perjantai 10. tammikuuta 2014

Pahaa verta

"Skeptikot” jotka yrittävät kumota Dean Radinin kaltaisten tieteellisiä tutkimuksia, päätyvät lopulta väitteisiin, kuten ”Jos se olisi totta, tietäisimme sen jo” - mikä on klassinen esimerkki virheellisestä kehäpäätelmästä, joka lähentelee omahyväistä ja ylimielistä doktriinia."
(Magneettimedia, "Modernin tieteen 10 virheolettamusta")

Ylläoleva lausunto on hyvä esimerkki siitä miten tieteeseen usein suhtaudutaan. Sitä voisi pitää äärimmäisen typeränä, mutta toisaalta siinä on ymmärrettävä ulottuvuus. Nimittäin se valottaa sitä, miten tiedekritiikin olennaisin osa on se, että tieteellistä ajattelua ei tunneta. Tiede sekoittuu doktriiniksi ja maailmankuvaksi välittömästi tietyn virheen jälkeen.

Virhe on filosofisesti se, että empiria sekoitetaan loogiseen positivismiin. Arkimielelle sopivammin tämän voisi sanoa niin, että empiriavaatimus nähdään ajatuksena tieteen kaikkivoipaisuudesta. Ja että skeptikon henkenä on se, että jos asia olisi tieteellinen se tiedettäisiin jo nyt. Jos tämä pitäisi paikkaansa pitäisi uskoa metafysiikattomaan tieteeseen joka ei voisi edistyä. Ja se olisi todellakin doktriini.

Ilkka Niiniluoto on kirjoittanut tähän liittyen siitä miten fallibilismi on falsifikaatio -oppinsa kautta pakottanut tieteen pois ehdottomuudesta. Kun jokainen teoria on voitava jollain havaintoaineistolla osoittaa vääräksi, on jokainen teoria aina ja koko ajan uhan alla. Tällöin tiedettä kuvaa edistyvyys tai ainakin potentiaalinen edistyvyys. Ja empiria on tämän ehdon toteutuessa pakosti doktriinin vastakohta.

Toki falsifikaatiokriteeri on monista liian tiukka, mutta loogisen positivismin jälkeen luovuttiin verifikationismista ja kulma siirtyi havaitsemisen suoranaisuudesta kohti itsekriittisyyden ja kokeilun ja testaamisen suuntaa. Siksi voidaankin sanoa että tieteenfilosofiasta perillä oleva empirian kannattaja väittää hyvin harvoin niin, että "jos olisi totta, tietäisimme". Sen sijaan kysymys lähtee siitä että väitelauseita on heitetty ilmaan. Ja tällöin kysymys on episteemistä eikä ontologista. Kysymyksen muoto on tällöin ; "jotta voidaan tietää asiasta ja väittää sen puolesta jotain pitäisi olla evidenssiä". Ero näiden kahden välillä on valtava ja jos ei älyä sitä, pitäisi tajuta että taidot tieteestä ja käsitteellisestä ajattelusta ovat niin huonot että sitä vaan häpäisee itsensä jos niistä sanoo yhtään mitään tieteenfilosofiaan, tietoon ja perustelemiseen liittyen. Että olisi hiljaa ja vaikka harjoittelisi ensin jotta olisi mitään annettavaa kenellekään eikä muut olisi pelkästään egonrapsuttelua varten.

"Loogisen positivismin harhan" vuoksi moni ajattelee siihen malliin, että jos johonkin asiaan olisi tieteellinen ratkaisu, se olisi jo keksitty. Ja siksi magneettimedia päätyy jo omassa artikkelissaan omituiseen asennevammaan jossa se ensin aivan oikein näkee että tietty asennoitumistapa on dogmaattista ja idiotiaa. Mutta sitten se tunnistaa sen väärässä paikassa ja ei tunnista sitä omassa toiminnassaan. Ja näin päädytään sanomaan sellaisia asioita kuin "Suuri osa modernista tieteestä on edelleen jumissa päättymättömässä virheellisten päätelmien kierteessä. Siksi lääke”tiede” esimerkiksi ei tarjoa vastauksia todella merkittäville sairauksille, kuten syöpä, diabetes, sydäntaudit, Alzheimerin tauti jne." Vaihtoehtohoito nähdään siis avomielisenä ja tiede ikään kuin torjuvana ja suvaitsemattomana.

Pieni pomppaus kummituksiin.

Asia ei ole merkitysketön. Kun tiedettä moititaan, esiin nousee usein sana "mekaaninen". Tämä on hieman erikoinen sanonta, sillä kun katsotaan pseudotieteellisiä näkemyksiä, siellä on hyvinkin tarkkoja väitteitä jotka koskevat nimenomaan maailman toimintaperiaatteita.

Se paistaa hitusen esiin jo magneettimedian ekvivokaatiolausumasta jossa sanotaan, että "Koomista on se, että tiedemiehet käyttävät mieltään yrittäessään todistaa, ettei ”mieltä” ole olemassa." Monestihan tässä on kysymys mielen toimintaperiaatteesta. Joku redusoi mielen pelkästään aivotoiminnaksi kun taas joku toinen vetoaa eksoottisiin toimintamekanismeihin joita ei kuitenkaan ole osoittanut. Omituisuus rakennetaan siten, että neurologiaa puolustavan mielen käyttö tarkoittaisi samaa kuin yliluonnollisen mielen käyttö ; Tämänlaisia rakenteita on helppoa keksiä ja voitaisiin sanoa, että on koomista miten aivomassaa käyttävä selittää aivomassansa olevan yliluonnollista. Tämä ei tietenkään ole argumentointia, vaan idioottimaisuutta, tarkalleen ottaen ekvivokaatio -päättelyvirheen käyttämistä. Magneettimedia esittää tälle vaihtoehtoiselle mielen toimintaperiaatteelle seuraavan kuvauksen "Olen vakuuttunut siitä, että muistot tallentuvat holografisesti sekä aivokudokseen, että aineettomaan henkiseen matriisiin, joka on vuorovaikutuksessa fyysisten aivojen kanssa."

Kysymys on edelleen siitä, miten tämänlaisesta aineettomasta henkisestä matriisista tiedetään. Itse asiassa mielenfilosofiassa aihe on tuttu. Klassinen dualismi on kaatunut juuri siihen että vuorovaikutus joka vaikuttaa aineen ulkopuolelta aineen kanssa johtaa aineen ja energian säilymislain rikkoutumiseen. Tätä taas ei ole havaittu. Ja ilman tätä havaintoa kaikki tämänlaiset konseptit näyttävät olevan yhtä mahdottomia kuin ikiliikkuja - esimerkiksi juuri sen vuoksi että ikiliikkuja vaatii aineen ja energian säilymislain rikkoutumista.

Kenties selvemmin asia nousee esiin kun kävin tuoreesti keskustelemassa kummitusten ystävien kanssa. Siellä kummituksia selitettiin muutamallakin toimintaperiaatteella (a) Kummitukset ovat aikavääristymiä, aika kuvattiin sipulinkaltaiseksi päällekkäiseksi kerrostumaksi joiden läpi kuultaa. (b) Kummitukset olivat ympäristöön tallettuneita muistoja ja tuntemuksia. Ihminen siis vuorovaikuttaa fyysiseen ympäristöön ja jäljelle jää tallenteita samaan tapaan kun kasettinauhurille. (c) Kummitukset ovat henkimaailman olentoja jotka käyttävät energiaa. Siksi kummitusten lähelle tulee kylmä, kun ne imevät energiaa ympäristöstä. Näin kummitus itse on havaittavissa sähkömagneettisesti ja sen ympärillä on kylmiä pisteitä.

Nämä kaikki ovat mekaanisia selityksiä. Niitä itse asiassa kuvasi sama erikoisuus kuin mikä kuvaa uskovaisten suhtautumista vaikka Joonan kertomuksiin. ; Tiede on tärkeää, koska se pienentää ihmettä. Mutta kritiikkiä ei siedetä. Kummitusihmiset pahastuivat kun pyysin heiltä tarkkuutta. Jo lähteiden pyytämistä pidettiin typeränä, koska "eihän sitä kaikkea voi muistaa". Huolellisuus tässäkin mielessä nähtiin nuivana, joka ei sovi "meidän rentoon henkeen".

Loppujen lopuksi kun esitetään väite ajan rakenteesta, se on suora kannanotto siihen miten aika vaikuttaa kameran kaltaisiin havaintoaineistoihin. Siksi meidän tulisi saada tämän mukaisia tuloksia. Samoin kylmän pisteen keräytymisen ja sähkömagneettisen toiminnan aktivoitumisen samanpaikkaisuus on luonnonilmiö joka olisi havaittavissa, mutta ei kovin uskottava ; Kun syydät jonnekin sähköä, paikat kuumenevat ja syntyy todennäköisemmin tulipaloja. Näin ollen tässä olisi selvästi hyvin laadukas testi kummituksille. Näitä testejä ei sitten haluta tehdä, koska toiminta on sitä että kytätään laitteiston kanssa kellarissa ja kuvataan fenomenologisia tulkintoja. (Kummitukset eivät kuulemma hypi päivisin linsseihin. Ja miksi näin on? Kun luotettavaa dataa ei saada yökykkimisestäkään ja päivisin ei edes kokeilla?) Dataa ei yhteistulkita. Ja niin edespäin.

Lopputuloksena onkin se, että kummituspiireissä kummitus on itsessään liian suuri ihme. Se oikeutetaan mallilla joka "tekee sen mahdolliseksi". Kuten vaikka ajatuksella siitä että ympäristö tallettaa ihmisten liikkeitä ja puheita ilman että tätä varten tehdään erillistä konetta. Tämä tekee kummituksesta "mahdollisen". Tätä ilmiötä ei lähdetä todistamaan - eli vaikkapa oteta kiviä ja yritetä nostaa niistä esiin tietoja sen ohi kulkeneesta ja näin demonstroida että ilmiö on uskottava. Nämä tieteelle eksoottiset elementit taas oikeutetaan sillä, että moni uskoo kummituksiin. Tämä on itseriittoinen kehä, jonka kaltaiset ovat doktriinejen ydintä. (Siksi onkin huvittavaa kun nämä ihmsiet huutavat että tiedekin on uskonto.)

Pesin tukkani ja makasin
sängyllä. Takaraivostani
jäi märkä läikkä joka
näyttää naamalta.
"Todiste" ja "mahdollisuus"
sille, että olen henkinen tiikeri?
Tiikerinmetsästäjäthän pitävät
naamaria takaraivollaan...
Vitsin voisi tiivistää siihen, että kummitusihmiset kokevat olevansa rentoja ja avomielisiä koska he ovat laiskoja ja huolimattomia. He "eivät viitsi vääntää väitöskirjaa". Arkikielisesti ja kohteliaasti tämän voisi selittää siten, että heidän maailmankuvan ytimessä ei ole tieto vaan mahdollisuus. Mahdollisuus muuttuu tärkeäksi jos se on kiinnostava tai tunteita herättävä. Ja kriitikoilta vaaditaankin siksi luopumista tiedosta ja selvittämisestä, tyytyä toteamaan tietämättömissä tilanteissa, ettei tiedä. Mysteeri on syy seikkailulle, ja se on jännittävä asia. Ja siksi skeptisyys kummitustutkimuksen yhteydessä olisi tyhmää, turhaa. Ja liian vaivalloista.

Siksi ikkunanheijastuksissa nähdyt naamakuviot ovat todiste. Samoin kuin hahmot nähdään muuallakin, sielläkin missä niitä ei oikeastaan ole. Paremman puutteessa digivalokuvien yleiset valotusvirheet tulkitaan "orbeiksi" joiden väitetään olevan sähkömagneettista energiaa jonka ympärillä on kylmää. (Koska valokuva, ei koska sama kohde on lämpökuvattu ja mitattu sen sähkömagneettiset voimat...)

Kaikkien näiden mutkien jälkeen voimme palata vaihtoehtohoitoihin. Ja otsikkoon.

Skepsis RY:n facebooksivuilla on juuri nyt väännetty erikoisesta verisestä palvelusta. Suomen verikuvaajat.fi on herättänyt ihmetystä. Tätä on moitittu monelta kannalta ja verikuvaajien edustaja on ollut puolustamassa asiaa. Palvelussa tutkitaan verta, ja ennen kaikkea sitä kuinka paljon kuivuneessa veressä on punaisia ja valkoisia alueita. Tämä nähdään hyvin monisyisessä valossa. Asia liittyy pääosin "elävän veren kuvaamiseen" liittyvään vaihtoehtohoito-elämäntapa -tyyliseen asenteeseen. Samaan cranc magnetism -klikkiin kuuluu myös syntimittari.fi:stä tuttu hengellinen ulottuvuus ; Veren väri nimittäin liitetään suoraan syntiin. Lisäksi kuvaus on helppoa, taidon voi oppia pientä kurssimaksua vastaan muutamassa päivässä. Tästä on sitten tehty palvelu. Skepsiksen kinasteluun otti osaa myös dropper -kuivaverianalyysin kehittäjistöön kuulunut, heidänkin menetelmässään verestä näkee muun muassa syntisyyden.

Koska pisaran verta voi ottaa ilman kovin suuria riskejä, yritys on keskittynyt keskeisten väitteiden sijasta myynninedistämiseen. Asiakas uskoo mitä haluaa ja valta on asiakkaalla. Ja uskottavuutta omalle asialle tuodaan siitä että jos ihminen tulee jotain hakemaan, niin sitten sinulla on jotain annettavaa.

Osittain tämä tapaus heijastelee laajempaa kulttuurista ongelmaa. Yrittäjyyteen (ja etenkin kun ihmisiä pyritään kannustamaan yrittäjyyden pariin) liitetään mantraa, jossa tärkeintä on että on vahva visio, tärkeintä on että uskoo itse omaan tuotteeseen. Nähdäkseni tässä juridiikka on yrityksen puolella. Mutta laajempi etiikka ei.

Mutta olen kuitenkin empiristi. Monet ovat keskustelleet veren hyytymiseen vaikuttavista tekijöistä, valkosolupitoisuuksista ja muista vastaavista mekaanisista ja eimoraaliin sidotuista elementeistä, jotka selittävät valkoisia ja punaisia alueita ja ennen kaikkea niiden prosenttiosuuksia, olen kiinnostuneempi itse ilmiöstä.

Joku voisi sanoa että Jumala ja synti ovat yliluonnollisia. Mutta koska synti liitetään tiettyihin asioihin, ja nyt se sidotaan myös veren mitattavaan ulkonäköön, tehdään itse asiassa mekaaninen väite todellisuudesta. Ja tämä olisi periaatteessa kohtuullisen helppo testata. Asia voitaisiin tehdä seuraavalla koejärjestelyllä, jossa mitattaisiin kahta asiaa samanaikaisesti ; validiteettia (testi mittaa sitä mitä se väittää testaavansa) ja reliabiliteettia (mittaustapa ei ole altis satunnaisheilahteluille). On selvää, että tässä testissä voi olla reliabiliteettia ilman validiteettia ja validiteettia hyvinkin pienellä reliabiliteetilla. Mutta perusteltu ja toimiva tuote tarvitsee molemmat. Ilman sitä se kuuluu horoskooppien rukkaajien tapaiseen sinänsä lailliseen mutta silti ihan typerihtimisperustaiseen skeneen.

Tutkimus tapahtuisi siten, että otamme koeryhmiä. (Vaikka 30 tyyppiä per ryhmä.) Koottaisiin seuraavat ryhmät:
1: Ryhmä murhasta tuomittuja vankeja.
2: Ryhmä ateisteja.
3: Ryhmä kristittyjä
4: Ryhmä hinduja, ja muita vastaavia uskovaisia
5: Ryhmä syntyisi siten, että samalta, ehdottomasti tavalliselta, henkilöltä otettaisiin 30 näytettä.

Ensimmäinen tutkija ottaisi näytteet. Sitten hän arpoisi näytteille numerot. Hän tietäisi mikä arvottu numero liittyy mihinkin näytteenottoryhmään. Otetut näytteet asetettaisiin esille arvottujen numeroiden järjestykseen. Ensimmäinen tutkija poistuisi koetilasta, ei näkisi toista tutkijaa, ja keräisi yhteydet siitä kuka on kenenkin näytteen takana mukanaan ennen poistumista.

Toinen tutkija menisi "tyhjään huoneeseen" hakemaan näytteet ; Näin tutkijat eivät kohtaa eivätkä vaikka eleillään vahingossa vihjaa yhdenkään koenäytteen taustasta. Hän analysoisi tulokset. Kaikille ryhmille annettaisiin luokitukset samaan malliin.

Lopputuloksena on luokittelu, jossa pitäisi kyetä erottamaan tilastollisesti arvausta paremmin mikä näytteistä on kristityn ja mikä muun. Samalla saataisiin mielenkiintoista tietoa siitä onko uskovaisuus vai pelkkä kristinusko parempaa kuin muut. Tai sitten huomattaisiin että eroa ei syntyisi. Merkittävää on, että siitä näyteryhmästä joka on otettu yhdeltä henkilöltä katsottaisiin lähinnä sitä, että onko kaikki näytteet arvioitu samaan luokkaan. Se arvioisi reliabiliteetin koska se on sokkoutettuna muiden joukkoon. (Jos tiedät että ne ovat samasta lähteestä, samaan luokkaan laittaminen onnistuu petkuhuiputuksellakin.) Muut ryhmät mittaisivat validiteettia. Kyky erottaa ryhmät toisistaan tilastollisesti konsistentilla tavalla olisi tällä kohden hyvinkin syvä ja konkreettinen testi.

Tämänlaista totuustarkastelua ei ole tehty. Sen sijaan keskiössä näyttävät olevan anekdootit, joita kutsutaan "haastatteluiksi". Tässä kohden on syytä huomata, että usein haastattelujen ongelmana on se, että ne mittaavat asiakkaan uskoa. Kun kysyt hinduilta, saat hindujen maailmankuvan mukaisia kannanottoja. Ja tämä ei varmenna että hindulaisuus on tosi. Tämänlaatuinen toimii jos pitää kuvata maailmankuvia, ei silloin jos mitataan totuusarvoja tai perusteluja.
1: Siksi poliisikin joutuu kuulusteluissa käyttämään metodeja, joilla vastauksia ei ohjailla ja manipuloida tiettyyn suuntaan. Ilman oikeita metodeja poliisi vain luottaisi että rikollinenkaan ei valehtelisi kuulusteluissa vaan kaikki ovat viattomia. Ilman oikeita metodeja poliisi päättäisi intuitiolla kuka on syyllinen ja kuluttaisi tutkimukset siihen miksi tämä tietty ennakkoluulot sytyttänyt ihminen on myös tehnyt tuon rikoksen. (Joka on siis enemmän kuin se, että on poliisista epämiellyttävä ihminen.) Ilman oikeita metodeja poliisi uskoisi että silminnäkijä ei erehty tai muista väärin tai puutteellisesti.

Valitettavasti jokainen vaihtoehtohoito -pseudotiede nojaa tämänlaiseen väärään logiikkaan, jossa yksittäistapauksista ei tehdä tilastoja vaan niistä vedetään epäpäteviä syy-yhteyksiä kasaamalla niitä yhteen. Moni elementti vahvistusharhasta lähtien painottaa siihen että vaikutuksien yhteyksiä nähdään silloinkin kun niitä ei ole. Ja lisäksi keskustelu siirtyy välittömästi asiasta ihmiseen. Argumentin sijasta vedotaan auktoriteettiin, asiakas on siis auktoriteetti jonka luotettavuutta ei saa kyseenalaistaa koska kysymys on haastattelun tuloksesta ja evidenssistä. ; Kriitikko siis loukkaa ehdotonta totuutta ja ihmistä. Ja tätä ei saa kutsua doktriiniksi, koska tiedekin on uskonto.

Oikein tilastollisesti käsitellyt tulokset eivät ole vain kasa anekdootteja vaan korrelaatioita osoittavia. Ja itse asiassa voidaan sanoa että antamassani testissä onkin kysymys siitä että monta anekdoottia asetetaan esille, niiden laatu arvioidaan ja valvotaan, tavoilla joka estää tuloksissa sen, että niitä olisi valikoitu, cherry pickata, omia mieltymyksiä osoittamaan.
1: Mikä on helppoa. Jos veren väri liittyy vaikka hemoglobiinitasoon, löytyy kristittyjä joilla on hyviä tuloksia ja kristittyjä joilla on huonoja tuloksia. Otetaan esille vain ne jotka ovat hyviä ja selitetään että ne muut ovat olleet "piilevillä tavoilla huonoja" ihmisiä, eivätkä siis oikeita kristittyjä. Selitys sopii havaintoihin ad hoc, eikä ole ristiriidassa aineiston kanssa. Se on myös idioottimaista ja pöpiä, koska se ei johdu siitä että aineisto olisi analysoitu vaan siitä että henkilö on hyvä saivartelemaan, kikkailemaan ja petkuhuiputtamaan tekosyiden kanssa. ; Havaintoihin osuminen syntyy siis jonkinlaisessa omituisessa idiotian, sosiopatian ja luovuuden bermudan kolmiossa.

Kun myy tuotetta ja väittää sen liittyvän tiettyihin asioihin, olisi mielestäni eettistä - ihan riippumatta siitä mitä laki sanoo - ensin tehdä testit joilla uskottavuus syntyy. Sitten vasta tehdään tuote ja ryhdytään markkinoimaan sitä. Usein hörhöttely lähteekin sovelluksesta, joka sitten tuotteistetaan liike-elämän vaatimusten vuoksi. Ja unohdetaan että hyveellisellä ihmisellä sovellus on seuraus saaduista tuloksista.

Ei kommentteja: