keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Näköalaa

Sosiologisesti painottuneet filosofit korostavat usein taustamaailmankuvien vaikutusta teorian kehittämisessä. Ajatuksena on se, että olisi jonkinlainen suuri maailmankuva ja viitekehys, joka ohjaisi havainnot ja tulkinnat kokeisiin. Tätä näkemystä vastaan asettuu esimerkiksi Kari Enqvist. Hän selittää "Uskomaton matka uskovien maailmaan" -teoksessa (s. 47), että "Tiede ei myöskään esioleta säännönmukaisuuksien maailmaa. Mikä tahansa todellisuus käy. Jos mittareissamme näkyy täysi kaaos, sitten toteamme tämän. Mutta kun olemme parhaan kykymme mukaan tutkineet maailmaa, siitä on löytynyt lakeja ja säännönmukaisuuksia, jotka eivät omista toiveistamme piittaa. Sillä mitä väliä on esioletuksista, kun määritämme esimerkiksi vetyatomien spektriviivojen aallonpituuksia ja näemme niiden asettuvan matemaattiseksi sarjaksi? Mitä väliä silloin on uskonnosta tai filosofiasta? Miten mittauksemme mukamas olisi erilainen, jos kuvittelisimme kaaoksen tai Amon-Ran hallitsevan luontoa?" Hän korostaa että käytännössä tiedettä kritisoidaankin epäreilusti, ehdoilla joita muilta tahoilta ei vaadita (s. 46) "Jos luovumme tieteestä, ei edes Wikipediaan kirjoitettuja skientismi-väitteitä voisi pitää perusteltuina. Ne nimittäin olettavat finnifilosofin mielenulkoisen, elektronisesti ylläpidetyn todellisuuden, jossa ihmisäly saattaa paljastaa ja tarkasti kuvailla kuvaruudulla esiintyviä kirjainten välisiä säännönmukaisuuksia menemättä takalukkoon tai merimiessolmuun."

Karkeasti sanoen tämä vaihe koskee kuitenkin suurelta osin hypoteesinmuodostamista, mutta ei niiden vahvistamista. ; Tämä muistuttaa siitä että jos vaikkapa muodikas maailmankuva pitää sielua mielenkiintoisena konseptina, se tuottaa keskiajan kaltaista filosofiointia jossa aikaa kulutetaan sen miettimiseen onko koirilla omaa tuonpuoleista. Toisaalta se muistuttaa siitä että jos maailmankuva korostaa maakeskisyyttä, se tarkoittaa helposti sitä että vastakkaiset näkemykset ohitetaan ja väännetään aurinkokeskisyyteen viittaavien "mittausvirheiden" kohdalle korjaava episykli. Eikä tässä välttämättä edes tule mieleen että tämä olisi todiste aurinkokeskisyydestä.

Tässä mielessä suhteeni Enqvistiin onkin se, että hän itse asiassa kuvaa tieteen tekemistä varsin sujuvasti. Maailmankuvaan keskittyvät ihmiset katsovat historiaa siten että he eivät huomaa kokonaisuutta. He näkevät vain mitä läpi menneitä ideoita on syntynyt milloinkin. He eivät huomaa epäonnistuneita testejä. Ja näin huomaamatta jää että maailmankuva onkin enemmän ideoinnin eikä läpisaamisen syy. Premissin keksiminsen syy on joko siinä että se on vallitsevassa tieteessä tai koska se on omassa maailmankuvassa. Tieteen ytimessä onkin enemmän se, että nykyinen maailmankuva antaa premissejä, mutta ilman empiiristä testiä ne ovat arvottomia. Empirian kautta mukaan tulee testaaminen joka johtaa aina kyseenalaistamisiin, ja näin moni testi voi myös epäonnistua, jolloin nämä eivät tietysti nouse päntättäviksi teorioiksi asti.

Galileo Galilein kokeet ovat hyvä esimerkki siitä miten kokeiden tulokset pysyvät yllättävänkin identtisinä. ; Tieteen murrokset löytyvät siitä että vaihtoehtoisten selitysten välisen testaamisen väliin tehdään koe joka erottelee että jos teoriaA on oikeassa, niin tapahtuu tapahtumiaA ja jos teoriaB niin tapahtuu tapahtumiaB ; Luonnontieteessä syvä oivallus syntyy kun tajuaa että toistettavuus tarkoittaa juuri sitä että kun koejärjestelmä pysyy samana syntyy seurauksena tietynlaisia tuloksia tai tulosjoukkoja. Koetulokset eivät muutu edes maailmankuvamurroksessa ja niin Galilein testitulokset ovat kantaneet muuttumattomina sekä Newtonin suuren maailmankuvamurroksen että Einsteinin muutosten läpi.

Tästä seuraakin yllättävä asia. Nähdäkseni juuri tämä antaa tilaa filosofialle. Enqvist kuvaa tätä vertaamalla tieteentekoa matkaksi vuoren huipulle. (s 21) "Oma kokemukseni ja ammattini ovat opettaneet, että yksityinen edeltää yleistä ja ettei ymmärryksen suunta ole ylhäältä alas vaan alhaalta ylös. Luonnontiede on edistynyt kysymällä pieniä tarkkarajaisia kysymyksiä, ei etsimällä epämääräisiä vastauksia universumin merkityksestä ja Jumalan olemassaolosta." ... "Galileo Galilei ei ihmetellyt, miten kappaleet yleisesti ottaen liikkuvat, vaan mitä tarkasti ottaen tapahtuu, jos hän ottaa kuulan ja pudottaa sen maahan. Niinpä en pysty kertomaan vuoren huipulta aukeavasta näkymästä tieteeseen. Mutta voin kuvailla matkaa, joka alkoi vuoren juurelta."

Näkemys on hyvin oleellinen, sillä valtaosa tiedekritiikistä nojaa ajatukseen äärettömän varmasta totuudesta. Tämänlaista positivistista näkemystä ei kuitenkaan kannata kovin moni. Kuitenkin nähdäkseni Enqvist menee asteen liian pitkälle. Voidaan nimittäin nähdä, että tieteen tehtävänä on nimenomaan tarjota raaka-ainetta jonka kautta erilaiset tulkinnat tehdään. Filosofien tehtävänä on siis kunnioittaa tätä, mutta toisaalta he joutuvat tekemään juuri sitä ylhäältä-alas -katsantokantaa. Itse asiassa väitän jopa niin pitkälle että "tämä on se filosofin homma".

On vain muistettava että tämä filosofiointi antaa mahdollisen kuvauksen maailmasta, eikä se ole enää missään mielessä mitään sellaita jossa "todistettaisiin" jotain. Näin ollen kysymykset ovat joko tiedettä jossa perustellaan miksi toinen maailmankuva onnistuu paremmin kuin toinen. Tai sitten ne ovat maailmankuvailua joka ei itse asiassa perustele vaan vetoaa. Lopputulos on kauneimmillaan koherentti. Näille ei voi antaa Galilein kokeiden varmuutta.

Tieteenfilosofisesti Galilein koe on induktio, joten nekin ovat induktion ongelman alla ; On toistettu tietynlaista tilannetta ja saatu tuloksia joiden oletetaan noudattavan tulevaisuudessa samaa mitä menneisyydessäkin. Kuitenkin jos mietitään mitä Newtonin teoriat tekivät, huomataan että se nivoi monta tämänlaista koeasetelmaa yhteen. Se on siis megainduktio. Tämä selittyy miksi tieteen paradogmanmuutokset ovat yleisempiä kuin vahvasti toistettavuuden alla olleet testit ; Testien kumoutuminen kun johtaa aina paradigmaan heijastumiseen, mutta paradigmanmuutos vain harvoin muuttaa yksittäisiä koejärjestelmiä. Maailmankuva taas on verkko jossa on monta eri isompaa teoriakokonaisuutta. Maailmankuva syntyy kun otetaan kanta esimerkiksi evoluutioteoriaan ja Einsteinin suhteellisuusteoriaan, muutamaan psykologian teoriaan ja varmaan muutamaan muuhunkin  (tai vastaavalla idealla). Näin ollen jos tieteellä on ongelmia, maailmankuvalla on aina nämä ongelmat moninkertaisesti. Enqvist on tätä kautta vähemmän vaikeuksissa kuin "korkealentoiset maailmankuvien miehet".
1: Tämän pitäisi opettaa nöyryyttä filosofille. Tämä nöyryys on kuitenkin yleensä jotain jota vaaditaan lähinnä tiedemiehiltä. Mutta niinhän se vain jostain syystä on, että uskon ja tieteen yhteistyö tarkoittaa sitä että uskova ja tiedemies esiintyvät yliopistolla eivätkä suinkaan sunnuntaikirkossa. Ja kun he tekevät kirjan, uskovainen pääsee sanomaan "viimeisen sanan" ja loppusanat, ikään kuin antamaan loppupäätelmän koko teoksesta. Maallisemmat filosofit eivät ole tässä yhtään parempia. Eikä tämä arroganssi ole rehellisesti sanoen itselleni ollenkaan vierasta, kiitos vain.

Otan tästä hieman jatkoa ottaen esille epäonnistumisen. Tarkalleen ottaen se on William Lane Craigin epäonnistuminen, mutta poikkeuksellisesti olen tässä tällä kertaa hänen puolellaan vaikka hän olikin väärässä. Enqvist nostaa (em. teoksessa) sivulla 117-118 sitä miten Craig on todistanut Jumalaa viittaamalla Alexander Vilenkinin tiedettä popularisoivassa teoksessa esittämään ajatukseen jossa universumit joissa tapahtuu inflaatiota, ovat yleensä sellaisia että niillä on alkuhetki. Niillä on siis menneisyyden singulariteetti, alkuhetki. ~

Enqvist kritisoi tätä väitettä monipuolisesti. Hän kertoo esimerkiksi että (1) Vilenkin on itse korostanut sitä että alun väistämättömyys ei ole sama kuin Jumalan väistämättömyys. Se olisi non sequitur noista lähtökohdista. (2) Vilenkin ei itse asiassa edes sano että kaikista mahdollisista universumeista löytyisi singulariteetti, ja esimerkiksi populaaripiireissäkin tunnettu Stephen Hawkingin selitysmalli kiertää juuri tämän tilanteen (3) on konstruoitu muitakin kosmologisia teorioita joissa singulariteetti on kierretty. (4) Vaikka Vilenkinin logiikkaa pidetään oikeana, sitä ei pidetä pätevänä koska se ei huomio kvanttigravitaatiota. Kvanttigravitaatio on tällä hetkellä fysiikassa tuntematon, mutta jos se vaikuttaa mitenkään se vaikuttaa päätelmään. (5) silmukkagravitaatioteorioilla on onnistuttu rakentamaan malleja joissa universumit voivat seurata toisiaan eikä singulariteetta tarvita (6) On jopa malleja joissa universumi on kuin onkin ääretön eikä alkua tarvita.

Enqvist onkin moittinut sitä että monesti jumalatodistuksissa käytetään tiedettä popularisoivia teoksia, joissa on ongelmana se, että tieteen eturintama on jo mennyt näiden näkemysten ohitse. Ei ole ollenkaan tavatonta että joku esittää jotain "pieniä teorioita" joka sitten kumoutuu havaintojen ja parempien teorioiden valossa. Epäonnistuminen on normi, tieteen vallankumoukset näkyvät harvinaisina anomalioina, koska ne ovat poikkeus.
1: Hieman sama kuin historiassa rauhan ajat jäävät huomaamatta, ja vallankaappausyritys joka epäonnistuu peittyy tapahtumien alle. Onnistuneet vallankaappaukset ja sodat sen sijaan pistävät silmään ja historiankirjoissa tuskin paljoa muuta käsitelläänkään. Ainakaan historian popularisoinneissa, joissa haetaan kiinnostavuutta draaman ja maailmankuvallisuuden kautta..

Nähdäkseni tieteen popularisoinnissa onkin eräänä ongelmana se, että se nähdään eläkkeellä olevien hommaksi. Eli kun tutkimusosa on tehty, niin saa julkaista teoksia. Näissä on tavallista se, että lievempi malli antaa popularisoijalle luvan livauttaa isompia näkemyksiä siitä miten maailma toimii. Eli teknisesti ottaen tieteen popularisointi on hyvinkin vahvasti sitä että otetaan "maisemakuvaa" sen sijaan että kuvattaisiin "tietä vuoren huipulle". Filosofit käyttävät näitä monesti raaka-aineistona ja yhdistävät eri tahojen tietoja yhteen. He yleistävät lisääjostain joka on jo yleistävä. Tästä seuraa virheiden määrän kasvu. ; Mielestäni tämä on juuri hyvä asia. Sillä filosofi ei tee tiedettä. Filosofi tulkitsee tiedettä. Tieteen eturintama etenee hurjaa vauhtia ja se vaatii spesialistia. Filosofi taas on generalisti. Spesialismista seuraa tarkkarajaisuus ja tarkkuus, generalisti taas näkee suuremman kuvan mutta on epätarkempi. Tämä tarkoittaa sitä että tieteilijän rooliksi jää se, että hän korjaa filosofien asiavirheitä jotka johtuvat siitä että generalistit laahaavat aina ja pakosti jälkijunassa ja virheilevät enemmän.

Huipputiedemies taas joutuu juoksemaan koko ajan pysyäkseen oman alansa mukana. ; Einsteinin aikana suhteellisuusteoriaa pidettiin vaikeatajuisena ja että maailmassa vain pari tiedemiestä ymmärsi sen. Nykyään jatko-opiskelija osaa suhteellisuusteorian hienouksista enemmän kuin Einstein aikanaan. Syynä on se, että Einstein joutui keksimään juttuja kantapään kautta kun taas fysiikan opiskelijoilla on oppimateriaalia ja iso kasa jo tehtyä tutkimustyötä apunaan. He eivät ehdi tekemään mitään maisemakuvia.

Tämä tarkoittaa sitä että perusoletuksena on se, että maailmankuvan kautta asioiden selittäjät ovat todennäköisesti väärässä ja jälkijunassa, mutta he ovat tärkeitä koska he kertovat meille jotain siitä mitä tieteiden löydökset voivat meille kertoa.

Ei kommentteja: