maanantai 23. toukokuuta 2011

Kirkko tulee alas Helvetillisten ihmisten pariin.

Aamulehti kertoi siitä miten kirkkopäivät yrittää taistella kirkosta eroamista vastaan. Sen kerrotaan vastustavan eroakirkosta.fi -kampanjaa. Kirkkopäiviä kuvataan peräti termillä vastaisku.

Tässä on tietysti ongelmallista se, että periaatteessa eroakirkosta.fi ei ei ole niinkään kampanja, kuin palvelu. Palvelu, jota kirkko ei ole yrittänyt itse hoitaa - itse asiassa ennen kyseistä palvelua kirkosta eroaminen oli maksimaalisen hankaloitettua. Itse olen eronnut ennen kyseisen palvelun syntymistä, ja jouduin järjestelemään itselleni vapaapäivän, koska virastojen aukioloajat olivat järjestetty sellaisiksi että byrokratiaan ei päässyt käsiksi koska paikka oli kiinni. Tämä aukioloaikakysymys on olennainen, sillä jos tarvitsisin ja haluaisin kirkon palveluja, aukioloajat olisivat olleet yhtä hankalat. Näin kirkko estää palvelunsaamista eli poistaa mahdollisen ilon ja hyödyn jolla se voisi oikeuttaa olemassaoloaan. Ja vaikeuttaa eroamista. Tämä rakentaa mielikuvan byrokraattisesta ja sydämettömästä koneinstituutiosta joka ei tarjoa mitään mutta vaikeuttaa mielipiteenilmaisua. Väitän aivan suoraan että palvelu on tarpeellinen koska kirkko ei mahdollista sitä.

Tämä byrokratia-aukioloilla uskontokunnan vaihtamista häiriköivä toiminta onkin mielenkiintoinen asia, kun muistetaan miten meille myydään mielikuvaa kansankirkosta maassa jossa ei ole valtionkirkkoa vaan sekulaarin suvaitseva uskonnonvapaus

Lisäksi palvelun mainonta nosti meteliä, koska sitä pidettiin loukkaavana, joidenkin herkät uskonnonvapaudet kokivat häiriöksi sen, että erimielisyys ilmoitettiin ääneen samaan tapaan kuin uskovaiset ovat levitelleet omia lappujaan ties missä mainoksissa. Sensuuri on olennaista, koska mainosten kanssa eroakirkosta.fi olisi itse asiassa voinut olla kampanja. Nyt tilanne onkin se, että ensin mielenilmaisu estetään ja kampanja tapetaan. Ja sitten sitä vastaan lähdetään kivasti teematapahtumalla, joka on vastakampanja. Liity kirkkoon -henkinen ei ilmeisesti sitten loukkaa vastaavasti esimerkiksi kenenkään ateistin näkemyksiä. Tämänlainen epätasapaino kertoo että se kauan kaavailtu uskonnonvapaus ei toteudu Suomessa.

Mutta onneksi tajusin mistä on kysymys. Kommentit nimittäin kertoivat että "He eivät halua tulla valoon, koska heidän tekonsa ovat pahat". Kommentti viittaa epäsuorasti "Raamatun" paikkaan "Joh.3:19-20" joka sanoo "Mutta tämä on tuomio, että valkeus on tullut maailmaan, ja ihmiset rakastivat pimeyttä enemmän kuin valkeutta; sillä heidän tekonsa olivat pahat. Sillä jokainen, joka pahaa tekee, vihaa valkeutta eikä tule valkeuteen, ettei hänen tekojansa nuhdeltaisi." Kohta on tietysti strategialtaan nihilaatiota, jossa uskonnon kanssa erimielisyys tarkoittaa samaa kuin pahuus. Näin ei tarvitse kyseenalaistaa sitä, että kenties uskonto on epäeettinen ja itse asiassa eroajat haluavat nimen omaan pysyä erossa pahuudesta. Näin ollen voidaan sanoa että lausunto on vahvasti värittynyt

Jos ateisti sanoisi että uskovainen lausuu ateistikriittisyyttä koska muuten hän joutuisi tunnustmaaan olevansa epäeettinen ; julma naisien, homoseksuaalien, ihmisarvon, uskonnonvapauden... (tai mikä se konteksti nyt sitten onkaan) vastustaja, hän tekisi saman. Määrittelisi oman maailmankuvansa lähtökohtaisesti oikeaksi ja siitä poikkeava olisi by definition pahuutta. Valitettavasti tämä olisi myös ad hominem -argumenteilla maustettu nihilointi, jossa uskovaiselle ei annettaisi mahdollisuutta puolustautua.

Kyseessä on uskonnonpuolustusstrategian kannalta sama, eli se on raukkamainen "vaparien lyöminen." (Pun intended)

Kirkon joka myy moniarvoisuutta, mielipiteenvapautta ja montaa muuta asiaa, kannattaisi oikeasti miettiä sitä, että kannattaako sen esiintyä sitä kautta että se vastustaa ateismia. Eikö sen pitäisi enemmänkin toimia sillanrakentajana ja tätä kautta hälventää epäluuloja? Se, että kirkko on vastareaktio lisääntyneeseen uskonnottomuuteen on tuskin se tie, jolla saadaan keidenkään muiden myötätuntoa kuin pahimpien fundamentalistien. Ja tämä on se kannanotto, jota kirkko virallisesti yrittää väistellä. Se ei halua leimaantua puolenottajana vaan yrittää sanan ja idean tasolla hyväksyä ihmiset. Käytännön toimet näyttävät että vaikka puolta ei ole otettu, vastustajat on sentään valittu.
Otsikko on selitettävissä kommenteilla ; Linkin takaiset lausunnot kertovat uskonnottomista että "Ikävä vain että he tietämättään ovat matkalla alakertaan niin että pää ja peräseinä kolisee." ja seuraava kommentoija jatkaa "Tätä kirkon juuri pitää tehdä. Tulla alas ihmisten pariin." Ei ihme jos näin tehdessä touhu näyttää eettisyydeltään sellaiselta että siihen on tavattu liittää sana "syntinen" ja "helvetillinen". Ehkä he vain yrittävät samastua uskonnottomiin sillä ainoalla tavalla jonka he osaavat. Eli omista leimaavista ja dikotomisista lähtökohdistaan.

Ei kommentteja: