sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Pelko ja vahvistus


Kierkegaard piti Aabrahamin tarinaa tärkeänä. Siinä Aabraham saa Jumalalta käskyn surmata Iisak. Kierkegaard korosti että Aabraham koki aitoa pelkoa ja vavistusta ollessaan yksin Jumalan ja uskonsa kanssa. Että vaikka samalla uskottiin Jumalaan rakastavana olentona, niin kuitenkin oltiin valmiita uhraamaan oma poika tämän käskystä. ; Kierkegaard korostikin sitä, että usko ei ole helppoa. Hän halveksi uskovaisia jotka ovat latteita ja tekevät Jumalastakin lattean. Hänestä Jumalan höpöpuheilla latistaminen on pahempaa jumalanpilkkaa kuin se mitä pakanat tekevät tehdessään naurettavia eläinhahmoisia puisia epäjumaliaan. Sillä pakanat sentään heittäytyivät naurettaviin uskomuksiinsa ; Kierkegaardin maailmassa usko vaati paljon. Latteita höpisevät uskovat eivät uineet tuhansien sylien syvyisessä vedessä vaan kahlasivat matalassa vedessä - tai peräti seisoivat rannalla kertomassa siitä miten osaisivat uida..

Monet, esimerkiksi Esa Saarinen, ovat vastustaneet tätä puolta Kierkegaardin "subjektivismissa", koska se mahdollistaa hirmutyöt. Tämä on hieman ankaraa, koska Kierkegaardilla oli tosiasiassa melko tarkat ehdot sille, miten ja millä ehdoin tälläisiä Aabrahamilaisia tekoja sai tehdä. Jumalan ja oman pojan väliltä valitseminen oli eettinen joko-tai valinta jossa kyseessä oli oma vakaumuys ja priorisointi. Paha teko oli silti kauhea eikä sitä maalattu hyvyydeksi.

Itsekin kuitenkin vastustan tämäntyyppistä intomielisyyttä koska en ole kovin vakuuttunut siitä että ihminen saisi toimia sen mukaan "mitä joku ääni päässä käskee". Mutta tämän tehdäkseni joudun korostamaan sitä että Aabrahamin tarina kerrotaan aina Aabrahamin näkökulmasta. Ei koskaan Iisakin. Syy on selvä : Tämä perspektiivi muuttaisi koko toiminnan aivan järkyttävän epäeettiseksi.

Se, mikä itseäni ärsyttää on se että Aabraham on assassiini eikä duellisti. Sillä mikä on oleellinen ero salamurhaamisen ja kaksintaistelun välillä? Sen voisi kuvata yhdellä sanalla. "Reiluus".
1: Koko salamurhan idea on siinä että toinen tapetaan nopeasti ja tuskattomasti ja siten että tilanne rakennetaan niin että itsellä on minimaalinen riski kun taas toisella olisi mahdollisimman huono ja epäedullinen asema.
2: Kaksintaistelussa taas pyritään huomioimaan että aseistus, tilanteesta tietäminen ja jopa suhde aurinkoon siten että se ei paista toisen kaksintaistelijan silmiin huomioidaan. Kaksintaistelussa molemmat saavat puolustaa itseään. Ja usein haavat ovat tehottomia ja niitä saavat molemmat osapuolet.

Nähdäkseni aito heittäytyminen ja "subjektiivisuus" vaatii juuri tätä. Ja kuten Aabraham ja kristinuskon "leppoisaa eksistentialistista eikä dogmaattis-institutionaalista puolta" ajava Kierkegaard näyttävät ; Juuri tämä reiluus on kristinuskon (ja laajemmin koko judeo-kristillisen kulttuurin) perinteille hyvin vierasta. Kristinuskon ytimestä puuttuu vastavuoroisuus. Se hyväksyy sympatian heikkoja kohtaan ja vastavuoroisuuden monessa muussakin tilanteessa. Mutta kristillisessä perinteessä viha oikeuttaa. Itse Jeesuskin voi paiskia rahanvaihtajien pöytiä väkivaltaisesti pitkin temppelin lattiaa koska hänen yksisuuntainen subjektionsa nimeltä vakaumus oikeuttaa. Kristinusko suojelee omaa kristillistä vakaumustaan ja unohtaa vastavuoroisuuden konfliktissa, kuten uskontokeskustelussa. Käytännössä valtaosa kristityistä ovatkin assassiineja.
1: Etatistinen luterilainen maamme onkin harhaoppisen tallaamiskoneisto joka määrittelee toimensa niin että ei edes näe että tässä on jotain väärää. Tämä onnistuu jos ja vain jos sorrutaan täyteen yksisilmäisyyteen ja vastavuoroisuuden puutteeseen. Mutta, koska kristinusko on tässä mielessä assassiinikulttuuri, alan jo toistamaan itseäni.

Olin kuitenkin hieman huvittunut kun luin Henry Laasasen kuvauksen maskuliinisesta miehestä. Hän nimittäin nostaa esille antropologien havainnot joissa maskuliinisuus on monissa kulttuureissa hyvin samanlaista. "Gilmoren (1990) antropologisessa monia eri kulttuureja käsittävässä tutkimuksessa havaittiin, että miehekkyys on monilla tavoilla universaalisti samansisältöinen. Miehekkyys on jotakin saavutettua, kun taas naisellisuus tulee kuin itsestään. Miehekkyyteen kuuluvat kovuus, aggressiivisuus ja ilmeettömyys ovat miltei universaaleja ominaisuuksia miehillä eri yhteiskunnissa, joilla ei välttämättä ole juuri mitään muuta yhteistä. Gilmoren mukaan traditionaaliset miehekkäät ominaisuudet ovat pohjimmiltaan peräisin yhteiskunnan tarpeista suojelun saamiseksi." ; Tässä korostuu se, että miehekkyys vaatii erilaisia aktioita. Kun feministi sanoo että naiseksi ei synnytä vaan naiseksi tullaan, mies elää suorituskulttuurissa jossa kahle tulee juuri siitä että mieheksi ei synnytä vaan mieheys pitää ikään kuin ansaita.
1:  Itse tosin katson että yhteiskunnan hyödyissä on liikaa ns. ryhmävalinnan makua. Ja en pidä tätä hirveän vahvana konseptina. Katson että syy on enemmänkin lisääntymishistoriassamme. Genetiikkamme näyttää että naisista 80% on lisääntynyt, mutta miehistä vain 40%. Karkeasti tämä tarkoittaa sitä että jos olet nainen, olet saanut jälkeläisiä ilman merkittävää erottautumista. Jos taas olet mies, niin passiivisesti sivuun jääminen ei onnistu ollenkaan samalla tavalla. Biologisesti lisääntymään pääsemisen kannalta Äitiys saadaan, isyys on ansaittava.

Tämä ei tarkoita sitä että naiset eivät pärjäisi tai voisi pärjätä. Jopa Laasanen selittää seuraavasti : "Mansfieldin (2009) mukaan miehekkyyden (manliness) ydin on itseluottamus riskaabeleissa tilanteissa, eli rohkeus. Myös naiset voivat olla rohkeita, mutta rohkeus ei ole samalla tavalla naiseuden ytimessä. Nainen voi olla ujo tai pelkäävä ilman, että hänen naiseutensa asetetaan kyseenalaiseksi." Mikä johtaakin siihen että jos miehekkyys todella määritellään Robert Brannonin nelikon mukaan, jossa maskuliinisuus tarkoittaa (1) feminiinisten asioiden välttelyä, (2) menestyksen, saavutusten, statuksen ja muutenkin yhteisössä tärkeänä olemisen (3) itsetoimeentulevuuden kykyjen (älykkyyden, voiman ja taitojen) kautta tavalla jossa kriistitilanne ei johda kykyjen menettämiseen turhan emotionaalisuuden kautta (4) kykyyn luoda itselleen uskaltavan ja riskinottoon kykenevän aura.

Nämä ylläolevat ovat karkeasti ottaen gentlemannin, herrasmieskaksintaistelijan, ominaisuuksia. Onkin hieman huvittavaa että vaikka olen "niitä hinteliä nörttipoikia" ja minut on kasvatettu suorastan pasifistisessa hengessä, kannatan ja seuraan silti tämänlaisia varsin maskuliinisia arvoja, jossa esimerkiksi usein pelosta ja arkuudesta johtuva sääliöys - jossa nähdään paha ja tunnustetaan se pahaksi mutta ei tehdä asialle mitään - on pahin rike minkä ihminen voi tehdä. (Syytän hormoneja ja joitain dramaattisia elämänkokemuksia ja stressityyppiä. En ulkoistaakseni syyt vaan päinvastoin korostaakseni että tämä kumpuaa kaikesta mikä tekee minusta minun.) En kuitenkaan näe että tämä olisi sovinismia. (Tosin kukaan sovinisti ei näe että hänen toimensa olisivat sovinismia, hehän vain korostavat sukupuolten erilaisuuksia ja ovat "sukupuolirealisteja".) Syy tähän on se, että tosiasiassa se mikä sovinismikulttuurissa on naista halventavaa johtuvat sen assassiinipiirteistä. Ja kun katsotaan kulttuuriamme, niin niitä ei ole vaikeaa löytää.

Katsotaan vaikkapa perussuomalaista islamparanoijaa. Se on pelolla kauhistelua juuris ellaisessa muodossa joka ei näytä rohkeita maltinpitopiirteitä. Kristityt tosimiehet ovat yllättävän usein paniikkipuheisiinsa selvästi uskovia pelkureita, sissy boys -tyyppejä. Tässä mielessä voin kompata Päiviö Latvuksen ajatuksia kristinuskon historiasta. Latvus näke että kristinuskolla on ollut tärkeä rooli siinä että naisiin on alettu suhtautumaan vakavasti. Latvus hartaana kristittynä tietysti korostaa sitä että tämä on tuonut induktiivisia ja humanistisia piirteitä kulttuuriimme ja että tämä on auttanut tieteen kehittymisessä. Itse taas uskontoa vieroksuvana korostan enemmän sitä että naiseuden mukana on tullut myös naisellinen selkäänpuukotustoiminta.

Se, mikä jo koulun pihalla opitaan, on se, että pojat kiusaavat fyysisesti ja suoraviivaisesti. He ovat duellisteja jossa vahva pieksee heikompaa ja ottaa tätä kautta itselleen statusta. Tytöt sen sijaan kieroilevat ja puukottavat toisiaan selkään kuin mitkäkin assassiinit. Duellistitkin ovat tässä ehdottomasti väkivallalla ja sortavia, he tekevät sen vain eri tavalla. "Naisellinen väkivaltakulttuuri" taas on iskenyt kulttuuriimme hyvinkin syvästi. Nykyään on lähes mahdotonta esimerkiksi saada kunnon sekundantteja mistään.

Ei kommentteja: