tiistai 22. helmikuuta 2011

"Beyond reasonable doubt" vs. "Impossible expectations"

"My propositions are elucidatory in this way: he who understands me finally recognizes them as senseless, when he has climbed out through them, on them, over them. (He must so to speak throw away the ladder, after he has climbed up on it.)"
(Wittgenstein, "Tractatus Logico-Philosophicus")


Wittgensteinin varhainen kausi edustaa varmuuden hakemista. Hän halusi että ei puhuttaisi enempää kuin tiedetään, eli ei puhuttaisi metafyysisiä suulla suuremmalla. Tätä kautta hän ajatteli että "tikkaat voidaan jossain vaiheessa kaataa". Kuitenkin paljastui että tikkaita tarvitaan aina. Tai jopa pidemmälle ; Tieteellisyys on rakennustelineiden ympäröimä. Jokainen teoria on osittain metafyysinen ja kokonaisyys pysyy pystyssä vain sitä kautta miten nämä ovat nojaamassa toisiinsa ; Se, että kaikissa tieteellisissäkin teorioissa on aina mukana metafysiikkaa on ollut tieteenfilosofeille ilmiselvää sitten Wittgensteinin ja hänen ystäviensä loogisen positivismin yrityksen ja erehdyksen jälkeen.

Wittgensteinin myöhäiskaudella, kirjassa "Philosophical Occasions" hän sanoikin "Philosophy is like trying to open a safe with a combination lock: each little adjustment of the dials seems to achieve nothing, only when everything is in place does the door open." Eli kyseessä ei ollut suoraviivainen eteneminen, vaan kun eri teoriat osuvat yhteen, syntyy ymmärrystä. Wittgenstein muistutti nyt varmuuden sijasta siitä että "Every explanation is after all an hypothesis."

Tiiviisti ; voidaan sanoa että teoria itsessään ei ole havaittava objekti. Tai jotain joka voidaan todistaa sellaisella tasolla, että siinä ei olisi jonkinasteista epäilyttävyyttä.

Teologit käyttävät tätä osana uskon oikeuttamista. Tässä mielessä kaikki osaavat loogisen positivismin kaatumisen roolin tiedekriittisyydelle. Mutta harva miettii sitä, mitä kyseisen näkemyksen romahdus tarkoittaa tiedemyönteisyydelle. Kuitenkin tieteenfilosofiassa juuri tämä on olennaista. Loogisen positivismin romahdus ei nimittäin taatusti tarkoita tieteen hylkäämistä. - Ei, vaikka joskus asian ympärillä olevaa keskustelua katsoen tältä saattaa vaikuttaakin.

Huomiot pakottavat asettamaan tieteellisyyden aivan uuteen rooliin. Usein empiiristä tiedettä pidetään miltei kaikkivaltiaana ja lopullisen todistusvoimaisena. Tätä ajatusta on vaikeaa heittää mielestä. Kun sitä hyppää laskuvarjolla, sitä luottaa tieteentekijöiden laskelmaan enemmän kuin rukoukseen että ei lässähdä maahan pannukakuksi.1

Tieteen metafyysinen luonne pakottaa miettimään nimen omaan sitä, mikä on "beyond reasonable doubt" (järkevän epäilyn ulkopuolella) : Kun teorioissa on metafysiikkaa, voidaan aina nostaa esiin jonkinlainen kriittinen "voi olla että olette väärässä" -heitto. Tiedenihilisti, denialisti tai pseudotieteilijä voi siksi aina "leikkiä paholaisen aasinajajaa"2 ja sanoa että "not good enough". Aina voidaan löytää jotain oletuksenvaraista ja metafyysistä johon vedoten joku voi sanoa filosofisesti että "ei vakuuta". Väärinkäytettynä tämä johtaa antitieteelliseen saivarteluun. Tämä saivartelu johtaa ainakin postmodernismiin. Ja varsinkin denialismiin. Tätä liioiteltua saivartelua kuvataan sanaparilla "Impossible expectations", mahdottomat vaatimukset.

Sagan mainitsi siitä, miten "Extraordinary claims require extraordinary evidence". Tämä nostaa uuden tason. Teorian evidenssi liittyy teorian erikoislaatuisuuteen. Kaikissa teorioissa on metafysiikkaa, mutta toisissa sitä on vähemmän kuin toisissa. Tämän vuoksi voimme, tutkiessamme tulta empiirisesti, jättää flogistonin taakse ja katsoa eteenpäin kohti happiteoriaa. Joku filosofi tietysti voi etsiä näistä arvailunvaraisia elementtejä ja löytääkin niitä. Mutta tämä ei johda siihen että happiteoria olisi satuilua tai huono selitys. Tai että happiteorian ja flogistonin laatueroja ei voitaisi arvioida. Moni tekee viimeisimmän loikan ja päätyy tietorelativismiin tai alkaa pitämään ihmisen sielun värähtelytasoja sallittavana empiirisenä teoriana palamiselle. Sagan muistuttaa siitä että me emme kykene ehkä tietämään täydellisesti, mutta melko hyvin kuitenkin. Matkassa on vain haasteita. Siksi hän sanoikin : "The truth may be puzzling. It may take some work to grapple with. It may be counterintuitive. It may contradict deeply held prejudices. It may not be consonant with what we desperately want to be true. But our preferences do not determine what's true."

Itse asiassa moni kutsuu empiriisiä teorioita kiistattomiksi. Monet tietorelativistit väittävät että tämänlaisen sanan käyttö tarkoittaisi "silmälaput päälle" -asennetta jossa oltaisiin loogisen positivismin hengessä katsomassa että empiria ja vallitsevat paradigmat ovat erehtymättömiä. "Kiistaton" -sana ei kuitenkaan itse asiassa sano että teoriat olisivat erehtymättömiä ja että empiria olisi todistanut jonkun asian niin että sen vaihtaminen ei ole missään oloissa järkevää. Kiistattomuus -sanan käyttö tuntuu heistä dogmaattisuudelta.

"Kiistaton" -sana on tämänlaisen tiedeylivaltaisuuden ja skientismin sijasta kuitenkin pohjimmiltaan tieteensosiologinen kannanotto ; Ei ole menossa sellaista keskustleua joka uskottavasti olisi johtamassa paradigmanvaihtoon. "Kiistaton" -sana sanoo vain että asiassa on vallalla vain yksi teoria joka on "beyond reasonable doubt". Eli näkemyksestä ei ole vakavasti otettavaa tieteellistä debattia juuri nyt.
1 Moni tekee tietysti molemmat, rukoilee ja käyttää laskuvarjoa. Osalle mukana on eläimellinen reviirinmerkkaustapa, "mustan helmen kirous", joskin ilman karibialaisia merirosvoja.
2 "Paholaisen asianajajaksi" kutsuminen olisi liian kohteliasta, tämän sanan konnotaatiot kun liittyvät terveeseen epäilyyn, skeptismiin, sen sijaan että kyseessä olisi paranoijan tasolla oleva sairas epäily, denialismi.

Ei kommentteja: