maanantai 12. syyskuuta 2011

Tämä on minun aivoni, sinun edestäsi annettu/Tämä on minun vereni, kaulastasi vuodatettu

Minun teoreettinen suhteeni eettisyyden toteuttamiseen on varsin epävakaa. Kuitenkin siinä voidaan nähdä kahdenlaisia tärkeitä elementtejä:
1: Pysyviä kiintotähtiä kuten Matt Ridleyn "Jalouden alkuperän" tapa jossa altruismin evolutiivisuutta lähestytään peliteorian kautta. Tästä luonnontilasta hyppään sitten mielivaltaisesti oikeutukseen ja moraalinen valinta muuttuu ikään kuin peliksi jossa maksimoidaan - yllättävän paljon altruismin kautta, kuten läheisten avulla - omaa onnellisuutta.
2: MacIntyren omaan itseen liitetystä (mahdollisesti fantasiaa olevasta utooppisesta) tarinasta, jossa haluaisi olla ja jota haluaisi elää. Se on "muuttujatähti", koska jostain syystä hänen näkemyksensä innostavat minua aina kun luen häntä, mutta välillä hän kuitenkin tuntuu painuvan unohduksiin jostain erikoisesta syystä.

Näkemykset voidaan tietysti yhdistää. Tällöin voidaan tietysti rakentaa joko positiivinen tarina, jossa sankaruus kuvaa hyvyyttä. Mutta myös vastustajavalinta on ainakin yhtä tärkeä, koska kritiikki on itse asiassa moraalikannanottoja hyvinkin paljon selventävä seikka. Näin mukaan voidaan vaikkapa napata kauhuelokuvien hirviöt. Tätä kautta voidaan ottaa käsittelyyn vaikkapa yhteiskunta. Siinä tapahtuvat asiat ovat toivottuja tai eitoivottuja. Ja näiden ympärille on helppo rakentaa tarina.

Näin tehdään esimerkiksi "Crackedin" humoristisessa jutussa jossa Amerikkaa selitetään zombie - ja vampyyrielokuvien kautta. Siinä huomattiin että zombie- ja vampyyrielokuvien ilmestyminen ei ole aivan satunnaista jos vertailukohtana on konservatiivien ja liberaalien vallassaolo USA:ssa. Syynä haetaan se, että:
1: Vampyyrit ovat eksoottisia (kulttuurille vieraita) omalakisia, luonteeltaan seksuaalissävytteisiä, individualistisia ja selkeästi parasiittiluonteisia petoja. Nämä kauhukuvat liitetään konservatiivisessa kuvastossa myös liberaaliehin.
2: Zombiet taas kuvataan aivottomana - omaan ajatteluun kykenemättömänä - massana, joka kuluttaa ympäristöään ja jokainen joka ei ole zombie on jotain joka on tuhoamisen kohteena ja jonain joka muutetaan väkivaltaisesti zombieksi. Tämä taas on liberaalien konservatiivisuuteen liittämiä ominaisuuksia.

Näin kauhuelokuvat kertovat osaltaan sitä, minkälaisessa tarinassa sitä oikein halutaan olla. MacIntyren näkemystä lukiessa mukavat tarinat tulevat tietysti helposti mieleen. Mutta jos mikaan otetaan peliteoria, on hyvä muistaa että siinä on vastapuolikin. Pelillisyys muistuttaa vihollisesta. Ongelmana näyttääkin olevan lähinnä se, että elokuvat näyttävät maailman nollasummapelinä, jossa elokuvan pedon voitto on sankarin tappio. Peliteorian kannalta mielenkiintoisimmat kohdat ovat kuitenkin enemmänkin muita kuin nollasummapelejä. Ja niissä pääsääntönä onkin se, että paras pelistrategia on ns. sekastrategia. Tätä kautta olenkin monikulttuurisuuden puolella, vaikka jaankin tietysti kauhuelokuvista lainattuja "yhteisiä pelkojakin" (etenkin ne liberaalien pelot konservatiivien zombieluonteesta).

1 kommentti:

Jklak kirjoitti...

Voodoo zombiet vaikuttavat katatonisilta hahmoilta kun taas Modernit zombiet ikäänkuin rabieksen riivaamilta. Niin tai näin kukaan ei pääsääntöisesti halua muuttua zombieksi.

Vampyyrin olemus seksuaalisena suorittajana ja oman olemassaolon pidentäjänä kyllä minusta symboloi kuolemanpelkoa jossa oman minuuden varjomainenkin jäänne koetaan houkuttelevammaksi kuin normaali elämän sykli.

Ihmissusi ja muut eläinmetaforfoosit tuodaan kauhussa onnettomuuksina vaikka shamanistisessa tajunnassa eläinhahmo oli matkaajan hallinnassa ja ensisijaisesti vain tekemisen väline. Kauhussa hahmon hallintaa ei ole.

Niin onko antagonisti Junglaisittain itsen varjo, vaiko kuitenkin ulkopuolinen?