Nykyään on asiallista ja luvallista olla nörtti. Aina ei ole ollut näin. Itse asiassa minun lapsuudessani oli aika, jolloin nörttiys oli noloa. Silloin ei kannettu ylpeästi T-paitoja joissa luki että ollaan rohkeasti nörttejä. "Irti elämästä" (irtie.org) oli sitten sitä aikaa kun olin lukiossa. Ja silloin elämääni ilmestyi Olli-Pekka Kahilakosken kaltaisia henkilöitä jotka olivat (a) julkinörttejä ja (b) ylpeästi julkinörttejä. Siis ihmisiä, joille nörtiksi tunnustautuminen ei vertautunut homoseksuaalin kaapistatuloon, vaan joka oli oikeasti ihan positiivinen asia. Se oli jotenkin äärimmäisen piristävää, voimaannuttavaa ja kannustavaa. (Sekä, sanomattakin selvää, pirun hauskaa.)
Näkisin että tähän yhtenä tärkeimpänä syynä on internet. Kahta kautta.
1: Ilmiselvä tie on tietysti se, että internet on nörttien rakentama. Ja internet myös antoi nörteille valtaa. Siinä missä minun lapsuudessani urheilijapojat tönivät nörttejä ja nörtit voivat korkeintaan kuvitella hakkaavansa nämä jossain roolipelissä abstraktisti. (Mikä tietysti on niin absurdia että jos sen kertoo avoimesti, urheilijapojat saavat lisää valtaa.) Lukiovaiheessa nörtti pystyi kostamaan. Kuten esimerkiksi kaatamaan nettiä selailevan urheilijapojan selaimen ns. internetpommilla. Tai seuraamaan ja kontrolloimaan tämän kaikkia toimia netbus -ohjelmalla. Kaikki nörtit eivät toki käyttäneet näitä keinoja, mutta ne olivat jotain konkreettista jolla valtapeliä todella pystyi muuttamaan. (Hakkerointi on tietysti rikos, mutta niin on pahoinpitelykin. Ja lapsiporno jota voi ladata urheilijapojan koneen tupaten täyteen ja postittamaan tämän kokoelman sitten sähköpostissa tämän äidille. Siis teoriassa ainakin olen ajatellut että tämänlaiset skenaariot olivat siihen aikaan vielä kohtuullisen helppoja toteuttaa.)
2: Tärkeämpi oli kuitenkin se, että internet oli myös tiedonvälityskanava. Jossa nörtit voivat varsin helposti huomata, että vaikka nörtti törmää toiseen nörttiin harvoin arkielämässä, heidän löytämisensä verkosta on äärimmäisen helppoa. Näin ollen nörttiys ei enää ollut yksinäistä puuhastelua. Jokainen nörtti tiedosti internetin yleistymisen jälkeen, että tosiasiassa kyseessä on älyttömän suuresta alakulttuurista. Nörttejen ei tarvinnut organisoitua instituutioksi, vaan he voivat vain mainita olemassaolostaan. Ja tämä ääneen "naukuminen" oli sitten sen verran äänimyrskyn tuottavaa että kaikki joutuivat ottamaan nörtit vakavasti. Muunakin kuin vitsinä.
Muutos on ollut älyttömän nopea ja moni luulee olevansa jotenkin suvaitsevainen. Muistan heidän urheilijapoikamenneisyytensä ja tiedostan että valtavirta on muuttunut, ja ihmiset ovat joutuneet muuttamaan käytöstään. Nopeasti. Ja radikaalisti.
Nähdäkseni täsmälleen sama on nyt tapahtumassa uusateismin kohdalla. Dawkinsin ajatus "kissojen paimentamisesta" onkin itse asiassa hyvin kuvaava. Ateistitkin on sysätty syrjään yhteisöstä. Minun lapsuusaikanani aivan vakavasti selitettiin että kulttuurimme on kristillinen ja että rippikoulu yhdisti sukupolvia ja hitsasi yhteiskuntaa tehokkaammin yhteen kuin armeija tupatovereita. Uskonnon parissa onkin suuri lauma ns. "urheilijapoikia" jotka toitottavat tätä pyhää viestiään. Jonka asennesisältö ja toimintamallit ovat tuttuja jokaiselle edes puoliksi nörtinsukuiselle joka on joskus saanut pääpesun bidéssä tai pahemmassa. (Ja rehellisesti sanoen niin kauan kuin valtionkirkko ei potki joka ikistä tämänlaista leivistään totaalisella nollatoleranssilla, kirkollisveron maksaminen onkin jokaiselle edes astetta uskontokriittiselle nörttielämän eläneelle sama kuin maksaisi rahaa koulukiusaamisen tukemiseksi.)
En kuitenkaan toivo tietysti kirkon sensuroimista ja poistamista yhteiskunnasta. Aivan kuten en sodi kiivaasti sitä vastaan että kukaan ei koskaan missään pelaisi jääkiekkoa tai jalkapalloa. (Harrastan itsekin jotain urheiluksi laskettavaa. Että sillä lailla.) En oikeastaan edes ymmärrä miksi niin moni uskovainen selaa tilastoja. Että tärkeää on kuinka moni on kristitty ja kuinka moni ei. Etenkin trendit ja käännytyskampanjoiden suunnittelu tuntuvat totaalisen omituisilta. Sillä tämänlainen sopii lähinnä teokratiaan tähtääviin ideologioihin. En ymmärrä miksi pitäisi tavoitella tilaa jossa jokainen olisi kristitty tai ateisti. (Jos haluaa käännyttää mahdollisimman monta, on suoraan ihminen joka sanoo että olisi mieluisampaa jos uskovaisia olisi mahdollisimman paljon, ja ihanne on tällöin että joka ikinen olisi kristitty. Tästä on pirun paha saivarrella pakoon. Ei tämänlainen lähtökohta kannata kovin korkealle mitään pluralismia tai vapautta.)
Maailmantuhon ainekset.
Siksi olenkin aika huvittunut "Takkiraudan" tyylisiin maailmantuhoteksteihin. Hän toimii kuten fundamentalisti toimii. Eli odottaa kauheampaa eskatologista todellisuutta jossa ideologinen vihollinen on tuhottava. Sillä jos näin ei tehdä, koko yhteiskunta tuhoutuu. Erikoista onkin tapa jossa hän - kuten monet muutkin ideologiakeskeiset konservatiivit - harjoittaa erikoista post hoc ergo propter hoc -asennetta tulkitessaan historiaa. "Polybioksen yksi keskusargumentteja anakykloosissa oli, että ateismin nousu on merkki luhistuvasta yhteiskunnasta. Ja hän teki tämän havainnon oman aikansa hellenistisestä Kreikasta, jolloin ihmiset olivat hylänneet traditionaalisen kreikkalaisen pakanauskonnon joukolla. Ja historia on vindikoinut tämän kaikkialla, missä näin on käynyt: kun ihmiset hylkäävät uskonnon, he samalla hylkäävät kaiken sen, mistä yhteiskunnan arvopohja kumpuaa, mistä lähtee usko tulevaisuuteen ja kansankokonaisuuden (sen, mistä ibn Khaldun käyttää nimeä asabija) ja kääntyvät hedonismiin." ... "Ei ole sattumaa, että ateistia tarkoittava sana hepreassa on "apikoros"; se on suora viittaus Epikurokseen ja epikurolaisuuteen. Ja näin todella on käynyt: Eurooppa on kaikkialla edennyt anakykloosissa sen viimeiseen vaiheeseen, oklokratiaan. Edessä on vääjäämättä joko luhgistuminen ja murtuminen."
Valitettavasti tämä logiikka murtuu välittömästi kun tajutaan katsoa kokonaisuutta. Kulttuurintuotannon runsaus, se, että yhteiskunnan toiminnasta hyvin suuri osuus kuluu Maslown tarvehierarkiassa varsin korkealla olevien tavoitteiden saavuttamiseksi, tekninen menestys ja materiaalinen vauraus olisivat yhteiskunnan tuhon merkkejä. Itse asiassa voidaan nähdä että hyvinvoivassa yhteiskunnassa on tilaa ateismille. Paimentolaiskansan tasolta juuri ja juuri ponnistaneet alkeelliset kulttuurit taas ovat teokratioita. Sivistys rinnastuukin tältä osin melko vahvasti ateismiin. Ja toki, kun vain menestyneet valtakunnat voivat ylipäätään romahtaa, on selvää että kaikki menestysmarkkerit on nähtävissä ajoilla ennen kuin kulttuuri lu(g)histuu. Itse asiassa voidaan sanoa aivan yhtä hyvin että jokainen sivistysmarkkeri näkyy vain menestyskulttuureissa ja siksi on katsottava mitä piirteitä tuhoa ennen on ollut. Ja mitä niitä edeltävissä barbaarisemmissa kulttuureissa ei ole. Nämä ovat kenties jopa ihanteita, eikä mitään kamalia pelottavia asioita.
Itse tosin näen että kenties tässä tuhoskenaariossa on myös totuuden siemen. Nimittäin tuhlailun kautta. Jared Diamond korostaa, että usein yhteiskunnat ovat romahtaneet siksi että niillä on ollut jokin tehokas keino. Tätä on ylikäytetty ja luonnon palautumiskyky ei olekaan ollut yhtä suuri kuin ihmisjoukon kyky ottaa resursseja käyttöön. Menestys johtaa myös väestönkasvuun, joka lisää vaateita käyttää näitä "hyviä keinoja" entistä enemmän. Ja näin ollen onkin kenties kiinnitettävä huomiota askeettisempiin arvoihin. Hedonismi ja vapaa markkinatalous ovat siksi suurempia ongelmia kuin mikään ateismi tai kristinusko. (Ja Takkiraudan tiedoksi, epikurolainen filosofia on kohtuuden, ei hillittömyyden, filosofia.)
Takaisin ateisti/nörtteihin.
Moni tunnustaa että teknologisessa yhteiskunnassa suuri osa menestyksestä tulee nörttien kautta. Ne ovat myös jotain jota ei ennen ole ollut. Ne edustavat hyvinkin syvällistä kulttuurin perusarvojen romahtamista. (Ja kulttuurin perusarvot pitävät aina sisällään syvärakenteen jotka näkyvät muun muassa siinä minkälaisia trendejä on siinä keiden päätä pestään vessanpöntössä. Arvot kun nostavat kusipääfaktorin, eli sen ketkä ovat outoja tavalla joissa ideologinen vakaumus oikeuttaa kiusaamisen. Päämäärä oikeuttaa keinot.)
Silti nörteissä on oikeasti talouskasvun vuoksi ongelma. Jos oikeasti mietimme mitä tapahtuu kun luonnonvaroja käytetään todella paljon, ja ihmiset kuluttavat aikaansa ja varojaan siihen että saadaan pelejä vihaisista linnuista? Mitä saadaan siitä että sen sijaan että pelattaisiin ekologisesti palloa, kirjoitetaankin sähköä tuhlaavasti jotain hoopoja blogikirjoituksia? Selvästi tähän voidaan liittää Diamondin varoitusmerkkejä. Selvästi tässä ei olla tekemisissä ihmisten perustoimeentulon ja turvallisuuden kanssa. Selvästi tässä painitaan Maslown tarvehierakian yläportailla. Eli tekemässä asioita joista ei edes välitettäisi ennen kuin perustavammanlaatuiset asiat olisivat kunnossa.
Ateistien kohdalla näitä ongelmia on vähemmän. Mutta sekin jakaa tuhon siemenen. Kuten kaikki uskonnot ja ideologiat tekevät. Sillä mitä on uskonto? Mitä tarkoittaa se, että uusateisti osaa uskonnon paremmin kuin tavalliset uskovaiset? He ovat syöneet ruokaa jota ei ole kulutettu rakentavaan työntekoon jossa valmistetaan silta. He ovat kuluttaneet energiaa dogmatiikan pänttäämiseen ja kaikkeen muuhun sellaiseen joka ei ole tuottavaa niillä Maslown tarvehierarkian perustavanlaatuisimmilla, olennaisimmilla - ja rehellisesti sanoen tärkeimmillä - portailla. Heillä on aikaa ja voimavaroja kuluttaa ruokaa - johon on kulutettu luonnonvaroja huru mycket - absurdejen ja hoopojen asioiden tekemiseen.
Ja ei.
En ole ekohippi, hyttytyttö tai muu vastaava luonnonsoturi. Halusin vain korostaa sitä, että kulttuuri on kulttuurintuhoutumisen perusyksikkö. Tätä ei voi ylittää, tätä ei voi alittaa eikä sitä voi kiertää. Siksi jos kunnioitamme kulttuuria, tunnustamme että se nyt pitää sisällään jonkinlaisen saastuttavan elementin. Ja että saavutus, kuten vaikka pysyvä kivitemppeli, tarkoittaa sitä että rakennus ei by definition ole "perimmiltään kovin ekologinen".
Siksi ehdotankin, että tosiasiassa meillä ei ole mitään "kristillistä maata" vaan meillä on maa jossa on arvostettu uskonnonvapautta ja omaa vakaumusta. Samoin kulttuurissamme on myös aina, myös minun lapsuudessani, jollain tasolla myös halveksittu niitä urheilijapoikia jotka ovat kiusanneet itseään pienempiä, heikompia ja hullumpia. Näiden arvojen purkamistahan tässä nämä ateistinvihaajat ja nörttientönijät sitten ovat sotineet. Ja moni voikin sanoa että he eivät ole olleet se rakentava ja yhteiskuntaa koossapitävä voima, vaikka ovatkin olleet aikanaan normikulttuuria. Yhteiskunnan arvot ovat siis oikeastaan vasta nyt nousseet urheilijapoikien barbarian yli. Vaikka moni tietysti näkee että "ei ole elämää" ja siksi ollaan turmeltuneita ja hukattu hyvät arvot joiden kanssa yhteiskunta on elänyt kauan. Kiusaamista oli aina katsomassa iso joukko sääliöitä jotka paheksuivat mutta eivät tehneet mitään, eivät puuttuneet toimintaan konkreettisesti väliin menemisellä.
1: Urheilijapojat olivat ns. "tavallisia" jotka kontrastoitiin "outoihin" nörtteihin. Urheilijapojat olivat jopa "normaalin ihmisen ihanteeksi" kelpaavalla tasolla jotka ovat niin "normaaleja" että se on ikään kuin ollut "erityisen tavallista" tasolla jota pitäisi imitoida - esimerkiksi pelaamalla tervehenkisesti jääkiekkoa, jota pidettiin minun nuoruudessani oikein kannustettavana asiana tehdä. Nykyisin on tosin hauskaa törmätä niihin nuorena urheilullisiin. Monilla on merkittävä kaljamaha. Ovat lölleröt huonommassa kunnossa kuin minä, väkivaltaurheilua harrastava riisitikku ja ikinörtti. Tosin rantakunnossa he ovat yhä, samalla tavalla kuin hylkeetkin ovat.
Elämme kulttuurissa jossa ateismi on kirosana, ja synonyymi "militantille". Mutta jossa myös katsotaan karsaasti fundamentalismia. Jopa niin karsaasti että fundamentalismi -termistä itseään saivartelevat fundamentalistit ovat ansainneet oman "hikipedia" -artikkelinsa, artikkelin nimeltä "
Toki vain ateistejen päätä "pestään ideologisesti pöntössä", mutta näkisin että tähän on tulossa muutos. Hyvin nopeasti. Kiitos internetin, joka on kulttuuria jopa siinä määrin että se voi olla meidän kulttuurimme tuhon oleellisin siemen.
1: Ja valitan, jos poistamme sivistuksen ja kulttuurin, teemme kulttuurin tuhon. Ja tällöinkin ne tuhotut asiat edeltävät sitä tuhoa joten joku ideologisti voi tehdä teokraattisen ajatussolmun ja nähdä että normien rikkominen on rangaistus ja he haluavat toistaa prosessin uudestaan. Sillä historia opettaa heille mallin jota toistamalla tuho on varma.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti