"Takkiraudassa" käsiteltiin postmodernismia, filosofiaa ja feminismiä. Näistä rakennettiin varsin erikoinen klimppi. Siinä on paljon kaunista. Se esimerkiksi moittii postmodernismia. Jota itsekin mielelläni moitin. Mutta paljon siinä oli myös ihmeellistä. Karkeasti ottaen siinä on paljon tosia detaljeja joita on käsitelty tavalla jossa johtopäätös ja kokonaisuus on varsin kaamea. Tässä pääsyynä on se, että asioita jotka ovat erilaisia käsitellään samanlaisina. Ja tämä samanlaisuus on sellaista että se on lopputuloksen kannalta oleellisissa kohdissa.
Perustalla on se, että tehtiin tiukka jako kahteen.
Tehtiin jako puhtaasti humanistisiin ja puhtaasti luonnontieteellisiin. Ja tämä määritellään samaksi kuin jako strukturalisteihin ja poststrukturalisteihin. "Luonnontieteilijät, mukaanlukien lääkärit ja insinöörit, ovat polaarisessa oppositiossa poststrukturalismiin nähden. He lähtevät siitä olettamuksesta että on olemassa objektiivinen, subjektiivisesta havainnoitsijasta riippumaton todellisuus, joka toimii omien lainalaisuuksiensa varassa riippumatta siitä, mitä havainnoitsija asiasta ajattelee." Tai oikeastaan tässä ei määritellä että ne ovat kaikki vaihtoehdot mutta tekstissä niitä käytetään kuin ne olisivat sellaisia. "postmodernismi kiistää tämän kaiken. Syystä että vain aniharva heistä a) ymmärtää luonnontieteistä yhtään mitään ja b) vielä harvempi heistä hyppää. Ja ruukinmatruunan silmissä postmodernismi perustuu sekopäisen peikon logiikalle."
Tässä lausutaan varsin omituisia. Esimerkiksi "relativismi ei ole muuta kuin nihilismiä frakki päällä. Juuri tämä relativismi on yksi syy länsimaiden nykyiseen alennustilaan. Menettäessään uskonsa absoluuttiin ja objektiiviseen totuuteen se on menettänyt samalla myös uskon itseensä ja oikeutukseensa." Joka on lähinnä demonstrointia sille, että hän ei (a) tunne kritiikkinsä kohdetta, ennen kaikkea nihilismin ja postmodernismin monenlaisia määritelmiä ja (b) hänen tapanaan on rakentaa argumentteja esittämällä tunteenomaisesti eri asioita synonyymeiksi ja sitten jatkamalla tästä. Ja jos tämän huomaa niin koko kokonaisuus romahtaa kuin korttitalo. Esimerkiksi moraalissa nihilismi on kaikkien arvojen kiistämistä. Relativismi on enemmänkin moniarvoisuutta. Synynymisaatio saadaan varsin omituisilla piilotetuilla aksioomilla joissa relativismi ei ole moraalia koska tosimoraali on määritelty klassisen objektiivisen moraalin mukaan niin että voi olla vain yksi ihmiskunnasta riippumaton oikea moraali ja muut ovat väärässä.
1: Esimerkiksi filosofeja kiinnostaa epistemologian ja ontologian jako eri kategorioiksi. Ja ajatus siitä että relativismi tarkoittaisi nihilismiä on siinä mielessä erikoinen että se vaatii lisäoletuksen siitä että se toimii oletusmaailmassa "jos jostain ei ole tietoa, se ei ole olemassa". Jos uskoo että todisteiden puute ei ole todiste puutteesta ei mielivaltaisuudesta ei voi päätellä että todisteiden puute on todiste puutteesta. Eli jos meillä on poststrukturalistien teesi jonka mukaan vaikka moraalia koskevat arvioit ovat lähtökohtasidonnaisia ja riippuvat siitä miten sen peruskäsitteet on määritelty, ei voida marssia suoraan ovet paukkuen nihilismiin jonka mukaan mitään moraalia ei ole edes olemassa. Toki on mahdollista olla sellainen, että hänestä todisteiden puute on todiste puutteesta jolloin voidaan tietysti ajatella että mielivaltaisuus on demonstraatio olemattomuudesta. Mutta tämä toimii vain sellaisella "skientisminmakuisella taustaoletuksella" joka on aika vieras poststrukturalisteille.
Sen lopputuloksena on "Ruukinmatruuna on vakaasti sitä mieltä, että yhteiskunta tulisi mainiosti toimeen ilman filosofeja ja humanisteja ja että heidän kouluttamisestaan on lähinnä haittaa. Mutta sellainen yhteiskunta olisi äärimmäisen kylmä ja kova, eikä ruukinmatruuna haluaisi elää putkiaivoisten luonnontieteilijöiden putkiaivoisessa yhteiskunnassa. Mutta kukapa osoittaisi, ettei filosofikeisarilla ole vaatteita?"
Filosofian turhuudesta ; Mitä siitä voisi sanoa?
En jaksa kiinnittää huomiota siihen miten "hyöty" on määritelty. Koska jos putkiaivoisten yhteiskunnassa on ikävää elää niin luulisi että tämän kestäminen olisi "hyötyä" aika monilla "hyödyn" määritteillä. (Koska tiedostan mikä ajatussuuntaus tässä "hyöty" -sanassa on ja pääsen palauttamaan asiasta myöhemmin tässä tekstissä.)
Sen sijaan voidaan lähteä siitä että tosiasiassa filosofia on yliopistossa humanistisessa laitoksessa. Mutta läheskään kaikki filosofit eivät ole poststrukturalisteja. Siellä on esimerkiksi loogikoita. Toisaalta myös löytyy humanisteiksi laskettavia teologeja jotka ovat aika usein ottaneet kantaa esimerkiksi objektiiviseen moraaliin tavalla joka ei ole postmoderni.
Jos otetaan esimerkiksi Ruukinmatruunan arvostama asia joka tässä hänen erikoisessa tekstissään tunnetaan strukturalismina. Hän lähestyy sitä aika validilla määritelmällä. "strukturalismiin, eli ajatuskantaan, jonka mukaan on olemassa tosiasioita joiden pohjalta voidaan muodostaa loogisesti tosia päätelmäketjuja eli struktuureja." Esimerkiksi Duhemin ja Quinen ympärille rakennetussa tieteenfilosofiassa ei hyväksytä ainuttakaan puhtaasti 100% a priorista maailmankuvallista premissiä, ja siinä tiedeverkon ulkopuolella ei ole mitään tietoa. (Joskin hänen maailmassaan on mahdollista rakentaa keskenään yhteismitattomia tiedeverkkoja jotka ovat yhtä tosia, joten se voi vaikuttaa poststrukturalismilta. Ei olekaan tavatonta törmätä ihmiseen joka näkee tässä "nihilismin frakissa".)
Mutta jos katsotaankin asiaa strukturalismin hyödyn kannalta, niin tiedetään että filosofit ovat erityisen hyviä yhdessä asiassa. Kriittisessä ajattelussa. Mitä enemmän filosofiassa on harjaantunut, sitä paremmin tietyt päättelytehtävät sujuvat. Esimerkiksi Jonathan Livengood on tehnyt tähän liittyen tutkimusta.
Kriittinen ajattelu liittyy juuri siihen että tunnistetaan ja arvioidaan niitä mitkä "Takkiraudan" -blogin synynymisaatiomyllyssä on kutsuttu struktuureiksi. Itse asiassa filosofian arvosanoilla pärjätään hyvin verrattuna muihin koultuuksiin kun arvioinnissa käytetään LSATia, analyyttistä kirjoittamista, GREä jne. Itse asiassa se on niitä oppiarvoja jotka pärjäävät hyvin monessa eri osiossa. Filosofiasta on siis hyötyä juuri jos haluaa välttää sitä "sekopäisen trollin logiikkaa" (Terminä Ruukinmatruunan käsissä suunnilleen yhtä akateemisen tarkasti käytetty ja terävä analyysityökalu kuin "nihilismi". Joka erikoista kyllä tässä tapauksessa on tavallaan samanaikaisesti sekä moite että kehu. Tavallaan. Ruukinmatruunan ajattelussa tietyt asiat toimivat ja toiset eivät. Ja ne jotka toimivat toimivat aina. Ja ne jotka eivät toimi eivät näytä toimivan koskaan.)
Syynä tähän on tietenkin se, että filosofia ei ole feminismiä ja poststrukturalismia. Ja tässä mielessä voisi olla hieman asiatonta jatkaa tästä pidemmälle. ; Luultavasti "Takkirauta" on tässä vain määritellyt filosofit uusiksi erikoisella tavallaan. Niin että strukturalistiset loogikot ja tieteenfilosofit ja vastaavat ovat sitten jotenkin "luonnontieteilijöitä tai sellaisiin oleellisesti verrattavissa". (Tämänlainen suvaitseminen vaatii, ironista kyllä, pluralismia juuri sellaisella tavalla jossa on relativismin sävyjä. Relativismissahan asioiden määrittelyä on lähestyttävä siten että kohde voi premissoida ne miten haluaa ja rakentaa niistä lopputuloksen.)
Perinteinen postmodernismi on kuollut ; tjsp.
Kun katsotaan postmodernismiin liittyvää kirjoittelua, voidaan huomata että "Philosophy Now" nostaa esiin Alan Kirbyn jonka mukaan postmodernismi on kuollut. Samassa teemassa kirjoitetaan myös "Prospect" -lehdessä, jossa mietitään mitä postmodernismin jälkeen. Senkin asetelma on siinä että postmodernismin suosio on laskenut jyrkästi. Kysellään jopa, että "muistaako kukaan edes muistamaan postmodernismia"?
1: Omalla tavallaan kuvaavaa onkin että jopa "Ruukinmatruunan" oma blogi muistuttaa tästä hyvin. Hän mainitsee nimeltä tiettyjä postmodernisteja tai sellaisiksi nimettyjä. (Kysymys on kiinnostava koska kaikki heistä eivät itse ole tunnustaneet olleensa postmodernisteja. Mutta heitä kyllä silti on usein kutsuttu sellaisiksi.) Minun ei tarvitse kuin laittaa syntymävuodet tähän yhteyteen ja tätä kautta voidaan nähdä "jotain" ; Jacques Derrida (1930), Jean-François Lyotard (1924), Jacques Lacan (1901), Luce Irigaray (1930), Jean Baudrillard (1929), Michel Foucault (1926) ja Julia Kristeva (1941). Onkin kuvaavaa että postmodernismia nähdään ties missä, mutta sitten kun katsotaan tausta-ajattelijoita ei löydetä kovin tuoretta materiaalia.
Toki puheet postmodernismin kuolemasta ovat liioiteltuja. Ja merkittävin asia on tietekin siinä että ironinen itsetiedostus elää hyvin internetissä riippumatta siitä mitä jotkut akateemiset tekevät uraputkessaan. ; Tosin sielläkin ajatus siitä että ei ole minkäänlaisia struktuureja on enemmänkin muuttunut käytännön elämässä. siihen suuntaan että omasta identiteetistä on tullut dogmaattisuuden lähde. Tässä ollaan itse asiassa käytännössä aivan yhtä ehdottomia kuin esimoderneina aikoina.
Tämän huomaaminen on vaikeaa. Ja ymmärrettävistä syistä. Postmodernismiin liitetään vahvasti ajatusta subjektiivisuudesta ja moniarvoisuudesta. Ja tässä unohdetaan usein se vanha vitsi jonka ateistit muistavat hieroa uskovaisten naamaan kenties tarpeettomankin usein. (Tosin voiko se olla tarpeettoman usein kun huomio ei mene tiedostamisen asteelle? Kenties he hierovat sitä tarpeettoman hellävaraisesti heidän naamaansa! Tai tälläiselle vaihtoehdolle on ainakin annettava tilaa.) Hyvin monessa uskonnossa on dogmaattinen näkemys objektiivisesta moraalista. Ja tätä kautta he näkevät että heidän uskontonsa ulkopuolella ei ole moraalia. Muut uskonnot ovat tietenkin väärässä vaikka ne uskovat omaan objektiiviseen moraaliinsa. Eri uskonnot luovatkin pluralismia jossa eri dogmat riitelevät keskenään. Tässä on hyvin vahva strukturalistinen asenne ilman esimerkiksi luonnontieteellä olevaa pohjaa.
Nykyaika ei ole suinkaan moraalin kieltämistä vaan sitä että moraalia lähestytään oman itsen kautta. Siksi humanistit esimerkiksi tuomitsevat uusnatseja kuin uusnatsit voitaisiin tuomita objektiivisesti tai jotenkin sellaisella tavalla jossa heidän tuomitsemisensa on paremmin perusteltua kuin ei-perusteltua. Nykyajan postmodernina näkyvä mekkalointi - ja näin itsenäisyyspäivän aikaan myös mellakointi - on luonteeltaan samaa mihin objektiiviseen moraaliin nojaavat - ja tätä kautta antiteesissä poststrukturaismin kanssa olleet - eri uskonnot kykenivät.
Kuolleiden hevosten hakkaaminen on tietenkin aina nautinnollista. Ja minäkin esimerkiksi kritisoin kreationismia. Vaikka esimerkiksi itse William Dembskikin on lopettanut ID:seen keskittymistään. (Ja samanaikaisesti jopa ID -puolella on samalla tunnustettu Dembskin argumenttien tiettyjen oleellisten osien tietyt ... sanotaanko suoraan ... kaikkien tuntemat virheet.) Tässä on kuitenkin syvempikin syy.
Anti-intellektuellismi elää.
Anti-intellektuellismilla on melko vankka ja kasvava kannattajakunta. Ja erikoista kyllä poststrukturalismin dekonstruointiin liittyviä menettelytapoja on napattu mukaan kulttuuriin joka on hyvin vahvasti postmodernia vastaan. (Tätä voi olla vaikeaa huomata jos ei osaa ajatella kriittisesti ja analyyttisesti vaan riehuu synynymisaatio edellä teeskennellen että edustaa sellaista persoonallisuustyyppiä joka opettelee asian kunnolla ennen kuin ryntää siitä huutamaan heti kun on lukenut aiheesta pari blogausta. Etenkin jos tämä persoonallisuustyyppi ei ole tieteellisesti validi vaan on vain hieman laadukkaampi kuin horoskoopit. Mutta mikä tahansa on mahdollista ihmiselle jonka mielestä antiikin kreikan Polybiuksen anakykloosi on tämän hetken yhteiskuntatieteiden paradigma, jokin josta jopa hommalaiset kutsuvat "osin todennettavissakin" ja josta ei löydy muuta kuin viittauksia Takkiraudan omaan blogiin. Onhan se, samaan tapaan kuin postmodernismi. Onhan se joskus historian varrella ollut aika suosittu näkemys.)
Karkeasti ottaen "maailmankuvallisuudesta" puhuminen voi olla vaikeaa huomata koska keskiverto konservatiivi tunnistaa postmodernismin nimenomaan feminismin yhteydessä. Eikä huomaa että jos "sukupuoli" korvataan "uskonnolla", "skientistisellä maailmankuvalla" tai "liberalismilla" ja päättelytavat pidetään ennallaan päädytään kohti tiettyjä asioita. Ja kun tämän tekee ei voi olla kovin ihmeissään että vastaan tulee nimenomaan konservatiivi. Joka on postmodernismia vastaan kunnes se uudelleennimetään ja muotoillaan anti-intellektuellismiksi. Tällöin se sopii tietenkin hyvin yhteen USA:n konservativismille tyypilliseen hallituksen epäilyyn. Yliopistokin on vain yksi instanssi jonka kautta tulee maailmaan kaikkia ikäviä ihmisiä jotka väittävät tietävänsä jotain jota arkijärkeään käyttävä omasta mielestään fiksu ja filmaattinen Dunning-Kruger -ihme on erimielinen. Ja sitten puhutaankin siitä miten tiedemaailmassa on liberaali bias.
Syynä on luultavasti ihan se, että konservatiivit ovat jossain määrin "vallankaapanneet" kieltä. ; Kun liberaalien argumentointitapa on selvästi toiminut ja he ovat saaneet aikaan "moraalisia vallankumouksia" sillä tavalla joka merkitsee konservatiiveille (eli poliittisia). Ja kun nämä keinot ovat toimineet niin konservatiivit ovat alkaneet käyttämään niitä itse. Kun asia toimii intressien lobbaamisessa, ei koherenssilla tai kriittisellä ajattelulla ole niin väliä. Ei etenkään jos pitää koherentisoimista "idealismina" jota harrastetaan jossain "tieteen norsunluutornissa". Ja miettii vain "käytäntöä ja hyötyä".
Ajatus on tietenkin itselleni varsin helppo tunnistaa sen takia että olen hakannut kuollutta hevosta nimeltä kreationismi.
Sen ID -muunnoksessa kun oli mukana vahvasti se, että yhteys postmodernismiin on jopa tunnustettu. Liikkeen perustaja Phillip Johnson korostikin että hän dekonstruoi evoluutioteoriaa. Ja hänen puheissaan toistuikin vahvasti teema jossa evoluutio on kulttuurinen maailmanselitys jolla on jalansijaa yliopistoissa ja että se ei halua luopua sille annetusta vallasta. Ja näin esimerkiksi postmodernista dekonstruktiosta tuttu demarkaatio-ongelman ylilaajentaminenkin tuli tätä kautta tutuiksi myös niille jotka eivät perustajajäsenen tapaan tiedostaneet postmoderneja juuriaan vaan nimenomaan dissasivat feministien aikaansaamaa moraalikatoa. - Samaa asennetta kohdistettiin muihinkin asioihin joille he näkivät poliittisesti epämiellyttäviksi. Konservativismi korreloi kreationismin kanssa ja ilmastonmuutokseen liittyvät vaateet olivatkin sitten varsin pian dekonstroinnin kohteita ja "skientistisiä". Kun moni ID -kreationisti teki samaa evoluutiolle ja ilmastonmuutokselle niin tämä kertoi vain siitä miten toisinajattelijoilla oli "nenää harhaopeille".
1: Ja täsmälleen samaa ajattelutapaa harrastavat kreationistitkin. He eivät tosin korosta premisseihin suhtautumisensa asenteen postmoderneja juuria. Ja ID-liikkeestä poiketen heillä mukana oli sekin että dekonstruktiota harrastettiin myös arkeologiaan ja historiantutkimukseen. Kenties siksi että YEC -kreationismissa on vahva ajatus siitä että maapalloa mitataan 10 000 vuoden tai vastaavien aikajanalla eikä eliökuntaa tarkastella esimerkiksi miljoonissa vuosissa.)
2: Tämä toki rapistui ID -piireissäkin herja-argumentaatioksi. On kuitenkin kiinnostavaa huomata miten kristillisissä piireissä ei tarvitse olla edes pesunkestävä kreationisti voidakseen selittää "naturalistisista premisseistä" ja niiden painolasteista. Ja siitä miten näiden premissien lopputuloksena Jumala torjutaan a priori ulkopuolelle ja siksi nämä tulkinnat ovat maailmankuvallisia.
Kreationismi on tietenkin vain filosofisesti äänekkäimpiä fundamentalistis-kristillis-konservatiivis-oikeistollisin maustein pyöriviä liikkeitä. (Oikeistolaisuus, konservatiivisuus ja edes fundamentalistikristillisyys ei ole sinänsä paha asia. Ja kreationisteissa on variaatiota. Kysymys on "tilastollisesti näkyvistä korrelaateista".) Ne kuitenkin heijastavat kannattajakuntansa yleisiä ajatustapoja ja asenteita. Ja tätä kautta ne toivat tutuksi ajatusmalleja. Itse asiassa ne toivat esiin ajatusmalleja jopa hyvin tarkasti koska kreationistit ovat kuitenkin siinä mielessä hyviä tyyppejä että he pitävät pilkunviilaamisesta ja asioiden eksplisiittisesti esiintuomisesta. Joten he usein kuvaavat normaalin konservativiin asenteita paremmalla pieteetillä kuin muutoin konservatiivit tekevät. Kuolleen hevosen piiskaamisesta on tässä mielessä hyötyä. Siitä oppii jotain muuta.
Loppuheitto;
Lopuksi voisin ottaa vielä asenteellisuutta. (Sen jakamisesta tulee hyvä mieli minulle itselleni.) En pidä "postmodernismista" lähinnä siinä osin missä se iskee "skientismiä" vastaan. Sen kritiikeissä on tässä kohden toki jotain filosofista pohjaa, mutta niiden tulokset tulkitaan liian pitkälle.
Karkeasti ottaen olen pitänyt relativismia jokseenkin perusteltuna jos kysymyksessä on metaetiikka. Eli kysymys etiikan taustoista. Siinä taustaoletukset moraalissa ovat mielivaltaisia. Eli a priori päätetään joitain lähtökohtia joita ei kyseenalaisteta ja tästä sitten jatketaan eteenpäin. (Aivan tyylipuhdas nihilismi sen sijaan olettaa että nämä premissit ovat paitsi mielivaltaisia niin myös vääriä. Joka on aivan yhtä mielivaltaista.) En ole pitänyt sitä läheskään yhtä validina luonnontieteissä. (Kritiikit tuntuvat nojaavan oletukseen jossa skientismin tulisi olla samaa kuin looginen positivismi. Joka on vielä astetta vanhempi juttu kuin postmodernismi. Jos viittaa loogiseen positivismiin relevanttina kritiikin kohteena nykyajan maailmankuvissa tai filosofiassa on käytännössä irrelevantti tai syyllistyy olkiukkoon eli siihen että vastapuolesta luodaan valheellinen helposti kritisoitava kohde jonka kritisoimalla ohitetaan se että se oikea vastapuoli ei olekaan yhtä helposti kritisoitavissa.)
Konservatiiveilla on olemassa sellainen siipi jonka mukaan evoluutioteoria ja ilmastonmuutosteoria ovat vääriä. (Tähän klikkiin liittyy, "crank magnetismin tapaan", holokaustin kiistämistä.) Näissä epäillään luonnontieteitä. Onkin huomattavaa että konservatiivien anti-intellektuellismi perustuu siihen että he periaatteessa kunnioittavat tiedettä mutta ovat kuitenkin antistrukturalisteja heti kun joku on heidän kanssaan erimielinen. Ja lopputuloksena on se, että uskontoa koskevat kysymykset ja etiikka ovat objektiivisia ja ehdottomia kun taas luonnontieteet ovat dekonstruoinnin kohteina. Eli heistä uskontoasiat ovat itse asiassa objektiivisempia kuin luonnontieteet. Luonnontieteitä taas koskee relativismi.
1: Tämä on toki jotain josta ääneenlausuttuna he ovat erimielisiä. Hekin ymmärtävät että on aika hoopoa pitää uskonasioita ja moraalia tieteellisempinä aiheina kuin vaikka gravitaatiota. Mutta kun katsoo heidän argumentaatiotaan, tämä on se mitä heidän metodinsa huutavat. Metodi taas on tärkeämpi. Ja jos omat mielipiteet eivät sitten tuolla pintatasolla seuraa omia päättelyjärjestelmiä niin sitten oma ajattelu ei ole ollut reflektoitua ja järkevän ihmisen ajattelua. Järkevä ihminen korjaa metodinsa niin että se vastaa näitä heidän päänäkemyksiään. Tai sitten hylkää päänäkemyksen siksi että hyviksi arvioidut perustelutavat vievät päättelyn sinne minne ne vievät. Jos näin ei tee, ratsastaa kahdella hevosella jotka ovat kulkemassa eri suuntaan.
Tässä kohden kysymys onkin niin että luonnontiededenialismissa ollaan relativisteja nimenomaan "gravitaatiota" ja muita naturalistisia konsepteja kohtaan. Mutta moraalia sen sijaan pidetään ehdottoman objektiivisena ja jonain joka ei ole mielipide- tai maailmankuvakysymys. Vaan joka on olemassa ikuisesti ihmisten mielipiteistä riippumatta. Ja tässä mielessä konservativismissa onkin paljon juuri sitä "sekapäisen trollin logiikkaa". Oman ideologian dogmat ovat objektiivisia moraaliarvoja. Ja jos tiede on niitä vastaan niin sitten sitä vastaan kritisoidaan sananvapauden, poliittisen korrektiuden vastustamisen ja akateemisen vapauden nimissä.
Ja näitä konservatiiveja on paljon. Heitä ei tunnista "postmodernisteiksi" sillä että he tunnustaisivat olevansa postmodernisteja. Sillä näennäisesti he vastustavat "postmodernismia" ja siihen liittyvää moraalikatoa.
1: Ja he voivat tehdä sitä jäämättä kiinni housut kintuissa koska ihmiset eivät jaksa analysoida. Ja heidän identiteettinsä ei luo mielikuvaa poststrukturalistisesta postmodernistista. Kuten kreationisteja koskevassa Salem -hypoteesissakin on todettu, he eivät ole humanisteja vaan insinöörejä. Kuten myös erityisen monet radikalisoituvat, jopa terroristisoituvat, fundamentalistit ovat insinöörejä. Ongelma voisi yllättää kunnes muistaa desisionismin, jossa omiin lähtökohtiin heittäydytään ja tästä tehdään itsen määrittävä valinta. Ja niiden ympärille sitten koherentisoidaan maailmankuva. Joka on hyvinkin täynnä ehdottomuutta ja rakennetta. (Ainoastaan sen lähtökohdat ovat mielivallassa.) Insinöörit, etenkin Diplomi-Insinöörit, joutuvat tankkaamaan monia juttujaan ulkolukuna ja lisäksi heille opetetaan itseluottamusta niin että kun he osaavat sen yhden asiansa, he osaavat monta..
Heidät tunnistetaan siitä että he käyttävät dekonstruoinnin menetelmiä samalla asenteella kuin poststrukturalistit. He vain valikoivat kohteensa niin että dekonstruktio koskee vain vihollisia kun taas heidän omat näkemyksensä ovat oikeita jos ne ovat vain koherentteja. Fiksuimmat heistä kiemurtelevat asian edessä ja viittaavat vaikka "pluralismiin". Mutta menetelmistään poststrukturalisti tunnetaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti