sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Päähän vai munille ; Miten Jumala ilmituo itsensä luotettavasti?

Tai jos blogauksestani
ei tulekaan mielenkiintoista.
Niin tämä palvelee syvästi
Internetin syvintä luonnetta.
Olen kirjoittanut kohtuullisen paljon Plantingan ajattelusta. Näkökulma tässä on usein ollut ulkopuolinen. Tällä kerralla yritin ottaa "avomielisesti" kantaa sisäpuolelta. Tälläkin on seurauksia, kenties mielenkiintoisia sellaisia.

Ensimmäiset pienet ihmeet alkavat jo kun mietitään taetta ja Jumalaa. Plantingan argumenttihan on se, että ilman teismiä ei ole kovinkaan todennäköistä, että uskomuksillamme olisi tae (warrant). Plantinga olettaa että ihmisillä on tae, joten ateismi on selvästi väärin, epätosi.

Koska olen aikaisemmin ihmetellyt että miten niin meillä on "ilmiselvästi" tae. Etenkään kun Plantinga itse korostaa että uskomusten vahvuus ja kokemusten autenttisuus ei riitä. Ja että jos olemme syntyneet evoluutiolla, aistimme ja älymme ohjaavat meitä hengissäpitävään toimintaan eikä Totuuteen. Ja että emme tässä tilassa voi erottaa mikä on totta ja mikä ei. Näin ollen Plantinga selvästi piilottelee jotain.

Mutta nyt kun en jumita tämänkaltaisiin, vaan otan tämän jonain joka nyt vain hyväksytään. On hyvä joustaa joskus, koska tällöin ei jäädä yhteen virheeseen jumiin. Voidaan oppia hyviä puolia. Tai kun puhutaan teologiasta, löytyy yleensä uusia ja erilaisia virheitä. Ei siis pidä jumittaa yhteen virheeseen koska tämänlainen sulkusilmäisyys jättää monta kiveä kääntämättä ja vielä useamman käänteen kivittämättä.

Ensimmäisenä huomiona

Plantingan mukaan Jumalallakin on kognitiviisia piirteitä. Jumalaa kohdellaan myös tietämisen kautta. Kaikkitietävyys ja kaikkivoipaisuus kertovat että Plantingan mukaan Jumalallakin on tae. Tämä on erikoista, koska tämän pitäisi tarkoittaa sitä että Jumalan kognitiot ovat itsessään kyseenalaiset. Tässä kohden voidaan sanoa että Jumala voisikin olla kuten ohjelmoija. Ohjelmoija jolla ei ole taetta voi ohjelmoida, mutta ei totuuteen vaan omalla hengissäpysymisnormistollaan. Ja näin ohjelmoija voi siirtää korkeintaan oman tasoisen takeen eteenpäin. ; Tämän argumentin vahvana puolena on se, että se korostaa että Jumala ei olekaan takeelle välttämätön. Ja vielä tarkemmin. Jumala ei ole todennäköiselle takeelle välttämätön. Sen heikkoutena on se, että Plantinga sitoo warrantittomuuden evoluutioteoriaan. Hän ei itse asiassa kumoa naturalismia, tai sitä että ontologinen naturalismi ei voisi johtaa takeelliseen ajatteluun. Hän kumoaa vain naturalismin jossa evoluutio on osana. (Siis jos pelaamme tällä "reilulla pelikentällä".) On hyvin epätodennäköistä että Plantinga uskoisi Jumalan syntyneen evoluutiolla - tai yhtään mitenkään, jos ollaan aivan tarkkoja.

Ensimmäinen, puolivitsinä tehty iteraatio, voi johtaa tarkempiin mietteisiin takeen luonteesta.

Plantinga on 60 -luvulta lähtien rakentanut ajatusta jossa Jumala on perusta (properly basic). Eli uskomukset materiaalisiin objekteihin, menneisyyden olemassaoloon ja toisten ihmisten tietoisuuden olemassaoloon ovat uskottavia. Plantinga korosti että Jumalaa ei päätellä vaan havaitaan. Tähän tarkoitukseen hän nappasi James Calvinin jumala-aistin (sensus divinitatis). Myöhemmissä versioissaan hän on korostanut että Jumala on perustava myös siinä mielessä etä uskomukset materiaalisiin objekteihin, menneisyyden olemassaoloon ja toisten ihmisten tietoisuuden olemassaoloon ovat vähemmän perustavanlaatuisia. Jumalaa tarvitaan antamaan niille varmuuden. Kirjassaan "Warranted Christian Belief" (s. 156) Plantinga esittää asian seuraavalla tavalla : "Put in a nutshell, then, a belief has warrant for a person S only if that belief is produced by cognitive faculties functioning properly (subject to no dysfunction) in a cognitive environment that is appropriate for S's kind of cognitive faculties, according to a design plan that is successfully aimed at truth."

Tässä kohden on korostettava, että Plantinga pelaa usein warrantilla kuin se olisi binaarinen tila. Hänen EAAN -argumentaationsa nojaa toistuvasti jonkinlaisiin todennäköisyyslaskelmiin, joissa kaikkien asioiden olisi osuttava yhteen täsmälleen. Mitään joustoa tässä kohden ei anneta. Ja lopputuloksena onkin se, että kohteella joko on tae tai ei ole. Ei ole mitään "melkein taattua". On vain todennäköisyys jolla tae joko on tai ei ole. Kuitenkin puhuessaan uskonnoista Plantinga käsittelee taetta kuin se olisi harmaasävyinen. Teistien kohdalla tae on siis tarkkuuskysymys. Hän jatkaa em. "Warranted Christian Belief" -kirjassaan että "We must add, furthermore, that when a belief meets these conditions and does enjoy warrant, the degree of warrant it enjoys depends on the strength of the belief, the firmness with which S holds it."

Uskovaisten maailmassa
älyllistä kikkailua tarvitaan
jotta emme muuttuisi
vauva-Hitlereiksi ja joutuisi
paholaisen räkälaukkuun.
Näin ollen Plantingan argumentissa on selkeä jännite. Ollaksemme "kunnon sisäpiiriläisiä" voimme tietysti kikkailla älyllisesti. Kun unohdamme että asia joko on tai ei ole mutta on harmaasävyinen voimme muotoilla asian vaikka seuraavaan muotoon:
1: Takeen todennäköisyys on pieni. Silloin meillä ei ole taetta. On aivan sama miten vahvasti ihminen uskoo johonkin. On aivan sama miten immersiivinen kokemus ihmisellä eksistentiaalisesti on. Hänellä ei ole taetta.
2: Takeen todennäköisyys on suuri. Silloin on katsottava vankkuutta (degree of firmness). Takeen todennäköisyys tekee meistä asteittain erehtyväisiä.

Plantingan niin sanottu A/C -malli korostaa että on episteemisesti mahdollista -eli on konsistenttia tietämämme pohjalta- uskoa että Jumala on luonut meidät niin että toimimme funktionaalisesti oikein episteemistä prosessointia vaativassa ympäristössämme. Ja että voimme spontaanisti ja luotettavastu tuottaa tosi uskomuksen Jumalasta. (Tämä on toki kehäistä, sillä jos meillä ei olisi taetta, olisi meillä silti kognitiivisesti konsistentti malli todellisuudesta, tämä on hänen naturalismikritiikkinsä ydinteesin EAAN -argumentin ydinmehuja. Mutta koska en ole "ulkopuolinen" tässä blogauksessa, ohitan tämän häiritsevänä mutta irrelevanttina.) Plantinga viittaa tässä Calvinin jumala-aistiin. Näin esimerkiksi jos ihminen katsoo taivaalle, silmä näkee tähtiä ja sensus divinitatis ei ole pelkkä päättelyketju joka sanoo "Jumala tekee tämän", vaan asia suoraa havaitaan. Samoin jumala-aisti sanoo että jos teemem jotain ja koemme että Jumala ei pidä siitä, niin tämä eettinen tuntemuskin on aistimus. Jumala-aisti siis havaitsee kohteen historian ja alkuperän ja siihen liittyvän jonkinlaisen ilmeisen objektiivisen moraalin (kun se on kerran havaittavissa olevaa moraalia ja kaikkea).

Plantingan mallissa Pyhä Henki toimii jonain joka korjaa sensus divinitatiksen. Tämä aisti on siis hieman kuten näkökykykin, ja muut aistit. Osa on esimerkiksi sokeita. (Reilu Jumala tuo Plantingan kalvinistinen Jumala, lähetyttää ihmisiä Helvettiin aistivamman vuoksi.) Ihmeparaneminen jumala-aistin kohdalla tapahtuu monille ihmisille. Synti, joka turmelee maailmaa aikaansaaden kärsimystä, kipua, pahan ongelman ratkaisemista ja muita vitsauksia on siis syy niin likinäköön kuin hengelliseen sokeuteenkin. Ja Pyhä Henki korjaa näitä aisteja. Kun jumala-aisti korjataan, aisti tekee kuten muutkin aistit. Vaikuttaa ihmisten affektioihin. Ja niin ihminen uskoo kristinuskon ytimen. Ei ole enää vihamielinen Jumalalle ja koe Raamattua vastenmielisenä rautakautisena epäeettisenä kirjana. Ja niin edespäin.

Miksi vain kristinusko - peräti tietty kristinusko?

Minäkin uskon vakaasti
tämänlaisiin. Ja olisi
ylen epäkunnioittavaa
pitää minulle tärkeää
uskonnollista vakaumustani
typeränä ja naurettavana!
Pahastun!
Plantinga todella tekee loikan teismistä suoraan kristinuskoon ja vain kristinuskoon. Tämä on erikoista, koska moni muukin uskonto voisi väittää että heidän Jumalansa on tuottanut oikein toimivat kognitiiviset kyvyt, ja että nämä ovat kohdistetut oikeisiin asioihin, Totuuteen. Ja että ne ovat episteemisesti hyväksyttäviä. Joten niissäkin on pakosti ainakin jokin määrä taetta. Ja koska monissa uskomuksissa uskomuksiin luotetaan vahvasti, eivätkä ne ole suoraan falsifioituja havaintoaineistollakaan, voidaan sanoa että nämä uskomukset ovat myös vankkoja juuri siinä mielessä kuin Plantinga esittää.

Kristitty filosofi James Beilby onkin moittinut Plantingan mallia erikoisesta syystä. Hänen maailmansa mukailee sitä hieman yksinkertaisempaa mutta tuttua ihmettelyä siitä että jos Jumala on kaikkivaltias, ja hän näyttäytyy jatkuvasti ihmisille spontaanisti, niin miksi eri maissa on eri uskonnot. Ja miksi Jeesuksesta ei tiedetty uusilla mantereilla ja alueilla ennen kuin maalliset lähetyssaarnaajat vierailivat heidän luonaan. Kyllähän Jumala kykenee nopeampaan viestintään!

Beilbyn mukaan jumala-aistin ongelma on siinä että uskonnoista riidellään enemmän kuin siitä onko jokin kohde vihreä vai ei. Monet uskonnot näyttävät täyttävän Plantingan asettamat ehdot. Joten syvimpänä ongelmana on se, että miksi Plantingan ajattelu väittää että asia koskisi jotenkin erityisesti kristinuskoa. (Peräti yhtä tiettyä kristinuskon muotoa, kalvinismia, tuota halveksittavaa ideologista ruttoa, joka jos on todella Jumalan hyvyyttä, niin minä menen ilolla ja riemulla Helvettiin mielipidevangiksi. Mieluummin se, kuin palvelen läpimätää diktaattoria vain siksi että tämä uhkailee kidutuksella.)

Kun Plantingan A/C -mallin hiotut versiot viittaavat pyhään henkeen, on selvää että hän sitoo asian niin että kristitystä väärät uskonnot ovat vääriä uskontoja ja että oleellinen viimeinen pala tietoa puuttuu. Valitettavasti muut uskonnot voivat rakentaa samanlaisia rakennelmia. Esimerkiksi sitoa aistien avautumisen vaikka shamanistiseen unennäköön, joka on paitsi syntymälahja (toisilla on syntyjään sensus divinitatiksen vastine ja toiset ovat sokeita) ja jota pitää harjoitella ahkerasti tietyin metodein. Kun kristityt eivät harjoita tätä unennäön taitoa, heillä ei voisi olla taetta kun oleellinen tieto puuttuisi.

Beilby ei toki käytä tätä vertausta. Hän sen sijaan nostaa esille sen, että usko ei episteemisenä kokemuksena juuri koskaan vastaa Plantingan warrant -mallia. Uskossa on usein heikkoja hetkiä. Ihminen ei lakkaa näkemästä sinistä väriä, mutta uskossa on usein heikkouskoisuuden kausia. Esimerkiksi Kierkegaardin uskonkuvaukset kuvaavat jopa hyvin monien kalvinistien uskonelämää. Tätä voidaankin pitää hyvin vahvana vasta-argumenttina koko Plantingan perustelu-universumille.

Ihmiset uskovat vahvasti mitä ihmeellisimpiin ja kulttuurisidonnaisimpiin asioihin. Ja kun he uskovat, heillä on kuitenkin helposti epäuskon hetkiä. Usko on hapuilevaa eikä mitään ehdotonta. Fanaattinen dogmaattinen ja kaiken epäilyn ulkopuolella oleva usko on jotain jota näyttää esiintyvän lähinnä mielenvikaisilla joilla kognitiiviset kyvyt eivät ole kunnossa, itsemurhaterroristeilla ja uskovaisilla niissä kaikista vihaisimpien ateistien uskonnonvastustusfantasioissa joissa uskonnosta ja uskovaisista halutaan antaa mahdollisimman hirviömäinen kuva.

Plantinga puhuu tässä tietysti synnistä. Että ihmiset eivät ole optimitilassaan. Mutta Beilbyn mukaan tämä koskisi sitä että relevantit kognitiiviset kyvyt heidän ympäristössään eivät olisikaan optimaaliset. Jumala olisi kenties luonut heille Eedenin puutarhaan kehot joilla on tae, mutta syntiinlankeemus olisi tuhonnut tämä. Synnin turmelema keho ja mieli eivät olisi takeessa edes Pyhän Hengen avustuksella. Tämä ei ole konsistentti tapa kohdella asioita. Plantingan argumentin voidaankin näyttää todistavan, että jos evoluutio ei anna taetta, niin mikään sellainen uskonto jossa on turmelevan synnin kaltaisia konsepteja eivät missään tapauksessa voi tarjota taetta. Sillä näissä minimiehdot eivät täyty. Näin ollen Plantingan puolustus asiaan johtaa toiseen ongelmaan. Ja kokonaisuuden kannalta voidaan ikäänkuin lähinnä valita sen valilla että potkitaanko päähän vai munille.

4 kommenttia:

Liisu kirjoitti...

Hei, minun on heti tunnustettava, kun yritin lukea tätä artikkeliasi, en ymmärtänyt juuri mitään, e ainakaan kaikkea. Se johtuu tietenkin siitä, että olen uskontoon liittyvissä asioissa sen ensimmäisellä oppiportaalla, s.o. pyhäkoulutasolla. Siellä kerrottiin Jumalasta, että hän on Isä meidän. Se taitaa olla myös virallisessa uskontunnustuksessa, johon en ole koskaan voinut ääntäni sijoittaa toisten äänten tunnustukselliseen sorinaan. Syy: en usko mitä ja mistä siinä puhutaan. Ylipäätään olen epäuskoinen. En voi sille mitään, Jumala anteeksi antakoon, jos on olemassa, ja onhan se, sillä mistä tämä kaikki muuten olisi peräisin. Suuresta alkupamauksesta. Mikä se pamahti? Ja mistä se alku? Ja miten siitä eteenpäin. Jonkun siinä on täytynyt toimia että jonkinlainen järjestys maailmankaikkeuteen on luotu. Vai voiko sellainen tapahtua itsestään. Mekaanisesti?

Minusta tuntuu että ihmiset itse synnyttävät uskonsa. Tekevät siitä itselleen ymmärrettävän. Ja väittävät että juuri se mihin hän uskoo, pitäisi kaikkien muidenkin uskoa. Mistä muuten uskonsodat ja väittelyt johtuisivat. Kirkolliskokouksissa jotkut hämärät tyypit päättävät suurten ihmismassojen puolesta, miten heidän pitää uskoa. Jumalauttakoon minua, että uskoisin näitä määrääjiä. Kuinka paljon järkeä tarvitaan yhden Jumalan olemassaolon varmuuden todistamiseen? Ja niitä kun on niin monta. Mitä tapahtuu koleman jälkeen. Pessoa sanoo, että Jumala syö lapsensa. En minä usko Pessoaankaan. Mistäpä hän sen tietäisi. Sanalla sanoen; minulla on se varma käsitys, että kukaan meistä ei tiedä totuutta kaiken olemassaolosta, ei ainakaan varmuutta. Näin ollen jotkut uskovat, jotkut eivät usko. Jos pitää valita, minä asetun Jumalan puolelle, vähän niin kuin varmuuden vuoksi. Ja koska se on lohdullisempi näkökanta kuin se, ettei Jumalaa olisi. Siis huomaan kuitenkin epäuskoni olevan yhtä horjuvaa lajia kuin jos uskoisin.

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

Tällä on aika vähän tekemistä pyhäkoulun kanssa. Tämä on sitä "kun on premissit A ja B niin seuraa C" -juttua. Jossa on tavallaan ihan sama puhutaanko jalkapalloista vai enkeleistä. Jos premissit ovat todet, lopputuloksen pitäisi olla tietty. Ja sitten neuvotellaan onko premissien kohdalla niin että kun elämme maailmassa niin "kun meillä on tämä premissi D ja E, niin onko premissi A siltikin väärä."

Liisu kirjoitti...

Tuomo (S.H.)

Kiitos avaimista tuohon tekstiisi.

Luin uudelleen kirjoituksesi. Olen nolo tuosta kommentistani. Se on juuri niin lapsellinen kuin olenkin. Se puhuu totuuden, kuinka vähän olin paneutunut tuohon tekstiisi. Jo yksi sana siinä "Jumala" johti minut harhateille. Vaikeutena oli myös siinä, että en sisäistänyt siinä monien minulle vieraitten termien sisältöä.

Nyt kun luin tämän uudestaan, luin sen pelkästään filosofisena tekstinä. Sellaisena se on helpompi käsittää, vaikka se kulkeekin tähän kirjoitukseesi verrattuna erittäin rajoittuneen tajuntani ylälaidassa, sen reunalla. Toki se puhkoi tajuntani eri puolille muutaman millin levyisiä reikiä. Ja voi sanoa, että se herätti mielenkiintoa. Tajuntani tajusi ahtautensa ja ilmaisi halunsa laajentua.

Ei sinun tehtäväsi ole lainkaan tällaisen matala-aivoisen tajunnan laajentaminen. Kirjoituksesi on tarkoitettu tietenkin saman kapasiteetin omaaville lukijoille. Mutta on sanottava, että filosofisena kirjoituksena tekstisi on korkeatasoinen.

Luimme kesällä mieheni kanssa huviksemme vuorotellen ääneen Filosofian historiaa (jonka molemmat olemme joutuneet tenttimään opiskeluvaiheessa) käyttääksemme vähäistä vapaa-aikaamme hyödyllisesti. Se oli mukava ja ajatuksia liikautteleva rentoutumiskeino. Se oli meistä hauskaa. Tämä kirjoituksesi on sen kirjan kanssa täysin samalla tasolla. Ylittääkin sen mielestäni. (Opus jota luimme oli Esa Saarisen kirjoittama, en muista sen nimeä.)

Uudelleen lukeminen avasi tekstisi ihan eri tavalla, kokonaisuutena. Lisäksi siitä jäi mieleeni muutamia yksityiskohtia. Sanoja ja ajatuksia. Tässä muutama esimerkki:
evoluutio johtaa hengissä pitävään toimintaan, ei pyri Totuuteen. Ei kannata jumittua yhteen virheeseen. Sanoja: Plantiga, tae (warrant), jumala-aisti, vauvaHitleri ja yksi sana ylitse muiden: SULKUSILMÄISYYS (upea ilmaisu!)

Lopuksi koko tämä kappale joka mielestäni ainakin yhdeltä särmältä liittyy ja selittää omia uskomuksian.:

"Ihmiset uskovat vahvasti mitä ihmeellisimpiin ja kulttuurisidonnaisimpiin asioihin. Ja kun he uskovat, heillä on kuitenkin helposti epäuskon hetkiä. Usko on hapuilevaa eikä mitään ehdotonta. Fanaattinen dogmaattinen ja kaiken epäilyn ulkopuolella oleva usko on jotain jota näyttää esiintyvän lähinnä mielenvikaisilla joilla kognitiiviset kyvyt eivät ole kunnossa, itsemurhaterroristeilla ja uskovaisilla niissä kaikista vihaisimpien ateistien uskonnonvastustusfantasioissa joissa uskonnosta ja uskovaisista halutaan antaa mahdollisimman hirviömäinen kuva."

Olet taitava kirjoittaja! Aion vastedeskin lukea tekstejäsi ihan vain tajuntani laajentamisyrityksenä ja vastapainoksi usein kuulemalleni: Mitä me tänään syödään? kysymykselle.

En uskaltaudu kuitenkaan kommentoimamaan, sillä suustani tulee usein pelkkiä sammakoita.

Voin kuvitella, miten masentavalta tuo edellinen kommenttini sinusta tuntui.
Pyytäisinkin, että - jos mahdollista - poistaisit sen.

Tuomoh kirjoitti...

En pahastunut. En yleensä ottaen jarruttele, jos pahastun. Joten aprikoida ei tarvitse. (Vaikka ei tapa kaunis muutenkaan ole. Hopeareunus tälläkin pilvellä.)

Mielestäni demonstroit miten tekstin kontekstointi on sekä tärkeää että vaikeaa. Ajatus tekstin asiayhteydestä vaikuttaa tulkintaan. Emme "vain lue" oikein mitään. Ja siksi kommenttisi onkin tärkeä. Jos sinä luet asian jostain kehyksestä, varmasti kovin moni muukin niin tekee. (Minä taas kirjoittajana olen helposti jumissa siihen mitä olen tarkoittanut ja etäännyn siitä miltä teksti näyttää.) On ehkä paras jättää se siihen.

Virhekontekstointi on helppo ymmärtää. Tyylini tässä tekstissä ei ole "akateemista filosofiaa" ja kuvat lisäharhauttavat ajattelemaan väärässä kontekstissa.

PS. Matteus 7: 13-14 "Menkää sisään ahtaasta portista, koska se tie on leveä ja avara, joka vie tuhoon, ja monet ovat ne, jotka sitä sinne menevät, kun taas se portti on ahdas ja tie kapea, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävätät." Jopa Raamattu näyttää tietävän että Plantinga on väärässä.