keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

"Seurakuntalainen - virhe"

"Seurakuntalainen" -lehdessä oli mielestäni loistava kirjoitus. Itse asiassa sain siitä tiedon Sami Liedeksen kautta. Ja hänkin piti sitä osuvana. Hän on hyvin kristillinen ja nostin yksityiskohdan demonstroidakseni sitä, miten juttu sopi myös kristilliseen pirtaan. (Lisäksi se, että minä olen Liedeksen kanssa jostain samaa mieltä on syytä painaa muistiin. Kaunis hetki kun mahdottomasti eri maailmankuvat ovat jotenkin universaalilla tavalla yhdessä ja keskenään samaa mieltä. Siinä on yleisinhimillisyyden sävyjä joita haluan vaalia. Siitä huolimatta että tätä on, tietyistä persoonallisuuteni piirteistä huolimatta, kenties vaikeaa uskoa.)

Artikkeli koski "Aito Avioliitto" -kampanjaa. Ja se esitti että "Avioliittokampanjan sisältö ei vakuuta". Se käsitteli konservativismin nykytilaa, ajatusten kannatustilastoja, ja muuta vastaavaa. Siitä syntyi sellainen peruskäsite että aivan kuin tämän aloitteen sisältö ei olisi uskottava. Ja bonuksena oli tietenkin se, että kampanjan toteutusta on tehty sellaisilla tempuilla että minulle syntyy ajatuksia lähinnä siitä että ihan kuin he eivät haluaisi että heidän oma kampanjansa edes menee läpi. (En toki pidä kampanjan tavoitteista, mutta se että sen kannattajat päihittää ei tunnu hyvältä kun heidän toteutuksensa on niin huono että peli tuntuu jo epäreilulta heitä kohtaan.)

Minä ja monet muut levittivät juttua sosiaalisessa mediassa koska se oli hyvä kuvaus siitä miksi kampanja ei oikein ... vakuuta. Teksti oli laadukkaasti ja huolella tehty. Se ei sisältänyt huonoa makua. Eikä se ollut kristinuskon vastainen tai vastustava. Siksi ajattelinkin blogata tästä aiheesta tänään.

Mutta ah ja voi. Tänään artikkeli oli sitten poistettu. Klikkaamalla avautuu ohjaus uuteen osoitteeseen. "Seurakuntalainen - virhe" on se teksti jota entisen sivun paikka näyttää. (Sinänsä kyseessä voi olla rehellinen kuvaus em. lehdestä, en minä sillä.) Myös google tunnistaa että artikkeli on ollut olemassa ja tämän linkki toimii samalla tavalla. (Tai siis ei.)

Ihmettelen millä ehdoilla tässä sensurodaan jo julkaistuja artikkeleita. Etenkin kun sivusto on useita viikkoja pitänyt etusivullaan Pekka Reinikaisen kreationistista juttua silmän hienoudesta.

Tämänlainen jälkisensurointi on yleisesti ottaen lapsellista. Mutta se kuvastaa sitä henkeä jota kyseisessä lakialoitteessa on ollut paljon mukana. Ollaan muka avoimia ja puhutaan siitä miten kaikkea mieltä saa olla ja miten suvaitsematonta on jos kaikkea ei saa sanoa. Ja sitten seuraavaksi harrastetaan 404 -errorin tuottamista heti kun joku on kriittinen. Nähtävästi jos joku taho sensuroi keskustelua, se on tämän aloitteen tukijoukot.

14 kommenttia:

Tom Kärnä kirjoitti...

Ja tietenkin sinun piti kirjoittaa asiasta blogimerkintä! Hyvä.

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

Nyt kun juttu ja Googlen välimuistit ovat tyhjentyneet, on ainut paikka saada tietoja artikkelista Juha Leinivaaran blogin kaltaisten varassa. Sensuuria ei katsota yleisesti hyvällä ja nyt koko asiasta keskustelu on oikeastaan lähes pelkästään kriitikoiden käsissä. Heillä kun on kaikki se mikä artikkelista on tallessa. Ja reagoinnit siihen. Kannattamaton veto oli tuo sensuuritemppu.

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

Työllä saa kaiveltua jostain datavarastoista edelleen/vielä. Ei onnistu sensurointikaan kuten ennen. Netti on kuin kolmen kolikon taikasäkki ; Hupsista säkkiin eikä pois.

Tom Kärnä kirjoitti...

Erinomaista.

Unknown kirjoitti...

Artikkeli "Avioliittokampanjan sisältö ei vakuuta" sellaisena, kun se oli sillä hetkellä, kun itse sen löysin.

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

Anssi Tittanen on tuonut asiaan uutta tietoa. Ei toki minun blogiini vaan Linja-ahon minua myöhemmin aiheesta tekemään blogiin.

"Hei, poistin ko. blogin päivittääkseni sitä ja palauttaakseni sen samalle paikalle maanantaina vaalien jälkeen.
Mukana tulee olemaan analyysiä uudesta eduskunnasta. Kiitos aktiivisuudestasi, voit korjata tuon sensurointiajatuksesi pois vastoin parempaa tietoa esitettynä."


Blogitekstejä voi toki poistaa. Itse en tämänlaista ole suostunut harjoittamaan. Lisäksi ajatus siitä että joku poistaisi blogitekstinsä palauttaakseen sen takaisin liittääkseen siihen ihan toisen laatuista asiaa vaikuttaa perin juurin omituiselta.

Minun on melko vaikeaa uskoa että sensuuripuheisiin reagointia ja sen kiistämistä ei voisi tulla "Seurakuntalaisen" puolelta. Mutta tämä herkullinen tulkinta mutkistaa asioita. Joten otan asian esille avoimesti. Blogisti voi ottaa tekstejään pois oma-aloitteisesti.

Toki tässä on hieman ihmeellisyyksiä. Jos asia on kuten tekstin kirjoittaja sanoo, eli että "Blogin tekstit ovat pääsääntöisesti vapaamuotoisempaa kansalaismediaa. Tekstit ovat kirjoittajan ”omaisuutta”. Blogisti voi siis niin halutessaan poistaa tekstejään – hän ei ole tilivelvollinen lukijoille." niin miten voidaan samassa yhteydessä vaatia että "Arvostaisin, jos sinäkin poistaisit tekstistäsi KAIKKI viittaukset mihinkään sensurointiin tms, otsikkoa myöten." Asenteessa on suoraan sanoen sen tyylistä aggressiivista uhoamista että voin sanoa Tiittasen pelaavan tässä tasan tarkkaan "omalla vahvuusalueellani".

En lähde poistamaan mitään tekstistä vaan päin vastoin jätän näkyviin avoimesti että miten asiasta on sanottu ja miten sitä on korjattu. Tälläisessä tilanteessa se on hyvinkin perusteltua. Seurakuntalaisen suorasta sensuurista ei ole näyttöä. Toki selitys jossa sensuuria ei ole on omituinen poistuvine ja takaisin palaavine teksteineen joissa on päivityksiä ihan uudesta aiheesta jota on hyvin vaikeaa liittää tuohon "Aito Avioliitto" -aloitteeseen.

Mutta ihmiset ovat omituisia ja tekevät absurdeja ja tyhmiä asioita ja poistelevat blogitekstejään mitä ihmeellisimmistä impulsseista kaiken aikaa, ihan ilman sensuuria tai illuminatin aivopesua. Joten outous ei ole este sille että Tiittanen puhuu totta.

Tom Kärnä kirjoitti...

Tämä on mennyt nyt vielä omituisemmaksi.

Kopsasin tekstin talteen tuosta löytämästäsi datavarastosta.

Toivon voivani jaksaa kirjoittaa itsekin aiheesta, jahka vaalit ovat ohi. Ja vaaliväsymys.

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

Nyt on todellakin kiinnostavaa seurata, että ilmestyykö artikkeli entiselleen takaisin vai ei.

Jos ei, menee kyllä uskottavuus täysin. Ihme taktiikkaa joka tapauksessa. Mutta nyt jos tuon "aioin palauttaa sen takaisin" ja "korjaa sensuuriväitteen" -linjan jälkeen olisi todellakin parasta palauttaa juttu takaisin. Mielellään sellaisella idealla joka todella selittää ja selventää koko sokoran, kuten sen miksi se artikkeli piti poistaa sen sijaan että kirjoittaisi vaalituloksesta uuden blogauksen.

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

Anssi Tittanen on muuten kommentoinut myös Paholaisen Asianajajan blogiin. Jännittävää on se, että Tittanen on kommentoinut aina "anonyyminimenä", eikä kenties siksi voi reagoida tähän blogaukseeni (joka on ollut aika luettu). Eli itse asiassa on dokumentoimatta onko henkilö edes Tittanen itse.

Muutenkin huomiota voi kiinnittää siihen että kenties asiaan liittyy painostusta. Ainakin Vast.sukup.neutr.avioli.-ryhmän vastaavassa kadonneessa keskustelussa suositeltiin pariinkin otteeseen jäseniä ottamaan yhteyttä Ristin Voittoon ja moittimaan tuosta kirjoituksesta. Tiedä sitten liittyikö se mitenkään Anssin päätökseen.

Se selittäisi ainakin sen miten ihmeessä ihminen poistaa täysin ja kokonaan blogauksen viikkoa ennen jos haluaa vain päivittää siihen jotain jonain tiettynä päivänä.

Anonyymi kirjoitti...

Mielikuvaa sensuroinnista lisää se, että "kaikille avoin poliittisista puolueista ja uskonnoista riippumaton" aito avioliitto -yhdistys harrastaa suuresti sensurointia omilla facebook sivuillaan.

Yhdistys spämmää sivuille erilaista propagandaa ja poistaa joka ikisen niihin kriittisesti suhtautuvan kommentin. Jäljelle jää pelkkää samanmielisten hymistelyä aivan kuin koko some-kansa olisi syrjintä-yhdistyksen kanssa samaa mieltä.

Sara kirjoitti...

"Yhdistys spämmää sivuille erilaista propagandaa ja poistaa joka ikisen niihin kriittisesti suhtautuvan kommentin. Jäljelle jää pelkkää samanmielisten hymistelyä aivan kuin koko some-kansa olisi syrjintä-yhdistyksen kanssa samaa mieltä."


Tässä heitellään arviolta syytöksiä, joihin itse halutaan kovasti uskoa. Ja sitä käytetään sitten "todisteena" sille, että jossakin on jotain "outoa". (Ei näistä heitoista oikeasti mitään kummempia todisteita saisikaan :) )

Oikeasti, itse asian kannalta ei ole sinänsä mitään merkitystä millaisia ovat keskustelut "Vastustamme jne." - ryhmässä. Kuin ei myöskään Tahdon -ryhmässä ilmenevät kommentit tai niiden puuttuminen tai poistaminen sinänsä todista mitään.
Kuinka siellä suhtaudutaan "kriittiseen" keskusteluun? Kuinka sateenkaaripuolella on suhtauduttu homoseksuaaleihin, jotka ovat vastustaneet sukupuolineutraalia avioliittoa?

Ylilyöntejä ja kömmähdyksiä tapahtuu puolin ja toisin. Mutta niihin vetoaminen "osoituksena" tai "todisteena" jostakin on turhaa ja aika epätoivoista kivien heittelyä, kun edelleen itse asia olisi käsiteltävä.

On melko hupaisaa, että "sateenkaaren tuolla puolen" innostutaan siitä jos joku helluntailainen uskova suhtautuu kriittisesti kansalaisaloitteeseen spn-avioliittolain kumoamiseksi.
Varmasti vastapuolella innostuttaisiin samalla lailla kun homoseksuaali liittyisi riveihin.

Mutta edelleenkään, näillä ei taistelua voiteta, ja edelleen, asiat täytyy osata perustella ihan itse.
Kun esiin tulee odottamaton tukija odottamattomalta taholta, voihan se lisätä asian kiinnostavuutta ja antaa uutta näkökulmaa. Mutta edelleen itse asiasta on puhuttava, ei siihen liittyvistä toisten ihmisten toiminnoista.

Itse pidän outona ja harmillisena, että Tiittanen poisti blogin. Ja että aikoo palauttaa sen.
Harmillisinta siinä on juuri se, että se laukaisi huhumyllyn siitä, että häntä olisi painostettu asiaan.

Palautteesta en usko hänen säikähtäneen. Jos hän tuli katumapäälle, se kertoo ehkä siitä että hän ei ollut ajatellut asiaa ihan loppuun asti.
Itselleni jäi lopulta aika epäselväksi mikä varsinainen pointti blogissa oli.

Toki kansalaisaloitteeseen saa suhtautua kriittisesti. Saa kirjoittaa sellaisia asioita kuin Tiittanen kirjoitti.
Mutta on melko outoa ja heiveröistä argumentointia jos sateenkaaripuolella vedotaan Tiittasen blogiin ja siihen, että "Anssi Tiittanenkin sanoi näin."

Spekulointien kanssa kannattaa olla varovainen. Ettei tule esittäneeksi omia epäilyjään ehdottomina totuuksina. Voi jäädä arvoitukseksi mikä oli Anssin motiivi poistaa blogi, palauttaa se tai olla palauttamatta tai kirjoittaa se alun alkaen.

Tämä tapaus toi lisäsäpinää keskusteluihin tässä vaiheessa, mutta Anssi T. ei ole kummankaan puolen virallinen edustaja. Tai lopullisten totuuksien sanoja. Keskustelun tulee jatkua siitä huolimatta mitä hän tekee tai on tekemättä.

Sara kirjoitti...

Mainittakoon vielä, että Anssi Tiittanen allekirjoitti kansalaisaloitteen, koska pitää avioliittoa miehen ja naisen välisenä.

Ja kehotti muitakin tekemään niin. Kriittisyys asian käsittelyä kohtaan ei tee hänestä itse asian vastustajaa.

Edelleen jos aloitteessa on kritisoitavaa, jokaisen tulisi osata itse osoittaa ongelmakohdat ja perustella kantansa.

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

"Tässä heitellään arviolta syytöksiä, joihin itse halutaan kovasti uskoa. Ja sitä käytetään sitten "todisteena" sille, että jossakin on jotain "outoa". (Ei näistä heitoista oikeasti mitään kummempia todisteita saisikaan :) )"

Kokeilin itse. Kommentit poistuvat. Kyseessä on samantapainen kommentointikulttuurikäytäntö kuin vaikkapa Uncommon Descent -blogissa jossa käytetään kommenttijonoja jne. Jokainen paikka voi moderoida siten kuten lystää.

Tässä Tiittas -jupakassa ei tietenkään ole kysymys maailman merkittävimmistä asioista. Mutta en ole väittänytkään muuta. Liioittelu jossa ei ole faktaa nimeksikään on tietenkin kätevää tarinankerrontaa teiltä kriitikkona. Huomiotaherättävää on kuitenkin se että olipa Tiittanen tehnut kommenttinsa millä tavalla tahansa niin hänen puolustuksensa ovat olleet hyvin hyvin hyvin kummallisia. "Vastustamme sukupuolineutraalia avioliittoa" -ryhmän kommenttikin oli mukana lähinnä kontekstoimassa tätä ilmapiiriä. Jonka valossa on pakko arvoida "kukaan ei ole missään sanonut mitään" -henkeä. (Tästä muuten tuli kohu vasta myöhemmin. Olin poistojutun kanssa liikkeellä ennen kuin Vesa Linja-aho jne.) Tiittanen ei ole mikään absoluuttinen totuus myös tähän poistoasiaan. Hän ei ole neutraali. Jo se että hän ylipäätään on Seurakuntalaisessa kertoo sen.

"Ylilyöntejä ja kömmähdyksiä tapahtuu puolin ja toisin. Mutta niihin vetoaminen "osoituksena" tai "todisteena" jostakin..." Kun uskovaisten puolella tapahtuu ylilyöntejä he puolustautuvat hyvin tietyillä stategioilla. Uskovaisten asenteista onkin hyvä lähinnä antaa demonstroivia esimerkkejä. Ne osoittavat että ylilyöjiä on. Ja niihin reagointi näyttää miten ylilyöntejä puolustetaan ja hyökätään näistä ylilyöjistä kertojia vastaan. Se mitä keskiverto tässä tekee voi olla jotain muuta. Mutta ei marginaali lakkaa olemasta. Ja niin kauan kuin se on olemassa se tulee nimet mainiten tuoda esiin.

PS. "Mainittakoon vielä, että Anssi Tiittanen allekirjoitti kansalaisaloitteen, koska pitää avioliittoa miehen ja naisen välisenä. Ja kehotti muitakin tekemään niin. Kriittisyys asian käsittelyä kohtaan ei tee hänestä itse asian vastustajaa." Mainittakoon että tämä on ehdottomasti totta. Valitettavasti on hämmentävää huomata miten "sateenkaarikansaa" ja muita käsitteitä putkahtelee sinun omiin tulkintoihisi. Ihan kuin tietty mielipide tässä asiassa tarkoittaisi suoraan vastustamista. Ironista? Ehdottomasti.

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

PS. Loit sitten anonyymin "Sara" -profiilin bloggeriin ihan minua varten. 2 katsontakertaa oli kun itse klikkasin. Sepäs oli teiltä kovasti rohkeaa. Että ei tässä muuta kuin onnea siihen että olette päättäneet tulla internettiin ja ensimmäinen asia jonka olette tehneet on minun blogiini kommentointi. Se kyllä rapsuttaa egoa. Että minun blogiin kommentointi saa liittymään bloggeriin. Tai sitten olet niitä halveksuttavia pseudonyympiprofiileita joilla floodataan asenteellista spammia ympäri nettimaailmaa kun ei kehdata sitoa identiteettiä edes pseudonyymiin. Siinä tapauksessa voit vaikka harkita elämäntapavalintojenne eettisyyttä uudestaan ja hyvin syvästi.