Kognitiivisessa uskontotieteessä on kartoitettu eri kulttuureissa olevien ihmisten näkemyksiä ja suhtautumisia tietynlaisiin kysymyksiin. Ja siinä missä filosofit pitävät aksioomia kuin aksioomia samanarvoisina, ihmisten kohdalla nimenomaan näin ei tapahdu.
Jos mietitään vaikka seuraavanlaatuisia kysymyksiä:
1: Jos päästän irti tästä tikusta, se putoaa maata kohti lopulta osuen maan tai lattian tapaiseen pintaan.
2: Jos päästän irti tästä rituaalisesta tikusta, se putoaa maata kohti siten että sillä on jokin asento.
3: Jos päästän irti tästä rituaalisesta tikusta tämän taulukon päällä, se tarjoaa ohjeita henkimaailmalta.
On selvää että kolmas kysymys luokitellaan uskonnolliseksi. Toista ei luokitella uskonnolliseksi. On havaittu että edelliset kysymykset sen sijaan ovat luonteeltaan "latteita". Niissä ei tunneta olevan riittävästi "jotain" jotta niihin saisi hengellisen merkityksellisen suhteen. (Tämä ei varmasti ole varmasti lukijallekaan erityisen argumentoinnin tarpeessa.) Tämä voi herättää ajatuksen siitä, että outous riittää. Maata kohti putoava esine on yksinkertaisesti liian arkikokemukselle vieras.
Tämä selitys on kiinnostava. Mutta se on samalla tavalla heikko kuin jos selittäisi luonnolliseen moraaliin viitaten että "kulttuurisodassa" USA:ssa segregaatiokeskustelu päättyi kun laki kielsi sen mutta aborttikeskustelu varsinaisesti leimahti liekkeihin vasta kun kategorinen aborttikielto poistettiin. Systeemi on kehässä. Asiat ovat "outoja" koska niitä pidetään hengellisinä ja hengellisiä asioita pidetään "outoina". Asiat ovat "luonnollisia" koska niistä ollaan tällä hetkellä samaa mieltä ja niistä ollaan tällä hetkellä samaa mieltä koska ne ovat "luonnollisia".
Kognitiivisessa uskontotieteessä asiaa lähestytäänkin tämän vuoksi skeemojen kautta. Siinä asiaa tarkastellaan ihmisten erilaisten ajattelukäytäntöjen kautta. Ja tässä voidaan huomata että "latteaksi" koetaan ne jotka vastaavat täysin skeemoja. Sen sijaan hengellisiksi koetaan asiat jotka ovat näiden skeemojen sekoitelmia. Täysin omituiset asiat eivät kiinnosta. Esimerkiksi puhuva miekka on kiinnostava koska se sekoittaa kahta skeemaa, esineen ja tietoisen olennon skeemaa. Mutta rike ei ole kovin suuri. Täysin satunnainen kokoelma ominaisuuksia ei herätä samanlaisia tunteita.
Tämä on tärkeää erilaisten rituaalejen ja rukoilun kohdalla. Ne eivät itse asiassa niinkään liity Jumalan olemassaoloon tai Jumalan olemassaolemattomuuteen. Sen sijaan ne liittyvät tiettyjen skeemojen käynnistymiseen. Asiat ovat hengellisiä ja uskonnollisia jos niissä on vuorovaikutuksen ja kommunikaation henki. Tämän vuoksi esimerkiksi animistisissa uskonnoissa ei tarvita suoraa kannanottoa siihen miten esi-isien henget ovat luoneet maailman. Silti systeemi on hengellinen. On helppoa ymmärtää että rituaaliuhraus käynnistää ajatuksen vaihtokaupasta jonkun kanssa. Sillä ei ole väliä onko tämä jokin olemassa vai ei. Riittää että on skeema sosiaalisista kohtaamisista. Rukous on siksi kognitiivisesti sama kuin keskustelu jonkun kanssa.
Tätä ei voi liittää ajatukseen Jumalan olemassaolosta. Kysymys on enemmänkin ylihavaitsemisesta. (Johon liittyen kirjoitin tuoreesti.) Ytimessä on se, että on irrelevanttia onko Jumala olemassa vai ei. Tunne kommunikaatiosta käynnistyy tästä huolimatta. Tilanne on sama kuin siinä, että moni voi vihastua elottomille esineille jotka tietää elottomiksi. (Minä kiroilen tietokoneelle usein.) On selvää että joskus yhteys on aito (keskustelemme naapurin kanssa) ja joskus se on pelkkä harha (minä antropomorfistan tietokoneeni). Ajatus siitä että rukouksen merkityksellisyys ihmisille - tai vaikka se että tutkimusten mukaan 6% ateisteista rukoilee säännöllisesti - jotenkin todistaisi Jumalasta. Tämä on kuitenkin sama kuin todistaisi kummitukset todellisiksi sillä että ihmisiä pelottaa autiotaloissa ja hautausmailla pimeässä ; Ainakin itse olen nuorempana harrastanut jossain määrin "lain harmaalla alueella" kummitusten metsästystä, ikään kuin demonstraationa senhetkisestä ateismistani. Nykyisin olen sen verran kypsempi että uskallan sanoa että en usko kummituksiin mutta pelkään niitä. (Ateistinakin sain kyllä pari paskahalvausta tyhjästä. Osittain tämä ylläpiti kiinnostusta. Kaipaan elämääni adrenaliinia. Se on jossain määrin minun ongelmani.)
Miten tämä liittyy skientismiin?
Kun puhutaan skientismistä ja tiedeuskosta, asiaa lähestytään joko niin että tiede on analoginen uskonnon autoritaaris-sosiaalisen puolen kanssa. Tai sitten niin että se on analoginen uskonnon kanssa koska molemmat ovat aksiomaattisia järjestelmiä joissa on vähintään yksi metafyysinen ontologinen premissi.
Kuitenkin asenne on korostetusti ja käytännössä poikkeuksetta epäanaloginen. Kun joku puhuu tiedeuskosta, henkenä on se että tiedeusko, toisin kuin ne muut, on jotenkin epätyydyttävää ja ei-riittävää. Selitetään että miten "latteaa" on että joku uskoo että ihminen on "vain" kemiaa. Selitetään että uskonnolliset konseptit ja hengellisyys tuovat ihmisen elämään jotain jonka tiedeusko riistää. Ja tähän liittyy toistuvasti myös vaatimus siitä että kun näitä asioita riipii pois, niin sitten pitäisi myös antaa jotain tilalle.
Tämä johtuu siitä että nämäkin ihmiset tietävät että tiedeusko ei oikeasti ole uskonto. Itse asiassa väitän että jos se olisi uskonto, niin ihmset eivät olisi siihen niin pettyneitä. Ihmisten pettymys ja viha skientistejä kohtaan on hyvin erilaista kuin pettymys ja viha vääräoppisia kohtaan. Tämä sama selittää myös sen miksi kaikki eri pseudotieteet ovat yhtä vahvasti skientistejä vastaan. Ja myös sen miten, vaikka esimerkiksi ev.lut. kirkkomme ja monet "liberaalihörhähtävät" uskonnot - kuten New Age ja uussahamanismi - välttävät muiden uskontojen kritisoimista. Mutta he kuitenkin hyökkäävät ja moittivat mielellään skientismiä. Jos se olisi vain uskonto muiden joukossa, siihen suhtauduttaisiin samoin. (Kyllähän muutkin uskonnot pitävät kristittyjä ja New Agelaisia harhaoppisina. Kaikki uskonnot pitävät muita uskontoja harhaoppisina. Silti muille annetaan anteeksi, skientisteille ei.)
Syynä on se, että jopa nämä ihmiset itse luottavat tieteeseen. Sitä vain pidetään liian latteana. Skientismi on siksi arka asia. Se on suora tie kognitiiviseen dissonanssiin. Toisin kuin väärä uskonto jonka premissien kanssa voi hyvin laajoilta perusosa-alueiltaan olla erimielinen. Ihmiset sen sijaan tietävät että kokeellinen luonnontiede selittää maailmaa ja tukee heidän skeemojensa mukaista arkitodellisuutta. Uskonto taas, käytännössä väistämättä, on "hieman outoa". Sen on oltava jossain määrin skeemojen mukaista tuntuakseen mielekkäältä. Mutta sen pitää rikkoa sitä jotenkin jotta se ei tuntuisi lattealta. Skentismi onnistuu ensimmäisessä mutta rikkoo jälkimmäistä. Tämä herättää kognitiivisen dissonanssin, joka syntyy aina kun jokin aidosti uhkaa omaa maailmankatsomusta.
Siksi se tarjoaa aivan eriluonteisen haasteen kuin muut maailmankatsomukset. Siksi, että se ei ole uskonto. Siksi että se ei vetoa niihin asioihin joihin hengelliset ja uskonnolliset asiat vetoavat. Siksi että on vaikeaa olla ottamatta sitä vakavasti muualla paitsi niissä oman uskonnon kysymyksissä joiden halutaan olevan määritelmällisesti "jotain muuta". Siksi pitää kehitellä kailenlaisia NoMa -periaatteita vakaumuksen suojaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti