Perinteisesti valtionkirkko on määritelty kirkoksi jonka oppiin valtio voi vaikuttaa. Suomessa kirkko on tietysti autonominen, joten ev.lut -kirkolla itse asiassa on enemmän julkista ja poliittista valtaa kuin tämän määritelmän mukaisella valtionkirkoilla. En kuitenkaan halua turhaan lausua herran sinun teokratiasi nimeä, joten viittaan valtionkirkkoon sillä toisella valtionkirkkouden käsitteellä. Sillä missä korostetaan että yhdellä uskonnolla on muita uskontoja vahvempi ja suurempi osa julkista tilaa, ja että muille uskonnoille ei haluta myöntää samanlaisia etuoikeuksia. Ja korostan tässä sitä että miten se on nimenomaan valtiollista ja poliittista.
Demonstroin asiaa ottamalla esille henkilön joka on minun silmissäni sekä sankari että uskovainen. "Kirkko ja Kaupunki" kertoi Juntusesta joka on kritisoinut Jalovaaraa ja Melleriä. Esiin nousee esimerkiksi se, että "Kannattajilleen Meller sai käännettyä rikossyytteet vainoksi Raamattujen salakuljettamisesta. Mutta eihän Suomen laki ole milloinkaan pitänyt Raamattujen kuljettamista rikoksena".
Voisin tietysti nostaa esille sen, että "Eräänä päivänä Juntunen huomasi, että hänen autonsa renkaat oli puhkottu. Ensimmäinen ja vielä toinenkin kerta menisi yleisen ilkivallan piikkiin, mutta viisitoista kertaa on Juntusenkin mielestä liikaa. - Tekijöitä ei ole saatu kiinni. En osaa yhdistää tätä muuhun kuin taisteluuni hengellistä väkivaltaa vastaan." Tämä on nimittäin se mihin kreationistien kriitikko helposti saattaa törmätä. Mutta jos kaltaiseni uskonnoton tai ateisti nostaa esiin vastaavia omakohtaisia kokemuksia, käskynä on enemmänkin vaatimus irrottaa silmät Dawkinsista. Sillä kun ateisti nostaa esiin tämänlaiset kokemukset, hänen saamansa tuki ja empatia kristittyjen puolella on todellakin se, että kristinusko ei ole fundamentalismia. Mutta en nyt jaksa ylikorostaa tätä marttyyriyspiirrettä. Sillä tämä näyttää edustavan kirkon uutta linjaa ; Ennen Pirkko Jalovaara oli "yllätys" tai jotenkin "uusi ja ajatuksena hämmästyttävä". Nyt myönnetään että Juntunen on tehnyt kauan asian eteen töitä. Olen varsin tyytyväinen siihen että uskonnollisen väkivallan olemassaolo aletaan myöntämään. Jos linja menee kaikenmaailman ateistien bussimainoksista raivoamisen sijasta ongelmien ratkomiseen, voi olla että muuaman vuoden kuluttua minulle vänkyröimisineni ei ole enää mitään tarvetta.
Siksi otankin esiin Juntusen näkemyksen. Joka sekin näyttää olevan kirkon virallista linjaa. "Karismaattisessa liikkeessä kuitenkin on pimeä puolensa. Siksi olisi hyvä, jos se otettaisiin kirkon rakenteisiin sisään. Kirkko pitäisi karismaattisuuden terveenä." Tämä vaatii kuitenkin sitä että linjan mukana muuttuu myös käytös.
* Sillä mitä MOT:in Jalovaarajakso opetti? Sen, että Jalovaara toimi aivan suoraan sellaisessa paikassa kuin Kallion kirkossa. (Hieno rakennus paskalle ihmiselle.) Samoin tiedän että Hyrylässä "Luomisen lauantai" -niminen iso kreationistitapahtuma ei sattunut osumaan seurakunnan radariin ja tilat saatiin kreationisteilulle. Syynä ei ole se, että mikä on tai ei ole kirkon virallinen linja. Vaan se, että kirkolla ei riitä resursseja ja/tai osaamista valvoa näitä asioita.
* Ja "Kirkon tutkimuskeskus" ei tässä ainakaan minua ole vakuuttanut. Kun Kari Tikkanen aikanaan kannusti heitä tutkimaan kreationismia, mutta selvitykselle ei uskottu olevan tarvetta. Ennen kuin asia kosahti silmille muun journalismin toimesta. Tämän vuoksi kaikenmaailman Jalovaarat tulevat yllätyksenä kirkolle, vaikka ne kaltaisilleni sosiaalisessa mediassa sompaajille ovat ylituttuja. Kenties samasta syystä teistit ovat nykyään lukkiutuneet filosofisiin lokeroihin ja selittävät innolla miten kalvinismi ja kreationismi ovat USA:laisia ilmiöitä, tajuamatta että modernin copy-paste -ajattelun vuoksi moni sitoo uskonnollisen ajattelunsa internetin lähteisiin, eli heidän teologiansa ei ole enää papeilta opittua hyvää luterilaisuutta vaan tankeroenglannista vääristynyttä enemmän tai vähemmän kalvinismia.
Kuitenkin itse asiassa korostan, että uskonnonopetuksella on tärkeä rooli. Suomessa on toki moneen muuhun maahan verrattuna paljon kreationismia (suurelta osin kalvinistisista copy-pasteopeista lainattua sellaista), joten selvästi uskonnonopetus ei ole mitenkään ehdottoman supertehokkaasti karsinut sitä yhteiskunnasta. Ja muutenkin helluntailaisia ja muita fundamentalisteja on melkoisen paljon. Mutta kuitenkin on syytä muistaa että kreationismi näyttää suomessa hyvin omituiselta suurimmaksi osaksi siksi että USA:ssa liikkeen pääpyrkimys on nimenomaan päästä kouluopetukseen.
* Mielestäni kreationismin historiaa ei kannata lähestyä ideologisesti, jolloin paljastuu se mitä Ernst Mayr korosti, eli että se on platonismia. Sen sijaan sen oppisisältöjen muutoksia voi ymmärtää vain sitä kautta että se on juridista fundamentalismia jonka päätavoite on saada uskonto kouluopetukseen ja sitä kautta kaikkien lasten mieliin.
Näen että kirkko on siis jo nyt jossain määrin uskottavasti torjunut kreationismia. Tosin tämä rapsutus on jotain jonka suosittelen nauttimaan with a pinch of salt.
* Kirkon "liberaali linja" tuppaa olemaan sellainen että se pitää rikkautena sitä että sen sisällä on erilaisia fundamentalistikaahottajia. Ja se ei suinkaan yritä torjua näiden oppia tai muuta vastaavaa. Eli jossain määrin se todellakin ajaa myös sitä roolia että ateistejen renkaita viiltelevät pahastuneet fundamentalistit saavat mellastaa rauhassa kun kirkko keskittää kritiikkinsä siihen että ateisti joka nostaa esiin kristittyjen väkivaltaisen puolen (a) joutuu ensin kauheaan piinapenkkiin koska koko tapahtuma on epäuskottava ja sen todistamisen jälkeenkään (b) ei ymmärrä miten runsas ja monisäikeinen kirkko ja kristinusko on, ja siksi ateistin pitäisi pitää pikkuturpa kiinni niistä autonrenkaistaan ja olla suvaitsevainen suvaitsemattomille. Eli fundamentalismi joka muutoin kitkettäisiin poliisin (tai jos rankemmalle itsepuolustukselle sattuu olemaan tarvetta niin esimerkiksi minun nyrkkieni) avulla yhteiskunnasta saavat suojaa kun ne voivat mennä positiivisten leppoistouskovaisten selän taakse.
* Toisaalta kritiikki näyttää olevan hyvin epäreilua. Kuten se, mitä Jiri Nieminen kirjoitti Jehovan Todistajista ja lestadiolaisista näyttää. Nieminen kuvaa miten Jehovan Todistajien sisäiset rangaistusmenettelyt muistuttavat lestadiolaisten hoitokokouksia. Mutta koska Jehovan Todistajien oppi eroaa luterilaisten opista, ja se ei toimi luterilaisen kirkon sisällä, ja koska Jehovan Todistajat eivät äänestä, heidän kritiikkinsä on helppoa. Samanaikaisesti lestadiolaisien annetaan kuitenkin toimia ev.lut. kirkon sisällä ja heidän hoitokokouksiaan ja Jehovan Todistajien karttamiskäytänteitä muistuttavia eristämis/tervehtimismenettelykikkailuita ei todellakaan ole onnistuttu karsimaan koko sinä aikana jona lestadiolaisuus on ollut olemassa. Kirkko ei siis todellakaaan rajoita ja karsi aktiivisesti yhtään mitään. Voidaan jopa sanoa että ev.lut. hyödyt ovat lähinnä siinä että kouluopetus on tietynsisältöistä ja että tämä vaikuttaa ihmisten mielipiteisiin. En ymmärrä miten tähän tarvitaan valtionkirkon läsnäoloa. Riippumatta siitä mtien luontevaksi papit ja kirkko itse kokee läsnäolonsa ties missä.
Koen (kaikesta huolimatta) tämän kirkolle (jokseenkin) ansiokkaaksi.
Itse asiassa kun kirkko on selvästi tomertumassa tässä aiheessa voisi olla syytä jopa optimismiin. Mutta valitettavasti tämä asennemuutos sitten kyllä sotkee kyllä suuresti pasmoja liittyen uskonnon roolia yhteiskunnassa ja koulussa. Jos mietimme, mikä on uskonnon rooli "Suvivirressä", koulujen ruokarukouksessa ja koulujen aamunavauksissa on nimenomaan se, että ne ovat julkista rituaalitoimintaa. Jotain joka on "perinteen" nimissä pakotettua kaikille. Tässä henkenä ei ole "fundamentalistinen" emootiopelleily ja hihhulointi, vaan se, että laulun, rukouksen ja rituaalin mukana saadaan arvokkuutta ja jatkuvuutta. Näiden rooli on itse asiassa ev.lut -opissa sen nykytilassa hyvin suuri merkitys.
Sillä jos dogmatiikka unohdetaan voidaan miettiä mikä on kirkon merkitys:
* Ev.lut. on todellakin eräässä mielessä "tapauskovaisuutta". Se karttaa kaahottamista ja emootiopelleilyä ja hihhulointia. Sen jäsenet eivät pidä hirveästi julkisessa elämässä meteliä uskonnostaan. Uskonto kuuluu "äärimmäiseen privaattiin" tavalla jossa yksilöiden julkista positiivista uskonnonvapautta itse asiassa rajoitetaan.
* Käytännössä itse evankelisluterilaisen kirkon rooli on kuitenkin latistunut pelkäksi rituaalintuottajaksi. Joulukirkko ja kenties pääsiäinen ovat perinteiset päivät kirkolle. Ja muutoin kaste, rippijuhla, häät ja hautajaiset eli erilaiset siirtymäriitit ovat ne joiden takia kirkkoon kuulutaan. Muun ajan ollaan "uskossa niin omalla tavalla" että se ei näy julkisessa elämässä mitenkään. Eikä se muutoinkaan vaikuta ihmisiin kovin syvästi.
Tämä tarkoittaa yksinkertaisesti sitä että kun kirkko puolustaa tilaansa julkisessa ja poliittisessa elämässä, se itse asiassa taistelee koko olemassaolostaan. Kirkko korostaa miten "heistä on luontevaa olla läsnä" tilanteessa a, b, c, ja d. Näissä ilmiintyvä uskonnollisuus on heidän julkisessa puheessaan nimenomaan positiivista uskonnonvapautta. Mutta sitä on kuitenkin aina myyty nimenomaan sen antiteesinä, jonain joka torjuu positiivista uskonnonvapautta. Eli esimerkiksi juuri fundamentalismia.
Kirkko joka suojelee fumdamentalismilta väittää ajavansa sekulaariuden asiaa.
"Kotimaa PRO";n teksti oikeastaan ylikorostaa tätä. "Uskonto on Suomessa ollut pitkään privaattia. Sitä on jopa pidetty meikäläisen uskonnollisuuden erityispiirteenä. Senpä vuoksi on loogista, että vapaa-ajattelijoiden aktiivisuuden myötä uskonto muuttuu entistä yksityisemmäksi, vai? Kotimaa Pro:n blogissaan Johannes Ijäs kysyy, minne uskonto menee, jos se on kokonaan siivottu pois julkisesta tilasta. Käykö niin, että kun luterilainen kirkko menettää valta-asemansa, tuleekin tilaa uskonnolle, joka saa näkyä julkisuudessa?"
On hyvin mielenkiintoista miten positiivinen uskonnonvapaus on tärkeää, kunnes negatiivinen uskonnonvapaus on hienoa kun torjutaan fundamentalistisia ääriliikkeitä. Oma kantani asiaan on yksinkertainen. Jos kannatetaan positiivista uskonnonvapautta ja uskonnon monikulttuurista läsnäoloa, se tarkoittaa sitä että Jehovan Todistajat ja muut lappuhihhulit ovat luonteva osa katukuvaa. Näissä on kuitenkin aina muistettava se, että vastaanottajan markkinat. Ihmiset voivat kaahottaa aivan vapaasti, mutta yleinen mielipide ja häpeä estävät ylilyönnit. Etenkin jos ainut uskonnon saama tuki tulee kannattajilta ja jäseniltä. Tämä kannustaa ennakkosensuuriin. Valtionkirkon tapa hoitaa asia on sen sijaan tuputtajan markkinat. Tässä toiminnan röyhkeyttä rajoittaa vain vallankumoushenki. Joka selittää sen miksi kirkko on niin pahastunut eropiikeistä eroaville - ja samanaikaisesti niin totaalisen haluton korjaamaan eropiikin takana olevia aitoja virheitä. Valtionkirkko on lempeä vain koska se pakotetaan.
Esimerkiksi kun tänään junassa oli nainen joka penkissä rukoili, niin ei se minua haitannut tai ärsyttänyt kun hän ei pakottanut minua rukoilemaan hänen kanssaan. Tehköön yksinään ja itsensä kanssa mitä sitten tekeekin. Jos positiivinen uskonnonvapaus menisi, suomen katukuvassa näkyisi luultavasti todellakin nykyistä enemmän uskontoa. Ja minusta tämä olisi ihan positiivistakin. Sillä helsinkiläisenä olen kyllä tottunut siihen miten Helsingin asematunnelissa on Jehovan Todistajia standeineen. Kun ihmiset reagoivat tähän positiivisen uskonnonvapauden ilmenemiseen yhteislaulun sijasta ohikävelyllä.
Megakirkot ja muut voisivat tietysti olla lieveilmiöinä. Mutta nämä ovat hallittavissa rahoittamista koskevin rajoittein. Ei niinin valtionuskontoa tarvittaisi. ; Ja nähdäkseni monet ateistit ajavatkin nimenomaan tätä mallia. Jostain syystä uskovat katsovat että jos viralliset uskonnon merkit kouluissa rajoitetaan ja otetaan pois, niin sitten oltaisiin kieltämässä ristikorut, risti suomen lipussa, se että yksilö saa itsekseen hyräillä tahi laulaa virsilauluja kiellettäisiin. Sekularismi jota tässä ajetaan on kuitenkin enemmän juuri sitä että valtio ei tue yhtä tiettyä uskontoa ja sen rituaaleja. Joka tarkoittaa aivan päinvastaista. Ja väitän että jollain erikoisella tasolla valtionkirkon parissa tämä tiedetään varsin hyvin.
Siksi positiivisesta uskonnonvapaudesta puhutaan vain kun aiheena on yhden tietyn instituution valtarituaalit joihin kaikki kansalaiset pakotetaan. Sen sijaan heti kun yksilö toteuttaa itseään ja noudattaa omaa uskonnonvapauttaan julkisuudessa. Niin siinä vaiheessa suvaitsevaisuutta suvaitsevan liberaalin ja suvaitsevan kirkon virallinen kanta osaa toistaa ja huutaa ilmoille sanaa "fundamentalismi". (Kaikissa yhteyksissä, siitä huolimatta sopiiko mikään fundamentalismin akateeminen - tai edes arkikielinen - merkityssisältö tässä yhteydessä käytettäväksi.)
Kenties kirkon linja kuitenkin tästä muuttuu ja uuteen linjaan totuttuaan he ymmärtävät korostaa sitä että tosiasiassa he ovat ajamassa hyvinkin säänneltyä negatiivista uskonnonvapautta. Vapautta fundamentalismista. Joskin epäilen, koska ev. lut. kirkko on olemassa vain sitä kautta että se toteuttaa näitä julkisrituaaleja. Ilman sitä tapaluterilainen ei välitä - fundamentalismi ja ateismi on heille lähinnä naurettavaksi tarkoitettua viihdettä, jotain jonka lappuiluinnolle hihitellä ja jonka ohi kävellä asematunnelissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti