaalta tietää
aina mitä saa koska
"KePu pettää aina".
Oikeasti se mitä tässä on katsottava on se, että olemmeko todella aidosti saneet sellaisen hallituksen jonka ansaitsemme. Ja tässä on kysymys siitä että (1) onko meidän äänellämme vaikutus ja (2) onko äänen vaikutus ennustettava. Poliitikot tekevät edustuksellisessa demokratiassa päätöksiä. Äänestäjää tulee kiinnotaa äänestysprosessin "validiteetti" ja "reliabiliteetti". Eli on katsottava että saako sitä mitä tilaa. Oheen laitoinkin kuvan jossa Sipilä tekee koulutuslupauksen. Sen on tehnyt moni muukin valtaapitävä ministeri. Mutta Sipilä on voittajapuolueen ehdokkaana hyvä esimerkki. On selvää että tuo on otettu ennen äänestyksiä tarkoituksella. Sillä saa ääniä ja kannatusta. Nyt kun opintotukia leikataan, nämä äänestäjät joilla tämä on vaikuttanut yhtään päätöksentekoprosessissa menettävät äänestystuloksensa luotettavuutta. He eivät saa mitä tilaavat. (Eivät Sipilän kohdalla eivätkä muiden kanssa muissa asioissa.)

Lopputuloksena on tietenkin se että tämänlaiset "kepu pettää aina" -pääsäännöt mahdollisesti ilman poikkeusta nakertavat suoraan demokratian uskottavuutta. Miten demokratia jossa äänestäjä eitiedä mihin hänen äänensä vaikuttaa eroaa harvainvallalta jossa päätäntävalta suoraan delegoidaan jollekulle jonka sitten toivotaan tekevän "ovelia byrokraattisia temppuja". Ovela virkamieskunta on eri asia kuin demokraattinen virkamieskunta.

Jos asiaa kysyttäisiin minulta niin tämä asia olisi helppo ratkaista. Vaatimaton ehdotukseni (viittaa ironian alkamiseen) on se, että tehtäisiin todellakin kipeä ratkaisu. Tällä kertaa kipeä edustajille. He joutuisivat tekemään vaalilupauksia ennen vaaleja. Ne listattaisiin ylös papereille. He eivät voisi käyttää muita lupauksia tai jos käyttäisivät nämäkin tulisivat listalle. Hallintoaikana sitten jokainen petetty lupaus läpikäytäisiin julkisessa televisiossa aina perjantaisin. (Tai lauantaisin, ei sillä ole niin väliä, kunhan on viikonloppu ja kansalla juhlamieli.) Ja jokaista petettyä vaalilupausta kohden ehdokkalta amputoitaisiin yksi sormi. Sormien loputtua jatkettaisiin varpaisiin. Sitten lopulta mietittäisiin karsitaanko petturiehdokkaalta korvia vai palleja. (Puhelinäänestys!) Väittäisin että tällä saataisiin rehelliset poliitikot että hilirimpsis! Eihän tämä tietenkään eettistä ole. Mutta luottamuspersnetto on vähän kuin rahapersnetto. Jos sitä ei ole niin se on tehtävä. Tai muuten eduskunnalla ei ole mitään virkaa.

Toki sitä on kokeiltu persnettoa kerääviä valtioita. Ja sitä että ollaan humaaneja niillekin jotka sitä eivät kunniansa (honour) puolesta ansaitse. Ne toki nojaavat nykyhallitukselle ilmeisen vieraisiin ihmisarvon (dignity) konsepteihin, joten en tiedä miten koherentti on ihminen joka kannattaa nykyhallitusta ja näitä ajatusmalleja. Kun kerran alkuun on päästy niin miksi ei? Kyllä nyt on turha niuhottaa kun pitäisi kääriä hihat, uhrautua ja olla valmis kestämään kipeitäkin päätöksiä. Kaikkien parhaaksi!

Modernissa UFO -populaarikulttuurissa humanoidit ovat äimistyttävän kiinnostuneita anaalisondauksesta. Tämä mieltymys persläpiin voi tuoda uutta kulmaa perinteiseen avaruusmuukalaisen pyyntöön "viekää meidät johtajanne luo".

mea cupla

Kieleen on ilmiselvästi pesiytynyt uusi sana, "kupla". Se sai alkunsa kun Krista Kosonen selitti että vaalitulos ei edustanut hänen Suomeaan. Hän korosti tässä sitä miten hän ei tunne ketään perussuomalaista äänestänyttä. (Mikä on epistemologisessa mielessä erikoinen väite maassa jossa on vaalisalaisuus.) Tästä seurasi sitten se, että
1: Tahot ja alakulttuurit jotka käyttävät toistuvasti patriotismia lyömäaseenaan suuttuivat. Kristityt konservatiivit ovat toistuvasti selittämässä että "Suomi on kristillinen maa". Hyvänä kansalaisena olemista kyseenalaistetaan mitä ihmeellisemmillä asioilla. (Perussuomalaiseen denialismiklikkiin liittyen on kiinnostavaa että "oletko edes Suomalainen" on heitto jota on sanottu siihen liittyen että ei pidä fluorihammastahnan käyttämistä vaarallisena lasten myrkyttämisenä joka kohtaa idiotismiin. Ei vaikka nämä "fluoriskeptikot" olisivatkin sitten käyttäneet hammastahnaa.) Nyt he tiedostivat että maassa pitää olla maan tavalla silloinkin kun tulee väärä vaalitulos. Ja että demokratia, keskustelu, kaikki kuuluu maahan nössössöö. Jonkun muun sanomana tässä olisikin jotain uskottavuutta.
2: Kosonen muuttui koko etelässä olevan kulttuurin analogiksi. Kosonen ei ollutkaan yksittäistapaus vaan exemplar joka ikään kuin edusti ja kuvasi koko "punaviherstalinistimamuhyysäriskeneä".

En ole hirveästi puuttunut tähän keskusteluun.

Syyni vaikenemiseen on helppo. Olen pitänyt sitä retorisena käsitteenä. Sellaisella tavalla josta olen yleensä melkoisen epäkiinnostunut. "Raivon ensyklopediassa" kuplan perusolemus on kuvattu loistavan raivotautisesti. "Tässä vähä-älyisessä loiskuplimisessa ei ole muuta ideaa kuin keksiä epäanalyyttinen nimi sille huimalle ilmiölle, että eri puolilla maata äänestetään eri tavoin ja että kaupungeissa eletään eri tavalla kuin haja-ajutusalueella ym. Ukko Ylijumalan selän takana. Jumpe, että on rapsakkaa analyysiä; kyllä tästä kannattaa lässyttää radiossa puoli tuntia putkeen." ... "Perin jännää on, että kommentaarin perusteella vaikuttaa siltä, että kupla on vain yhtäällä, nimittäin kaupungeissa ja eritoten inhotussa Helsingissä. Kaikkein estottomimmin keskustelussa on lyöty juuri kaupunkilaisia, jotka elävät väärin ja joiden koko maailmankuva ja eettinen järjestelmä voidaan redusoida siihen, etteivät he tiedä mitään "oikeasta" todellisuudesta. Kuulemma kaikki muut kuin kepulaiset ja perussuomalaiset ovat ylimielisiä. Tätä viestiä ovat somessa toitottaneet erityisesti persuaktiivit. En puhuisi ylimielisyydestä kovin syvällä rintaäänellä, jos kannattamani puolue pitäsi kansainvälisenä nimenään sellaista konstruktiota kuin "The Finns". Kuka ei edusta kenenkään Suomea?"

Lainaukset heijastavat sitä miten näen asian itsekin. Ensimmäinen lainauspätkä on deskriptiivinen. Se kuvaa sitä että on jokin ilmiö joka tapahtuu maailmassa. Se on tässä tapauksessa induktiivinen ja tilastollinen tapa. Se ei ole uusi, vaikea, kovin kontroversiaalinen yllättävä tai oikeastaan kiinnostava. Toinen osa on sitten arvottava ja alentava. Kupla on pejoratiivinen luokitelma jossa tietyt ihmiset ovat kuplassa ja toiset sitten eivät. On selvästi luokiteltu "Oikea Järkevä Tapa" ja sitten se "Surkea Vajaa Tapa".

"Kupla" on siis terminä joka arvottaa asioita ja ottaa kantaa siihen mitä asia on ikään kuin "ontologisesti". Tämänlainen kinastelu vaikuttaa olevan nykyään äärimmäisen muodikasta. Esimerkiksi:
* Skeptikkopiireissä pitäisi ilmeisesti olla sitä mieltä että vaihtoehtohoito -sanan sijasta kannattaisi käyttää uskomushoito -sanaa. Vaihtoehtohoitojen kannattajat taas selittävät että tosiasiassa pitää puhua "perinnehoidoista" jotka ovat paikallisia ja sitten "vaihtoehtohoidoista" jotka ovat peräisin muualta. Eli "kiinalainen poppaparannus" on kiinassa perinnehoito ja suomessa vaihtoehtohoito. Minä käytän vittuuksissanikin sanaa vaihtoehtohoito sellaisessa muodossa että kyseessä on vaihtoehto hoidolle. Se ärsyttää kaikkia maksimaalisesti.
* Jos mietitään sukupuoltaan muuttavaa ihmistä on selvästi nähty että osalle prosessi on sukupuolenvaihdosleikkaus ja toisille sukupuolenkorjausleikkaus. Toisen sanan käyttämistä pidetään loukkaavana tai tolvanana. Molemmissa otetaan kantaa siihen onko käsite perimmiltään mitäkin. Jos joku näkee että sukupuolta vaihdetaan keskittyy siihen että sukupuoli on perimmiltään "kikkeli ja kromosomit" -näkökulmainen kun taas sukupuolenkorjaus -termin käyttäjät korostavat että anatomia korjataan muuttumattomaan sisäiseen kokemukseen omasta sukupuolesta. Minä käytän näitä sanoja aina keskustelukumppaneiden mukaan niin että käytän "väärää termiä". Se todellakin ärsyttää kaikkia maksimaalisesti.

Näen että nykyajan keskustelusta turhankin suuri osa käytetään tämänlaiseen retoriseen kikkailuun. Kyseessä on valtataistelusta jota ei käydä argumentein vaan sitä kautta että saadaan oma käsite ja sen nimitys yleisesti käyttöön. Se jonka sanaa käytetään aina, voittaa. En mene tälläiseen pelleilyyn. ; Esimerkiksi osa Teuvo Hakkaraisen "uliuliuli, sitä on hauskaa kuunnella" -kohusta johtui siitä että hän käytti vääriä sanoja. Nähdäkseni tuo lausunto ei heijastanut mitään ikävää eetosta. Hakkaraisen eetosta voi kalibroida vaikka sitä kautta mitä hän on Hondurasissa tehnyt. Nykyaikana suuri osa internetkeskustelusta menee siihen mitä voisi odottaa vain "postmoderneilta ylikoulutetuilta saivartelevilta mielisairastuneilta käsiteanalyytikoilta jotka ovat aloittaneet LSD -kuurin". Mutta valitettavasti tätä termirunkkausta tapahtuu maalaiskonservatiivienkin parissa. Itse asiassa jos jokin nykyaikaa näyttää yhdistävän yli puoluerajojen on se että tarraudutaan retoriikkaan tavalla jossa ylikeskitytään yksittäisiin sanoihin ja katsotaan vain vähän yleiseetosta ja kokonaisuutta. (Olen muuten huomannut että aika moni näyttää kokevan "argumenttiketjun" "listana". Joka tarkoittaa sitä että "statementin" ja "päätelmän" ero on hyvin hyvin hämärissä valtaosalta ihmisistä.)

Asiaa ei tietenkään ole haitannut sekään että suuri osa "kuplakeskustelusta" näyttää muuttuneen joksikin jota on vaikeaa erottaa vitsistä. Esimerkiksi feissarimokien "espoolaisesta kuplasta tehty bussimatka" on hilarious. Uusavuttomuusvitsit ovat saaneet uuden ilmiasun. Olin luullut että tämä oli jäänyt historiaan. 1980 -luvulla Suomessa vielä pilkattiin vähemmistöjä sketsiviihteessä. Nyt hienostuneena nähdään amerikkalaisen kriittisen Stand Upin suosimaa tapaa pilkata nimenomaan enemmistöä ja valtaapitäviä. Ainakin sellaisen mukaan joka on kuluttanut aikaansa "kuollut vauva -vitsien kokoelmaan" (jotka olivat meemiytyneet aikaa ennen kuin niitä kokoilin) ja luonut tyhjästä "alempitasoinen mies" -vitsit (joiden toivoisin meemiytyvän). Tässä ilmapiirissä minulla ei ole roolia. Ihmiset trollaavat toisiaan ja itseään ja nolaavat viiteryhmiään aivan itse joten väliintuloani ei tarvita. (Minulla on roolini tässä elämässä selvänä.) Lopputuloksena on jotain josta on mahdotonta tietää onko se yhteiskunta-analyysiä, mielipidekirjoittelua vai puujalkavitsien generoimista. Minun kannaltani tämä on mahtavuutta. (Mikä kertoo ainakin siitä että olen vastenmielinen kieroutunut likainen paskiainen. Mutta jokaisella on oltava jokin rooli maailmassa.)

Olenko minä Krista Kososen analogi?

Valitettavasti "kupla" ei kuitenkaan tehnyt sitä mitä sen odotin tekevän. (Odotin sen menevän pois.) Siitä on päin vastoin tullut "uusi standardi". Jos edustat mitä tahansa liberaaliksi miellettyäkään mielipidettä, on reaktiona se että "olet kuplassa". ; Tämä on ollut jokseenkin ällistyttävää.

Esimerkiksi se, että en halaa "suvivirttä" oli luontevaa koska en "kestä erilaisuutta" koska olen kuplassa. Jos olen erimielinen Sipilän linjausten kanssa "en kestä toiseutta" koska elän "kuplassa". Jotenkin asia on mennyt niin että jos sinulla on väärä mielipide, tämä mielipide ignoroidaan sillä että kerrotaan että mielipiteen kertoja on kuplassa. Ja tätä pidetään sananvapauden ja mielipiteenvapauden puolella olevana. Väärä mielipide sammutetaan ja ohitetaan ja tämä on sananvapaustemppu jolla asetutaan sensuristista asennetta vastaan. Kokonaisuus on enemmän kuin ironinen.

Tässä kohden minua tietenkin alkoi kiinnostamaan se, että miksi se että asun kaupungissa ja minulla on monia liberaaleihin usein liitettyjä mielipiteitä tekisi minusta "kuplassa elävän". Tästä heräsi ihmettely että miksi analogiksi on valittu juuri Krista Kosonen, eikä esimerkiksi liberaaleja mielipiteitä ajava Etelä-Suomessa vaikuttava Arman Alizad. Miksi minua rinnastetaan konetulitasolla Krista Kososen mutta ei Arman Alizadin analogiksi?

Kysymys on kiinnostava koska näen että minua yhdistää Krista Kososen tyyliseen ihmiseen lähinnä se että molemmista on vaikeaa nähdä olemmeko mitään muuta kuin jonkinlaisia sketsihahmoja itsekin, paitsi työltämme niin myös ihmisinä. Muutoin taas koen olevani enemmänkin Arman Alizadin asenneilmapiirillä liikkeellä. Toki tätä yhteyttä Alizadiin voi olla vaikeaa sanoa tyypistä joka tuskin poistuu 30 kilometrin ympyrästä ja jolla tuntuu olevan krooninen raivotauti.

Kuitenkin mielestäni työhistoriani ja muu vihjaa että en ole "kovin turvallisuushakuinen". Olen entinen aktiivikristitty joka hangaroundaa uskonnottomien aktivismipiireissä. Puolisoni on sitä uskonnollis-hengellisempää sorttia joten en elä samaa ideologiaa kannattavan kanssa. Olen kaupungissa syntynyt ja kaupungissa kasvanut, mutta olen kuitenkin käynyt agrologikoultuksen jonka yhteydessä olen mm. teurastanut ja lihaaleikannut eläimiä. Samaan aikaan kävin kognitiotieteen kursseja avoimessa yliopistossa joka edustanee aikalailla täydellisesti toista rintamaa filosofis-teknisenä kompleksina. Välillä olin vartijana, maskuliinisessa työssä keskellä kohtuullisen raakaa itä-helsinkiä sen pahamaineisimmissa paikoissa. Ja kun en ollut vartijana olin bingoemäntänä joka ei ole kovin maskuliinis-pieksennällinen työ. (En kuvaa asioita aikajärjestyksessä vaan luodakseni tosiasioilla jännitteitä.)

Tämän jälkeen joku paskahousu tulee minulle kertomaan että minä meistä kahdesta elän kuplassa. Ja esimerkiksi kertoo vielä kovasti miten hän "ei voi ymmärtää" miten joku voi ottaa vaikka "suvivirrestä" nokkiinsa. Ylpeileekö hän siellä kuplassaan kovasti useinkin siitä että ei kykene samastumaan muuhun kuin omaan viiteryhmäänsä? (On eri asia ymmärtää ja olla erimielinen ja pitää epäloogisena paskana. Mutta analyysiin tietysti vaadittaisiin jotain analyyttisiä kykyjä. Ja sehän ei sovi sellaisille jotka tarvitsevat iskusanoja ja kliseitä, eli jotka ylipäätään viehättyvät "kuplan" tapaisista konsepteista. Tämän ymmärtäminen on tietenkin ylivoimaista.)

Lisähuvittavuutta asiaan olen saanut itselleni uhitteluvittuilulla. Koska Krista Kosonen on yksilö joka on "kuplassa" siksi että hän ei tunne yhden tietyn ajattelutavan (perussuomalaiset) henkilöä, niin eikö se tarkoita sitä että maaseudulla ollaan aivan täysin samanlaisessa kuplassa heti jos siellä on tyyppi joka ei tunne jonkun yhden vähemmistön edustajaa. Siksi minä voin esimerkiksi tentata kristityiltä että montako ateistia heillä on puolisoissaan kun elävät asiassa minua vähemmän kuplassa kerran. Samoin voin kysyä että montako homoseksuaalia, feministiä, "neekeriä" tai vihervasuria hänellä on ystäväpiirissään. Jos jokaista alakulttuuria ei löydy, niin sittenhän hänkin elää kuplassa. Eihän Krista Kososenkaan kohdalla kysytty että mitä muita ihmisiä hän tuntee.

Se, että oli yksi ihmisryhmä jonka kohdalla hän oli ignorantti teki hänestä kuplassaeläjän. Sama kriteeri koskee siis kaikkia jotka tätä kupla -sanaa Kososeen on liittänyt. Ja sitä voidaan läimiä induktiiviesti kaikille niille joille "Kupla" -sanan liittäminen vaivattomasti liittyy eteläsuomalaisiin tyyppeihin joilla on liberaali mielipide. Kun lähtee käyttäytymään noin antaa luvan sille että itselle tehdään täsmälleen sama. Jos ei ole väliä sillä että keskustellaan perustellen ja järkeviä konsepteja käyttäen niin sitten on ihan asiallista ja vastavuoroista muuttaa argumentointi ja keskustelu tuollaiselle asennevammailijalle kostamiseksi.

Maalta sinä et ole tuleva?

Syynä on ihan yksinkertaisesti se, että suuri osa Perussuomalaisista ei itse asiassa edes vastaa sitä "Raivon ensyklopedian" kuvausta. (Ja edes on tässä se että mainittu blogi antaa turhan mairittelevan kuvan ilmiöstä.) Jos kupla olisi keskustapuolueen asia, niin asia voisi mennä niin. Mutta PerusSuomalaiset ovat kuitenkin hieman toisenlainen asia. PerusSuomalaiset eivät ole maalaisten ja syrjäkylien ilmiö. Sillä on vankka kannattajakunta kaupunkilaisten parissa.

Ja tähän liittyy Panu Höglundin mainio "servaus". Menneisyysnostalgioiva perussuomalainen on helposti ideaaleissa eikä käytännössä. Monen perussuomalaisen suhde maatalouteen ja siellä olevaan konkreettiseen elämään on "Maalla nimittäin haisee lehmänpaska, eivätkä persunuoret tykkää sen hajusta sen enempää kuin muutkaan kaupunkilaiset. Siellä on vihaisia sonneja sarvet päässä ja muita vaarallisia, pelottavia tai ällöttäviä eläimiä. On hiiriä ja rottia – siksi siellä kissojakin pidetään. Siellä on vihaisia vahti- ja jahtikoiria. Siellä on sääskiä ja paarmoja ja muita purevia hyönteisiä. Jos mennään kauas itään, saattaa olla karhujakin. Karhut ovat oikeasti vaarallisia ihmisille. Eivät persunuoretkaan halua sellaisiin oloihin, kaupungissa kasvaneita kun kuitenkin ovat. Ei muuten halua suuri osa maaseudun asukkaistakaan. Siihen on syynsä, miksi nuori väki haluaa maalta isoihin kaupunkeihin." Perussuomalaisista moni on kaupunkilaisia jotka eivät kuulu "eliittiin". (Kososenkin vastustus voidaan nähdä siten että hyväosainen liberaali kaupunkilaisjuppi on "eliittiä". Joko edustaa tai tukee "vasemmistointellektuellismia" jota vihataan yleisesti.) Eli ovat suomeksi sanoen köyhälistöä ja mahdollisesti työtöntäkin. On itse asiassa ymmärrettävää että tälläisessä elintilanteessa turhautuu vallanpitäjiin. (Olenhan countrymiehiä itsekin.) Tosiasiassa suuri osa tämänlaisista PerusSuomalaisista elää erilaisissa echo chambereissa internetissä. Heille "neekeri" on todellakin kilpailija joka kilpailee samoista matalapalkkatöistä. Ja joka vie samoja sosiaalihuoltoresursseja kuin itsekin viedään.

Olen trollaillut lukuisilla sukkanukeilla ympäri internettiä ja olen huomannut asioita. Järkytän ensi sijassa kahdenlaisia ihmisiä. (Esitän omia kokemuksiani enkä ole toki läpiobjektiivinen. Kai tästä jonkin vihjeen kuitenkin saa.)
1: Jotain joka itse asiassa kuvastaa Krista Kososen stereotyypin kuvaa. He edustavat hyvin täsmällisellä tavalla kultturelleja ihmisiä. He seuraavat etikettiä ja he elävät yllättävän säädeltyä elämää ja toimintamallia. Tässä piirissä ollaan ystävällisiä ja liberaaleja. Elämäntapaan kuuluu kiinnostus joka koskee musiikkia, pukeutumista ja yhdessäoloa. Ideologiset konfliktit sen sijaan lakaistaan maton alle. Olen liittänyt tämänlaisen asenteen aikanani Frasier Crane -metaforalla elämäntapaan jossa ollaan hyvin kiinnostuneita kulttuurin pintarakenteesta ja tämä onnistuu jos ja vain jos kaikki ennakkosensuroivat syvärakenteita koskevat haasteet. Osa voisi nähdä tämän pinnallisena elämäntapana. Mutta minä näen sen vain preferenssikysymyksenä. Ei haluta muuttaa maailmaa, ja ollaan siksi enemmän kivoja ja sosiaalisia. Tämä ei ole oma elämäntapani mutta se ei ole välttämättä huono ratkaisu. Kulttuurissa on pintarakenteissa paljon kaikkea kiinnostavaa (kenties jopa HEMA menee siihen) joten tähän saa kyllä jonkinlaista syvällisyyttä ja intellektuellismia.
2: Konservatiiviset ryhmät. Etenkin uskonnolliset konservatiiviset ryhmät. Erityisesti oikeistolaiset uskonnolliset konservatiiviset ryhmät. Ja ironisen twistin mukaan konservatiiviset itseään räväkkänä pitävät uskonnollisesti sävyttyneet ryhmät jotka jo rakenteellisesti haluavat luoda koko Suomesta kuplan jossa ei ole esimerkiksi islamisteja ja "tietynlaisia maahanmuuttajia". (Ei sillä että itsekään innolla ottaisin kaikkia mukaan. Mutta toisaalta : Minä en kulje ympäri internettiä vittuilemassa siitä miten vähän elämää nähneitä "kuplassa olevia" he ovat verrattuna minun monikulttuuriseen maailmanmies-seikkailijaani verrattuna. Vaikka rehellisesti sanoen minulla olisi varaa tähän.) ; Konservatiiviset ryhmät hakevat yleisesti ottaen koheesiota. Uskonto luo yhtenäisyyttä. Tapakulttuuri ja perinteet ovat "kokeiltuja" ja ne luovat turvallisuutta. Siksi ne opetetaan ihmisille jotta heistä tulisi sopivalla tavalla monokulttuurisia. Tätä voi olla vaikeaa huomata koska etenkin perussuomalaisten ryhmissä ihmiset vaikuttavat rääväsuisilta ja kirosanoja käyttäviltä mutta keskenään samanmielisiltä. Eroa on retoriikassa, siinä saako sanoa perkele. Etiketti on hylätty ja keskustelu käydään juuri kulttuurin syvätasosta ja syvätasolla. Erimieliset vain bannitaan jotta yhteisen vihollisen haukkuminen voi jatkua. Tämä retorinen ratkaisu on sitten "poliittisen korrektiuden vastustamista". Koska "kupla" voi ilmeisesti olla vain "harhautuneiden liberaalien puolella".

Erimieliset poistetaan kommentoinnista. Bannivasara heiluu etenkin konservatiivis-uskonnollisella puolella. Tämä ei ole pelkästään "vastustamme sukupuolineutraalia avioliittoa" -ryhmän tapaisten klassikoiden temppu. Samaa asennetta löytyy kaikkialta. "Kotimaa" on itse asiassa tunnettu siitä että se on estänyt-lakaissut skismoja pois. Eli kommentointia ja liittymistä ja blogaamista ja artikkeleiden lukemista on vaikeutettu.
1: Tämä on "tavallaan sekularistinen" asenne. Siis siinä mielessä että sekularismissa uskonnollisen puheen halutaan siirtyvän pois "yhteisistä tiloista" koska se nähdään repivänä. Ja sellaisena se on ymmärrettävää. On kuitenkin hurskastelua ja valehtelua väittää että kyseessä ei olisi sensuuri jota tehdään sovun edestä. Tätä myydään kuitenkin yleensä juuri sananvapauden puolustamisena. Erimielinen nähdään "militanttina", ei siis keskustelukumppanina. Tämä on erityisen leimallinen kaikessa ateismissa. PerusSuomalainen joka voi dissata poliittista korrektiutta ja korostaa että räväkkä kielenkäyttökin on rempseää ja kansanomaista (vastaan norsunluutornin sensuristit) mutta heti kun ateisti esittää inhottavia mielipiteitä käyttäen häntä itseään loukkaavaa kieltä nousee esiin se että keskustelukumppani on "militantti". "Suojaamisargumentti" häivyttää sensurismin. Tämä on esimerkiksi "ateistit ovat militantteja" -lausunnon yleisin puoli.

Valitettavasti echo chamber on käsitteenä suljettu yhteisö. Se on määritelmällisesti likimain sama kuin kupla, kenties ilman negatiivisia konnotaatioita. (Mutta vain "kenties". Ja vaivoin tätäkään.) Tämän tiedostamattomuus näyttää häiritsevän
1: Niin "Pintaelitistiä" joka järkyttyy syvätason keskustelusta - tai kirosanoista. He hyväksyvät alakulttuureita niiden pintarakenteiden kautta. On toki helppoa ihailla islamin kulttuurin parhaita saavutuksia (tähtitieteestä ja matematiikasta musiikkiin) jos samalla saa ohittaa "irrelevanttina" islaminuskon lieveilmiöt jotka eivät tietenkään edusta "oikeaa islamia" yhtään enempää kuin tappouhkauksia tehtaileva nuoren maan kreationisti edustaa "oikeaa kristinuskoa".
2: Omasta mielestään radikaalit "perussuomalaishenkiset" kokevat taas asiaa muutoin. He puhuvat syvätasolla, mutta järkyttyvät debatin edessä. Tällöin käy hieman samalla tavalla kuin "ateismi on misogyniaa ja äärifeminismiä samanaikaisesti" -keskustelussa. Miesasia-ateistit (fedora soikoon!) kokevat että jos joku debatoi heitä vastaan ja kritisoi heidän mielipiteitään, että tämä tarkoittaisi sitä että ateistit ovat kritiikkiä kestämättömiä feministejä jotka sensuroivat. Ja samanaikaisesti moni feministi pahastuu uusateisteihin sen vuoksi että kun he kirjoittavat feminismiään niin joku on erimielinen joka taas tarkoittaa sitä että uusateismissa muhii kauhea naisviha! Onkin hämmentävää miten moni perussuomalainen näyttää samalta kuin kreationismin starat  siinä mielessä että molemmat korostavat sitä miten heitä sensuroidaan ja vainotaan. Kun kuitenkin samat tyypit saavat näkyvyyttä mediassa ja uutisoinnissa ja jokainen on kuullut heidän perusväitteensä. Kritiikin olemassaolo ei ole sananvapauden poissaoloa vaan sananvapauden edustamista. Tiettyjen kritiikkejen kieltäminen taas on by definition kuplan rakentamista poliittisen korrektiuden metodein.

Erilaisuudesta huolimatta molempia ryhmiä tuntuu yhdistävän tietty paskahousuisuus. (Josta toivon tulevan virallinen termi jolla näitä ihmisiä kutsutaan. Se on pejoratiivinen mutta sehän on vain muodikasta nykyretoriikkaa goddamit!) (1) Liberaali voi ihmetellä että miten minun kielellisillä taipumuksilla ja asenteilla voi elää minun elämäntavallani. Jos he joskus kokeilisivat syvärakenneseikkailua he tietäisivät että ystävällisyydellä ja antiaggressiivisuudella siinä tilanteessa joutuu lähinnä uhriksi. (2) Toisaalta se räväkämpi echo chamber -klikki sitten voi ihmetellä että miten monikulttuurista voi ahdistaa erimielisyys niin paljon. Ja sen takana on se että asenne-eroista huolimatta heitäkin yhdistää hyvin valtava vihjeettömyys.

Kumpikaan ihmisryhmistä esimerkiksi tuskin kovin usein tietää paniikkireagointitapaansa. Ja tämän tiedostamisen kautta heiltä puuttuu kaikki. (Suurin osa ihmisistä reagoi normaaleissa psykologisissa säikyttelytesteissä pakene -kaavalla. Taistele-pakene -reaktioissa noin 10% ovat sankareita. Suuri osa uskoo toimivansa sankarimaisesti. Ehkä koska niin televisio näyttää sankareiden toimivan.) Kun minä esimerkiksi Lontoossa seikkailin alueilla jonne taksi ei edes vie, en voinut mennä sinne provokatiivisesti vittuilemaan tai näyttämään varallisuutta tai omaa kulttuurisuuttani. Koska siinä tulee vain ryöstetyksi tai pahempaa. Kuitenkin jos vain nösväilee niin voi käydä huonosti. On mentävä reaktiivisella asenteella jossa ollaan valmiita monenlaiseen. Pitää olla diskreetti ja perusystävällinen mutta tarvittaessa julma. Ja rinkirunkkauspiireissä yleensä puuttuu vähintään toinen puoli kokonaisuudesta. (Ja tätä kautta kaikki.) Kun omissa alakulttuureissaan ja piireissään pyörivä ihmettelee että "miten" tuollaisella asenteella muka voi, hän kiinnittää huomiota piirteisiin jotka juuri oleellisesti mahdollistavat sen "miten".

Loppustatement.

Jokainen joka rinnastaa kupla-argumenttia sellaisella automaattituliaseella että kohdistaa sen minuun on ääliö joka ei joko tunne minua - tai mikä todennäköisempää - ei kykene ajattelemaan mitään itse. Joka kuplasta toista (tai ainakin minua) haukkuu, on itse! Ja tämän lisäksi ääliö! Virheen tehtyään (kohdalleni) armoa ei tietenkään saa, koska armo on, you know, kristillinen konsepti. Kompensaatioksi voisi toki olla vapaaehtoisen omalakisella proaktiivisella asenteella reilu ja vaikka hypätä järveen betonikengissä. Zarkusto on Hangon satama.