perjantai 27. heinäkuuta 2012

Sivistyksen hyöty

"Twilight Samurai" -elokuvassa köyhä samurai joka on niin köyhä että on käytännössä/miltei maanviljelijä kouluttaa tyttölapsilleen sen ajan filosofiaa ja klassikoita. Hänen edesmenneen vaimonsa veli pitää tätä haihatteluna ; Tyttöjen on hyvä opetella vain ompelua ja vastaavia asioita jotta he pääsisivät naimisiin. Myöhemmin tytär kyselee asiasta koska hänkään ei huomaa suoraa hyötyä sivistyksestä. Vastaus asiaan on se, että sivsitys ei koskaan ole yhtä hyödyllistä kuin ompelu. Mutta että jos ihminen osaa ajatella itse, hän selviää mistä vain. Tämä on tietysti viisasta kun elokuvassa eletään varsin hajanaisia aikoja ; Yhden järjestelmän mukaan ajattelu ei välttämättä onnistu kun toinen johtaja astuu kuvioihin. On osattava olla joustava kaaoksessa. Kuitenkin uskoisin että tästä selityskestä huolimatta suurempi syy kannustaa sivistyksen pariin on ollut individualistinen. Elokuvan samurai oli luonteeltaan "hieman erikoinen", hän ei oikein sopinut joukkoon.

Tämänlainen asetelma on tietysti tuttu Suomessakin. Isoisäni on kertonut siitä miten hän on joutunut lapsena vastuuseen paljosta. Syynä olivat perhetilanteet, kuten aikuisten sairastumiset. Hänen perheessään tosin kunnioitettiin sivistystä, joten tämä ei tarkoittanut oppimattomuutta. Tämä muistuttaa kuitenkin "elämän realiteeteista". Maatalousyhteiskunnasta ja historiasta kuullaankin sitä miten kansakouluakin on pidetty kansan parissa haihatteluna. Ymmärrettävistä syistä. Perunannosto on ollut konkreettista ja elintärkeää kun taas sivistyksen hyöty on hyvin abstrakti ellei olematon. Seurauksena sitä saattaa jopa tulla omituiseksi eikä ajattelu enää sovikaan siihen mitä aivan kaikki muutkin ajattelevat.

Elokuvan tyttöihin keskittyminen on hyvä muistutus siitä että sivistyksen antamattomuus on aina liitoksissa arvostukseen. Kun tytöt olivat alempiarvoisia, heihin ei pitänyt haaskata klassikoita. Heidän arvonsa oli lähempänä pelkkää välinearvoa, jolloin kysymys ei ollut heidän oikeuksistaan vaan siitä mitä he voisivat aikaansaada, tehdä, yhteiskunnalle ja muille. Pojat olivat arvokkaampia joten heidän ei tarvinnut todistaa samassa määrin. Heihin voitiin törsätä sivistystäkin. Toki heitäkin välineellistettiin elokuvassakin. Kulttuurin soturius, velvollisuus ja ahkerasta yrittämisestä huolimatta mahdollisuus seppukupakkoon epäonnistumisen tullen oli kaikessa läsnä. Mutta pojilla oli sentään hiven muutakin kuin välinearvoa. Ja tämä mahdollisti sivistksen.
Itse korostankin tässä hengessä että oppiminen on aina erityisoikeus. Se koulutus joka on yleissivistävää, eli ei opeta suoraan johonkin ammattiin. Ja se koulutus joka ei nojaa vallitsevan yhteiskuntajärjestyksen ylläpitämiseen on tietyllä tavalla törsäämistä. Instrumentalistisesti on vaikeaa keksiä syitä miksi pitäisi punnita monisyistä etiikkaa. Uskonnonopetuksen siirtäminen yhteiskunnan valtionuskonnon siirtämiseksi dogmaattisesti aivoista aivoihin olisi sentään jotenkin ymmärrettävissä yhteiskuntajärjestyksellä. Mutta nykyinen moniarvoinen järjestelmä on juuri sitä haihattelua jonka "Twiligt Samurai" -elokuvassakin mainittiin. Sama paistaa tieteissäkin. Esimerkiksi kulttuurintutkimuksessa seulotaan kansanperinnettä ja satuja. Näiden konkreettinen ja taloudellinen hyöty jää varmasti vähäiseksi. Se, että keksii uuden tavan katsoa satuja ei varmasti tuo "perunaa pellosta".

Mutta tosiasiassa tämän kaiken arvo onkin juuri siinä että siitä ei ole hyötyä. Sivistys on asetettava välinearvosta itseisarvoksi. Tässä muutoksessa ollaan individualisteja eikä enää pelata yhteishyvän nimessä. Silloin uskonnonopetuksessakin on järkeä. Se ei toki opeta ammattiin (niin harvasta tulee pappi että se ei selitä erityisen runsasta tuntimäärää.) Tältä kulmalta tilanne on esimerkiksi kohdallani niin että tämän blogin kirjoittaminen (ja sinulta sen lukeminen) on ajanhukkaa. Se on ajan ja voimavarojen törsäämistä jonka hyöty on abstrakti tai olematon (ainakin kun tästä blogista on kysymys). Voisin käyttää tämän ajan johonkin muuhun ja tällä rahalla voisin esimerkiksi tuottaa yhteiskunnalle erilaisia asioita. Mutta en näe että koulutuksella ja sivistyksellä olisi arvoa vain sovellustensa kautta. Usein tämä näyttää olevankin niin että ihmisten sanotaan opiskelevan elämää varten mutta he huomaavatkin opiskelevansa elinkeinoelämää varten. (Ja kokeita.)

Tämä antaa uuden kulman myös pseudotieteisiin.

Olen jo aikaisemmin kirjoittanut siitä miten osa Nobelisteista on ruvennut hörhöilemään vanhoilla päivillään. Ja että tämä johtuu luovuuden ja hulluuden samankaltaisuudesta, riskinottoon suhtautumisesta ja erittäin vahvasta asioiden läpiviemisjunttaamisesta. Tämän lisäksi olen korostanut että monet pseudotieteilijät ovat usein hyvinkin yleissivistyneitä ja ahkeria, heidän pää ongelmansa onkin tyhmyyden sijasta nimenomaan itsekritiikitön monomaanisuus. Ensivilkaisulla voisi luulla että tämä olisi kritiikkiä individualismille. Onhan toisinajattelijuus omapäisyyttä - tässä tapaukseessa kyllä oikeastaan oman alakulttuurin mukailu -  eräs tapa toteuttaa yksilöllisyyttä.

Mutta tässä kohden suhteeni ilmiöön on kaksinainen.
1: Kun näen että joku uuspakana innoissaan kiertää esimerkiksi sadoilla kivikautisilla jäänteillä omin silmin katsomassa, pidän tätä loistavana asiana hänelle. Jopa erilaiset hupaisat ajatukset voisivat olla positiivisia. Ja jos niitä käytettäisiin vaikkapa fantasian apuvälineenä ja luotaisiin fantasiana kaupattuja kuvitteellisia tarinoita olisin asiasta aivan tyytyväinen. Luovuus ja tämäntyyppinen hulluus ei minua häiritse pätkääkään. Se, että originellisti ajattelevat touhuavat omituisia ei saa minua tuhahtamaan. Sillä tämä tuhina on aina jollain tavalla sitä "perunannostoon haalivan tuhinaa".
2: Sen sijaan olen pettynyt siitä että tätä myydään jonain joka tuhoaa tieteellisiä näkemyksiä ja teorioita. Avomielisyys tuppaa pseudotieteissä olemaan yksisuuntaista ; Tiede on väärässä ja sille pitää olla vastustava, mutta vaihtoehtonäkemykselle vaaditaan avomielisyyttä ja suvaitsevaa keskustelevuutta. ;Tämä tietysti johtuu pseudotieteen rakenteesta. Pseudotiede voi olla pseudotiede jos ja vain jos ajatusta myydään tieteellisenä uutena paradigmana, jonka yleensä vieläpä nähdään kumoavan vallitseva teoria jota pitää sitten lytätä. Spekulatiivisena myytynä aivan sama ajatus ei häiritse. Tieteen kohdalla ärsyttävää ei ole se, mitä tehdään vaan se että se tehdään huonosti. Se, että tiedemiesten sanomisia vääristetään on samanaikaisesti sekä huonosti tehtyä tiedettä että se on myös hyökkäys ihmisen näkemystä ja elämäntapaa kohtaan. Tämänlaisen aloitteen jälkeen henkilö ei voi mennä omien vastaavien suojiensa taakse. Hänhän on itse omilla toimillaan osoittanut että niillä ei ole hänelle arvoa. Ei voi olla niin että toisten ajatuksia ja tekemisiä saa mollata, hakata muita ja että hänellä on silti "mielipiteenvapauden" sallima täysimmuniteetti joka kieltää kaiken moitteen.
___2.1: Minua ei itsessään häiritse edes ajatus siitä että Jumalan luomistyöstä tehdään tiedettä. Minua häiritsee se, että ID:n luomat metodit ovat niin totaalista roskaa. Minua ei häiritse uskonto vaan se, että Jumalaa esitetään rationaalisena johon olisi vähän pakko kääntyä jos haluaa olla hyvä tai järkevä. Siksi tämän blogin ID -tagi pursuilee tämänlaisia kannanottoja ja niihin reagoimisia eikä juuri muuta.

Nämä näyttävät samalta. Kikkana onkin se, että jos nämä tämäntyyppiset ihmiset onnistuvat, niin kutsumme heitä neroiksi spekuloijiksi ja heidän gloriaa ihastellessamme unohdamme että jokaista väärinymmärrettyä neroa kohden on tuhat aivan oikein ymmärrettyä sekopäätä. Ja pohjimmiltaan ero tämän neron ja häviäjien kesken on tuuri. Todellisuus kun on tietynlainen ja tähän ei voi vaikuttaa, on ihmisen ajattelun moninaisuus ja erehtyväisyys se, joka tekee "pseudotiedehipasta" eräänlaisen kunniaa ja gloriaa pyörittävän lottoarvonnan. Ja tässä pelissä on todellakin panokset. Pseudotieteilijät saavat toki pienissä piireissä kunnioitusta. Mutta he usein tässä prosessissa myös myyvät kunniansa isommissa piireissä.

Näin ollen jakaisinkin crankin identifioinnin muutamaan vaiheeseen. Epäonnistuminen ei nimittäin ole mielipidekysymys. Sitä voidaan arvioida. Nousevalla paradigmalla on merkkejä. Ja etenkin sillä teorialla joka ei kehity uudeksi kasvavaksi tutkimusohjelmaksi ja paradigmaksi vaan jumiutuu pienten piirien tai ruohonjuuritason puuhastelijoiden asiantoistamiseksi on merkkejä. Se, että epäonnistuu toistuvasti eikä teorian kehitystä ja paranemista tapahdu johtaa tietynlaisiin defenssimekanismejen käyttämiseen. Ja näiden havaitseminen on sitten hyvinkin helppoa. Näin rakentuu seuraavantapainen lista. (Joka ei ole kaikenkattava mutta sillä pääsee alkuun.)
1: Ensimmäinen lähtökohta on innostus. Kunnon crankilla ei ole vain mielipidettä ja paria irtolausetta. Innostus näkyy (a) aivan puhtaana tekstin määränä (b) pitkäjänteisyytenä jossa saman asian parissa ollaan jopa vuosia (c) teksti on kiivassävyistä. Tämä on tärkeä esitunnistin, mutta tosiasiassa innostus on itsessään vain hyvä asia. Tämä on siksi välttämätön mutta ei riittävä ehto. Pelkkä asioiden tekeminen pitkästi, harkiten ja hyvin ei olisi esimerkiksi ongelma ollenkaan, päinvastoin. Tälläinen ihminen ansaitsee kehut.
2: Toinen on monomaanisuus. Tämä näkyy joko (a) siten että ihminen käsittelee vain tätä yhtä aihetta (b) tai hänellä on jokin taustaidea jota hän sitten näkee kaikessa. Näin aiheet voivat olla mitä ihmeellisempiä mutta kaikki monialaisuus kuitenkin viittaa siihen yhteen taustateoriaan. (c) Henkilö, olipa aihe mikä tahansa, siirtää aiheen aina pelkästään tähän yhteen aiheeseen. Ja mikä tärkeintä ei anna muiden ohittaa tätä ja keskustella muusta. Hän siis vaatii muidenkin huomiota tähän omaan aiheeseensa.
3: Kolmas tärkeä piirre on ritualisoituminen. Crankit hukkaavat keskustelun ja debatin luonteen ja se näyttää olevan pidemmän päälle heille aivan mahdotonta erottaa tai ainakaan osallistua. Äänen päästäminen ja oman teoriansa toistaminen on heistä keskustelua. Kaikki muu, etenkin kritiikki, on tälle häiriö. Kritiikki on toki tärkeä ottaa heilläkin huomioon, mutta sen kohdalla tärkeintä on saada moittia sitä jotta oman idean erinomaisusu nousee esiin. Ja kaikki tästä poikkeava nähdään häiritsevänä sulkusilmäisyytenä. Ritualisoituminen tarkoittaa sitä että vaikka tekstiä tulee, se ei (a) täydennä aikaisemmin sanottua tai syvennä käytettävää teoriaa. Se lisää vain yksityiskohtia. Kun tuotos on samaa henkeä jossa on sisältö lähinnä erilaisen knoppitietolistan kasvatusta ilman että aikaisempia sanomisia täydennetään tai korjataan tai syvennetään (b) pahimmillaan henkilö on ulkoaopittujen mantrojen toistamista. Keskustelu on ulkoa opeteltua retorista manierismia, jossa ytimessä ei ole argumentaatio ja empiria vaan oman ideologian kannattamisen symboleiksi muutetut terminologia. Keskustelu, etenkin julkinen keskustelu ja debatti, ovat vain omien rivien kasaamista ja vastustajan esittelemistä varten. (Esimerkiksi 10-0 skeptikolle hävitty debatti on tässä vain todistus siitä että vastustaja-skeptikko on sulkusilmäinen ja tällä on pirusti valtaa. Jonka takana ovat mahdollisesti illuminati, saatana ja avaruusolennot.)

Näin ollen sivistys on kaunis asia. Siinä on toki väärinkäytön mahdollisuus kuten aivan kaikessa muussakin. Kun puhutaan sivistyksestä, tieteestä, pseudotieteistä ja luovan hullusta taiteellisista ideoista, ollaan vähän samoilla linjoilla kuin alkoholinkäytön kanssa. Ongelmana ei ole ilmiö vaan se, miten sitä käytetään. Pseudotieteen erottaa näistä muista positiivisista puolista vain tekemisen laadussa. Ja tätä laatua voidaan tosiaan arvoida sekä humanistis-eettisenä että aiheeseen sopivuutena, tarkkuutena ja osuvuutena. Pseudotiede ja pseudotieteilijät epäonnistuvat yllättävän usein molemmissa. Joskus seasta tosin löytyy myös aivan mainioita tyyppejä. Heitä miettiessä on kaunista muistaa että eipä se "Twilight Samurai" -elokuvan samuraikaan siitä kunniasta välittänyt. Oli vain sivistys ja välttämättömyys. Joista ensimmäinen oli omaa ja toisen kanssa oli elettävä.

Ei kommentteja: