"Hän oli ripustanut oven ylle lakanan, jossa luki: Seuraava Siunattu Voit Olla SINÄ. Sellaista ei voinut tapahtua. Sellaista ei pitäisi tapahtua. Mutta mistä sen ikinä tiesi... tällä kertaa se saattaisi onnistua. Tahmee tunnisti tämän toivon. Sen avulla hän oli ansainnut elantonsa. Kaikki tiesivät, että nosta kortti pakasta -temppua pyörittävä kaveri voitti aina, he tiesivät että satunnaiseen rahapulaan joutuneet ihmiset eivät myyneet timanttisormuksia murto-osalla niiden todellisesta arvosta, he tiesivät että maailma tarjosi yleensä kepin väärää päätä, ja he tiesivät että jumalat eivät valinneet väestön joukosta jotain arkista ja arvotonta pelleä ja lahjoittaneet hänelle suurta omaisuuttaan. Paitsi että tällä kerralla saattaisi käydä toisin, vai mitä? Se saattaisi käydä toteen, niinhän? Tämä tunnettiin myös Aarteista Kalleimpana, eli Toivona. Tämä oli hyvä keino tulla äkkiköyhäksi ja pysyä sellaisena. Se voisit olla sinä, mutta ei kuitenkaan."
(Terry Pratchett, "Posti Kulkee")
Terry Pratchettin kirjahistoriaa lukiessa tulee helposti sellainen olo, että hänen parhaat kirjansa olisivat varhaisimpia ; Toki hänen kaikkia kirjojaan kuvaa tietty filosofisuus, mutta kuitenkin olona on se, että kaikki mitä noidat ovat kertoneet ihmisten hallinnasta on itse asiassa sanottu varhaisemmissa teoksissa ja kaikki se mitä arvovallan filosofian puolelta on sanottu, on ollut mukana velhojen kautta jo alusta asti. Puhumattakaan metafysiikasta ja oikeudentajusta jota Kuolema on tuonut esille jokaisessa kirjassa. Kuitenkin hänen teoksensa "Posti Kulkee" on jotain muuta. Se itse asiassa käsittelee postin kautta monia mielenkiintoisia asioita. Tämä ei ole yllättävää, sillä ytimessä on Hermeen vertauskuvaksi napattu huijari josta tehdään postimestari. Huijarisanansaattajan kautta otetaan vahvasti kantaa yhteiskuntaan ja etenkin ihmisten herkkäuskoisuuteen ja siihen miten se liittyy Aarteista Kalleimpaan eli Toivoon.
Esimerkiksi alkuun panemani lausunto ottaa kuvioon mukaan uskonnot, jotka käsitellään samalla tavalla kuin huijaukset ja esimerkiksi postitoiminta.
Pratchettin tapa katsoa huijausta on itse asiassa mielenkiintoinen. Se ei nimittäin oikeastaan liity juuri ollenkaan siihen mitä on. Se ei tavallaan liity edes siihen miten asiat nähdään. Sen sijaan se liittyy enemmänkin siihen että asiat saadaan näyttämään joltain vähän aikaa.
1: Näin esimerkiksi postimerkkien kohdalla niiden arvo saattaa olla paljonkin niiden nimellisarvoa suurempi ja niiden arvoa kasvattavat tekijät ovat virheitä. Tämä ei ole huijausta, vaan tämä on sitä että ihmiset saadaan näkemään asiat uudella tavalla.
2: Jos vankina oleva saadaan kaivamaan seinän läpi tunnelia, hän saa toki aidon tunteen Toivosta. Mutta jos seinät on rakennettu siten että lusikalla ehtii kaapia ensimmäisen muurin auki, ja kohtaakin tämän takana toisen seinän ja tässä raossa on valmiiksi uusi lusikka, tämä Toivon tuhoutuminen, kuplan puhkeaminen, tekee siitä julmaa. Yhtä julmaa on tietysti kostaa tarjoamalla vartijoille väärä aarrekartta. "Se oli hieno kartta ja sitä tutkimalla herra Wilkinson ja hänen kaverinsa saisivat oppia paljon koodien purkamisesta, maantieteestä ja harhaanjohtavasta kartanpiirtämisestä. He eivät kuitenkaan saisi selville minne oli kätketty eri valuutoissa 150 000 Ankh-Morporkin taalarin arvosta rahaa, sillä kartta oli puhdasta mielikuvituksen tuotetta. Tahmeeta kuitenkin lämmitti ajatus, että joka tapauksessa nämä ystäväiset saisivat edes vähän aikaa nauttia kalleimmasta aarteesta eli Toivosta."
3: Uskonnoissa ei ole enää kysymys toivon pettämisestä koska se tarjoaa näkymättömiä asioita ja ominaisuuksia, kuten sisäistä voimaa joiden saamatta jäämistä ei välttämättä huomaa koska ihmiset pystyvät aika paljoon itsekin. Ja toisaalta ne siirtävät monet päätoivonlähteensä johonkin joihin ei tule pettymystä koska ihminen kohtaisi ne vain jos hän olisi kuoltuaan elossa.
4: Se, että myy lasirihkaman timanttisormuksena perustuu Toivoon ja haluamiseen ; Siinä lasi näyttää jopa kauniimmalta kuin aito timantti. Kuitenkin tämä on väliaikainen, joten kysymyksessä on huijaus. Toivo katoaa kun kupla puhkeaa. Sen sijaan ihminen joka on ensin saanut ihmiset haluamaan timantteja on saanut ihmiset näkemään koko asian uudella tavalla. Tämä kupla ei puhkea. Ja mikä parasta, huijaus ei onnistu ilman että on jotain jota ihmiset haluavat tällä tavalla. "Kyse oli pohjimmiltaan ihmissuhdetaidoista. Erikoisista ihmissuhdetaidoista. Lasitimantteja ei voinut myydä ennen kuin ihmiset saatiin todella haluamaan timantteja. Tämä oli varsinainen temppu, temppujen temppu. Silloin muutettiin tapaa jolla ihmiset näkivät maailman. Heidän annettiin nähdä niin kuin he halusivat asioiden olevan..."
Tätä kautta esimerkiksi postitoiminnan mainontaan liittyy erilaisia mainostempauksia, joiden tehtävänä on saada ihmsiet näkemään postin takana olevan ihanteen oikein. Tätä yrittäessä sitä jopa tempaistaan mahdottomia, koska joskus mahdollisuuden rajat paukkuvat. Ja jos tässä ei onnistuta, niin ihmiset kyllä ovat suopeita koska he tietävät että yritys oli jo aloittaessa mahdoton. Yrittäjä ajattelee siis aina, että se voisin olla juuri minä. Mutta ei kuitenkaan.
"...minä uskon vapauteen. Monetkaan eivät usko, vaikka tietysti muuta väittäisivätkin. Mikään vapauden tarkempi määritelmä ei olisi täydellinen ilman vapautta kohdata valintojensa seuraukset. Sehän on oikeastaan kaikkien muiden vapauksien perustana."
(Terry Pratchett, "Posti Kulkee")
Pratchettin kirjan toinen pääasia liittyy vastuuseen. Pratchett sitoo tämän peruseksistentialistien tapaan vastuuseen. Se, mikä kirjassa on se varsinainen luova huomio, on se, että siinä toivo sidotaan vastuuttomuuteen. Pratchett laittaakin siksi postimestarin olemaan työssään pakosta. Kyseessä on velvollisuus, jonka vaihtoehtona on, ei enempää eikä vähempää, kuolema. Kuolema joka on seurauksena hahmon elämässään tekemistä huijauksista. Postimestarin virka on siis vapauden vastakohta eli Toivo.
Sillä kaikista kallein aarre Toivo saa ihmisen alistumaan valtiaille, huijareille, ihanteelle, uskonnolle. Toivo kahlitsee ihmisen tekemään asioita joita hän ei muuten tekisi, tai joita hän ei muutoin uskoisi mahdolliseksi.
Myös armo on sitä että oikeus ei toteudu, ja vastuusta livahtaminen on se Toivo johon moni ihminen ripustautuu. Että saisi tuonpuoleispalkkion vaikka ei olekaan niin hyvä ihminen. Ja että vaikka onkin käyttänyt hyväkseen hädänalaista ja napannut tältä timanttisormuksen pilkkahinnalla, niin että saisi tästä kuitenkin täydet rahat. Ja lopputulemana kaikilla ihmisillä on yritystä ja tätä kautta toivoa, mutta kaikkialla he ovat kahlittuja.
Sarjan pahikselle käy huonosti, koska hän valitsee kuoleman yli velvollisuuden. Kirja loppuukin lauseeseen ""Pitää ihailla miestä joka todella uskoo valinnan vapauteen", hän sanoi ja vilkaisi auki jäänyttä ovea, "Murheellista kyllä, hän ei uskonut enkeleihin.""
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti