torstai 3. helmikuuta 2011

Evolutionistien maailmankuvasta - ja vähän muidenkin.

"Meistä toiset joutuu kuuhun. / Toiset pääsee kotia. / Voipi sormet mennä suuhun, / jos on pakko valita."
("Eläkeläiset", "Humppaa, saatanat")

Kun esimerkiksi luetaan juttuja siitä, miten kristityt reagoivat Raamatussa oleviin kansanmurhiin, "hyviin kansanmurhiin", esiin nousee usein se, että se että kyseessä on sama Jumala kuin nykykristityillä ei merkitse paljoakaan. Samoin esimerkiksi noitavainojen kohdalla luterilaiset yleensä muistuttavat että katoliset vallanpitäjät eivät antaneet Raamattuja ja käyttivät uskontoa vipuna jolla oikeuttaa erilaiset vallanpitotoimenpiteet erimielisiä kohtaan. Tätä kautta se, että katoliset ovat uskontoluokituksissa kristittyjä ei ratkaise juuri mitään. Samoin Vanhan Testamentin julmiin tapahtumiin viittaukset katsotaan ilkeämielisiksi. Syykin on selvä : "Oikeastaan VT:n julmuuksien kammoksuminen ja ristiretkillä hekumointi menee ohittain ohi ja on osittain kuolleen hevosen ruoskimista, koska on merkittävä osa, jotka eivät kannata minkäänlaisia julmuuksia vaikkakaan eivät voi juuri VT:n kohdalla muuta kuin selitellä. Eli harva kristitty enää polttaisi noitana muita ihmisiä, mutta silti sitäkin tapahtuu, tosin harvakseltaan. Näin ollen msutavalkoinen kritiikki, että kristityt kannattavat noitien polttamista roviolla, koska Raamatussa kehoitetaan näin, on kuolleen hevosen tai tulkinnan ruoskimista."

Yllä oleva perustelu on eräällä tavalla hyvin ymmärrettävä. Ideologioiden julmuutta ei tavallaan voi katsoa tuijottamalla pelkkiin filosofisiin rakenteisiin, vaan ne elävät aina jossain kontekstissa yhteiskunnassa. Tulos syntyy näiden summana Kulttuuriin liittyessään "Raamattua" sovelletaan. Ajat ovat erilaiset.
1: Toki tässä on aika vakavantasoinen kaksijakoinen tulkintatapojen jännite. Jos on esimerkiksi Raamatussa mainitut Jumalan käskemiä kansanmurhia vastustaa, voi tämän nähdä epäkristillisyydeksi jos asiaa katsotaan kirjaimelliseen filosofiseen rakenteeseen tuijottamalla. Tässä kohden on selvää että kristityt kannattavat pakosti "kansanmurhaa ehdoilla". Ideologian sisällön kimmotessa sen kannattajakunnasta, sosiologisen analyysin kautta, on selvää että monet kristityt eivät kannata kansanmurhaa "millään ehdoilla".

Tämänlainen näkemys on helppo ymmärtää vaikkapa kristityn "Kalle"n lausunnon kautta. "Kristittynä on vaikea tunnistaa itseäni tuosta." Argumentti joka tuntuu kohdistuvan omaan kannattamaan ideologiaan mutta ei noudata sen sisältöä maistuu ad hominemilta ja olkiukottamiselta samanaikaisesti. Kritiikki ei tällöin osu kohteeseensa ja se ei aikaansaa mitään asialliseen keskusteluun orientoitumista. Sen sijaan se aikaansaa suuttumista, loukkaantumista, provosoitumista ja kostonhimoa.

Tämän alustuksen jälkeen on hyvä jatkaa eteenpäin.

Kuulun siihen porukkaan, jonka mielestä evoluutioteorian ympärille on rakentunut maailmankuva. On ihmisiä joita voidaan kutsua evolutionisteiksi. Tätä ei pidä sekoittaa pelkkään evoluutioteorian kannattamiseen. Se, että pitää evoluutiota tieteellisenä "ei vielä riitä". Evoluutioteoria on tieteellinen näkemys, ja sitä kannattavat monenlaiset ihmiset, riippumatta iästä, poliittisesta näkemyksestä tai uskovaisuudesta.

Evolutionismi on tietysti lähes leimallisesti Intelligent Designin ja kreationismilinjan lanseeraama termi. Sen sukuisia sanoja kuten "darwinismi" ja muut vastaavat synonyymit ovat pääasiassa termejä joilla kuvataan jotain sellaista ideologiaa jonka jäsenenä ei olla itse. Jos joku kutsuu jotain näkemystä darwinistiseksi tai evolutionistiseksi on lausunti lähes väistämättä kreationistin lausuma. Sanalla on käytössä leimallinen sävy. Siksi aloitan siivousurakalla. Jossa nostetaan esiin se, miten "kohteliasta" kansanmurhaajiin rinnastamista kreationistidiskurssi on.

Did You Forget That They're Called Evilutionists?

Ajattelin kuitenkin käyttää tätä termiä. Se vain muuttuu vahvasti siitä miten sitä on tähän asti käytetty. Tässä suhteessa kreationistien "evolutionismi/darwinismi" muistuttaa herjauksenmakuista argumentaatiota jossa uskovat määriteltäisiin esimerkiksi "satu-uskovaisiksi typeryksiksi" tai joiden väkivaltaisuus muistettaisiin viittaamalla uskovaisten kohdalla pelkästään terroristeihin, ristiretkiin ja noitavainoihin. Esimerkiksi Johnsonin "Evoluution Maailmankuva" tai "Expelled" -elokuva heijastelevat väitteitä joissa darwinismi liitetään eugeniikkaan ja natsien holokaustiin. Evolutionismin väitetään olevan nihilististä. Pääargumentti on se, että luonnonvalinta tarkoittaisi "might make it right" tai että luonnonvalinnan luonnollisuus oikeuttaisi heikkojen kuolemiset ja poistaisi hätäavun hyödyn.

Kun ilmiötä katsotaan yleisesti, on kuitenkin vaikeaa löytää evolutionistia joka rummuttaisi että kreationistit tai Intelligent Designin kannattajat olisivat tässä kohden oikeassa. Sen sijaan tätä asiaa vastustetaan esimerkiksi evolutionistien kultakaivoksessa talk.originsissa. Jos kreationistit sanovat että liberaalit tahtovat tappaa vauvoja, liberaalit lähtevät keskusteluun abortista, jossa he erottelevat vauvan ja sikiön. Tämä näyttää siltä että liberaalien abortinkannatus on kontekstinrajaamista. Mutta he eivät kuitenkaan kiellä abortin kannattamistaan. Tässä kohden on selvää että se ei ole pätevää.
1: Historiallisestikaan tämä väitetty ideologianhistoria ei pidä paikkaansa. Karkeasti sanoen ; Eugeniikkaa perusteltiin mikroevoluutiolla, jonka vuoksi esimerkiksi fundamentalistisista ja puritaanisista kristillisistä arvoistaan tunnettu Kellogg kannatti sitä - samoin kuin ensimmäisiä kreationistisia järjestöjä perustamassa ollut William Tinkle olivat innokkaita eugeniikan ystäviä. Kreationistit myös näkevät eugeniikkaa siellä missä on ideologisesti ja tieteellisesti selvää evoluutionvastustamista. Ja toki koko suhdetta eugeniikkaan pidetään muutenkin väärässä kontekstissa.
___1.1: Tämän blogauksen kannalta olennainen asia on kuitenkin tässä kohden "nykypäivä". Aivan kuten noitavainot ovat nykykristityille jotain jota he eivät kannata. Olennaista on huomata lähinnä se, millä innolla minunkaltainen "evonkelista" vastustaa eugeniikkarinnastusta. Teen sen koska se sotii maailmankuvaani vastaan. Ja mikä sotii maailmankuvaani vastaan ei ole sen mukaista.

Toinen jonka (ID)kreationistit liittävät evolutioon on nihilismi. Tämä on tietysti täysin ristiriidassa aikaisemman kohdan kanssa. Koska nihilisti ei voisi puolustaa eugeniikan moraalista oikeutusta vaikkapa yhteiskunnallisesti. Vihainen, julma ja aggressiivinen - piirteet joita evolutionisteihin halutaan liittää eugeniikan kautta - eivät sovi yhteen nihilismin kanssa. Moraalisyistä vihainen nihilisti olisi oksymoroni.
1: Kun katsotaan esimerkiksi Sam Harrisia, on selvää että hän kannattaa etiikkaa, naturalistinen etiikka kenties muuttuu "käteväksi tavaksi ylläpitää kulttuuria" ja latistuu "ihmisen lajinmukaiseksi käytökseksi", mutta selvästi hänellä on etiikkaa. Toki Harrista leimaa monin paikoin kova raivo uskovaisia kohtaan. Mutta tähän on moraalinen kimmoke, joskin hänen raivonsa kohdistuu minustakin turhan laajasti. Hän yleistää liikaa. Mutta ydin tässäkin on se, että Harriksen viha on ns. "moraalista raivoa". Kysymys ei ole nihilismistä.

Kolmas asia, joka tässä pitäisi mainita on se, että evolutionisteja syytetään yhteiskuntaan puuttumisesta. Tämä on tietysti totaalisen ristiriidassa sen kanssa mitä he eugeniikan kanssa vaativat. Kun olen selittänyt eräälle hyvin nimekkäälle kreationistille moraaliargumentteja siitä miten eugeniikka ei ollut edes evoluutioteorian kannattajien vetämää vaan heidän juttujaan käytettiin pönkittämään sen ajan vallankäyttöpyrintöjä -eli olennaisesti saman mikä luterilaisten noitavainojen katolisuuskritiikissä käytetään- he ovat moittineet että asiaa että ei pitäisi vaan jättää teoriaa kansan käsiin "kuin paskan perseestään" ja olla vaikuttamatta yhteiskunnassa. Kun tämän jälkeen myöhemmin - saman henkilön kanssa - lähdin siihen että pitääkö yhteiskunnallista vaikuttamista sitten tehdä, hänestä evoluutioteoria käyttää liikaa valtaa yhteiskunnassa. Moraalikysymykset ja yhteiskunta ovat kuulemma juntan alla. Postmodernissa yhteiskunnassa näin ei kuulemma saisi tehdä. Näin ollen jos evolutionisti näkee mielestään väärää vaikka fundamentalistien toimissa, hän ei saisi niin paljoa vastustaa niitä vaan hänen pitäisi antaa kansan itse miettiä asioita. Tiedeyhteisön tehtävänä ei kuulemma ole selittää teorioita kansalle, vaan kansan tehtävänä on tehdä omat johtopäätökset eikä tähän saa puuttua. Mielestäni tässä jännitteessä on jotain hyvin mielenkiintoista ja koko (ID)kreationismin kannalta jotain olennaista.

Aitoon evoluutikon maailmankuvaan.

Evoluutikoista muodostuu ryhmä, jolla on erilaisia tukiryhmiä. Ne ovat yhteiskunnallisia vaikuttajia. Esimerkiksi "Talk.origins" -nettisivusto ja muut vastaavat tarjoavat tietoa kadunmiehille. Niissä tehdään ensi sijassa tieteen popularisointia. Ja niillä on hangaround -ryhmät. Nämä vetävät yhtä köyttä monissa erilaisissa aiheissa. Näin asiaa ei lähestytä "yksilöiden kautta vaan tilastollisemmin". Ja toisaalta mukana on isompi asia kuin pelkkä jonkun näkemyksen kannattaminen. Gravitaatioteoriaa kannattavat kaikki, mutta gravitationisteja on aika vähän. Sen ympärille ei rakennu "aktiivista tukiryhmää". Siksi voidaan sanoa että on evolutionisteja, mutta ei esimerkiksi gravitationisteja.
1: Yksittäistapauksina on tietysti helppo löytää vaikkapa väkivaltainen evoluutioteorian nimeen puhuja, kuten vaikkapa Suomalainen kouluampuja , "Luonnollinen valitsija" -Auvinen. Tai se kiva kreationistikaveri joka lähetti minulle tappouhkauksen. Nämä eivät kuitenkaan ohjaa yleistä kantaa, näitä on hyvä pitää poikkeuksina eikä yleistää liikaa.

Yhdistävät elementit johtuvat osittain siitä että evoluutioteorian vastustus on vahavsti rypäytynyttä. Siihen liittyy fundamentalistis-kristillinen maailmankuva. Tätä kautta evoluution vastustajat ovat esimerkiksi usein konservatiiveja. Osa evolutionisteista tuleekin keskustelukenttään näiden rypäytymissyiden ohjaamana. "Vihollisen vihollisista tulee ystäviä". On helpompaa sulautua joukkoon kun jakaa useampia mielipiteitä. (1) Näin liian erilaiset eivät välttämättä pysy hangaroundaamassa ja (2) mielipiteet myös yhdenmukaistuvat koska sitä kuitenkin debatoidaan yhdessä. Se on aina myös sosiaalista toimintaa.

Tätä kautta usea evolutionisti on liberaali. Ihan vaan siksi että kreationistit ovat konservatiiveja. Sen sijaan uskontokuntaan tämä ei näytä vaikuttavan yhtä voimakkaasti ; John Wilkins on agnostikko, Myers on ateisti ja Miller teistinen evoluutikko. Itse asiassa teistinen evoluutio näyttää liittyvän evolutionismiin yllättävän voimakkaasti. Intelligent Designin "isoon telttaan" yritettiin koota myös teistisiä evoluutikoita. Mutta nykyisin heihin suhtaudutaan hyvin vastakarvaisesti, pääasiassa siksi että he ovat olleet jutuissaan yleisesti ottaen "darwinistien puolella". (Tämä on hieman samanlaista kuin se, miten evoluutikot ovat liberaaleja.)
1: Uusateismin suhden evolutionismiin on se, että likimain kaikki uusateistit ovat evolutionisteja, mutta läheskään kaikki evolutionistit eivät ole uusateisteja. Vanhan linjan ateistit kuten Sartre taas eivät korosta evoluutiokysymyksiä kovin olennaisesti, joten heitä ei voi pitää evolutionistisina. Heille evoluutio oli neutraali, ja he olivat yhtä paljon evolutionisteja kuin vaikkapa gravitationisteja.

Evoluutikot ovat hyvin usein -eivät stalinitsifasistinatsinihilistejä- vaan humanisteja. He ovat hyvin usein myös skeptikoita ja kannattavat muutoinkin empiiristä maailmankatsomusta. Tuntuukin että on aivan mahdollista että uusateistienkin rooli johtuu eräänlaisesta "kimmokkeesta". Ateistit kun ovat usein humanisteja ja vielä useammin naturalisteja. Näin ollen humanistis+naturalistinen klikki darwinismissa houkuttelee enemmänkin luokseen ateisteja, kuin että evoluutioteorian kannattaminen tai tukeminen itsessään ajaisi kohti ateismia.
Kirjoittaja on kauhea ja paatunut evolutionistinaturalistidarwinisti, mutta ei missään nimessä uusateisti. Blogaaja on oppinut sen, että tämänlainen yhteisen logiikan soveltaminen poteroiden molemmin puolin samanaikaisesti on jokin, josta kukaan ei tykkää.

Ei kommentteja: