(Soren Kierkegaard)
Eilisen miekkailuharjoitusten jälkeen juttelin hieman Windsorin kanssa copingista. Esimerkiksi matkoilla ollessani olin helpottunut siitä että minun ei tarvinnut olla sosiaalinen kenenkään kanssa. Että ihmisten kanssa oleminen on, kuten asian selvästi muotoilin "demanding, but fun, but hard, but demanding." (Siis vähän kuin miekkailu.) Että oli kevyttä ilman. Kuitenkin elämäni näyttää täyttyvän nimenomaan siitä että teen asioita jotka ovat vaativia mutta raskaita mutta hauskoja. Kaikki menee siihen että jossain on ongelma. Elämäni on sitä että olen huolissani (concerned) ja miettimässä sitä miten kaikkine heikkouksineni tulen toimeen näiden haasteiden kanssa (coping). Olen ainaisessa valmistautumistilassa (orientation).
Joku voisi olla lohdullinen ja sanoa että "You don't have to worry so much." Joku toinen voisi sanoa että tämänlainen asennoituminen ei ole kovin tervettä, että "oletko harkinnut terapiaa". Joku - enemmistö - voisi sanoa että olen vaikea ihminen. Itse taas sanon, että muut ihmiset ja yhteiskunta ovat minulle vaikeita. Osittain syynä on ymmärtäminen. Tässä kohden ymmärtämättömyys on kuitenkin jotain hyvin erikoislaatuista. Kierkegaardia lainaten voisi sanoa että "People understand me so poorly that they don't even understand my complaint about them not understanding me."
Kysymys on oikeastaan siitä, että voinko ja saanko tehdä niitä asioita joita haluan tai jotka ovat itselleni luontevia. Jos en saa, olen toisten komennusvallan alla, enkä silloin tasan tarkkaan tule onnelliseksi. Jos taas käsittelen vaikeudet, saan tehdä mitä haluan enkä anna rajoitteiden estää minua. Mutta prosessi koostuu siitä että joudun taistelemaan, murskaamaan ja lannistamaan monta ihmistä. Enkä tule tästäkään onnelliseksi.
Tämä tarkoittaa sitä, että minusta ei tule hevillä "runoilijaa", ainakaan siinä mielessä miten Kierkegaard asian esittää "What is a poet? An unhappy person who conceals profound anguish in his heart but whose lips are so formed that as sighs and cries pass over them they sound like beautiful music." Minusta tulee vain vihainen ja kyynistynyt. Tämä tarkoittaa sitä, että elämäni ei siis ole mitään prosessia jossa oikeastaan kasvaisin miksikään persoonaksi. Haen toki asioita lähisiwan ulkopuolelta, mutta tällä ei ole hirveästi väliä, sillä ongelmani ei ole lannistuminen vaan vittuuntuminen.
Kaikki on selviämistä ja juuri missään ei ole kysymys mistään onnellisuudesta sanan oikeassa ja täydessä mielessä.
Tämä voi vetää mietteitä Nietzschen suuntaan. Se on suunnilleen ainut toivoni. Hän nimittäin vastusti esimerkiksi kristinuskoa elämälle vieraana voimana. (Toki muistakin syistä, mutta tämä on tällä hetkellä oleellista.) Hän korosti sitä että uskonto vaatii usein yksilöitä uhrautumaan väkisin muiden edestä. Ja että uskonto nimenomaan korostaa muuttavansa ihmistä tältä osin. Tämä tekee siitä elämälle vieraan, yksilöille tuhoisan. Nietzsche korosti että ihmisessä itsessään olisi jonkinlaiset elämää ylläpitävät voimat. ; Minun, näin evoluutikkona, on hyvä huomauttaa että en vedä tästä ajatuksia nihilismiin. Vaan rinnastan asian evoluutioon ja ihmisen lajinmukaiseen käytökseen. Evoluutio liittyy etiikkaan siinä että se tarjoaa keinot niin altruismiin kuin itsekkyyteenkin. Mutta se laittaa mukaan aina ehtoja. Evoluutio tukee pääasiassa hengissä selviämistä. Se tukee elämää tukevia voimia ja se on mestaroinut tämä kanssa kauan. Ihmiset jotka ideologioilla yrittävät muuttaa tätä luonnontilaa voidaan nähdä elämälle vieraiksi voimiksi.
Evoluutioteema on kannaltani kätevä, koska moni muistaa että onnellisuus ei välttämättä liity prosessiin- toisin kuin Nietzschellä jolle haasteellisuus ja onnellisuus liittyivät yhteen. Homeostaasissa pysymistä palkitaan mutta siitä poikkeaminen johtaa palauttavaan prosessiin johon voi liittyä esimerkiksi sellainen että eliö varustetaan ties miten monenlaisilla kipureseptoreilla. Uskallan sanoa että vittuuntuneisuus pitää minut elossa. Coping tarkoittaa sitä että en pane läskiksi koska haluan elää vielä huomennakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti