keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Ahorinta Rorschachin testissä

Iltapäivälehdet ovat tunnettuja provokatiivisuudestaan. Olen kuitenkin yleensä niin paatunut että en ylläty. Tämänpäiväinen "Iltalehti" kuitenkin onnistui yllättämään minut. Aiheena oli se, että paljon medianäkyvyyttä saaneessa "Ulvilan surmassa" oltiin menty oikeuteen varsin omituisin syin. Teksti on netin puolella otsikolla "Auerin kirjeessä lapsilleen outo kuva "vuohen päästä"". Teksti selittää että "Kirjeessä Auer jostain syystä vitsailee lapsilleen aikovansa hankkia tatuoinnin, josta hän on piirtänyt kirjeeseen myös kuvan. Auer kertoo kirjeessä, että on saanut inspiraation kuviin vankilassa selaamistaan tatuointilehdistä." Kuva on merkittävä "Anneli Auerin lapsilleen kirjoittamaan kirjeeseen piirrettu kuvio on poliisin haastatteleman asiantuntijan mukaan vuohen päätä merkitsevä symboli" 

Iltalehden kilpailija, toinen provokatiivisia juttuja kirjoitteleva "IltaSanomat" osasi sekin kertoa samasta asiasta. Se ei aikaansaanut samanlaista provosoitumista. Siellä ollaan myös hieman informatiivisempia. Selviää että asiantuntijana on käytetty Keijo Ahorintaa jonka mielestä kuvassa on tosiaan vuohenpää. Ilta-Sanomat osasi kuvata asiaa hieman informatiivisemmin ; "Ahorinta esiintyi julkisuudessa paljon 1990-luvun lopulla, jolloin suomessa kohistiin nuorten saatananpalvonnasta. Katunuorten parissa toiminut Ahorinta on asiantuntijana kotikutoinen, sillä hänellä ei ole alan koulutusta tai ammattitaitoa."  IltaSanomat korostivatkin myös sitä, miten Ahorinta näki hyvin epämääräisissä toisistaan irrallisissa rei'issä kolmioita ja muita kuvioita joihin hän liitti saatanallista symboliikkaa.

Ahorinta on mitä ilmeisemmin "kaivettu naftaliinista". Hänen nimensä on tuttu roolipelaajille jotka kohtasivat aiheeseen liittyviä pelkoja 1990-luvun puolella. Silloin kokemus oli, että Ahorinta - ja etenkin Ahorintaa lainaavat ja kannattavat - tuppaavat näkemään saatananpalvontaa vain ihan joka paikassa. Perusteita tai ei, yhteys löydetään.

"Vihreässä Langassa" asiaa on puitu hieman tarkemmin. He ovat huomanneet Ahorinnan omituisen asenteellsein fiksaation aiheeseen ja herättävät esille tärkeän huomion "Syyttäjäpuoli tuntui jo keskiviikkona hätkähtäneen asian saamaa julkisuutta, sillä jutun pääsyyttäjä Jukka Valkama kiiruhti vakuuttamaan MTV3:n haastattelussa, että saatananpalvontaa pidetään vain mahdollisuutena, eikä se ole jutun pääasia. On epäselvää, miksi poliisi valitsi jutun asiantuntijaksi fundamentalistikristittyjä lähellä olevan harrastajatutkijan, kun saatananpalvonnasta on Suomessakin tehty akateemista tutkimusta, muun muassa väitöskirjoja. Helsingin Sanomien haastattelema teologian tohtori Marja Hermonen ei nähnyt Auerin kirjeen kuvioissa yhteyttä saatananpalvontaan. Radio Rockin Heikelä Korporaatio taas haastatteli saatananpalvonnasta väitellyttä Titus Hjelmiä, joka piti Auerin jutun palvontaväitteitä vastuuttomina ja muistutti ettei Suomessa ole tehty yhtään todistetusti saatananpalvontaan liitettyä henkirikosta."

Kenties paras argumentti on kuitenkin laittaa itse tatuointi esille. Koska en tiedä lehden kuva-aineistojen tekijänoikeuksia, toivon että käytte tarkistamassa kuvion. Se on nähtävissä esimerkiksi ensimmäiseksi laittamani IltaLehden artikkeliin. Sen sijaan piirsin version kuviosta ja laitan tämän kirjoituksen oheen. Näin kaikki voivat ihan omilla silmillään katsoa, miten pukinpartainen ja sarvekas vuohi sopii tulkintana teemaan. ~ Samalla voi miettiä vaikkapa sellaisia, että jos jonkun näkemänsä lehden pohjalta jotain tatuointimallia apinoi, ja tätä harkitsee (ilmeisesti sitten ottamatta kyseistä tatuointia) niin kuinka paljon voidaan olettaa että vaikka sisällössä olisikin jotain, että tämä merkitys olisi myös ymmärretty..

Kuvio on selkeästi varsin kliseinen tribaalitatuointi. Niitä käyttävät vain likimain kaikki ; Tribaalitatuointejen ongelma onkin se, että ne ovat juuri sitä tatuointityyppiä jota ottavat sellaiset ihmiset jotka vain "haluaa tatuoinnin" ilman sen kummempia. Trivaalit ovat erinomaisen yleisiä ja levinneitä tatuointimalleja. Itse pidän tämän "ylimuodistuneisuuden" vuoksi tribaalitatuointia itse asiassa mielikuvituksettomuuden ilmaisuna - ellei sitten ole jotain erityistä argumenttia miksi juuri tämä kyseinen tatuointimalli. Ahorinnan ongelmana onkin tässä se, että hän ei ole ymmärtänyt asioiden kokonaiskuvaa ; Toki on niin että jos olet "gootti", niin tribaalitatuointi todennäköisesti otetaan. Mutta tästä ei voida päätellä että jos otat tribaalitatuoinnin että olisit "gootti". Yhteys on samantapainen kuin päätelmässä "useimmat eurooppalaiset ovat vaaleaihoisia" ja "useimmat vaaleaihoiset ovat eurooppalaisia" välillä. Ensimmäinen on fakta, mutta sen oikeassaolosta ei voida päätellä jälkimmäistä koska maailmassa on muun muassa Australialaisia ja Amerikkalaisia. Itse asiassa tatuointikulttuuri onkin nykyään "latistunut" siinä mielessä että siinä missä minun lapsuudessani ne vielä olivat "iso asia" ja vahva symboli tiettyyn piiriin kuulumisesta, niin nykyään ne ovat melko arkinen asia. Nuorilla on yllättävän paljon tatuointeja. (Meidän työpaikallamme kaikilla alle 25 -vuotiailla on ainakin yksi pieni tatuointi jossain.) ~ Kyseinen tatuointi onkin jotain joka malliltaan näyttää hieman halveksivalla nimellä "trampstamp" -kulkevaa kuvaa joka laitetaan alaselkään/ylälantioon. Ne ovat tyypillisesti juuri symmetrisiä ja tytöillä aiheeltaan esimerkiksi juuri sydänaiheisia. Sen laittajat ovat tatuoijien stereotypioissa ns "helppoja tyttöjä" jotka ovat siis seksuaalisesti avoimia. (Toki tämäkin stereotypia on liioiteltu, mutta ei selvästi sekään saatananpalvontaan liittyvä.)

Tribaalitatuoinnin muodon kohdalla tulee kuitenkin kenties vielä selvempi ongelma. Se näyttäisi nimittäin olevan kliseisistä kliseisin tribaaliaihe, eli tribaaliaiheinen sydän. "Siivekäs sydän" onkin se mikä esimerkiksi työpaikallamme tuli ensimmäisenä mieleen monille. Tämä ei ihmetytä tatuointivalintana, koska se on yleinen. Ahorinta viittaa tietysti saatananpalvontaan oikeasti liittyvään vuohenpääsymboliin. Niitäkin toki tehdään, mutta ne ovat itse asiassa merkittävästi erinäköisiä. Abstraktein löytämäni vuohenpääkin on hyvin kaukana siitä vääntelystä jolla Ahorinta tätä kyseistä kuvaa kohtelee.

Lisäksi Ahorinta käsittelee "gotiikkaa" omituisesti. Se ei nimittäin oikeastaan liity saatananpalvontaan. Musta nahkatakki ja huonon musiikin kuuntelu ja alakulttuuriin liittyvä estetiikka ovat toki mielikuvituksettomia ja tyylittömiä, mutta eivät sentään saatananpalvontaa ; Goottinuorena oleminen tarkoittaa valitettavasti enemmän jopa (kristillisen siveys/seksuaalietiikan "oppaaksi" kirjoitetun) "Twilight" -kirjan fanitusta kuin "saatananpalvontaa". - Ja tässäkin huomiossa on muistettava että jokainen gootti jota kutsut "Twilight -fanittajaksi" suuttuu koska kyseisen alakulttuurin parissa tätä kirjaa pidetään yleiseti ottaen aika lapsellisena. Ahorinnan yhdistämitapa onkin tässä kohden niin hutaisten tekemä, että on omituista että kyseisiä päätelmiä ja heittoja tehnyt on suunnilleen koskaan missään ikinä ollut nuorten kanssa ainakaan viimeisen 15 vuoden aikana..

Tribaalitatuointi on sen verran tyylitelty/abstrakti, että siinä voi nähdä miltei mitä tahansa. Esimerkiksi itselleni, kun kuvaa katsoin, tuli valehtelematta ensimmäisenä mielikuvana "Kapteeni Amerikka". Syynä on se, että kuva on vaakasuunnassa symmetrinen ja alaspäinsuippeneva jossa on ylhäällä pari isompaa aukkoa, jolloin siihen helposti syntyy kasvojen vaikutelmaa. (Tämä tietysti koskee myös jokaista sydänmallista tribaalitatuointia joita on tehty ikinä.) Ja Kapteeni Amerikallahan on kypärässään sivussa sellaiset omituiset siivet. (Mikä tukee mielikuvaa Kapteeni Amerikasta, vaikka kyseinen tatuointi on aiheeltaan luultavasti viimeiseksi "Kapteni Amerikka". Ja toisiksi viimeiseksi vuohenpää.) Tämä kertoo kuitenkin enemmän omasta ajatuskuvioistani. Tämänlainen vaakakuva toimiikin "musteläiskätestinä". Eli hyvin tunnettua Rorschachin kehittämää testiä jolla kartoitetaan ihmisen persoonallisuutta (ei luovuutta). Ideana on juuri se, että symmetriset tai miltei symmetriset "musteläiskäkuvat" ovat jotain joka tuo mielleyhtymiä. Ja että kysymys ei ole siitä osaako ihminen nähdä tietyn kuvion, vaan testin kartoittava voima on juuri siinä että niissä voidaan nähdä monia, keskenään hyvin erilaisia, asioita. (Tosin henkilökohtaisesti pidän tätä musteläiskätestiä varsin kyseenalaisena. Mutta en siitä syystä että tahroissa ei voisi nähdä "ties mitä". Joten nämä heikkoudet eivät ole tässä kohden oleellisia.) Tässä mielessä Ahorinnan tapa tehdä kyseisestä kuvasta pitkälle viety vuohenpää-saatananpalvontakytkös näyttääkin vain Ahorinnan persoonallisuuden. Sen, jonka vuoksi viattomat nuoret joutuivat kärsimään 1990 -luvulla. (Kuulun Ahorinnan kirjoitusten lieveilmiöiden kohtaajiin itse henkilökohtaisesti.)

Itseäni ihmetyttääkin se, miten tämänlaista kotikutoista eiakateemista toimijaa käytetään poliisin apuna. Lisäksi ihmetyttää, että miten Ahorinta tuppaakin aina putkahtamaan esille eri aiheissa hyvin pitkän ajan kuluessa vaikka hänen menetelmänsä kritiikki on itse asiassa yleisesti ottaen tunnettua ja niiden sisältö on varsin tuhoisaa Ahorinnan varsin kevyesti tehdylle tulitsemistavalle metodina "noin ylipäätään".

Lisäksi tietysti ihmetyttää se, miten Ahorinta tuppaakin ilmestymään eri aiheisiin joissa itse vaikutan. Olin roolipelaaja juuri silloin. Ja kävin tatuointisalongissa viimeksi juuri tänään. En nimittäin ole saatananpalvoja tai saatananpalvontamielinen. ; Vain yksi asia tulee vastaukseksi mieleen. Olen moderni ja suhteellisen nuori. Teen asioita joita nykyajan melko modernit ja suhteellisen nuoret tekevät. (Ylläpitääkseen illuusiotaan ikuisesta lapsuudesta, kuten muodiksta on.) Ahorinta taas tulee jostain maailmasta joka on äärimmäisen sulkeutunut ja vanhoillinen. Siksi hänen maailmassaan roolipelaaminen on "uutta jossa nähdään vanha pelonaihe vääräuskoisuus". Ja tatuoinnit "vanha pelonaihe joka liitetään rikollisuuteen ja okkultistisiin symboleihin". Ahorinta on massahysterioiden lietsoja. Hän uskovaisena uskoo että Saatana on konkreettinen ja pelkää tämän voimia. Ja siksi hän näkee tätä vain ihan joka paikassa ja pyrkii levittelemään näitä pelkojaan totuuksina ja innokkaasti, koska hän kokee että pelonaihe on relevantti ja että hän vain pelastaa nuoria ja muitakin. Valitettavasti hän ei pelasta, vaan pilaa ihmisten elämää.

Tämänlaiset asiat nimittäin eivät koskaan koske vain yksilöä. Itse olen tutustunut jonkin verran Ulvilan surmaan ja itse asiassa Auer vaikuttaa "maallikon silmiin" kotikutoisesti helpommalta syylliseltä. Kenties hän ihan oikeasti onkin surmaaja. Ja kenties hän harjoittikin jotain pahuuksia ja saatananpalvontaa. Mutta ainakaan tuosta tatuoinnista ja Ahorinnan näkemistä kolmioista ja niiden tulkinnoista tätä ei kuitenkaan voi mitenkään perustellusti päätellä. Ja tämänlaiset päätelmät lukee sitten joku, joka tekee liian pitkälle vietyjä johtopäätöksiä aina kun hän näkee esimerkiksi tribaalisydämen. (Hänen pitäisi nähdä "muotioikkuja seuraava mielikuvitukseton" koska se on todennäköisempi. Mutta hän näkeekin "saatananpalvoja".) Ahorinta on kyseenalainen hahmo, jonka tapana näyttää olevan se, että hän demonisoi ihmisryhmiä käyttäen apuna omaan päähänsä rakentuneita stereotypioita joita ei voi kutsua "nuorisokultturin trendeiksi" ainakaan siinä määrin mitä niitä esimerkiksi työhöni liittyvissä markkinatutkimuksen demografioissa voidaan käyttää... Ja tämä selittääkin miksi akateemiset saatananpalvonnaj ja teologian osaajat ovatkin tulkinnoissaan niin eri linjoilla kuin Self-Claimed-Master Ahorinta.
Kirjoittaja ilmoittaa olevansa vapaaehtoinen poliisin avustajaksi. Lupaan nähdä uskovaisten harjoittamaan uskonnollista vainoa vain ihan joka paikassa. Koska olen kotikutoinen ja innokas aiheen parissa pyörijä, ei minua saa sanoa fiksoituneeksi pakkomielteiseksi idiootiksi vaan asian parissa useita vuosia toimineeksi erikoisasiantuntijaksi.

1 kommentti:

MrrKAT kirjoitti...

Samana päivänä TV2:n Ajankontaisessa Kakkosessa oli dokumenttia irakilaisista punck-rockista ym pitkätukka ja tatuointi pojista joita suotta jahdattiin Irakissa Saatananpalvojina. Pojat sanoi että se on vain tyyli ja musa. Eivät palvo Saatanaa jne. Tatuointiin siinä aika lailla samaa kuviota kuin tuossa.

Yhtä hyvin suomen pollarit vois ottaa asiantuntijakseen jonkin kauhistelevan Irakin mullahin..