lauantai 21. heinäkuuta 2012

Poikkeuksellinen poikkeus

"Kymmenen minuutin kuluttua vihreän päällä nökötti seitsemän lummenälvikästä, keltaisella ei ainuttakaan. Olin riemuissani. Luulen kaikkien asiantuntijoiden pitävän haihtuvia kemiallisia yhdisteitä lummenälvikkäiden keinona löytää lumpeen- tai ulpukanlehtiä. Samanaikaisesti olin surullinen. Olin parin vuorokauden sisällä lukenut kaksi artikkelia ja yhden lehtiuutisen, joissa tutkijat näyttivät pitävän tällaista hypoteesinmuodostusta edeltävää havaintoa tieteellisenä tutkimuksena."
(Mika Sipura, "A'la Fleming")

Usein jos jumalatodistuksen yhteydessä kuulee sanan "termodynamiikka", kreationismimittari paukahtaa välittömästi päälle. Termodynamiikka on aivan käsittämättömän paljon ja käsittämättömän virheellisesti referoitu teoria. Näin ollen jos termodynamiikka terminä nousee ylös, lausujan uskottavuus romahtaa välittömästi. ; Syynä on usein konteksti. Osakokonaisuuksia käsitellessä termodynamiikan toinen pääsääntö toimii huonosti, koska se kuvaa vain suljettuja systeemeitä. Näin esimerkiksi jos käsitellään elämän syntyä maan päällä, tehdään vakava virhe. (Se voi toki olla luonnonlakien vastaista, mutta termodynaamisesta tarkastelukannasta tämä ei pidä paikkaansa. Aurinko suoltaa energiaa ja maapallo on siksi avoin systeemi. Samoin kuin solu. Ja DNA.)

Daniel Lane Craig vetoaa hänkin kosmologisessa jumalatodistuksessaan termodynamiikkaan. Mutta hän tekee sen järkevämmin. Koska hän käsittelee koko universumin syntyä, koko universumi on mukana. Tällöin on vaikeaa kuvitella todellisuuden ulkopuolista todellisuuta josta voitaisiin negentropiaa voitaisiin "lainata". Ateisti ja skeptinen fyysikko "Skeptics Play'ssä" viittaakin tekstissään "Entropy: the unsolved problem" siihen että Craigin tapa käsitellä entropiaa on vähemmän huono. Craig ansaitsee siis kehuja siitä että hän ei ole mokaillut vakiokreationistityyliin ; "The Second Law of thermodynamics really does present a problem in physics, and WLC deserves credit for getting that much right." Tosin Craigin esittämä kannanotto joutuu vaikeuksiin kun asiaa tarkastellaan lähemmin. Sillä entropiaongelmassa on esitetty useitakin "täysin naturalistisia" tapoja kiertää ongelma. Emme vain osaa selvittää että mikä näistä on se oikea ratkaisu ; "So yes, it is a problem.  But a "problem in physics" does not mean "We can't think of any solution".  In fact, it usually means that there are many solutions, and we can't figure out which one is right, if any. Unfortunately, there's a major obstacle to figuring out the correct answer here: quantum gravity. As explained before, we don't have the theory required to predict past a certain point in the past."

Asiaa voidaan jatkaa toisaalta. "Free Thought Blog" kuvaa tekstissä "Kalam I: Why the Big Bang isn't evidence of God" Craigin termodynamiikka-argumenttia epäkoherentiksi. "Here's one problem with using this as an argument for God: what if there's an undiscovered exception to the laws of thermodynamics? Craig can reply that there's no evidence that such an exception exists, and that the laws of thermodynamics have always been found to hold throughout countless observations. But Craig's own view involves postulating a massive exception to the laws of thermodynamics - namely God. In other words, Craig’s strategy requires first dismissing the possibility of some physical exception to the laws of physics based on lack of evidence, and then arguing to God. But it would make just as much sense to first dismiss the possibility of God based on lack of evidence, and then argue to a physical exception to the laws of thermodynamics."

Craigin ainut argumentti onkin tähän liittyen hänen pöytävertauksensa. Craig esittää että ihminen voi järjestellä älyllään pöytää ja näin sen entropia vähenee ja negentropia kasvaa. Palaamalla "Skeptic's Play":hin ei ole vaikeaa huomata että tämä ei oikeastaan ole kunnollinen argumentti. "This argument fails because I don't really reduce entropy by rearranging my desk. Rather, I am simply reducing the entropy of my desk arrangement at the cost of greatly increasing other entropy. Furthermore, the vast majority of processes which reduce entropy (at the cost of increasing entropy elsewhere) do not involve any sentience. Take, for example, the fact that the poles are colder than the equator. Such a temperature difference implies a far greater amount of order than could possibly exist on my desk. But this order was created by completely mechanical processes like sunlight." Systeemi on avoin, ja avoin systeemi ei välitä onko energia älystä vai luonnonlaeista.

Joku voisi tässä kohden sanoa, että puntit menevät tasan. Tämä on toki tunnustus siitä että jos Jumala on järkevä konsepti, niin naturalismikin on samanarvoinen eli järkevä ajattelutapa ja maailmankuva. Kuitenkin tästä voidaan jatkaa vielä eteenpäin. Tasapäistämistä ei varmasti haluta ottaa vakavasti, koska tässä vaiheessa teistiset selitykset muuttuvat välittömästä paljon huonommin perustelluiksi. Näissä on nimittäin oleellinen ero ; Tätä voidaan kutsua nimellä "tutkimusohjelma". Teologia ei ole onnistunut jalostamaan kosmologiaansa tiedettä proaktiivisesti tekeväksi, se vain soveltaa ja lainaa muiden tuloksia ja tekee näistä filosofisia tulkintoja.

Joku voisi toki argumentoida Jumalaa puolustaen että kvanttigravitaatio estää naturalististen versioiden tutkimusohjelmat, eli nekään eivät olisi tieteellisiä. Este on näiden kohdalla todellinen, kuten yllä mainitsinkin. Tässäkin siilipuolustuksessa - "jos minä en voita, niin sitten sinä ainakin häviät" -tempun - ongelmana on vain se, että näissä este on jokin teoria jonka oikeellisuutta voidaan tutkia. Näin ollen ne eivät ole pelkästään premissein ja alkuoletuksin dogmaattisesti määrättyjä tutkimusesteitä vaan jotain joiden paikkaansapitävyyttä voidaan tutkia. Jumalan tutkimisen esteille ja rajoituksille tämänlaisia tutkimusohjelmia ei ole esitetty. Näin ollen teoria on edelleen naturalistista kilpailijaansa heikommilla.

Kirjoittaja tietää, että jos universumin syylle miettii muuta kuin dogmaattista Jumalaa, ollaan ongelmissa. Koska jos ei kritisoi Jumalateoriaa, ei näkemystä hyväksytä. Ja jos kritiikissä noudattaa kristillistä Jumalankuvaa, niin saa kuulla siitä että ei kykene miettimään itse aitoa uudenlaista persoonallisuutta luomisen taakse. Ja jos ei, niin syytetään siitä että kristityt eivät tunnista sitä Jumalaa tässä irrottautumisen takana josta seuraa syytös siitä että ei ymmärrä Jumalaa ja olkiukottaa uskovaisten näkemyksiä. Kirjoittaja ei välitä yhtään eikä anna yhdellekään tässä kolmikossa olleelle kliseelle mitään arvoa. Kuten ei kosmologiselle Jumalatodistuksellekaan.

Ei kommentteja: