maanantai 18. marraskuuta 2013

filosofia - tieto ja hyvyys - velvollisuutena

Hyvin usein viisautta lähestytään viittaamalla Tietoon, Hyvyyteen, Totuuteen tai Kauneuteen tai muihin vastaaviin arvoihin. Näiden perusasetelmana on sitoa perustelut todellisuuteen. Epistemologian kunnioitus syntyy vain koska se nähdään liitoksissa ontologiaan. Locke on sen sijaan otti ytimeksi deontologian, velvollisuusetiikan. ; Hänelle myös tiedon filosofia oli sidoksissa tekemiseen, käytäntöön ja tähän liittyvään kausaalisuuden kokemukseen.

Locken vahvana henkenä oli se, että tieto on todennäköisyyksiä. Ja että suurikaan todennäköisyys ei ole varmuutta. Näin varma tieto, scientia, ei ollut mahdollista. Locke korosti, että todennäköisyysperustainen tieto on hallittua. Oli tavallaan järkevämpää katsoa sitä ennemmin käytännönläheisyytenä kuin jonain "Todellisuutena isolla T:llä". Lockella tiedossa ja viisaudessa olikin mukana moraalista lisää. Tietämiseen ja argumentointiin liittyi enemmän velvollisuus kuin ajatus toiminnan suorasta yhteydestä ehdottomaan totuuteen. Tässä voidaan nähdä muutamia tasoja (1) "Teologisella tasolla" Uskovaisena miehenä Lockella taustalla oli ajatus auktoriteetista jota oli velvollisuus totella. Filosofoinnin ohjeita oli noudatettava koska se oli velvollisuus. Uskoja on vastuussa vain auktoriteettinsa valitsemisesta. (2) "Teleologisella tasolla" viisaus oli asianmukaista toimintakykyä. Perustelun ja filosofoinnin ohjeita oli noudatettava, koska niillä on useammin oikeassa kuin väärässä. Ja tätä kautta voi menestyä elämässä.

Tiede johtaa terveyteen, onnelliseen elämään, menestykseen. Tieto on hyödyllistä, mutta ei välttämättä totta. (Toki tämäkin oli mahdollista. Mahdollisuus tiedon ja totuuden yhteydestä ei ollut se ongelmallinen kohta, tieto tästä totuudellisuudesta oli.) Tämä johti siihen, että ihmisen ja filosofin velvollisuus oli seurata tietoa. Jumala oli antanut meille järjen ja meidän velvollisuutemme oli käyttää sitä. Matkalla tietoon ja selkeyteen ("The Clearer Evidence and greater Propability") ihminen painiskeli kykyjensä ja lahjojensa voimalla ja niiden rajoissa ja että viisaudessa seurauksena oli menestystä jos ei ehkä oikeassaoloa ( "thought he should miss the Truth he will not miss the Reward of it").

Tieteessä vastaava on tullut vastaan nykyään. Esimerkiksi Stephen Hawkingin "Suuri suunnitelma" -kirja korostaa malliriippuvaista realismia. Siinä hyväksytään mahdollisuus siitä, että aistijärjestelmät ovat vääristymiä täynnä, mutta tieteen tehtävänä onkin mallintaa mahdollisimman elegantisti havaintojen maailma. Näin tiede voisi toimia erinomaisesti vaikka eläisimme "Matrixissa" tai muussa harhojen valtakunnassa. Näkemyksessä on paljon hyviä puolia. Ja käytännössä vastaava asenne on otettu fysiikkaan jo aikapäiviä sitten. Esimerkiksi Maxwellin sähkömekaaniset yhtälöt keskittyivät ilmiöiden selittämiseen. Maxwell toki uskoi että tässä oli liitos absoluuttiseen totuuteen. Mutta hän ei pitänyt tätä kysymystä jonain johon tiedemiehen pitää kuluttaa aikaa. Maxwellille tiede oli tärkeää todellisen ymmärryksen nimissä. Mutta silti hän ei enää uskonut fysiikan lainomaisten kaavojen "kaikkivoipuuteen". Fysiikka on näistä ajoista ollut yhä enemmän puhtaasti analyyttistä empiiristen koejärjestelyjen suunnittelu- ja tulkintajärjestelmää. Fysiikassa kilpailevat mallintavat teoriat, eivät todellisuuskäsitykset. (Filosofit sitten ottavat teorioihin liittyviä todellisuuskäsityksiä mielellään puntariin.)

Tämänlainen asenne tietoon on otettu käyttöön muissakin hyveissä kuin Totuudessa.

Otetaan vaikkapa Hyvyys. Sam Harris kirjoittaa "Moraalisessa maisemassa" tavalla jossa otsikon "maisema" on käytännössä metafora utilitaristisen moraalinäkemyksen mukainen verkosto jossa käsitellään monia elementtejä samanaikaisesti ja saadaan hyvinkin tilannekohtaisia tulkintoja. Lopputulos on karkeasti se, että yhteiskunnassa yksilöt ja ryhmittymät tekevät valintoja ja tämä johtaa lopputuloksiin. Tämä asettaa meidät johonkin kohtaan tässä moraalisessa maisemassa. Sam Harrisille eettisyys ja moraali on sitä että tarkastellaan "moraalista maastoa", katsotaan missä on korkeimmat paikat ja sitten mennään sinne. ; Tämä asenne on metafora. Ja se korostaa implisiittisesti sitä, että moraali on kalkulaatio. Se, että samankaltaiset tilanteet johtavat erilaisiin moraalisiin hyväksyntiin johtuu siitä että tilanteet ovatkin jotenkin epäanalogisia. (Tai sitten laskijalla on kaksoisstandardit ja hän on itse asiassa epäeettinen.)

Tässä kalkyylissä on järkeä juuri Locken tyylisessä hengessä ; Esimerkiksi jos astiat tiskaa, se on moraalinen koska sillä estetään sairastumista. Se, että on kohtelias, on hyödyllistä koska en saa niin usein turpaan ja muilla on miellyttävämpi olla. Tässäkin maailmassa on kuten Locken tiedossa. "Objektiivinen moraalimoraali" sanan vanhakantaisessa kristillisessä tai Platonisessa mielessä, jäävät saavuttamatta, mutta ihminen kuitenkin nauttii tämänlaisen hyvän hedelmistä. (Jos jätän tiskit liian usein välistä, puolisoni rankaisee minua siitä että hän joutuu tiskaamaan. Vaikka Jumala vihaisi tiskaamista koska se tuhoaa hänen vaivalla luomiaan bakteereita, noita luonnon pieniä ihmeitä.)

Valitettavasti suurin osa moraalisesti haasteellisista tilanteista ovat vangin dilemmaan ja vastaaviin peliteoreettisesti "einollasummapeleihin" liittyviin tilanteisiin.
1: Näiden hyvänä puolena on se, että niissä yhteistyö on hyvin usein kannattava vaihtoehto. - Tosin tässä on huomattava, että kartellit ovat hyödyttävää yhteistyötä joiden hyvyys - nimenomaan utilitaristisessa mielessä - on hyvin kyseenalaista, koska asiakkaat kärsivät vaikka moraaliaan soveltava yritys sen kuin porskuttaa voittoja maksimoivalla tiellään.
2: Huonona puolena on se, että niissä yleensä kannattavimmat strategiat ovat sekastrategiat. Ne ovat hyvinkin kaksinaismoralistisia ja ne pelaavat juurikin yllättävyyden eivätkä deterministisesti ennakoitavan strategian pohjalta. Niiden ytimessä on mielivalta jolla on lähinnä frekvenssi. Tämä ei toki täysin tuhoa Harrisin ajatusta - frekvenssi on epäanalogiaa luova tilanne, jokin tapa toimia on oikea ja toinen väärä koska viitataan kokonaisuuteen joka on suurempi kuin ne yksittäitsapaukset joiden tasolla ollaan mielivaltaisia. Mutta se tekee siitä hyvin omituisen. Sillä kalkyyli muuttaa luonnettaan. Ei oikeastan voida puhua mistään moraalisesta maisemasta siinä mielessä jossa on pysyviä vuoria. Vaan enemmänkin aaltoilevasta merestä, jolla on keskimääräinen pinnankorkeus ja jossa aallonkorkeudet sitten ovat mitä ovat.

Ei kommentteja: