 |
| Mitä kummaa täällä oikein tapahtuu??? |
Ei ehdottomasti kreationismia.
Pidän Visalaa jopa anti-kreationistisena. Sillä hän kuluttaa aikaa jaotteluun jonka kiistäminen on modernin kreationismin ytimessä.
"Ensimmäisenä on erotettava tieteen arvovapaus sen tulosten arvoneutraalisuudesta:
(1) Tiede on arvovapaa (vastakohta arvosidonnainen) silloin, kun se ei ehdottomasti sitoudu yhteenkään maailmankatsomukseen.
(2) Tiede on arvoneutraali (vastakohta arvorelevantti) silloin, kun sen tulokset eivät ole relevantteja jonkin maailmankatsomuksen kannalta.
Tämä erottelu erittäin tärkeä pitää mielessä."
Kreationistien perussävynähän on se, että evoluutioteoria on heidän uskontoaan vastaan ja tämä johtuu evolutionismista. Kreationistipiireissä tieteen tietyt tulokset kertovat suoraan että tiede ei ole tasapuolinen ja reilu ja ota erilaisia maailmankatsomuksia huomioon. Visala juuri korostaa sitä että nämä ovat eri asia. Kreationisti tai kreationistimielinen tuskin menisi sanomaan että "On hyvinkin mahdollista, että tieteentekijät eivät ole tutkimuksessaan sitoutuneet mihinkään tiettyyn maailmankatsomukseen, mutta heidän tuloksensa ovat kuitenkin jonkin maailmankatsomuksellisen näkemyksen kannalta tuhoisia."
Olenko kuitenkin skientisti ja pulassa?
Olen itse pitänyt itseäni skientistinä par excellance. Olen Quinelainen joten en näe tarvetta erotella "tiedettä ja muuta relevanttia tietoa" erikseen. Jos se on osana tiedeverkkoa se on tietoa. Jos se on sen ulkopuolella, se ei ole kiinnostavaa. Tässä mielessä Visalan tekstin luulisi olevan minulle ongelmallinen. Siinähän sanotaan suoraan että "On monia hyviä syitä hylätä tieteisusko ja tieteen kaikkivoipaisuus". Se kritisoi vahvasti näkemystä jonka se määrittelee positivistiseksi. Ja sanoo "tieteen menetelmä ja sen tulokset ovat täysin riippumattomia maailmankatsomuksellisista tai muista perimmäistä todellisuutta koskevista oletuksista." Se korostaa maailmankuvallisuutta. "Positivistisen tieteen- ja tiedonkäsityksen mukaan maailmankatsomuksellisille oletuksille ei yksinkertaisesti ole osaa tieteessä. Tieteellinen tieto johdetaan havainnosta loogista päättelyä käyttäen. Näin saatu tieto on varmaa ja arvoneutraalia. Positivismin sortuminen tieteenkäsityksenä kuitenkin pakottaa meidät hylkäämään tämän näkemyksen, koska on käynyt selväksi, ettei tieto – ei edes tieteellinen tieto – ole mahdollista ilman ennakko-oletuksia ja maailmankatsomuksellisia oletuksia."
Mutta ei. Minulla ei ole mitään varsinaisia ongelmia tekstin kanssa. Syynä on se, miten asiat on määritelty. On hyvä katsoa Visalan luokitelmia. Hän määrittelee tilanteen tavalla joka kontekstoi asioita oleellisesti.
Visalan määritteet ja niiden konteksti.
"Tieteen arvovapauden ongelmaan on kolme perusvastausta ja niiden taustalla on eri käsityksiä tieteellisen toiminnan luonteesta:
(1) Positivismi: tieteen menetelmä ja sen tulokset ovat täysin riippumattomia maailmankatsomuksellisista tai muista perimmäistä todellisuutta koskevista oletuksista.
(2) Relativismi: tieteen menetelmät ja tulokset ovat täysin maailmankatsomuksellisten tai muiden perimmäistä todellisuutta koskevien oletusten sanelemia.
(3) Maltillinen realismi: maailmankatsomukselliset näkemyksemme vaikuttavat toisinaan enemmän ja toisinaan vähemmän tieteen menetelmiin ja tuloksiin mutta myös todellisuus vaikuttaa niihin."
Ainut moite joka minulla Visalalle on on se, että hän nimeää "maltillisen realismin" kuin se olisi terve kompromissi. Ja kirjoittaa siitä sanavalinnoin jotka tukevat asiaa. Toisaalta tämä lienee melko irerlevanttia siinä mielessä että näissä määrittein joita Visala jatkossa asiaa lähestyy minä itse edustan maltillista realismia. Enkä skientismiä. Syynä on se, että Visala määrittelee tieteen ja sen arvoperustat hyvin eri tavalla kuin mitä itse teen. Tätä kautta selviää että vaikka olenkin skientisti niin en ole positivisti.
"Tieteellisessä tutkimuksessa voidaan erottaa neljä vaihetta:
(1) ongelmanasetteluvaihe,
(2) tutkimuksen kehittämisen vaihe
(3) oikeuttamisen vaihe,
(4) soveltamisen vaihe."
Tässä vaiheessa on selvää että Visala ei käsittele tiedettä väitelausekokoelmana. Hän lähestyy sitä tieteen sosiologian kautta. Tätä vahvistaa teemoitus "Tiukan tieteen arvovapauden puolustajan – esimerkiksi juuri positivistin – mukaan tieteen arvovapaus ilmenee kaikilla neljällä osa-alueella. Tiede on maailmankatsomuksista riippumaton siinä, miten se asettaa ja muotoilee ongelmansa, menetelmissään, tulostensa perusteluissa ja soveltamisessa. Relativistin mukaan taas tiede on arvosidonnainen jokaisessa neljässä vaiheessa. Sen sijaan maltillisen realismin mukaan tieteen tulisi olla arvosidonnaista vaiheissa (1), (2) ja (4) mutta arvovapaata vaiheessa (3)."
Erot ovatkin siinä että määrittelemme Visalan kanssa tieteen hyvin eri tavalla. Visala näkee ns. että "science is what scientist's do". Minä taas näen että tiede on se lopputulos joka näkyy niissä tutkimuspapereissa ja jotka muodostavat yhteennivoutuneita teoriaryppäitä ja "käsiteyhteistyötä". Olen itse lisännyt omaan tieteenfilosofistooni myös kohdan jota Visala ei käsittele. Eli hypoteesinmuodostuksen. Joka voi olla minusta aivan niin maailmankuvalista kuin lystää.
Siksi minä en koe että minulla olisi tarpeen irtautua "skientismistä" vaikka olenkin ehdottomasti sitä mieltä että politiikalla on vaikutusta siihen mitä tutkitaan. Ja pidän esimerkiksi uskottavana sitä että arvo-arvostuskysymykset ja vastaavat ovat toimineet esimerkiksi niin, että "Viime vuosikymmenen aikana terrorismin tutkimukseen on suunnattu erittäin paljon rahaa eri ihmis- ja yhteiskuntatieteiden sekä käyttäytymistieteiden aloilla. Yhteiskunnallinen ja poliittinen kiinnostus ilmiötä kohtaan on synnyttänyt paineen saada asiasta lisää tietoa. Tämä puolestaan on kanavoinut rahaa tutkimukseen ja saanut monet tutkijat suuntaamaan tutkimustaan tähän suuntaan."
1: Ja ymmärrän että tämä on hyvin määritelmäkysymys siinä mielessä että voisin hämmentää pataa ottamalla esiin Ilkka Niiniluodon ajatuksen tieteen autonomisuudesta. Hänestä tiedeyhteisö sisäisesti määrää tieteestä. Ja tällöin tiedemiesten sisäinen maailmankuvallinen kähinä voisi olla tiedettä mutta sen ulkopuolelta tuleva poliittinen paine olisi yritystä ajaa ei-tiedettä tieteeseen vaikka eroja näiden kahden välillä on vähän.
Olen "metodisti" joten ne arvoasiat eivät ole "kiinnostavia". Kiinnitän huomiota vain siihen onko terrorismitutkimuksessa saadut tulokset tietoa vai eivät. Arvoasiat voivat vaikuttaa paljonkin siihen miltä alueilta saadaan tietoa mutta tämä ei mitenkään uhkaa minun määritteissäni tieteen ei-maailmankuvallisuutta.
1: Jossain määrin asenteeni vertautuu wikipediassa olevaan "eventualismin" henkeen. Siis siihen jossa uskotaan että lopulta, kenties äärettömän ajan päästä, wikipedian kaikki artikkelit ovat riittävän hyviä ja kaikki relevantit aiheet on käsitelty. Tosin sillä erolla että minä en toki luota wikipedian erehtymättömyyteen tai edes laatusuuntautuneisuuteen. Koska sen menetelmäistö ei ole tieteen menetelmäistö. Mutta noin muutoin...
Tämä Visalan teksti on tavallaan näppärä tiivistys.
Minua on viimeksi tällä viikolla moitittu. Skientismiä pidetään lapsellisena. Jonain jota "vain maisterit tai sen alle" voivat ottaa vakavasti. Syynä tähän on usein se, että skientismiä on määritelty nimenomaan positivismin hengen kautta ja siten että tiede on määritelty sosiologisen tiedekäsityksen kautta.
Itse olen kuitenkin lähestynyt asiaa siten että
1: Tiedon määritelmä ja siihen asetettavat vaatimukset on asetettu nöyremmiksi. Moitin toistuvasti loogista positivismia hybriksestä ja eräs toistuvin vinoiluni onkin se, että skientismin kritiikissä määritteet ovat rajattu toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan - aikaan jolloin kritiikki on kenties ollut osuvaa, mutta josta pitää nykyaikana jo osata siirtyä eteenpäin. Tieto ei ole erehtymättömyyttä tai sitä että epistemologia taianomaisesti muuttaa ontologian täysin a priorisesta tiedosta täysin a posterioriseksi tiedoksi. Joka onnistuu Quinen tapaan siten että relevantti tieto ei ole täysin analyyttistä eikä täysin synteettistä tietoa vaan oikeasti jotain tältä väliltä. Minusta on yksinkertaisesti turhanpäiväistä edes puhua mistään tätä "ontologisemmasta ja varmemmasta tiedosta". Tämä nöyrä tietokäsitys ymmärrettävästi koetaan usein arroganssina jossa luotetaan tiedon erehtymättömyyteen. Koska tämä itse tiedon laimentaminen tekee "tämän hetken tiedosta" jotain josta voidaan puhua montaa kertaluokkaa vapaammin ilman filosofisia ongelmia.
2: Maltillisen realismin sijaan puhuisin mieluummin malliriippuvaisesta realismista. Jossa on sellainen jännittävä maku, että siinä irtaudutaan lopullisesta tiedosta ja tunnustetaan että tiede on lähinnä inhimillistä tietoa. Tiede tutkii pragmatistien phaneronia. Ja tosiasiassa ihminen ei voi irtautua itsestään ja mennä varmistamaan mitään tämän korkeampaa tietoa. Jo tälläisen haikailu on pömpöösiä ja naurettavaa. (Jos saat viestin kaikkitietävältä Jumalalta niin viesti on kuitenkin samassa tasossa kuin moni muukin. Tämän saadun viestiin luottaminen ja sen lähteen arvointi erehtymättömäksi ja Jumalaksi on kuitenkin ihmisarvio.) Saati sellaisen asettaminen vaatimukseksi muille. Mallirippuvaisessa realismissa on kysymys phaneronin mallintamisesta. Joka tarkoittaa sitä että jos sitä ei saa osaksi empiiristä tiedemaailmaa niin voivoi. Käsitteet kontekstoidaan toisiin käsitteisiin ja käsite joka hyödyttää muita teorioita ja tutkimusohjelmia on tarpeellinen ja muut ovat heikompia, sellaisia jotka kannattaa Duhemin-Quinen teesin mukaan ampua pois.
Prosessissa käy sitten siitä erikoisesti, että suhtautuminen tieteensosiologiaan muuttuu monien mielestä epäintuitiiviseksi. Siinä missä Visala ottaa tiedemiesten käyttäytymisen ytimeen ja kertoo että se on tiedettä, niin minun quinelaiseen tiedeverkkoonkin se voidaan ottaa. Se on kuitenkin enemmänkin tiedon lähde ja tutkittava asia kuin tiede itse. Hieman kuten tiiliskivi joka itsessään ei ole tiedettä, mutta jonka ominaisuuksia voidaan tarkastella ja saada prosessissa tietoa.
Siksi pidän itseäni yhä skientistinä.
Ja teen tämän juuri siksi että Visala pitää sosiaalista puolta minua oleellisempana ja kiinnostavampana ja määritelmällisempänä osana tiedettä. Arvosidonnaisuudet vaikuttavat siihen että mitä osioita pidetään tieteen ytimessä ja mitä ei. Jos se on Quinen "tiedeverkon" ulkopuolella, se ei minua kiinnosta "tieteenä" vaan jonain muuna.
Uskallan itse asiassa jopa väittää että jos minua haukkuu naurettavaksi vain siksi että olen skientisti, se johtuu siitä että kriitikolla on eri tavalla määritelty (a) tiedon ja (b) tieteen määritelmä kuin minulla. Olinpa sitten koulutukseltani "vain maisteri tai alle" tai en. (No, olenhan minä.)
Skientisti on lähtökohtaisesti naurettava samalla tavalla kuin Visala on kreationisti. Vain hyvin tarkasti, ajassa jälkeen jääneesti ja "muutenkin kummallisesti" määriteltyjen käsitteiden kautta. (Visala on varmasti kreationisti hyvin omituisilla kreationismin määritteillä. Juuri kukaan tuskin pitää näitä kreationismin määritteitä kovin osuvina, kuvaavina tai relevantteina kuvaamaan ihmisten parissa pyörivää ideologiailmiötä jonka selittämiseen ja kuvaamiseen "kreationismi" -sanaa on yleensä tarvittu.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti