Kun mainitaan sanapari "pinnallinen nainen" tulee esiin jotakuinkin seuraavaa muistuttava kuvaus. Ylimielinen, blondi, jolla on paljon rahaa ja helppo työ, jolla on mies ja tällä miehellä on hyväpalkkainen työ, lapsi, omakotitalo, merkonomin paperit, lehdistön mielestä kiinnostava elämä. Ja tietysti tällä täytyy olla kissa-allergia sympaattisena mutta ei vakavana heikkoutena.Pinnallinen on materiaalista ja toiminnasta, kuluttamisesta ja muusta vastaavastas. Tämä taas perutellaan pinnalliseksi koska se esitetään väliaikaisena. Tätä kautta tärkeänä nähdään muuttumaton, ikuinen, pysyvä. Pinnallisuus voidaan tätä kautta liittää yllättävän vahvasti kuolemaan. Syvällinen elämä on elegia, kuolemaa ja surumielisyyttä mukana pitävä runo. Pinnallinen nähdään hedonistina joka tarttuu häilyvään ja siksi lopulta jää tyhjin käsin.
Eli: ajatus on, että tärkeät asiat ovat pysyviä. Tätä voi valottaa hieman fraaseilla, perinteillä ja hieman muutenkin:
1: Goethen "Vanitas! Vanitatum Vanitas" -runo kuvaa tuhlailua ja hedonismia. Siinä mammona, viini ja naisten suosio ... ja muu vastaava nähdään turhuutena. Vanitas käännetään suomeksi turhuudeksi, mutta englannissa sana on mielenkiintoinen koska se tarkoittaa siellä montaa asiaa. Sanakirjakäännös tuntee sille merkityksen : turhamaisuus, turhuus, meikki, meikkilaukku, peililipasto, kampauslipasto.
2: Vanitas -taide taas on suuntaus, joka käsitteli kuolevaisuutta. Siinä kuvattiin symboleja jotka korostivat elämän hetkellisyyttä. Siinä kukat olivat kuihtuneita, kuvissa oli pääkalloja ja kuoleman luurankohahmo on sekin tavallinen vieras.Tämän ajateltiin kohdistavan ajatuksia laajasti kohti tuonpuoleista.
3: Latinan sanapari/fraasiin "Memento Mori" ; muista kuolevaisuutesi / muista kuolemasi / muista kuolevasi. Tämä sanapari oli keskiajallakin suosittu hokema. Sillä haettiin auktoriteettiasemaa kirkolle. Herran nuhteessa kannatti pysyä, koska kuoleman jälkeen ei enää kovin mikään maallinen varustelu auta.
4: Sipuraltakin löytyy tähän liitettävää asiaa. Hän ihmetteli Sambakarnevaalejen työmäärää, sitä "Mikä pistää ihmisen rakentamaan monumentteja aineettomaan todellisuuteen?" Sambakarkelohan on sekä työläs että pysymätön. Siksi pysyvään keskittyvä voisi varsin hyvin kutsua tätä iloa turhuudeksi.
Uskaltaisin kuitenkin hakea tämän käsityksen murtamista. Sisareni blogissa oli esillä Randi Pauschin "Jäähyväisluento" -kirja. Siinä esitellään kuolemansairaan viimeiseksi jäävä jäähyväisluento, aihe niinkin pessimistinen kuin "Kuinka todella toteutat lapsuudenhaaveesi". Onnellinen elämä vaatii kykyä tähän. Vanitas saakin tätä kautta uuden sävyn johon löytyy tietysti latinalainen fraasi "Cape diem", tartu hetkeen. Täsmälleen sama teema, tosin kirjan sijasta "kyllän" sanomisen muodossa löytyy myös "Unkurista".
Minä uskallan sanoa että yllä oleva naivius on helppo leimata lapsellisuudeksi. Mutta aikuiselle se on hyvin vaikeaa. Ainakin minä olen elämän varrella lähinnä kyynistynyt. Se on helppo ratkaisu ja helppo tie.
1: Tosin minusta naiviin optimismiin on kaksi huonoa tietä: (1) tiedon puutteesta johtuva utopiassa eläminen. (2) tiedon lakaisu maton alle, selittämällä miten asiat tulee kääntymään paremmiksi. (+) Aito ja kunnon positiivisuus ei tule siitä että kieltää terminaalisyövän olemassaolon, vaan se tulee siitä että hyväksyy sen ja on silti optimistinen.
___2.1: Eli käytännössä Kübler-Rossin mallissa esitetyt vaiheet on vaan kipitettävä läpi. Kuka muka meni sanomaan että se olisi helppoa? Siksi se onkin vain harvojen saavuttama.
Vanha ajatus siitä jossa vain pysyvä on tärkeää on hieman sama kuin pitäisi kukkien kauneutta turhana vain koska ne kuihtuvat nopeasti. Mutta kenties kukat ovatkin enemmän kauniita juuri sen vuoksi että ne ovat niin väliaikaisia ja ainutlaatuisia? Tätä kautta ateistien outo bussimainos "Jumalaa tuskin on olemassa. Lopeta siis murehtiminen ja nauti elämästä."
Kenties pinnallisuus ja syvällisyys tuleekin hakea muuta kautta. Mieleen tulee ainakin Antti Kylliäisen kristillinen teos "Kaikki pääsevät taivaaseen" siinä synnin synonyymiksi muuttui mielenkiinnon puute. Se, että ei koe mielenkiintoa elämästä, muista ihmisistä ja muista vastaavista asioista on syntiä. Tästä voi lähteä ainakin johonkin.
Minä miekkamiehenä tai ainakin wannabe -sellaisena keskityn tietysti ahkerasti luomaan asioita aineettomaan todellisuuteen, suoritettuihin tekniikoihin jotka lakkaavat olemasta sen jälkeen kun liike on pysähtynyt. Sekunneissa ja niiden osissa olevaan ja niiden ajan kestävään monumenttiin. Mutta en siihen aineettomaan todellisuuteen, jota kohti Uskovat Kapuavat. Meidän tavoitteemme ovat täysin päinvastaiset. Eikä minun tarvitse edes onnistua, mokatessakin on hauskaa.
"Vanity fair" on William Makepeace Thackerayn kirja, joka on käännetty "Turhuuden turuilla". Turku ei liity asiaan mitenkään. Paitsi etymologian kautta, muinaisvenäjän "tǔrgǔ" -sana tarkoitti toria. Kauppapaikkaan on aina helppo liittää pinnallisuutta, hedonismia ja materialismia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti