lauantai 7. joulukuuta 2013

Kuinka ihmiset vuotavat salaisuuksiaan vain "ystäville"


Minulla on joitain hyvin suuria aukkoja yleissivistyksessäni. Yksi niistä on kuulustelumenetelmät ja toinen vakoilu. Olen korvannut kuulustelumenetelmät sillä, että olen kehittänyt trollaamiseni sen verran provokatiiviseksi, että saan irti tarvitsemani filosofisen datan. Ja vakoiluun minulla ei ole tarvetta, koska ihmiset ja heidän asiansa, edes salaiset asiansa, eivät kiinnosta niin hirveästi. Ja ihmiset kertovat minulle mielellään asioita vaikka en yhtään halua.

Alkuun laittamani video näyttää, miten huumori tarjoaa vallankäytöllisesti kaksi asiaa mahtia (power) ja saatavuutta (access). Huumorilla voi kontrolloida, manipuloida ja - kuten jo "trollaaminen kuulustelumenetelmänä" vihjasi - saada ihmiset avautumaan.

Mahti on kenties tutumpi. Se on suoraa näkyvyyttä, tietoa, taitoa ja seuraajia. Tieto, kontrolli ja valtapelit liittyvät aivan normifilosofiaan ja niitä sovelletaan varsin taitavasti yhteiskunnallisessa keskustelussa. Mutta saatavuus on selvästi tiedustelupuolen asia. Ja nähdäkseni tässä mielessä akateeminen sivistys on ohittanut samoja puolia kuin minäkin. Ja kuitenkin jos tieto on valtaa ja valta pyörittää maailmaa, yhtä tärkeää olisi panostaa tiedusteluun, tiedon hankintaan.

Siksi ylläolevassa videossa itselleni avaavaa ei ollut se, että huumori antaa narrille valtaa sanoa asioita. Avaavaa oli se, että vallanpitäjät saivat tätä kautta tietoa jonka normaalit kohteliaisuusjärjestelmät muutoin sensuroisivat.

Kun antipuhuminen tuo saavutusvaltaa

Toinen avaava tuokio oli siinä, kun tutustuin Viktor Suvorovin ajatuksiin vakoilua ja tiedustelua käsittelevässä teoksessa "Inside Soviet Military". Teos on varmasti muutoin aivan aataminaikuinen. Se on kirjoitettu 1985, eli se on suunnilleen yhtä vanha kuin minä. On selvää että teknologia on muuttanut vain lähes kaiken. Kuitenkin jotkin asiat ovat hyvin yleisinhimillisiä.

Värväämisestä puhuessaan Suvorov nimittäin paljastaa tehokkaan keinon. Se on kuuntelu. Moni kuvittelee, että kannattaisi panostaa ovelaan manipulointiin, ideologiseen käännyttämiseen tai vastaavaan. Supliikki ei kuitenkaan ole niin tarpeen kuin se, että osaa olla hiljaa ja kuunnella toista. Ihminen nimittäin paljastaa yllättävän paljon asioita ja tulee myötämieliseksi ihmistä kohtaan vain jos hän ajattelee, että toinen kuuntelee. Enemmistö ihmisistä yhdistää sosiaalisuuden puheliaisuuteen ja valtaosa ihmisistä myös puhuu paljon jos on ystävien parissa. Sosiaalisuus liitetään puheliaisuuteen ja äänekkyyteen ja jopa jonkinlaiseen rohkeuteen ja ulospäinsuuntautuneisuuteen. Kuitenkin kuuntelu, mielikuvien sosiaalisuudelle vieras tuppisuuna oleminen, tuntuu sosiaalisemmalta silloin kun ihminen kohtaa sellaista.

Ja luulen, että tämä on hyvin oleellinen pointti. Aivan vieraat ihmiset haluavat jutella minulle ja puhua huolistaan, koska minä en välitä. Enkä siksi halua kertoa omia asioitani ventovieraille. Olen yleensä viileän kohtelias, ja tämä riittää valtaosalle. (Aggressiiviseksi ryhdyn vasta kun joku vaatii minua avautumaan ihmisille ja ryhtyy tenttaamaan. Kysymys tuntuu siilloin lähes kuulustelulta.) Tuntemani ihmiset taas pitävät minua kiusallisena, koska heidän kanssaan olen hyvinkin puhelias.

Kuulustelukuuntelu vai sosiaalinen kuuntelu

Voidaan nähdä että klassisesti ideologiat ovat käyttäneet viestintää oman sanomansa levittämiseen. Tässä toivotaan vuorovaikutussuhdetta, jossa itse jaetaan tietoa ja kenties saadaan sitä takaisin. (Joko debattimuodossa tai muutoin.) Tämän puolen kauneinta puolta ajaa tietysti keskusteleva dialogi joka on valtasuhteissaan tasa-arvoinen. (Eli molemmilla puolilla on yhtä paljon valtaa mukana. Kaikessa kommunikaatiossa on sitä aina jonkin verran.)

Toinen tapa olla kuunteluyhteydessä on sitten tiedustelullinen. Siinä oma vaikutusvalta jätetään pois, ja toisen kuuntelu tarkoittaa sitä että opitaan tietämään tämän aivoitukset. Tätä voidaan sitten kenties käyttää joko toista vastaan tai vain kerätä talteen. Tällä tasolla toista ymmärretään. Mutta tämä on jossain määrin pois sosiaalisuudelta ja myös toisen muuttamiseen keskittyvästä vallankäytöstä.

Tämän ajattelun seurauksena saadaan asenne joka ei koske sotilastiedustelun maailmaa vaan käytännössä kaikkea keskustelua ja kanssakäymistä. Myös sitä näiden erikoista ja varsin omituisenoloiseksi vääntyillyttä versiota jota tapahtuu kaikkialla internetissä. Siihen jossa kaikki haluavat puhua, mutta kukaan ei halua kuunnella. Mutta maailma kuitenkin prosessin sivutuotteena täyttyy tästä informaatiosta jota kukaan ei halua.

Esimerkin kautta voisi ottaa esiin vaikka seuraavan sovelluksen

Osa pahastui sitä että "Kirkko kuulolla" -palvelu ajettiin alas. Sehän oli ollut avautumisen lähde. On nähty että lupa sanoa mielipiteitä on samaa kuin kuunteluhalu. "Monet tapaamani kirkon kriitikot ovat todenneet, että kirkko on äänessä liiankin kanssa, kuuntelua taas ei ole. Äkkipäätä näyttäisi kuin tässä mentäisiin vahvasti samaan suuntaan." ... "Toki Kirkko kuulolla on joskus ollut kuin inttäjien kokoontumisajot, mutta on siellä noussut myös monia teräviä avauksia, jotka mietinnöistä ja kiertokirjeistä puuttuvat."

Näen että ongelmana onkin se, että avautuminen tarjoaa valtaa erilaisille marginaalisille ja innokkaille uskovaisille. Tällöin he saavat ikään kuin intonsa voimalla ylipaljon näkyvyyttä asialleen. Nämä ovat huonoja kuuntelijoita, joten mitään muuta kuin inttämisten kokousajoa ei ole luvassa.

Olen jopa hyvin ihmeissäni siitä, miten kirkolla tuntuu olevan vallassa "monisärmäisyyskanta". Että kirkko yhdistää koska kaikki voivat olla sen sisällä erilaisia. Tämä nimittäin nojaa vanhakantaiseen powerin voimalla toimivaan maailmaan jossa kirkko kattoi paljon kaikkien ihmisten elämästä. Silloin kirkko ja usko oli yhdistävä identiteetti. Että vaikka muuten oltiin erimielisiä, niin tästä yhdestä asiasta oltiin samaa mieltä ja tämä yhdisti.

Kuitenkin uskonnosta on, käytännössä minun elinaikani, mutatoitunut jotain aivan muuta. Siinä on kysymys ns. identiteettimarkkerista. Ja sen merkitys ei synny lainkaan yhdistämisvoimasta, vaan siitä, että se erottaa ihmisryhmiä toisistaan. Se on jengitunnus jolla samaan alakulttuuriin kuuluvat kokevat sisäpiiriin kuuluvaa veljeyttä. (Brotherhood.) Identiteettikeskeisyys on itse asiassa vallannut kaiken keskustelun ; Esimerkiksi tiede on jotain jota pidetään helposti kylmänä ja irrelevanttina koska se nojaa yhdistävään maailmaan sen sijaan että halaisi jokaisen indiivin ainutlaatuisuutta ja tämän oman alakulttuurin omaleimaista arvokkuutta.

Nähdäkseni inttämisfoorumeilla luodaankin aivan loistavan tehokas tapa saada tiedustelutietoa ihmisten näkemyksistä. Sen sijaan  se tarjoaa hyvin minimaalisen sillanrakentamismahdollisuuden. Kirkon kuuntelu tiedustelutoimintana toimii. Mutta nähdäkseni kirkon tehtävänä ja tavoitteena ei suinkaan ole hankkia tietoa ja ymmärtää jäseniään (access). Sen sijaan se yrittää toimia yhdistävänä ja rauhoittavana ja sosiaalisena elementtinä. Siksi se ei vain voi tukea erilaista konfliktinhakuista rettelöintiä.

Voidaan jopa sanoa, että jos kirkko maksaa siitä, että uskovaisten marginaalia edustavat ja muita tuomitsevat fundamentalistit saavat lisää kuuluvuutta apologioilleen, julistukselleen ja yleiselle mouhotukselleen, niin tämänlainen palvelu on syytäkin ajaa alas. En ymmärrä miksi kukaan, edes kirkko, olisi kiinnostunut siitä millä tavoin nämä ihmiset tällä kertaa tuomitsevat muita. ; Ehkä onkin syytä että kirkko vähentää uskonnollisten kristillisten mouhottajien valtaa ja lopettaa toiminnan jolla nämä saavat halvalla lisää näkyvyyttä. Olipa kysymys kirkon vuokraamisesta Pirkko Jalovaaralle tai vouhotusfoorumin palvelumaksuista, henki on se, että kirkolle tulee kuluja jotta nämä tahot saavat mahtia. Ja näin tehdessään se antaa äänivaltaa, kuuluvuutta ja poweria tahoille joiden ei kenties sitä ansaitse. Jonka ei kenties edes pitäisi sitä saada. Ja kysymys ei ole sensuurista ja mielipiteiden ja sanomisten kieltämisestä, vaan siitä onko kirkon arvoilla hyvä maksaa toisten sanomiset.

On ihan oikein sanoa, että emme halua tietää mitä kaikkia rottia siellä nurkissa pyörii. Etenkään kun tässä perimmiltään tiedonhankintaan (access) käytetty maksu ei pelkästään anna tietoa kirkolle, vaan tämä raha menee suoraan siihen että ihmiset saavat sanoa asioita niin että moni muu näkee ne. Joka on näiden kuunneltujen voimistamista (power). Havainnointi vaikuttaa tässä systeemiin ja muuttaa sitä. Aiemmin irrelevantti vähemmistö saa näkyvyyden kautta lisää valtaa ja marginaalisesta mouhottamisesta saattaa tulla relevantti ongelma.

Ei kommentteja: