keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Etsi Raamatusta : looginen virhepäätelmä

Tämä huomautus pohjautuu vahvasti Laura Nissin ja erään kuolleistaheräämisestä argumentoineen kristityn ja monien muidenkin skeptikoiden tuoreesti käymään keskusteluun. Jostain syystä silminnäkijäkertomukset, puheet tyhjistä haudoista ja muista kietoutuvat yhteen täsmälleen sillä rakenteella, jota tuo "Raamatun" jaekin heijastelee. ~ Heijastelee peräti tavalla jossa "yksi premissi - yksi jae" henki on harvinaisen vahvalla tasolla läsnä. Raamatun on selvästi tuolta osin kirjoittanut loogikko. Ei vain kovin hyvä sellainen. Mutta tietenkin Jumala on antanut meille kaikelle epäjärjen lahjan, jotta käyttäisimme sitä mahdollisimman paljon.

"Jos kerran julistetaan, että Kristus on herätetty kuolleista, kuinka jotkut teistä voivat sanoa, ettei kuolleiden ylösnousemusta ole? Jos ei ole kuolleiden ylösnousemusta, ei Kristustakaan ole herätetty kuolleista. Mutta ellei Kristusta ole herätetty, silloin meidän julistuksemme on turhaa puhetta, turhaa myös teidän uskonne. Silloin nähdään, että olemme antaneet Jumalasta väärän todistuksen, kun olemme väittäneet hänen herättäneen Kristuksen - mitä hän siis ei ole tehnyt, jos kerran kuolleita ei herätetä. Ellei kuolleita herätetä, ei Kristustakaan ole herätetty. Mutta ellei Kristusta ole herätetty, teidän uskonne on pohjaa vailla ja te olette yhä syntienne vallassa. Ja silloin nekin, jotka ovat nukkuneet pois Kristukseen uskoen, ovat joutuneet perikatoon. Jos olemme panneet toivomme Kristukseen vain tämän elämän ajaksi, olemme säälittävimpiä kaikista ihmisistä. Mutta nyt Kristus on herätetty kuolleista, esikoisena niiden joukosta jotka ovat kuolleet. Kun kerran kuolema sai alkunsa ihmisestä, samoin kuolleiden ylösnousemus on alkanut ihmisestä."
(1. Kor.15:12-21)

Kun tutkitte ylläolevien jakeiden statementteja premisseinä, sekä mietitte tämän suhdetta armeliaaseen lopputulokseen, mitkä loogiset virhepäätelmät läpitunkevat sen sanoman? - Tavalla jolla on hyvin syviä vaikutuksia moniin nykyajan apologetiikkaankin!
Vastaus: Osassa ketjuaon non sequitur, kokonaisuus kiertää itseään kehäpäätelmänä. Tämän lisäksi soveltaa jotain manipulatiivisia argumentteja, kuten toivottavuuteen vetoamista.

9 kommenttia:

Liisu kirjoitti...

Minun piti tuohon edelliseen kirjoitukseesi vastata ja vakuuttaa: En pure. Olen vilpittömästi sanojeni takana. Se kirjoituksesi oli muutenkin tavallista selkeämpi, helpompi lukea. Tai ehkä alan tottua tapaasi kirjoittaa, en tiedä.

Mutta tähän kirjoitukseen, siinä annettuun tehtävään, en osaa vastata. Ajattelen vain, että siinä maalataan sanoilla samaa maalausta, joka on jo olemassa. Todistellaan asioita sen omista premisseistä lähtien.

En tunne raamattua, mutta muistan joskus uskontotunnilla kuulleeni, että myös Lasarus heräsi kuolleista. Vahvistaako se asiaa vai ei?

Nyt Liisu jää lisäksi miettimään, minkälaista on perikadossa. Miksi sitä pelätään? Olen aina kuvitellut, että siellä olo on olla olematta. Se kullostaisi ehkä helpoimmalta ratkaisulta.

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

Tätä tekstiä on luettu aika monta kertaa. Se toki eroaa keltaisen lehdistön knoppitietovisan suuntaan normaalista linjastani. Se oli eräänlainen väsynyt kokeilu jotta saan vaihtelua.

Perinteikkäässä, joskin totuttelua vaativassa, tyylissäni asia tietysti tehtäisiin toisin. Siksi tuon linkin takana on "mallivastaus" "laiskoille". Eihän sitä saa vain väittää, vaan sen sijaan pitää näyttää.

mm kirjoitti...

Huomasitko, että Areiopagilla on Kaarle Kurki-Suonion kirjoitus. http://www.areiopagi.fi/ Hänestähän olen kanssasi keskustellut kerran vähän pidempäänkin. http://mutkimus.vuodatus.net/lue/2012/07/998-kaarle-kurki-suonio-tieto-ja-usko-edit-080812-kuvansiirto-onnistuu-taas

Tähän kysymykseesi: Tämä on minulle hyvin tärkeä kohta Raamatusta, suorastaan hykerryttävä. On huomattava sen kaksiosaisuus. Toinen osa, se mistä kristityt alkavat uuden sisäisen ajanlaskunsa, alkaa kohdasta Mutta nyt...Jos sitä kohtaa ei olisi, kristityt todella olisivat hoopoja omissakin silmissään...

"Mutta nyt" ei viittaa tietoon eikä logiikkaan, vaan uskoon, jonka sanotaan olevan sen todellisuutta, mitä toivoo, ja sen näkemistä, joka ei näy... Ulkopuolisen tarkkailijan mielestä tämäkin on ihan hoopoa, ei konkreettista... Siitä kertominen on parhaimmillaankin vain mallintamisen yritystä. Siitä Kurki-Suonio taas näyttää kirjoittavan...

Niin ja se perikato: Se on yritys kääntää suomeksi käsite: "lopullinen, kertakaikkinen häviö, tuho, turma, turmio, loppu"

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

Ei varmasti viittaa. Otat minut kenties liian vakavasti. Osittain siksi, että teen kaiken ankaralla ja vakavalla naamalla. Muista : Olen myös ammattitrolli. Pahin vakava naama on silloin kun ei olla sitä mieltä. Leikittelen pömpöösin tyylini ja kiroilevan idiootiksi hokemisteni kanssa myös asioita joista en ole samaa mieltä kuin itse kirjoitan. (Miksi kiusaan näin kovin itseäni, mielestäni mukavaa miestä?)

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

Ja tuttu epäsymmetria jatkuu.

"Yhä väitetään, että tieteellinen maailmankuva on syrjäyttänyt kristillisen uskon vanhentuneena, kristitty ei voi ajatella tieteellisesti, eikä tiedemies voi olla kristitty. Tämä on kuitenkin ristiriidassa sen tosiasian kanssa, että nykyisinkin monet tieteenharjoittajat ovat tunnustavia kristittyjä tieteen monien historiallisten suurmiesten tavoin. Tieteellisen ajattelun ensimmäinen ehto on, että tosiasiat hyväksytään."

Nähdäkseni kanta on enemmänkin se, että uskonnosta ei voi tehdä tiedettä. Ja että tosiasiat hyväksytään ja mahdollisimman vähän muuta. Tieteenharjoittajan kristillisyys ei ole samaa kuin tieteen kristillisyys, aivan kuten ateistisen tieteenharjoittajan tiede ei ole ateistista (sanoi siihen Tapio Puolimatka mitä tahansa).

Syytös "väitetään että kristitty ei voisi tehdä tiedettä" on jopa sen verran leimaava, että voidaan kysyä onko se olkiukko. Sukua sille kuin sanoisi että "kaikki kristityt ovat nuoren maan kreationisteja". Eiväthän ne ole edes ID:läisiä kaikki. Toki jotain vapaa-ajattelijaänkyröitä löytyy. Mutta no, uusateismi, tuo tämän ajan muoti-ilmiö on irrottautunut tästä aika vahvasti ja vapaa-ajattelijoiden rooliksi näyttää jääneen se että he yrittävät mukautua ja houkutella uusateisteja riveihinsä, lähinnä sitä kautta että vaikka ideologiassa on isompia eroja kuin katolisten ja luterilaisten välillä, niin vapaa-ajattelijoilla on infrastruktuuria yhteisötoimintaan, toisin kuin määrältään suuremmalla uusateistien joukkiolla.

Muuten ; Totuuden rajattomuus on tässä mielenkiintoinen. Itse nimittäin ottaisin Niiniluodon näkemyksen jossa rajattomuuden sijasta voitaisiin miettiä matematiikasta raja-arvoa. ; Tiede voi ratkaista kaikki todellisuuden ongelmat (jos maailma on ontologisen naturalismin ehtojen mukainen). Se ei vain voi koskaan olla ihan varma että oikeat kaavat ovat käsillä. Niiniluotohan korostaa että todenmukaiset induktiot voivat olla täytenä käsillä, mikään määrä korroboraatiota ei vain osoita muuta kuin että jännästi näyttävät kestävän. Ei voida tietää kaataako seuraava empiirinen testi induktion. Mutta oikeat kaavat voivat olla käsillä tavalla jossa ne eivät koskaan myöskään kaadu, eikä tieto sitä kautta enää täydenny muuta kuin "triviaalisti" siten että korroboraatiotestejä on lukumäärällisesti enemmän.

Siksi "tiede on rajallinen, totuus rajaton" on jotain joka sisältää varsin epätieteellisiä premissejä. Tosiasioiden lisäksi hyväksytään muutakin. Niiniluodon "lopullisen tiedon umpikujassa" oleva skientisti taas ei tälläistä tarvitsisi.

Ei sillä että olisin vakuuttunut täysin. En ole edelleenkään ateisti.

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

Suora linkki siihen Kurki-Suonioon on varmaan tarpeen, jos joku tätä lukee vuoden päästä. (Tietäisitte vaan miten vanhoihin juttuihin tulee kommentteja. Tämä blogi ei ole ajankohtaisblogi, ja selataan tiettyjä aiheita jälkikäteen pitkästikin. On jännä kohdata menneisyyden minäänsä jonka juttuja on jo unohtanutkin ja vastata tämän menneisyyden minän tekojen seurauksista.)

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

Täällä käsitellään keveästi sarjakuvan avulla ongelmaa jonka molemmat puolet on otettu huomioon. Taustalla on se, että Pigliucci, tiedettä puolustava filosofi jota arvostan kovasti (ja joka tekee siis sofistikoituneempia juttuja kuin sarjakuvablogaukset), on pettynyt siihen että uusateistit laajentavat tieteellisyyden määritelmää siten että se kattaa etiikan. Kohteena on etenkin Sam Harris, joka on luonut omanlaisensa ateistisen objektiivisen moraalin, jossa tiede paitsi voi, niin myös ehdottomasti voi, käsitellä etiikkaa.

Se on toki sisäisesti koherentti, mutta ponistaessaan laajennukseen usein hylätään filosofian arvostus. Ja Pigliucci haluaa tarttua tähän.

Samalla tulee esiin sekin, että kun selitetään tieteen rajoista, vastaan tulee usein jonkinlainen versio non-overlapping magisterioista joka taas väittää että asia olisi suoraan ja automaattisesti mahdotonta. Tällöin sanotaan että tietystä näkökulmasta etiikkaa ei saisi tarkastella ollenkaan.

Näiden ääripäiden välissä on mentävä. Tieteen rajojen ulkopuolella ei välttämättä ole mitään, edes etiikkaa. Mutta saattaa olla. Samoin tieteen sisäpuolella ei välttämättä ole mitään etiikkaa tai perimmäistä totuutta. Mutta saattaa olla. Se, että keksitään "kohteliaisuusrajoitteita", "tabuja" tai "määritelmällisiä interventioita" ja pidetään niitä ehdottomuuksina ovat itsessään ja lähtökohdiltaan sekä huonoa tiedettä että huonoa filosofiaa.

Anonyymi kirjoitti...

Onko mukavaa kun tyypit täällä nuolee sun persettä? Vihalistaan meni!

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

Perseennuolenta, tarkoittanet sitä kun se rajoittuu kyberavaruuteen, eikä ole fyysistä? Ehdottomasti se silloin on hieman häiritsevää.

Mutta kun perseilee niin paljon kuin minä, niin ei kai sitä muutakaan tarjottavaa ole kun perseily. Niitä roiskeita lentää kaikkialla, osa ilmeisesti suuhun asti. Että uusi blogini linja olkoot "Tasa-arvoisesti persettä nuoltavaksi kaikille ikään ja sukupuoleen katsomatta."

Että kiitos viiltävästä analyysistä. Persettä täällä nuollaan niin että hitaampaa kateeksi käy. Ainakin kommenttiasi katsoessa tulkitsen että näyttää todella käyvän. Mutta niin se on, täällä puolifilosofisessa pinnallisessa runsaudensarvessa. Olo on kuin jouluna. Keskelle pöytää läimitään iso sian perse. Että ime siitä!

PS. Jeesus. Tästä kommentista tullee osa mun virallista markkinointia. Sitten sanovat että anonymikommentoijat ovat ääliöitä jotka eivät edistä mitään. Että anonyymit suoltavat epäkohteliaisuuksia ja typeryyksiä joita eivät omalla naamallaan kehtaa sanoa. Mutta kenties asia on niin, että huomenna sinä olet selvä, mutta minä olen yhä ääliö.