sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Paavi ja suvaitsemattomat agnostikot

Hämeenlinnan kaivo ; Keskiaikana elämän ja kuoleman kysymys,
nykyään enemmänkin kulttuurillinen historian kuriositeetti,
joka näyttää lähinnä olevan jokin jonne ihmiset heittävät rahojaan
ja joka on potentiaalisesti vaarallinen koska se täytyy raudoittaa jotta ihmiset
eivät putoaisi kaivoon kuolemaan tahi vähintään vammautumaan. 
Kirjoitin vuonna 2011 paavin yrityksestä lähentää agnostikkojen ja katolisten suhdetta. Yritys oli ymmärrettävä, koska katolinen kirkko oli saanut ongelmallista PR:ää riidellessään ateistien kanssa. Tämä oli hyvä tapa toimia siten että katolinen kirkko kykenisi rakentavaan yhteyteen muulla tavalla ajattelevien kanssa. Moitin tuolloin sitä että paavin tapa lähestyä agnostismia määritteli agnostismin tavalla joka lokeroi sen mystiikaksi. Olennaista oli myös se, että hänestä agnostismi esitti uskontokritiikkiä asenteella jossa kirkko voi vahvistua koska agnostikko näyttää puutteita ajattelussa ja tämä voidaan korjata.

Yhteydet eivät ole menneet hyvin. Näkisin tähän muutamia syitä;
1: Agnostismin peruskanta on nimittäin uskonnon kannalta ikävämpi kuin ateismin. Agnostikko nimittäin sanoo että Jumalasta ei voi tietää mitään. Ateisti näkee että jumaltodistus on onnistumisen, epäonnistumisen ; elämän ja kuoleman kysymys. Agnostikolla ensin pitää taistella kysymyksen relevanssikysymys ja tämän jälkeenkään sillä lopputuloksella ei ole niin väliä.
2: Lisäksi ateismi on agnostikkoja vahvemmassa suhteessa homo religiosus -ihmiskuvaan. Ateistit toimivat kuin uskonnolla ja uskolla olisi väliä. Ateisti ottaa väistämättä kantaa Jumalan olemassaoloon joten sillä täytyy olla hänelle kysymyksenä ja vastauksena väliä. Agnostikoista osa on sitä mieltä että kysymys on itsessään turha, eikä pelkästään ratkeamaton. Näin skaala siirtyy uskonnolle hankalampaan suuntaan kun ei voida vain olettaa että vastapuoli kokee aiheen kiinnostavaksi ja sykähdyttäävksi ; Jokainen ateisti on vastannut olemassaolokysymykseen, eli pitää sitä vastaamisen arvoisena kysymyksenä. Jokainen agnostikko taas joutuu joka tapauksessa elämään sen kanssa että kysymykseen ei ole vastausta, joten heille vastaamatta jääminen ei ole ongelma tai edes kiinnostava juttu.
3: Vakaumus ja asenne eivät sinällään liity Jumalan olemassaolokysymykseen, mutta liitoksia kehittyy koska ihmiset ovat sosiaalisia olentoja. Agnostikoista löytyy tietysti hyvinkin hengellisiä. Mutta tosiasiassa mystiikka on uskonnossa sellainen että se viehättää tätä tyyppiä ja niin he eivät aina identifioidu agnostikoiksi, vaan he ovat mystikoita joista usko on tärkeää ja kiinnostavaa ja siksi he ovat mystikoita. Joita muut taas pitävät uskovaisina. (Vaikka heitä voidaan periaatteessa pitää agnostikkoina.) Tämä toisaalta vaikuttaa myös mielikuvaan jolla ihmiset identifioivat itseään agnostikoiksi. Agnostisesti ajatteleva vakaumuksellinen tai hengelliesti kiinnostunut tunnustautuu helposti mystikoksi eikä agnostikoksi. Ja näin agnostismista tulee "virallista määritelmäänsä" vahvemmin kannanottoa uskontoon Jumalasta tietämisen sijasta.
4: Agnostikkoja tuntuu vaivaavan lisäksi se, että heillä ei ole tapana järjestäytyä. Ja heidän järjestönsä, silloin kun niitä muodostuu, eivät ole kovinkaan näkyviä ja huomiota hakevia. Agnostismiin ei siis liity vahvoja sosiaalisia piirteitä. Tämä johtuu varmasti osittain siitä että uskontojen parissa valtaosa uskomyönteisyysstrategioista ei ole argumentatiivisia vaan perustuvat sosiaalisuuteen ja sosiaaliseen paineeseen. Jos nämä eivät vaikuta sinuun, voit tavallaan olla agnostikko.
___4.1: Toinen puoli, mikä osittain liittyy siihen että olen monilta kuullut että heistä agnostikot ovat pelkureita ; Olen pitänyt tätä loukkaavana - jos pidät minua agnostismini vuoksi paskahousuna, niin sekundanttini odottaa yhteydenottoa sinun sekundantiltasi - mutta kenties agnostismissa on kaltaisteni "antisosiaalisten agnostikkojen" lisäksi arkoja agnostikkoja jotka eivät halua puhua asioistaan ja vakaumuksistaan. Koska he tietävät minkälainen sosiaalinen painostus ja asenteellisuuttaan raikaava rakkauspommitus alkaa kun asian nostaa esiin. Tästä hiljaisuudesta johtaa haluun olla tuomatta asiaa eteen, ja esimerkiksi käännyttämistyö ei ole oleellinen osa agnostismia. (Ei suoraan agnostismin määritelmän vaan epäsuorasti kannattajiensa sosiaalisen rakenteen kautta..) Tästä seuraa se, että agnostismi on nähdäkseni jokin jossa jokainen kokee olevansa vähemmistöä. Mutta kukaan ei tiedä miten paljon agnostismia on. Luultavasti agnostismi on kuitenkin alinäkyvää, eli sillä on kannattajien määrään suhteutettuna yllättävän vähän näkyvyyttä. Ja jos uskovainen haluaa tuoda tämän esiin, se ei varmasti aja heidän asiaansa. Agnostismiin terve suhde onkin se, että ei välttämättä kannata lähteä sotkemaan tämän alueen vesiä. Sillä sieltä voi nousta yllättävän suuria aaltoja. Kysymys oli muutama vuosi sitten sama ateismin kanssa. Uusateismin muotivirtaus näyttää että vanha "älä kerro, älä kysy, oleta että kaikki ovat uskovaisia" -suhde ateismiin oli ainut mikä piti ateismin nousun piilossa.

Tästä on seurannut se, että ateistit välittävät uskonnosta, agnostismille tyypillisempää on taas se, että uskonnollisuus ei pidä sisällään merkitystä, ja että sen peruskysymyksiä ei voi järjellä edes lähestyä. Eli teologinen saivartelu ei ole heille suinkaan täynnä "potentiaalisesti korjattavia" ongelmia, se on agnostikoille usein "lähtökohtaisesti hedelmätöntä". Tämäntyyppinen agnostismi, jota rehellisesti sanoen itsekin edustan, ottavat kantaa asioihin helposti vain sen takia että niillä on sosiaalista merkitystä. Argumentteja pyöritetään ja esitellään paljon, joten on tärkeää reagoida niihin jotta ihmiset tajuaisivat että niiden kanssa painiskelu on ajan haaskausta (joka ei peräti lopu koskaan, kuten minun blogini toivon mukaan näyttää kaikille ; Toivottavasti se opettaa että ei riitä että kumoat argumentteja, aina on tulossa uusi.)

Tämä tausta on tärkeää muistaa koska muutoin voisi olla vaikeaa ymmärtää paavin uutta lausuntoa. Paavi selitti että agnostikot ovat suvaitsemattomia  ja korosti että katolinen kirkko ei jousta suvaitsemattomuuden vuoksi. ; "Paavi Benedictus XVI vakuuttaa katolisen kirkon jatkavan omalla linjallaan moniin maihin levinneen suvaitsemattoman agnostisismin hyökkäyksistä huolimatta. Agnostisismi on käsitys, jonka mukaan jumalan olemassaoloa ei voi tietää. Paavi sanoi perinteisessä loppiaismessussaan, että kirkon ei pidä sopeuttaa näkemyksiään yleiseen mielipiteeseen. - Kirkon oppien mukaan elävä ja sitä julistava on monissa asioissa eri linjoilla vallitsevan ajattelutavan kanssa. Meidän ei kuitenkaan pidä sopeutua yleiseen mielipiteeseen, paavi painotti."

Paavin kanta voisi yllättää, koska agnostismi ei ole ateismin tapaan näkyvä tai kovin muodikas ilmiö. Ateismi on ollut uusateismin vuoksi hyvin mediajulkisuudessa näkyvää ja se on aktiivisesti ottanut kantaa asioihin. Agnostismilla ei sen sijaan ole kovin paljoa näkyvyyttä. Agnostikkoja on itse asiassa aika vähän.
1: Perusongelmana on itse asiassa jopa se, että agnostismia yritetään yleensä ottaen sovittaa ateismin ja uskonnon viitekehykseen vähän väkisin. Sitä ei edes haluta ottaa esille ja antaa sille näkyvyyttä. Agnostismi aiheuttaa monille selvästi ahdistusta. Ei ole tavatonta että agnostikolta vaaditaan täsmennystä jossa vastaus on jotain muuta kuin agnostismi. Tällöin kysymys voi olla vaikkapa "Uskotko Jumalaan k/e?" jossa ei riitä vastaukseksi se, että "Riippuu miten usko ja Jumala määritellään" tai että "Tuollaisella kysymyksellä ei edes kysymyksenä ole mitään relevanssia, Jumala ja vakaumus ovat aiheina irrelevantteja ja epäkiinnostavia." tai "Paskasti rajattu kysymyksenajattelu, oletko lakannut raiskaamasta kissaasi k/e." Kaikki vastaukset, jopa ne tuota mainuttua pedanttisemmat ja pidemmät, määrittyvät tämänlaisille kysymyksille aina vain "filosofiseksi neppailuksi". Eikä ajatella että tämä filosofinen neppailu on kenties se agnostismin ydin, jos se katsos vaikkapa on uskonnonfilosofinen näkökanta. Näille ihmisille on tavallaan turhaa edes vastata.

Uskoisinkin että Paavi reagoi yritelmäänsä. Agnostikkoihin on oltu yhteydessä. Ja heidän kantansa on nähty ateismia pahemmaksi filosofiseksi haasteeksi. Ateistit näkevät teologiassa potentiaalia agnostikkoa enemmän. ; Ateistille suhde jumalatodistuksiin on enemmänkin se, mikä olisi lääkärillä joka selvittää onko potilaalla syöpä. He tekevät testin ja jos ne epäonnistuvat, niin heille joko "ei todista syöpää, syöpää ei siis ole" jolloin argumentti voidaan potentiaalisesti korjata parannuksilla, uusilla testeillä. Ja vielä suurempi osa ateisteista on itse asiassa tätä joustavampia ja sanovat enemmänkin että "Se, että testi ei näytä mitään ei todista että potilaalla ei ole syöpä, vaan että se, että testi ei näytä mitään ei todista mitään. Jumalanne ei siis ole todistettu eikä järkevä diagnoosi." Agnostikot taas ovat usein lähtökohtaisemmin teologian kykyjä vastaan ; Heistä se testi ei alun perinkään koske syövän testaamista joten koko testidiagnostiikan pyörittäminen sen kautta on irrelevanttia, turhaa.

Ateismille Jumalan olemassaolokysymys on useammin tärkeä ja asiaan vastaaminen kiinnostaa heitä. Uskovalle tämä kiinnostus paistaa läpi ja he näkevät että Jumalakysymys on ateistille tärkeä. Agnostismin kohdalla kysymys ja vastaus pitää vähän pumpata. Ja vastahakoisuus näkyy. Sosiaalinen tilanne on jäykempi, ja uskovainen utelija näyttäytyy enemmän kiusanhenkenä ja häirikkönä joka estää oikeasti tärkeiden asioiden miettimistä. - Ja voin sanoa aivan suoraan että tämä asenne loukkaa uskovaista pahemmin kuin mikään ateismi.

Paavi vastaakin tässä filosofiseen haasteeseen jonka hän on saanut kaivelemalla verta nenästään aiemmilla asennevammoillaan. Ateistien haaste on sen sijaan sosiaalinen ja yhteiskunnallinen, ja siksi siihen reagoidaan eri tavalla ; Uusateismi otettiin terminäkin esiin vasta kun se oli saanut pirusti näkyvyyttä. Sitä ennen siitä ei edes puhuttu. Paaville en sano muuta kuin sen verran että tuollainen vastaus häneltä antaa hänestä vain kuvan huonona häviäjänä. Voittaja, jopa huono voittaja, käyttäytyisi eri tavalla. Tuollainen reaktio on uskottava vain sellaiselta taholta joka on hävinnyt, ei suostu tunnustamaan tätä mutta toisaalta jäljellä ei ole enää mitään millä puolustaa itseään.

Olisihan naurettavaa sanoa että suvaitsematon on se joka tuomitsee suvaitsemattomuuden. Eli jos moittii katolisen kirkon naispappisuhdetta, suhdetta homoihin, käytännön tapaa suhtautua kondomeihin AIDS -maissa ... on suvaitsematon koska on moraali ja sen sanoo ääneen ja kutsuu suvaitsemattomuutta suvaitsemattomuudeksi. En pidä tätä suvaitsemattomana, vaan rohkeana ja eettisenä. Mutta tietysti vaikka se olisi suvaitsematonta, niin mitä Paavi sitten itse tekee tuomitessaan agnostikot suvaitsemattomina? Onko se suvaitsemattomuuden suvaitseminen paha vai hyvä asia? (Tämä ei johda muuhun kuin siihen arvailuun että ovatko viholliset jotka ovat viholliseni vihollisia vihollisiani vai ystäviäni?)

Ei kommentteja: