lauantai 1. kesäkuuta 2013

Pieni ajatus skientismin kumoamisesta

Skientismi on käsitteenä jokin jota ei pidetä hyvänä. Se tuntuu peräti olevan sana joka liitetään muihin. "Tiedeuskovaisuus" on siitä hämärä käsite, että siinä tunnutaan sekoittavan monia asioita yhteen. Esimerkiksi ajatus siitä että vain tieteellä voidaan saada tietoa nähdään moitittavaksi.

Joskus nämä ajautuvat relativismiin, jonka voi ohittaa sanomalla Niiniluodon tapaan että "relativismilla ei ole itselleni väliä". Mutta monesti nämä ovat itse asiassa jotain muuta. Ne nojaavat tällöin yleensä fenomenologiaan, humanismiin tai feminismiin. Ja niissä ei itse asiassa ole kysymys relativismista sanan vahvimmassa merkityksessä.

Näissä moitteissa on aina yksi perusongelma. Niissä väitetään, että on olemassa jokin sellainen kohde jota sanotaan "skientistiksi". Hänen sisäinen elämänsä voidaan myös analysoida, ja tätä kautta voidaan rinnastaa skientistin suhde hänen omaan subjektiiviseen olemiseensa ja kokemiseensa. Ja näin voidaan arvioida skientistiä kohteena ja toimijana. Ja näin mukaan voidaan värittää eettisiä, yhteiskunnallisia ja hyvää elämää ja onnellisuutta koskevia väitteitä. Lisäksi mukana on tieteenfilosofinen ulottuvuus siitä mitä tiede voi tai ei voi tehdä.

Näissä kaikissa ongelmana on se, että niissä tiedetään, ja asioista esitetään väitteitä joita väitetään jotenkin konkreettisiksi, aidoiksi, todellisiksi ja relevanteiksi. Koska ne kattavat monenlaisia teemoja. Lähtien siitä, että voidaan sanoa että on olemassa joku sellainen kohde kuin ihminen ja että tämän olemassaolo on jotenkin relevantisti tiedetty. Siihen että on olemassa ideologia joka voidaan lokeroida ja määritellä "skientismin" nimilapun alle. Siihen, että tämä skientismi interaktioi ihmisyyden kanssa oletetulla ja tiedetyllä tavalla. Siihen että nämä todella liittyvät etiikkaan. Ja niin edespäin. ~ Jopa tieteenfilosofisessa kannanotossa joudutaan aina ottamaan kantaa siihen mitä tiede on. Skientistien moittimisessa esille nousee korostettu demarkaatiokriteerien kritisoiminen, joka tarkoittaa sitä että tämä koko konsepti on epämääräinen ja voi olla mitä vain. Kuitenkin tästä epämääräisyydestä he selkeästi sanovat että mitä tiede on, mitä se tekee ja miten se vaikuttaa - ja mitkä kysymykset ovat tieteen ulkopuolella.

Skientismimoite vaatii tiedetyksi ja hallituksi jotain joka kielletään. Asioiden suhteellisuus toisiinsa ja vertailu tekevät tästä vähintään "vääränlasta lokeroivaa suhtautumista". Skientismikritiikki ei siis selviä itsestään ja omista ehdoistaan.

Itse näkisin, että taustalla on ajatus siitä että tiede liittyisi oleellisesti ja irrottamattomasti klassiseen ontologiaan. Ja siinä oletetaan että jako subjektiin ja objektiin on jotenkin oleellisesti erilainen. Tässä sekoillaan ainakin aistimuksen kanssa. ; Moni ajattelee että silmillä nähty olisi jotenkin jaettua kun taas oma tuskan tunne olisi subjektiivista. Kuitenkin jos ajatellaan aistit reseptorien kautta, voidaan sanoa että silmillä reagoimme fotoneihin ja sisäaisteina sitten reagoimme vaikka veren sokeripitoisuuteen. Reseptori ei näin ollen tee samaa jakoa sisäiseen ja ulkoiseen kuin arkijärki. Ihmiset voivat hämääntyä sitäkin kautta että aistimuksissa kivi on "intersubjektiivinen" eli toinen tarkkailija voi saada niistä tietoa kun taas kipu on "subjektiivinen" eli siitä voidaan kertoa mutta toinen ei koe sitä. Syy on kuitenkin enemmän reseptorien sijoittelusta. Minun aivoni eivät ole liitoksissa jonkun toisen ihmisen verisuonistoon, kun taas samasta kivestä lentää fotoneja eri suuntiin. (Ja tosiasiassa havainnoissamme kivien suhteen on pieniä eroja koska katsomme niitä eri kulmista ja niin edes päin.)

Quinelainen tieteenfilosofia on esimerkiksi lähes immuuni kaikelle skientismikritiikille. Skientismimoitteet eivät yksinkertaisesti osu siihen ; Syy on se, että
1: Se ei oikeastaan rajoita todellisuutta vaan tietämistä. Se ei selitä että ontologinen todellisuus kaiken takana olisi tieteellisesti täysin tutkittavissa.
2: Se ei myöskään perustu klassiseen "konkreettinen-abstrakti" -kahtiajakoon vaan  on tässä juuri kaksinaisuuden purkava. Kaikki konseptit ovat osittain analyyttisiä ja osittain synteettisiä. Näin skientismikritiikin "kaksijakoinen menetelmä" -joka kumpuaa esimerkiksi Heideggeriltä - muuttuu sen kannalta tieteen olkiukottamiseksi.
3: Se ei ennen kaikkea erottele maailmaa fysikaaliseen ja yliluonnolliseen totutulla tavalla. Quinella jumala voi olla tieteen alainen vaikka Jumalaa itseään ei voida havaita. Skientismikritiikin klisee iskee tässä skientismikritiikkiä itseään jalkaan ; Kun joku selittää että Jumala voi olla rationaalinen koska higgsin hiukkasia tai mustia aukkoja itsessään ei ole havaittu, mutta niitä voidaan tutkia niiden vaikutusten kautta, Quine korostaakin että kaikki muutokset joita tapahtuu ja joita voidaan sanoa tapahtuviksi ovat konkreettisia. Näin ollen vaikka Jumala olisi kuinka yliluonnollinen, se olisi silti todistettava tieteellä koska esimerkiksi ihmeparannus on yliluonnollinen joka muuttaa luonnollista ihmistä jotenkin ja tekee tästä terveen. On havaittava ero, jota voidaan tutkia. Syntyy korrelaatioita. Jos näitä ei saada, ei voida sanoa että mitään ihmeparanemisia tapahtuu ja Jumalakysymyskin katoaa. Ei ole mitään selitettävää, joten ei tarvita selittäjää.

Quinelaisuuden silmin ontologinen rationalismi on filosofialle suunnilleen samaa kuin ikiliikkujan kehitteleminen fyysikoille tai ympyrän neliöiminen matemaatikoille. Ontologian kanssa puuhastelu ja sen käsittely kuin se olisi oleellisesti tieteen kanssa analoginen näyttäytyy samana kuin ns. "Cantor Crankismi" matematiikassa ; Cantor teki tiettyjä huomioita äärettömyydestä, mutta moni vastustaa niitä koska nämä tulokset ovat epäintuitiivisia, ja siksi moni yrittää keinolla millä hyvänsä osoittaa että Cantorin laskelmat ovat väärin. Tässä kohden he toimivat kuin matematiikka olisi fysiikkaa, eli koettu "tosiasioiden vastaisuus" tarkoittaisi epämatemaattisuutta, joten logiikassa olisi oltava virhe.

Tai niin kuin itse asian ilmaisin englanniksi. "Too many philosophers have strong tendency to discount mental content from the ontological calculus, as if information is free. I think this comes from a deep misunderstanding of what physics and natural sciences are. It isn't at all about what's present spatially, but about what interacts. And we can't just claim that something exist. Claim that something exist and you need argument to support that, you can not claim existence just by assumption. So science actually also binds together two consepts which usually are cut apart (via wrong dichotomy) ; "interaction" and "existing" are kinda same thing. This is appropriable because there cannot be a known difference that makes a difference and isn't a physical difference."

Ei kommentteja: