keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Debunkkaus (Juuri sopivasti mustaa psykiatriaa)

Skeptikon elämässä on helposti paljon väittelyä ja kommunikaatiota. Ja koska kaikessa kirjoittamisessa on muoto, ja usein tarkoituksenmukaisuus - vaikkapa akateemisessa tutkimuksessa - vaatii tarkoituksenmukaisen muotoilun käyttämistä jossa katsotaan esimerkiksi tekstin yleisö ja se mitä varten teksti on tehty, ja sovitetaan syvällisyystaso ja selittämisen pedanttisuus tähän tasoon.

Näin on tehty esimerkiksi sellaisia kirjoja kuin "The Debunking Handbook" (ladattavissa linkin takaa). Sen mukaan tieteen popularisoinnissa ja skeptikoiden argumentoinnissa onglemana onkin usein se, että kirjoittaja osaa tiedettä, mutta yleisölle tämä osaaminen ei kulje. Syynä ei ole ajattelun huonous, vaan se että teksti ei ole helposti prosessoitavaa ; Kirjan mukaan kun informaatio on helppo muistaa ja prosessoida, se myös tehoaa paremmin.

Tässä mielessä kirja on hyvää ja mielenkiintoista luettavaa. Lisäksi teos hivelee mielenkiinnom kohteita ; Kirjahan käyttää apuna psykologiaa ja kognitiotieteestä saatuja keinoja ja näyttää että monet intuitiivisesti tehokkaat vaikuttamisen keinot eivät itse asiassa ollenkaan aja skeptikon sanoman läpiviemistä. ; Opimme esimerkiksi että jos kritiikki on liian pitkä ja monivaiheinen, se menettää vaikuuttavuuttaan ihmisten silmissä - "Overkill" vihjaa siihen että asiassa olisi jotain perääkin "processing many arguments takes more effort than just considering a few. A simple myth is more cognitively attractive than an over-complicated correction."

Tässä mielessä kirja itse asiassa on mielenkiintoista peruskognitiotieteen soveltamista. Kirja pitääkin sisällään ohjailun ja ymmärrettävyyden elementtejä, jotka viehättävät kaltaistani hieman "mustaan psykiatriaan" hupsahtanutta.

En kuitenkaan pidä siitä että kirja korostaa näkökulmaa, jossa skeptismi ei ole ensisijaisesti debatointia vaan debunkkausta. Eli toisin sanoen skeptikon tehtävänä on olla vaikuttava. Tämä muuttaa skeptismin perusolemuksen "skientismistä" "poliittiseksi skientismiksi" - ja tästä en suoraan sanoen pidä.

Olen luultavasti hieman vanhanaikainen ja turhan "klassisesti valistushenkinen" kun korostan skeptikon elämäntapaa itseopiskelun ytimenä. "Debating is cheapest and most exiting way to learn". En ole jaksanut olla kiinnostunut "yleisöstä" tai "kenenkään käännyttämisestä".
1: Ja tämä huomioonottaminen varmasti näkyykin tekstini sanavalinnoissa jonain joka saa ihmiset käyttämään sanoja kuten "vaikeaselkoinen", "sekava", "ei luettava".

Kirja on toki siinä oikeassa että monien skeptikoiden ongelmana on se, että tekstiä ei ole sovellettu yksilöön. Mutta en näkisi tätä "epäonnistumisena poliittisessa vaikuttamisessa" vaan enemmänkin näkisin sen koko skeptismin perusasenteen heijastumana. Liian moni pseudotiede yksinkertaisesti menestyy sillä että se harjoittaa "vetävää kirjoittamista", tyyliä joka korostaa tyyliä ennen sisältöä. Tässä kontekstissa sitä voi jopa olla ylpeä siitä että jos teksti vetoaa, se vetoaa sisällöllisillä ansioilla eikä sillä että siinä on käytetty juuri sopivasti "mustaa psykiatriaa". Tekstin muotoilu "helpoksi" tuntuu minunlaisille jopa lukijan väheksymiseltä ; Asenteelta jossa toinen nähdään "niin tyhmänä" että tarvitsee rautalankaa.

Tässä mielessä kirjan korostama retoriikka on silmissäni peräti sitä kauheinta laatua. Siinä missä moni äidinkielellisempi retorikko tiivistyy grammarnaziksi joka tuijottaa pilkkuvirheitä tai kehottaa ajamaan tekstin esteettistä tasoa erilaisilla kaunokirjoittamisen menetelmillä, tämä iskee asian juureen ja kehottaa ihmisiä hakemaan argumenteillensa vipuvoimaa käyttämällä ihmisten ajattelulle tyypillisiä omnaisuuksia - ja nimenomaan lajityypillisiä huonon ajattelun taipumuksia. ; Tällöin kirjan keinojen tieteenmukaisuus on isompi asia, koska menetelmät todella ohjaavat ja toimivat, toisin kuin intuitiiviset "tälläinen on varmaan vaikuttavaa" -fiilikset jotka tuntuvat keskimäärin niljakkailta ja inhottavilta ja tavallaan ansaitusti ajavat ihmisiä kauemmas näistä nihkeilijöistä ; Minun silmissäni tämä näyttää "Tarkoitus pyhittää keinot" -ajattelulta jossa tiedettä saa ajaa manipulaatiolla.

Joskus kirjoittaja tuntee olevansa yksin ... niin yksin ... niin individualisti ... mutta samalla niin narsistinen, että tämä ei haittaa.

2 kommenttia:

MrrKAT kirjoitti...

Kiitti kirja-linkkivinkistä!

Siellä netissä mainitut famialirity ja worldview-takapotkut-efektit näin reaalina todentuvan kun talkoriginsilaisten
The Counter-Creationism Handbookia (paperikirja, jossa olin osallisena) esittelin fundie-tutulleni. Hän jotenkin näki vain otsikot (kreationistien myytit) ja oletti sitten että kirja puolustaa luomista ja kumoaa evoluution (!).

Kielitiedettä lukeneen olisi pitänyt tajuta jo kirjan nimestäkin..
Silloin tuli aika epäuskoisen masentunut olo ihmisen kognitiivisista kyvyistä ja skeptikoiden mahdollisuuksista debunkkauksiin jne.


Tieteen popularisoija-debunkkaaja on minusta väkisinkin aina pikkasen "huoraava poliitikko".
Ja keskusteluja ei netissä kukaan tieteilijä jaksa. Ainakaan pitempään, kun pian linkkimiekkailija hukuttaa infoähkyyn.

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

Kielimies lukenee tekstiä tavalla joka muistuttaa että sellaista kun "kirjaimellinen tulkinta" ei aina ole. Tulee ihan erilainen fiilis jos tauottaa saman tekstin mielessä eri tavalla: "Counter" - Creationist handbook ja "Counter-Creationist" handbook tuntuu eriltä.

Debunkkaaja onkin pakosti "huoraava poliitikko". Näenkin huolestuttavana juuri sen, että moni laittaa skeptismin ja tieteen popularisoinnin ytimeen debunkkauksen eikä debattia, joka taas ei ole välttämättä politiikkaa. Debunkkauksen mukana tulee riski infoähkyilyyn. Debatoija voi selittää että floodaaminen on turhaa. Olen joskus jopa vaatinut että "on kohtuutonta että itse teet 3 sekuntia töitä ja vaadit minua käsittelemään ja counteroimaan sivutolkulla. Vaiva on kunnioitusta ja kaikella kunnioituksella - sinä olet epäkohtelias paska, jos et esittele ja referoi pääargumentteja, linkkien ydintä, joihin sitten voin tarttua ja keskustella niin ettei tartte kirjaa kirjottaa."