Lontoon matkani oli ensimmäinen varsinainen omalla vastuulla tehty reissu. Se oli myös massiivisen pituinen. Ja Lontoo on kohteena hyvinkin seikkailullinen, ainakin minun kohdallani se oli sitä. Matkan varrella tuli perseiltyä asioita ja tehtyä asioita niin perse edellä puuhun -tietä noudattaen että en kehtaa neuvoa niiden kautta muita. Mutta pari oleellista teemaa tein mielestäni erityisen oikein.
 |
| Kyllä, tälläinen upea kompositio tapahtui Royal Parkissa. |
Ensimmäinen oikea ratkaisuni oli se, että päädyin ottamaan kameran mukaan. Oma normaali kamerani on sellainen, että se latautuu tietokoneen kautta, joten siitä olisi loppunut virta. Ja se olisi ollut ikävä isku jos se olisi varastettu. Siksi ostin mukaan halvan patteritoimintaisen pokkariviritelmän. Sellaisen jonka varastaminen ei haittaa ja jonka hakkaaminen vasaralla voisi olla jopa hupaisaa ajanvietettä. (Etenkin kun sen tuottamilla kuvilla on omituinen piirre: Niitä ei voi kääntää tai pyörittää tai kiertää millään ohjelmilla.)
Kamera on hyvä muutamaa kautta. Tärkeimmät teemat tiivistynevät "havainnoinnin" ja "raportoinnin" taakse.
1: Kamera on media, joka on itsessään viesti. Kamera toki kiinnittää huomiota itsessään ja ohjailee toimintaa omituiseksi haahuamiseksi. Mutta kuitenkin tosiasiassa kameran kanssa liikkuessa ympäristöä tuppaa tarkkailemaan hieman eri tavalla kuin muutoin. Sitä katsoo yksityiskohtia ja kokonaisuuksia. Kamera tietyllä tavalla lisää valppautta ja intoa kiinnittää huomiota ympäristöön.
2: Raportoinnin kohdalla (lomakuvien yhteydessä) kyseessä on yleensä sosiaalinen jakamisen idea. Lomakuvia halutaan näyttää muille. Ja tleensä lomakuviin liittyy erittäin voimakas tylsyys. Toisten lomakuvia on viheliäistä käydä läpi. Pääsyy on se, että tosiasiassa matkalla käyneet liittävät kuviin muistoja, toisin kuin niiden seuraamiseen pakotetut vieraspoloilla. Näin ollen lomakuva on samanaikaisesti todiste siitä että on käynyt lomalla ja että siellä on tapahtunut jotain mitä sanotaan. Ne toimivat tarinoiden (yleensä ulkopuolisille tylsien sellaisten) tukena. Ne tukevat myös lomalla käyneen omaa muistia
Toinen oikea ratkaisu oli se, että kuljin paljon kävellen. Tämä on toki hidas kulkutapa, mutta jalkamiehenä oleminen pakottaa ottamaan aikaa. Toki minäkin kokeilin turistibussikierrosta, mutta siinä asiat vain vilahtavat ja ideaksi muodostui se, että ehtii tietyt nähtävyydet suoraviivaisesti ja hyvin. Tämä ei ollut kovinkaan lomamaista. Käytin siksi julkisia kulkuvälineitä vasta kun matkat olivat niin pitkiä että niitä ei voi tehdä kävellen. Näin esimerkiksi hotelliltani Paddingtonista oli syytä mennä Greenwitchiin metrolla. Paikan päällä sitten kuitenkin kuljin sen päivän aikana yli 40 kilometriä.
Liikennevälineissä ihminen on kuplassa, jossa ympäristö on helposti vain tarkkailtava kohde. Sen sijaan kävellen asettuu tapahtumien lomaan ja tässä tilanteessa itsestä voi tulla kohde. Tähän liittyen päädyin esimerkiksi auttamaan koiran nostamisessa suihkulähteestä. Lisäksi kohtasin taskuvarkaan Westminstern Abbeyn kulmilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti