keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Maanpiiri on lujalla perustalla, se ei horju

Google juhlisti sitä, että on kulunut 194 vuotta Léon Foucaultin syntymästä. Tämän johdosta minäkin hieman verryttelin etenkin foucaultin heilurin ympärillä. Tämä on tärkeä ja varsin yksinkertainen koejärjestely joka osoittaa maan pyörimisliikkeen. Valitettavasti tässä yhteydessä löytyi jotain muutakin.

Paljastui, että maailmassa on ylläolevan videon tekijän kaltaisia ihmisiä. Ihmisiä jotka puolustavat maakeskistä universumia jossa maa ei pyöri. Maa on siis staattinen universumi ja kaikki muu pyörii sen ympärillä. Tämä maailmankuva perustaa itseään myös Raamatulla. "Psalmi 91" alusta lainataan "The world also is stablished that it cannot be moved." (Suomennos blogauksen otsikossa.)

Tämä on hyvä osoitus siitä, miten esimerkiksi Suomessa evoluutio-opetuksen yhteydessä esiintullut Niikon näkemys siitä että evoluutio on uskonnollista koska sen oppiminen voi vaikuttaa ihmisten näkemyksiin uskosta on varsin hataralla pohjalla. Kaikki tieto voi olla uskontoa, koska uskonto voi tehdä ja usein tekeekin erilaisia tosiasiaväitteitä ; Ja jos tiede sitten tutkii mitä tahansa luonnonilmiötä, niin löytynee uskonto joka sanoo siihen jotain. Sähköteoria salamoinnissa loukkaa Torin tai Zeunpalvojaa esittäen loukkaavan mallin, joka näin osoittautuu tieteen sijasta uskonnoksi.

Esimerkiksi näille ihmisille maan pyöriminen ja foucaultin heiluri ovat harhaoppia joka on "Raamatun" vastaista ja siksi väärin. Ja sen opettaminen koulussa ei ole Niikon mallissa uskontoneutraalia vaan maailmankuvallista dunkutusta. Ja kuten ylläolevasta videosta näkyy, kyseessä on enemmän kuin pelkkä esitys siitä että suhteellisuusteorian mukaan minkä tahansa kohdan voi laittaa keskelle ja staattiseksi asiaksi jonka ympäri kaikki muut pyörivät. Maailmassa universumi on jotain jossa keskikohta ja sen staattisuus on selvästi vain maan ominaisus. Henkenä on, että Kopernikus oli väärässä.

Tämän jälkeen ei voi olla miettimättä miten moni huipputason tiedemies ja vallitseva tutkimusparadigma on väärässä, koska joku puhdas fundamentalistinen kristinuskon tulkinta vaatii sen ollakseen olematta ristiriidassa tieteen kanssa. Tämä ei voi olla vetämättä mietteitä siihen suuntaan että ehkä tämä kertoo enemmän näistä fundamentalisteista kuin tieteen erehtymisestä tai "liberaalista biasista", jossa liberaali norsunluutorni harjoittaa valtaa ja sortaa fundamentalisteja jotka sitten eivät voi muuta kuin tehdä omituisia sepustuksia YouTubeen ja kompata toisiaan selkään sellaisilla lausunnoilla joissa vihjataan että "jos ne ovat moittimassa sinua, niin sinun sanomissasi täytyy olla jotain järkeä".

Ei kommentteja: