lauantai 24. joulukuuta 2011

Ei ollenkaan tarkoitushakuista!

Leinivaaran "Paholaisen asianajaja" -blogissa esiintyi kommenteissa näkemys jolla yritettiin puolustaa Ken Hamia ja kreationistien denialistisia taipumuksia tähtitieteen suuntaan. Selitys on pitkähkö, mutta se ansaitsee tulla lainatuksi sellaisenaan.

"AIG:n virallinen kanta on, että tiede ei voi koskaan kumota tai todistaa Jumalan sanaa, koska ihmisjärki on vajavainen samoin kuin saatavissa oleva todistusaineisto. Näin ollen järjellinen päättely kuvastaa lähinnä ihmisten poliittisia tarkoitusperiä ja sitä voi korkeintaan pitää puoliluotettavana tiedonlähteenä silloin kun Raamatusta ei ole apua. Vain Raamatusta saatava tieto on varmaa, koska se ei perustu päättelyyn. Raamattuun ja nimenomaan Genesikseen liittyvissä kysymyksissä on AIG:n mukaan vallalla ateistis-materialistinen pyrkimys todistaa, että Jumalan sana ei pidä paikkaansa. Kreationistinen tiede taistelee tätä trendiä vastaan osoittamalla, että todistusaineistoa voi tulkita monella tapaa ja että evolutionistien johtopäätökset ovat tarkoitushakuisia. Tarkoituksena ei ole suoranaisesti todistaa Jumalan sanaa, koska se on joka tapauksessa totta. Tästä syystä myöskään kreationisteja itseään ei voi syyttää tarkoitushakuisuudesta, koska he eivät yritä todistaa mitään, paitsi sen että tiede ei voi todistaa mitään."

Tämä näkemys on hyvin relativistinen. Huomio voi olla mielenkiintoinen jos muistaa että ID:n eroksi kreationismista on huomautettu olevan se, että kreationistit ovat modernisteja ja ID:läiset postmodernisteja. AiG on nimittäin kreationistinen järjestö - ja peräti nuoren maan kreationismia (YEC) edustava taho. Tämä muistuttaa että tosiasiassa ID:n harjoitusmekanismit ovat olleet aina käytössä. Ken Ham "tunnistaa harhaoppeja" samalla tavalla kuin Johnson dekonstruoi evoluutiota. ~ Ja vaikka esille laittamani lainaus tavallaan käsitteleekin irrelevanttia asiaa ; Sehän ei oikeasti osoita tieteellisesti esitettyjä asioita vääräksi tai käy tiedekeskustelua, vaan viittaa ainoastaan puhujien habitukseen, identiteettiin ja maailmankuvaan. Eli ei puhu asiasta vaan ihmisistä joka on ad hominem -argumentaatiota. Lisäksi se on hupaisa siinäkin mielessä että se tunnustaa että kreationismi on anti-intellektuellismia, tiedon ja tieteen kiistämistä, denialismia. Eli jotain joksi kreationisminvastustajat kreationismia yleensä kutsuvat ja jonka ääneenlausuminen saa usein vihaisia kommentteja kreationisteilta.

Mutta toisaalta voi olla hupaisaa käyttää samaa metodiikkaa sitä itseään vastaan ja huomata, mitä tästä sitten kaiken kaikkiaan seuraakaan...

Postmodernismissa ajatellaankin joskus samaan tapaan, että dekonstruointi on vain kritiikkiä ilman seurauksia ; Kun kaikki totuudet ovat mahdollisia, on dekonstruktio vain muistutus siitä että kaikki ovat "vain yksi totuus". Toki postmodernisminkin parissa ilmenee tämän periaatteen väärinkäyttöä ; Silloin oma teoria on totta ja muut valehtelevat ; "Kaikkivaltiaan tutkijan ongelmaksi" kutsuttu ongelma onkin jotain josta kristillinen apologetiikkaviki kertoo artikkelissa "dekonstruktio (raamatuntutkimus)" seuraavasti "Vaikka Derrida ja hänen seuraajansa ajattelevat, että kaikki teoriat ja niiden väliset kiistat ovat vain teennäisiä kielellisiä vastakkainasetteluja, heille ei tule mieleenkään, että Derridan oma teoria olisi pelkkä teennäinen vastakkainasettelu muiden teorioiden kanssa. He ovat varmoja, että Derrida on oikeassa ja että kaikki muut teoriat ja ajatustavat mukaan luettuna Jumalan ilmoitus Raamatussa ovat sen tähden väärässä. Tätä ongelmaa on kutsuttu kaikkivaltiaan tutkijan ongelmaksi. Tämä ongelma kärjistyy erityisesti dekonstruktionistisilla tutkijoilla, koska he väittävät, että tietomme todellisuudesta on epävarmaa ja jopa keksittyä. Mistä sitten voimme tietää, että tämä teoriamme tiedon epävarmuudesta on kuitenkin varma?" Toisin sanoen dekonstruoija itse uskoo että hän avaa perusoletuksia ja että hän näkee jotenkin sen totuuden, kun taas muut ovat hairahtuneita. ~ Tämä johtaa kärkkäimmillään siihen omituiseen ilmiöön, että dekonstruktio nähdään jonain jonka tekeminen omalle näkemykselle on vahvistus, kun sen esittäminen näkemyksille joista ei pidä muuttuu kyseenalaistavaksi. Oma rehellisyys ja muiden tarkoitushakuisuus tulevat esille tismalleen samalla metodilla. Heikentäminen ja vahvistaminen ovat siis sama asia, ja ainoastaan dekonstruktiontekijän intentio maalaa tämän esiin.

Tosiasiassa postmodernistitkin ovat huomanneet, että kaikessa on intentiota. Itse asiassa kritiikin ilmentymisenkin voidaan nähdä olennainen osa valtapeliä. Kun kaikki näkemykset ovat kieleen vangittuja intentioita, "vain mielipide", joka nousee tietystä maailmankuvasta, niin kritiikkikin nousee valtapelikannanotoksi. ; Jos vastustat jotain asiaa, sekin kuvaa maailmankuvaa ja sen puolustamista. Esimerkiksi jos kritisoit "naturalismia" et voi olla neutraali, vaan koet "naturalismin" jotenkin uhaksi maailmankatsomuksellesi ja siksi näet tämän kritiikin tarpeelliseksi ; Naturalismista ei pidetä, joka oikeuttaa kritiikin. Ja tarkoitushakuisuus tulee välittömästi mukaan jopa tässä perustelukentässä.

Tässä mielessä voidaankin helposti huomata, että evoluutiokritiikkiin voidaan helpostikin liittää erilaisia intentioita. Esimerkiksi muutosten ajoittuminen voidaan selkeästi liittää tavoitteeseen saada uskontoa koululuokkiin. Evoluutiokriittisyys on nähtävissä tässä olennaisessa roolissa.

Toki tässä kulmassa kreationistin voisi olla vaikeaa huomata tätä. Mutta onneksi on olemassa toinenkin ilmiö, jokin joka koostuu likimain pelkätään toisen näkemyksen kritisoimisesta ja vastustamisesta ja siitä että sen opeista löydetään tiedevirheitä ja tarkoitushakuisuutta. Nimittäin uusateismi. Ja vieläpä peräti se aggressiivisin siipi uusateismista, joka on uskovaisten mielestä kammottavinta. ~ Sen piirissähän ei nimittäin yleisesti ottaen todisteta Jumalaa olemassaolemattomaksi. Sen sijaan se keskittyy uskontokriitikkiin. Siinä Jumalatodistuksia ruoditaan ja niistä löydetään aukkoja. Nämä vihaiset uusateistit keskittyvät yleensä myös todistustaakan siirtämiseen uskovaisille, joka tarkoittaa sitä että he eivät esitä ateismitodisteita. He korostavat hyvinkin voimakkaasti individualistisia argumentteja sanatasolla - ja kuitenkin he näyttävät olevan ateisteista sitä "keskenään samanlaisinta sakkia".

On helppoa nähdä, että heillä on dogma, ateismi, ja uskontokritiikki on tätä kautta hyvinkin intentioiden värittämää ja tarkoitushakuista. Näin ollen pelkkä kriittisen kannan ottaminen ei ole suinkaan uskovaistenkaan mielestä mitään tilan hakemista ja kyseenalaistamista jossa ei ole tarkoitushakuisuutta. Päinvastoin, hekin huomaavat varsin toistuvasti ja äänekkäästi että nimenomaan näissä näkemyksissä on läsnä sitä tarkoitushakuisuutta. ~ Se, että vihaisimpien uusateistien viralliset tahot korostavat virallisissa kannanotoissaan sellaisia sanoja kuin "uskonnonvapaus", "yksilönvapaus", "individualismi", "vapaus", "tasa-arvoisuus" ... on kaikille selvää että tämä ei ole mitään uskonnon tarkoitushakuisuuden huomaamista jossa ei ole omaa tarkoitushakuisuutta. Vaikka valtaosa uusateisteistakin ymmärtää - ja toimiikin elämässään ja käytänteissään - sen mukaan että uskontokritiikki ei ole uskontovihamielisyyttä, näillä aggressiivisimmilla uusateisteilla on korulauseistaan huolimatta kysymys nimenomaan tästä.

Kun tästä palataan Ken Hamiin, onkin helppoa huomata, että AiG:n tiedesuhde on se, että jos tiede ei vastaa uskontoa, on tiede epäonnistunutta. Ja jos tiede mukailee Raamattua pitää se nostaa esiin jonain jota Raamattu on ennustanut ; Suhde on siis "Joko olimme oikeassa, ja tiede todistaa sen - tai sitten tiedemaailma osoittautui valehtelijajengiksi". Tämä on kerman kuorintaa, joka taas on postmodernissa maailmassa merkki siitä että havaintoja tulkitaan tarkoitushakuisesti omaan maailmankuvaan sovittaen.

Tämän vuoksi kreationisteilla on aina viittauksia esimerkiksi radioaktiivisten aineiden hajoamisiin ja muihin tiedeaiheisiin. He pitävät siitä kun tiede mukailee heidän dogmaansa. Voidaankin siksi sanoa että Ham on toiminnassaan äärimmäisen tarkoitushakuinen ; Hänen intentionsa on uskonnon puolustaminen, ihmisten käännyttämisessä ja siinä että uskovaisuudelle saadaan liikkumatilaa evoluutioteoriasta ja muista "vääriksi nähdyistä" tiedenäkemyksistä ja niiden suosiosta riippumatta. Hänellä on dogma, jota mikään tosiasia ei voi horjuttaa ja jonka puolesta hän puhuu. Mikäli lainatun "virallinen kanta" on totta, onkin tilanne se, että Ken Ham on presuppositionisti jolla on dogma jota hän yrittää puolustaa ja jonka kannattamiselle hän haluaa antaa tilaa.

Jopa jokaikinen postmodernisti tietorelativisti esittää että juuri Hamin tapa olettaa jokin asia varmasti todeksi on äärimmäistä tarkoitushakuisuutta. Heillä on tämänlaisesta näkemyksestä jopa termi hegemonia, joka tarkoittaa käsitettä joka on niin ideologiaan juurtunut ja tarkoitushakuinen että sen kyseenalaistamista ei osata edes kuvitella. Sen takana on valheellinen kuvitelma siitä että ihminen voisi nousta inhimillisen ymmärryksen yläpuolelle ja vain sanella täältä kautta yli-inhimillisesti absoluuttiset totuudet. Kuitenkin samalla on aivan ilmiselvää että jos joku väittää kirjoittaneensa jonkin tekstin Jumalan henkeyttämänä, tämä on inhimillinen järkeily ja tulkinta omasta kokemustilasta. Ja samoin jos ihminen lukee jonkun kirjan, hänen inhimillinen ajattelunsa ja päättelynsä päättelee sen, onko teksti absoluuttisen luotettavan tahon kirjoittama tai ei. Tämä arvio on inhimillistä järkeilyä, joten Raamatuntulkintakaan ei sellaista voi mitenkään tehdä.

Kreationistien historia on ollut lipumista uskontoskientismistä kohti postmodernia relativismia jossa tiedon olemassaolo kiistetään. Tämä kertoo lähinnä tarkoituksenmukaisesta argumenttien sovittamisesta siihen että ne tiedeargumentit ovat epäonnistuneet surkeasti ; Fundamentalistit ovat paasanneet olevansa uusi evoluution kumoava tiedenäkemys jo 100 vuotta. Evoluutiokritiikilläkin on menty oikeussalien läpi jo 90 vuotta. Samanaikaisesti paradigmanmuutokseen nähdään menevän yleensä 20, joskus maksimissa 50 vuotta. Merkit korvautumisesta ovat kuitenkin ilmassa jo aikaisemmin kun nuoret tiedemiehet kannattavat uutta asiaa ja vanha näkemys ikään kuin alkaa eläköitymään. Postmoderni kieli voidaankin nähdä ennen kaikkea tarkoitushakuisena sopeutumisena jatkuvasta epäonnistumisesta. Se siis kuvaa sitä miten kreationismi on ollut niin sietämättömän huonoa since 1900 -luvun alku ja tästä surkeudesta huolimatta vain perustelun metodiikka on joustanut ja muuttunut vastakohdakseen ja dogma on pysynyt.

1 kommentti:

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

Minusta olisi muuten hupaisaa heitellä tästä AIG:n asenteista siinä vaiheessa kun Tapio Puolimatka olisi jossain luennoilla vetänyt settiä Plantingasta ja tämän warrantista. Selittänyt miten "aistien epävarmuus" johtaa kauheaan skeptisyyden kehään ja estää totaalisesti tieteellisen ajattelun.

Hänkin korostaa maailmankuvaa, ja kun huomataan että tämä taas vaatii nimenomaan AiG -asennetta ollakseen muuta kuin ad hominemia, niin herää kysymys että missä on se koherenttius tässä kohden. (Ja missä "kohtelias dialogi" jossa ei herjata ihmisiä.)