perjantai 27. toukokuuta 2011

Laukaukset jotka tappoivat Bobrikovin - ja muita tarinoita.

Olipa kerran lukiossa historiaa. Aiheena oli Kenraalikuvernööru Bobrikovin ampuminen. Se, miten Schauman ampui tappavat laukauksensa. Tämä murhahan on poliittinen assassinaatio, johon suhtaudutaan Suomessa melko myönteisesti. (Mikä ei ole tämän jutun kannalta olennaista, mutta perin kummallista se on silti.)

Eräs oppilas ryhtyi tivaamaan näiden laukausten nimeä. Opettaja kertoi, että ei ainakaan muista kuulleensa koskaan niille mitään nimeä. Ja kyseli, että oliko oppilas varma, että ei sekoittanut "Mainilan laukauksiin" tai "Sarajevon laukauksiin". Oppilas otti tämän jonkinlaisena arvovaltakysymyksenä, ja alkoi selittämään miten niillä oli varmasti jokin nimi. Opettaja myötäili, ja selitti että kenties nimi olikin, mutta opettaja ei sitä muistanut, joten jos aihetta voitaisiin jatkaa, ja palata asiaan myöhemmin. Mutta oppilaan inttämisvaihde oli jo mennyt päälle (mikä on minun osaltani hieman kuin peiliin katsoisi - mutta en ole kyseinen oppilas!). Konflikti loppui kun Jaakko Honkakoski lausui lakonisesti "Laukaukset jotka tappoivat Bobrikovin." Opettaja komppasi, että "juuri niistä oli kysymys". Inttäminen loppui, mahdollisesti pelkkään tyrmistykseen. Kyseistä termiä käytettiin kyseinen tunti loppuun.

Tämä tilanne näyttää, paitsi nimeämisen psykologisesta voimasta ja miten määritelmä voi pompahtaa käyttöön melko tyhjästä. Mutta se kertoo myös opetustilanteesta. Pelissä on muukin kuin puhdas fakta - minun tietääkseni Schaumanin ampumille laukauksille -vaikka ne ovatkin Suomen historiassa suomalaisille ikonisessa asemassa- ei ole ainakaan minun tietääkseni virallista nimeä. Siksi "Laukaukset jotka tappoivat Bobrikovin" oli tavallaan jotain muuta kuin mitä oppilas tivasi.

Mutta lauseissa oli "oikeanlainen asenne". Oppimisen ja opettamisen asenteessa on kysymys jostain muustakin kuin faktasta. Kykenen esimerkiksi ymmärtämään huumorisivustoilla pyörivän jälki-istuntolapun. Siinä oppilas oli saanut jälki-istuntoa siksi, että hän oli korjannut opettajan tekemän faktavirheen ja oppilas oli ollut aivan oikeassa. Jälki -istuntoa oltiinkin saatu opetusta häiritsevällä asenteesta.

Opettaja ei tietysti saa eikä pidäkään olla puhdas Arvovalta, mutta "jotain rotia" täytyisi silti pitää. Opettajan heikkous ja virhe ei saisi olla jotain, jota haistaa ja iskeä kiinni. Kuitenkin opettajan tekemä virhe on jotain, jota mielellään lähtee seuraamaan. Pitää kuitenkin muistaa miten oppilaan ei pitäisi olla hai, joka haistaa pienenkin määrän verta, jonka nenä aistii pienenkin haavan ja heikkouden.

Ei kommentteja: