lauantai 11. heinäkuuta 2009

Kiinalaisia ja merkkejä ja brittiläistä runoutta.

Televisiosarjan "Life" episodissa "Farthingale" on kohta, jossa etsivä Crews kertoo kuinka kiinalainen merkki sodalle on "Two women under one roof", kaksi naista saman katon alla.

Kyseessä on virhe. Itse asiassa kiinalainen sanakirja, tai googlen kääntäjä ei tunne sellaista merkkiä jossa olisi "kaksi naista katon alla". Goodrichtin kirja "A Short History of the Chinese People" kertoo harhaluulosta, jossa sanaa "vaikeus" on yritetty saada juuri tämän saman merkin alle ja kertoo että "there is no such character exist in Chinese dictionaries".

Aluksi olisi hyvä kertoa pieniä asioita Kiinalaisista kirjoitusmerkeistä ja niiden kasaamisesta. Aikaisemmin niitä on ollut useita, mutta nykyisin yksi tapa on vakiintunut, joten puhun vain siitä. Kiinalaiset merkit ovat "yksi sana yksi merkki" -järjestelmä. Osa merkeistä on perustanaan sanoja ja näistä toisia saadaan johdettua niitä yhdistelemällä. Esimerkiksi kiinan sana puu (木) muuttuu englannin sanaksi "woods" laittamalla niitä kaksi kappaletta. (林). Ja kun halutaan englannin sana "forest", niputetaan kolme puuta (森).

Tästä voidaan mennä kattoihin, miehiin ja naisiin:
1: Aluksi voisin laittaa feministissävytteisen vitsin: Kiinan sana "koti" (家) on yhdistelmämerkki jossa on "sika katon alla". Tosiasiassahan merkki kertoo jotain vanhan ajan kiinalaisesta kulttuurista, mutta monille naisillehan on perinteisesti tarkoittanut juuri avioliitossa elämistä. Ollaan aika lähellä.
2: Sodalle hyvä merkki voisi olla "yksi nainen ja kaksi miestä". Sillä itsekin olen naisen vuoksi laittanut ystävyyden poikki, ja vuosia kesti ennen kuin sovittiin. Ne ovat "vakavia asioita". Kiinassa on juuri tämänkaltainen merkki (嬲). Se ei kuitenkaan tarkoita sotaa, vaan se käätyy "ärsyttää", "ilkeillä" ja "tehdä pilaa" -verbiksi.
3: Käänteinen merkki, jossa on "kaksi naista ja yksi mies", joka voisi viitata juuri sellaiseen tilanteeseen, mitä Crews tarkoitti sarjassa, koska siinä oli yksi mies, jolla oli kaksi valepersoonaa, ja molemmilla oli vaimot. Kiinassa on tämänlainen merkki (嫐), joka kääntyy "flirttailla" -verbiksi.

Syitä sille, miten tämä urbaani legenda on yleistynyt niin että se päätyy televisiosarjaan.
1: Kiinan rauhaa merkitsevä merkki (安) on yksinkertaisesti nainen (女) jolla on katto päällä.
2: "Suullisen kinastelun" (奻) merkki on lähellä "Lifessä" esitettyä. Siinä on kaksi naista, tosin ei kattoa.

No, otetaan lopuksi se haluttu ja kaivattu sana. Sotakin on merkkipari(戰). Sen osasissa on vain yhdistetty merkit "leikki" ja "taistelu". Merkissä ei ole naisia eikä miehiä, eikä edes kattoa.

Näyttääkin siltä, että kiinassa ei ajatella että kaksi naista saman katon alla olisi sotatila. Sen sijaan briteissä tämä juttu on kansanperinnettä. Kaksi naista esiintyy vastaavassa ikävässä yhteydessä 1417 kirjatussa englantilaisessa kansanrunossa: "Two wymen in one howse / Two cattes and one mowce / Two dogges and one bone / Maye never accorde in one." Crewsin näkemys / viisaus / vitsi ei siis tulekaan itämailta, vaan hänen omasta kulttuuripiiristään.
En ole ollenkaan hyvä kiinan kielessä. Tämän synnyn takana on se, että katsoin kyseistä sarjaa ja päätin tarkistaa pitääkö juttu paikkaansa. Jos pitäisi, se olisi "liian hauskaa ollakseen jäämättä käyttämättä". Kun se paljastui yleiseksi harhaluuloksi ja virheeksi, päädyin tekemään "muuta" asian tiimoilta. Niinpä tämä televisiosarjasta lähtenyt tutkintakehä päättyi jonnekin aivan muuhun kuin mitä aluksi ajattelin. No, olen taas lähempänä mahdotonta tavoitetta, "renessanssi -ihmistä".

Ei kommentteja: