keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Onko maailmassa ainuttakaan empiristiä?

Kreationismikeskusteluissa satuin törmäämään ihmiseen jolla oli vahva teoria siitä että ei ole olemassa sellaisia ihmisiä kuin empiristit. Hän esitti että tosiasiassa on tiedeuskoisia, jotka eivät voineet olla aitoja empiristejä koska heillä oli kyseenalaistamattomia premissejä joihin he luottavat. ; Tuo näkemys ei tietenkään ole kovin uniikki. Jokainen skeptikko kuulee "tiedeusko" -kortista vähintään yhtä usein kuin ateisti kuulee että ateismi on uskonto. Näkemys on hyvin yleinen. Ja kuten hyvin monet asiat, se on tavallaan vain puoliksi oikein.

Olen usein moittinut ihmisiä siitä että he vaativat empirismiä loogisena positivismina. Jos tämä vaatimus pitäisi, niin siinä tapauksessa maailmassa ei olisi ainuttakaan empiristiä. Valitettavasti epistemologian kanssa on huomattava että loogisen positivismin kaatumisesta on kauan aikaa. Eikä tosiasiassa kukaan joka kutsuu itseään empiristiksi kannata sitä siinä muodossa mitä ihminen syyttää. Joten hän tekee nykyempiristeistä olkiukon ja sanelee ulkoapäin heille näkemyksiä joita heillä ei ole.

Tiedeuskosta syyttävät ovat usein itse fundamentalisteja.


Voidaan itse asiassa sanoa että tuo ottamani kreationistikeskustelija on esillä lähinnä siksi että on hauskaa ottaa esiin tosiasia. Hän on fundamentalisti. Ja hänen lausuntonsa on fundamentalistinen nimenomaan sanan tietoteoreettisessa mielessä. Tosin hän on fundamentalisti myös sanan uskontotieteellisessä mielessä. (Siksi minulle tuottaa hauskaa tyydytystä tehdä rinnastus. Huonoin tietoteoreettinen sanaleikki sitten ties minkä.)

Fundamentalismi tässä yhteydessä tarkoittaa yksinkertaisesti sitä että kaikkia tiedossa olevia asioita ei perustella. On olemassa perususkomuksia, jotka ovat kyseenalaistamattomissa ja niitä ei voi todistaa eikä kumota. Kaikki muu todistetaan sitten näistä perususkomuksista. Yhtenä esimerkkinä voidaan ottaa Ayerin näkemys subjektiivisista kokemuksista. Hänen mukaansa jos koemme juuri sillä hetkellä jotain, väitteet tähän liittyen ovat kumoutumattomia (incorrigible) joka tarkoittaa sitä että kukaan ei voi rationaalisesti tai perustellen niitä kumota. Ja niihin vetoaminen on siksi melko ehdotonta. (Ja näin ollen on esimerkiksi mahdotonta väittää ateistille että "sinä oikeasti uskot, sillai perimmiltäsi ja syvällä sydämessäsi, alitajuisesti".) Tällöin sen hetkinen kokemus on perususkomus.

Ajatuksia tähän liittyen on paljon ja ajatustapa on hyvin suosittu. Esimerkiksi Tapio Puolimatkalla on hyvin voimakkaita vaikutteita tästä ajatusperinteestä. Tämä ei ole minun silmissäni mikään rikos. Foundationalismi ja fundamentalismi ovat ihan kelpo näkemyksiä. Niissä on oikeastaan vain se vika että minun on hyvin vaikeaa nähdä niitä jotenkin ainoina mahdollisina peleinä kaupungissa. Toisin kuin empiristien olemassaolon kiistänyt kreationisti.

Epistemologisen fundamentalismin kohdalla voidaan ajatella että jos perustelemme jotain asiaa, voimme selittää näitä toisilla asioilla. Mutta sitten näille ei ole selitystä. Joten jossain vaiheessa on sitten selitysketju jonka ensimmäinen rengas on perustelematta. Ja jos tämä perustellaan niin tämä selittäjä on sitten ilman selitystä. Tästä pohjalta on päädytty eräänlaiseen trilemmaan. Jonka hyväksyminen on sitten se ydinteesi joka on tehtävä jos ylipäätään aikoo tämänlaista ajatusmallia kannattaa:

Kun perusteluja käsitellään, on tarjolla kolme vaihtoehtoa:
1: Joko perusteluketju on äärettömän pituinen. Ääretön regressio ei kuitenkaan ole uskottava. Ei ihmisellä voi olla ääretöntä määrää perusteluja tai uskomuksia.
2: Perusteiden ketju on äärellisen pituinen mutta se muodostaa kehän jolloin asiat perustelevat toisiaan mutta syntyy kehäpäätelmä.
3: Perusteluketju on äärellisen mittainen mutta siinä on lenkki jota ei ole perusteltu.

Tässä muodossa on helppoa ymmärtää miksi perususkomusajattelu on hyvin vetoavaa. Samalla on selvää että esimerkiksi Descartesin kaiken todistaminen yrittää tehdä kehäselitystä jossa Jumala oikeuttaa aistien luotettavuuden ja sitten aistit antavat kokemuksia Jumalasta. Ja näin ollen kartesiolainen kehä olisi ikään kuin väistämätöntä kaikissa niissä yrityksissä joissa yritetään luoda jonkinlainen kaiken selitys. Ja näin ollen on selvää että esimerkiksi Alvin Plantingan warrant -ajattelu on väistämättä syvissä vaikeuksissa jos se todella ajaa asiaa että olisi todellakin taattu maailmankuva jossa voitaisiin luottaa tieteeseen ja tiede havaitsisi kaiken, myös Jumalan jumala-aistin kautta.

Toisaalta tämä on varsin helppo kyseenalaistaa.


Jos ajattelee ääretöntä määrää uskomuksia, voidaan huomata että tosiasiassa moni uskomus voidaan nähdä joukkona äärettömiä määriä käsityksiä. Esimerkiksi voidaan sanoa että jos uskon että minulla on kaksi kättä, se tarkoittaa että uskon että minulla ei ole yhtä kättä, kolmea kättä, neljää kättä ... ja hirveää määrää käsiä aina äärettömään asti. Ja samalla voidaan uskoa että tiedän nämä kaikki. Nämä ovat toki jossain mielessä "negatiivisia uskomuksia" ja positiivisten uskomusten kanssa vastaavaa on vaikeaa keksiä. Mutta voidaan sanoa että esimerkiksi kristinuskon mukainen maailma esittää että voidaan uskoa myös positiivisiin äärettömyyksiin. Kristityn on helppo uskoa että paratiisi kestää äärettömästi. Joka koostuu siitä että hän uskoo että on ajanhetki X ja tätä seuraava ajanhetki ... aina äärettömään asti. Ja että hän voi Jumalan ikuisuuslupauksen vuoksi uskoa niihinkin ajanhetkiin joita ei ole vielä tapahtunut. En kuitenkaan itse luota aktuaaliseen äärettömään. Sen vuoksi en voi vedota tämänlaiseen konseptiin.

Sen sijaan minulle on tarjolla toinen lähestymistapa. Siinä huomataankin että kenties kehäisessä ajattelussa ei olekaan otettu huomioon kaikkea. Tämä "kaikki" on tavallaan paljon helpommin huomattavaa sen jälkeen kun loogisen positivismin verifioinnista oli ikään kuin pakko siirtyä kohti fallibilistista näkemystä. Kehä ei olekaan kehäpäätelmä jos yhteyttä voidaan jotenkin testata. Eli jos A aiheuttaa B:n ja B aiheuttaa A:n voidaan näiden välistä yhteyttä jotenkin empiirisesti testata. Ja jossain tilanteissa koko korttitalo voi kumoutua. Jolloin kehä ei olekaan kehäpäätelmäinen (tautologian kanssa ei voida olla ristiriidassa). Tarkalleen ottaen asioiden perustelu tapahtuukin siten että kaikki asiat on perusteltu muilla asioilla. Joten mikään niistä ei ole perususkomus.

Olen tarkalleen ottaen tässä hieman monisyisempi, seuraan Quinen ajatustapaa. Hänen ajatustavassaan myös logiikan lait ovat osana koetteluverkkoa eikä mikään perusteltu näkemys voi olla tiedeverkon ulkopuolella. Kaikki mitä voidaan perustellusti tietää ovat osa kokonaisuutta. Tai sitten se on kokonaisuudesta pois. ; Ei siis ole mahdollista tehdä mitään "NoMa" -puolustusta jossa uskonasiat olisi jotenkin ilmiselvästi ja automaattisesti pois tieteestä ja että ne selittäisivät eri asioita joten myös uskolle olisi oikeutus.

Quinelaisesti sävyttyneet filosofit ovat muuten tähän liittyen keskustelleet ankarasti sellaisistakin asioista kuin kvanttifysiikan löytöjen vaikutuksesta logiikkaan. Schrödingerin kissa voi kertoa että klassinen fysiikka on rajoittunutta tieteelle. Ja on kehitetty jopa kvanttilogiikoita joilla asiaa on lähestytty. Perususkomusten kannattajat kuitenkin yleensä ottavat logiikan lait "annettuina" ja "ilmiselvästi tosina". Tämä on hupaisa huomio koska "skientistikorttia" heittävien vakiotemppuna on huutaa tiederunkkareiden avomielisyyden puutteesta. He eivät selvästi ymmärrä mitä Quinelainen holistinen tiederunkkaus on.

Kulttuuri/moraali/tietorelativismin hengessä?

Tässä kohden on tosin hyvä huomata että Quinen kannattajana on ikään kuin otettava huomioon kaksi asiaa. Ensimmäinen asia on siinä että molempiin liittyy vahva sidos relativismiin. Tavallaan.

Fundamentalismin kohdalla tämä on helppoa huomata. Riittää että laskee Puolimatkan tekstistä sellaiset sanat kuin "maailmankuva". Niitä on hirveästi. Syynä on se, että jos hyväksytään ajatus siitä että jokin asia on perustava eikä vaadi muita perusteluja ollaan hyvin hankalassa tilanteessa. Mieleeni tulee eräs kreationisti (toinen kreationisti kuin siinä alussa vinkkaamani) joka esitti että homoseksuaalisuus on väärin. Ja että se on ehdottomasti väärin. Joka tarkoitti hänestä sitä että hän ei tarvitse ainuttakaan argumenttia asian puolustukseksi. Sillä argumentteja tarvittiin hänestä vain jos jokin asia olisi ehdollisesti hyvä tai ehdollisesti paha. Jos lähestymistapa on tässä, keskustelu loppuu. Ei ole oikeasti mitään mistä jatkaa. Dialogi sammuu ennen syntymistään ja jää vain inttäminen, kinaaminen ja vaeltelu epäargumentatiivisessa tunneilmastossa jossa toiveajattelu helposti voittaa.

Ja tässä ilmapiirissä jokainen moraalinen, kulttuurinen ja eettinen asia voidaan sitoa eri perususkomuksiin ja tehdä niistä ajattelutyöllä koherentteja argumentaatiorakennelmia. Ja näitä saa tehtyä ihan niin paljon kuin huvittaa. Sillä perususkomukset voi valita miten mielii, ilman mitään perusteluja. Se, että haluat jonkun olevan perususkomus, niin sen kuin sanot että se on sitä. Ja sen jälkeen se todella on sitä. Valitettavasti erimieliset ovat tässä sitä mieltä että he voivat valita omia erilaisia perususkomuksiaan. Ja sinun perususkomuksesi ovat vain typeriä. Se, mitä ei perustella argumentatiivisesti voidaan myös ohittaa ilman argumentaatiota. Keskustelusävyinen asioiden ratkaiseminen on tässä mielessä mahdotonta.

Koska perususkomuksia voi vain valita, syntyy väistämättä se että relativismi on se mitä kannetetaan. Ja tämän korjaaminen itse asiassa on siitä ikävää että se palauttaa tietoteoreettisen fundamentalistin takaisin trilemman pyörteisiin, siinä perususkomus kun yritetään perustella jotenkin toisten yli ja tämä ajaa kohti kysymystä siitä johtaako tämä kehäpäätelmään vai äärettömään regressioon. Ja tämä trilemma ja vaatimus ikuisen regression ja kehäisyyden kiellosta oikeuttaa fundamentalismin joten tilanne on perin haastava. ; Joten käytännössä fundamentalistinen tietoteoria johtaa äärimmäisen helposti monikulttuurisuuteen ja relativismiin jossa ei oikeasti mitenkään voida kumota asioita. Sanoa esimerkiksi, että "darwinismi on väärässä, epätieteellistä, huonoa". (Koska darwinismi olisi vain "erilaista" ja "perustuisi eri lähtökohtiin".)

Toki Descartesin huomautus "ajattelen, siis olen" kertoo että jotkin perususkomukset ovat ehdottomasti hyviä perustavia näkemyksiä. (Tosin tämä ei teknisesti ottaen ole puhdasoppista fundamentalismia koska Descartes tosiasiassa argumentoi asian puolesta, joten tosiasiassa jotkin olemassaolon tapaiset konseptit ovat enemmänkin niitä perusoletuksia joiden seuraus ajattelen-siis olen -ajatus on. Tämä on oikeasti näin omituista. Se on perusta mutta tavallaan sikaiso haaste koko perususkomuksiin nojautuvan aateperinteen hengelle.) Joten kenties fundamentalisti voisi rajoittaa eri maailmankuvia ampumalla joitain huonoja alas ja pitäytymällä vain kaikista varmimpiin.

Jos tässä otetaan sitten avuksi vaikka Ayerin henkilökohtaiset uskomukset ovat nekin kohtuu hyvä. Tosin ainakin minun kohdallani jo tässä arveluttaa se, että jos ateisti sanoo että hän ei oikeasti usko, niin voimmehan vain ajatella että hän on paatunut valehtelija tai itsepetoksessa eläjä. Joten on loogisesti mahdollinen vaihtoehto jossa omaan subjektiiviseen kokemukseen viittaaminen ei ole varma muille kuin aivan pelkästään kyseiselle ihmiselle itselleen.

Tämä haaste muistuttaa siitä että fundamentalismissa näyttää olevan ongelmana se, että (a) jos loogisesti koherentit mahdolliset vaihtoehdot otetaan harkintaan, ehdot ovat niin tiukkoja että on helppoa kyseenalaistaa että jokin asia on peruskokemus, joten keskustelulle ei olisi oikein mitään yhteistä ydintä. (b) toisaalta subjektiivinen peruskokemus on liian helppo ja aivan mitä tahansa voidaan väittää.

Tämä dilemma on itse asiassa jotain jonka perussävy on johtanut esimerkiksi fenomenalismin vaikeuksiin. Fenomenalismin kohdalla yritettiin korjata ja ratkaista isoja haasteita havaitsemisen, tietämisen ja olemisen välillä. Ja ajateltiin että aistikokemukset ja niiden kohteet ovat sama asia. Ei siinä mielessä että havaitsemme todellisuuden sellaisena kuin se ontologisesti on. Vaan siinä mielessä että kaikki uskomukset joita meillä esineistä on, ovat itse asiassa uskomuksia aistiemme toiminnasta. (Kun kosketamme pöytää, se on kova koska saamme siitä tiettyjä aistimuksia.) Tämä näkemys on periaatteessa kiinnostava, mutta se johtaa siihen että voidaan esittää Descartesin hengessä ajatuskoe jossa meille aletaankin syöttämään aistiärsykkeitä hyvin ovelasti. Todellisuutta itsemme ulkopuolella ei olisi ollenkaan olemassa, mutta saisimme samat aistimukset. Emme voisi erottaa näitä toisistaan.

Quinen kanssa ongelma on hieman erilainen.

Quinekin sallii eri selitysket samoihin havaintoaineistoihin. Mutta hän tekee sen hyvin eri tavalla kuin fundamentalisti. Sillä hänen tiedeverkkoajattelussaan tiedeverkkoa korjaillaan ja muutellaan ristiriitatilanteiden vastaan tullessa. Korjaaminen johtaa siihen että muuallekin verkkoon on helposti tehtävä muutoksia. Sillä kun holistinen tiedeverkko muuttuu, muutokset koskevat aina myös muita asioita. Sillä muutenhan tämä asia ei olisi perustelukehässä. Näin ollen verkoista tulee yhteismitattomia.

Toisin sanoen voisimme kehittää kreationistisen tiedeverkon ja ateistisen tiedeverkon. Mutta tässä kävisi niin että molemmissa olisi aivan eri fysiikka. Sillä ei siinä muutettaisi vain muutamaa perususkomusta. Vaan kaikki mikä on ristiin ja rastiin perusteltuna näiden kautta olisi myös selitettävä. Muutokset olisivat niin rajuja että käytännössä vain sellaiset asiat jotka eivät ole vielä tiedossa voivat olla "yksinkertaista perspektiivien pluralismia" jossa jokin yksi tietty asia on erimielisyyden piirissä ja joka kenties voidaan sitten selvittää koeasettelulla niin että toinen niistä muuttuu tässä tiedeverkossa mahdottomaksi ja toinen taas saa evidenssiä. Kaikki on todistettua prima facia, eli siinä mielessä että ne kaikki, siis aivan kaikki, voidaan periaatteessa joutua kumoamaan tai kyseenalaistamaan. Quinen maailmassa ei ole mitään täysin todistamatonta mutta ei mitään täysin todistettuakaan. Evidenssi vain enemmänkin kasautuu ja kaikki tieto on harmaasävyistä ja potentiaalisesti roskakoriin joutuvaa.

Jossain määrin olen jopa taipuvainen ajattelemaan että kaikki klassinen realismi on jotain joka itse asiassa koostuu joko haihattelusta, väärinkäsityksistä tai lyhenteistä. Kun sanon että "paloauto on punainen" niin itse asiassa viittaan tässä siihen että "auto näyttää siltä miltä paloautot yleensä ovat minusta näyttäneet" ja että "se on sellainen miksi punaisiksi koetut asiat ovat yleensä vaikuttaneet". Ja tämän yhteys objektiiviseen todellisuuteen on enemmän kuin kyseenalainen. Se on turha. Tai ainakin vessanseinäkysymys, sellainen jonka miettiminen on kenties jopa terveintä jättää syrjään. (Jos jokin on filosofinen ongelma siihen on ratkaisu, jos siihen ei ole ratkaisua se on olotila.)

Tätä kautta esimerkiksi erilaisten tiedeverkkojen mahdollisuus ei ole kovin relevantti ongelma. Tiedemaailma nojaa pääasiassa tiettyihin konventioihin - jopa teologit tekevät tutkielmiaan yllättävän usein suhteellisuusteoriaan ja kvanttifysiikkaan viitaten - joten ei oikeasti ole mitään "erillistä yhteismitatonta ja toista tiedeverkkoa" joka olisi yhtä pitkälle reflektoitu kuin se mikä akatemioilla ympäri maailman on tällä hetkellä kehitystyössä.

Ja vaikka näin ei olisikaan, ihmsiet sekoittavat ajatuksensa puhtaasta objektiivisesta ontologisesta todellisuudesta tähän ikään kuin vaatimukseksi. Kenties objektiivinen todellisuus todella on ikuinen ja muuttumaton ja sisäisesti ristiriidaton. Mutta jos näin uskomme, se on perususkomus eikä mikään tiedeverkossa oleva fakta, eli se ei ole mitään mikä olisi relevantti haaste kaltaiselleni empiristille. (Muutenhan se ei olisi mikään "haaste naturalisteille", jotain joka olisi empirian ulkopuolella.) Epistemologisesti tieto on epätäydellistä ja lähinnä ajan mukana täydentyvää, joten sen ei tarvitse täyttää tämän perimmäisen totuuden kaikkia piirteitä. On turha sekoittaa ihmisen tiedoista riippumattoman perimmäisen totuuden olemusta ihmisen tiedonetsinnän ominaisuuksiin.

Näin ollen uskallan sanoa että on aivan mahdollista olla empiristi olematta looginen positivisti. On mahdollista olla empiristi joka ajaa sellaista maailmaa jossa ei ole ainuttakaan puhtaasti a priorista perususkomusta. On selvää että monella on tieteelle ikään kuin vaatimuksia. Ja kun nämä pömpöösit ja mahtipontiset vaatimukset eivät toteudu, niin nämä ihmiset ikään kuin närkästyvät ja pahastuvat ja esittävät että tiede on pettänyt lupauksensa. Valitettavasti nämä eivät tekisesti ottaen ole olleet mitään lupauksia. Ja olisi kenties järkevämpää muuttaa tiedekäsitystä käsilläolevan evidenssin pohjalta kuin iskeä kantapäitä lattiaan ja iskeä nenää pystyyn ja tuhahtaa. Tuhahtaa jotain sellaista kuin "sie oot pakosti väärässä, eihän empiristejä edes ole olemassa"...

Ei kommentteja: